YLE/Ykkösaamu, 25.2.2005
YLE/Ykkösaamu, 25.2.2005
Hannu Reime
Jatkamme nyt perjantaisarjaamme maailmasta ja maailmankuvasta. Sarjan kuudennessa osassa on haastateltavana Teknillisen korkeakoulun professoriemeritus ja tiedekirjailija Raimo Lehti, joka kertoo nykyisen maailmankuvan synnystä uuden ajan alussa yli neljäsataa vuotta sitten. Maailma ja maailmankuva –sarjaa toimittaa Hannu Reime.
HR: Ihmiskunnan historian paloittelu selvästi toisistaan erottuviin jaksoihin on yksi jälkiviisauden lajeista, ja sitä on usein oikeutetusti arvosteltu. Suurten aikakausien erottaminen historiassa ei kuitenkaan ole täysin mielivaltaista. Asiaa pohtineitten kesken varmaan vallitsee yksimielisyys siitä, että länsimaisen kulttuurin piirissä tapahtui suuri mullistus 400-500 vuotta sitten. Silloin Euroopan historiassa jätettiin taakse keskiajaksi kutsuttu aikakausi ja siirryttiin uuteen aikaan.
Tuon ajan suuri muutos maailmankuvassa oli sen tosiseikan lopullinen oivaltaminen, että tämä ihmisten asuma maa ei ole keskus, jota aurinko kiertää niin kuin kirkko ja muut auktoriteetit olivat opettaneet ja niin kuin asianlaita näyttää olevan, kun taivaalle katsoo: nouseehan aurinko joka aamu tuoden mukanaan päivän ja valon ja laskee iltaisin, jolloin pimeys peittää maan. Sen osoittaminen, että asia onkin juuri päinvastoin, että ei aurinko kierrä maata, vaan maa aurinkoa, vaati aikanaan filosofista asennoitumista, luovaa mielikuvitusta ja myös havaintoja ja toisaalta kurinalaista teorianmuodostusta ja laskemista sekä teorian ohjaamia havaintoja, jotka lopulta vahvistivat ja täsmensivät teorian.
Tiedekirjailija Raimo Lehti, nyt eläkkeellä oleva Teknillisen korkeakoulun matematiikan professori, on kirjoittanut aurinkokeskisen maailmankuvan synnystä useita artikkeleita ja kirjoja, seikkaperäisin niistä on vajaat parikymmentä vuotta sitten ilmestynyt Tanssi auringon ympäri alaotsikkonaan Kopernikus, Kepler ja aurinkokeskisen tähtitieteen synty. Utelin Raimo Lehdeltä näistä asioista muutama päivä sitten hänen kotonaan Helsingin Paloheinässä.
Voiko sanoa niin, että siirtyminen aurinkokeskiseen maailmankuvaa oli yksi tärkeimpiä muutoksia, radikaaleimpia muutoksia maailmankuvassa mitä ihmiskunnan historiassa on tapahtunut?
RL: Kyllähän sitä voi näin sanoa. Tietysti asia on niin, että tämä tapahtui yhtenä osana monia muunkaltaisia fysikaaliseen maailmankuvaan liittyviä muutoksia, jotka olivat tyypillisiä juuri 1500-luvun lopulle ja 1600-luvulle, mutta siinä yksi ja eräässä mielessä tälle tapahtumasarjalle alun alkava tapahtuma oli se, että keksittiin, löydettiin se, että maa todella kiertää aurinkoa.
HR: Se oli siis ensimmäinen vaihe suuressa tieteellisessä vallankumouksessa uuden ajan alussa.
RL: Näin asian yleensä katsotaan olevan. Se, mitä kaikkea tähän tieteelliseen vallankumoukseen katsotaan kuuluvaksi, siitä on hyvin monia erilaisia mielipiteitä, mutta kyllä nyt yksi sellainen yleisimmistä on se, että siitä se suunnilleen alkoi.
HR: Miksi siirryttiin aurinkokeskiseen maailmankuvaan?
RL: Yksinkertaisin syy on tietysti se, että siihen siirryttiin sen takia, koska todellakin maa kiertää aurinkoa, ja eräässä mielessä monet niistä havaintoihinkin liittyvistä asioista, jotka osoittavat tämän oikeaksi, niin ne olivat eräässä mielessä siis sisällä jo tuossa aikaisemmassa maakeskisessä järjestelmässä sellaisina säännönmukaisuuksina, jotka olivat kaikkien planeettojen liikkeissä havaittavissa ja jotka säännönmukaisuudet olivat peräisin siitä, että me näemme niin kuin perspektiivisesti muiden planeettojen liikkeet. Ja sitten Kopernikuksen keksintönä, hän huomasi sen, millä tavalla tämä asia täytyy todellakin tulkita, ja siitä se nyt sitten alkoi, siis tämän nimenomaisen asian tutkiminen.
HR: Johtuiko maakeskisestä maailmankuvasta kiinnipitäminen muistakin kuin tiedollisista, tieteellisistä syistä, sanotaan vaikka uskonnon painostuksesta, ajatuksesta, että ihmisen täytyy olla maailmankaikkeuden keskus?
RL: Kyllä siis aivan ilmeisesti oli myös uskonnollisia aspekteja mukana, sellaisia, mitä me nykyisin voisimme kutsua nimellä "väärinkäsitettyä raamatullista fundamentalismia", mutta silloisen ajatustavan huomioon ottaen ja ottaen huomioon sen, mitä kaikkia kosmologisia ajatuksia silloin katsottiin uskontoon kuuluviksi, niin oli jotenkin itsestään selvä asia, että siihen kuului myös se, että maa todellakin on paikallaan eikä horju — niin kuin Raamatussa sanotaan.
HR: Raimo Lehti on useissa kirjoituksissaan ja yleisöluennoissaan arvostellut sitä, kuinka ilmausta "tieteellinen vallankumous" on käytetty yhteydessä kuin yhteydessä, kuinka sana "vallankumous" on kärsinyt eräänlaisen inflaation. Tieteen päivillä jokunen vuosi sitten professori Lehti sanoi, että tieteen historiassa on tapahtunut vain yksi todellinen vallankumous, jos "vallankumouksella" tarkoitetaan koko siihenastisen ajattelutavan täydellistä hylkäämistä. Tällainen ajattelutavan suuri mullistus, kumous, osui 1600-lukuun, 1600-luvun Eurooppaan. Mitä silloin tapahtui?
RL: No siinä nyt tapahtui niin tavattoman monia asioita, mutta jos me nyt pidämme kiinni ja puhumme nimenomaan näistä tähtitieteellisistä asioista, niin silloinhan tämä vuosisata alkoi sillä, että aivan sen alkuvuosina Johannes Kepler rakensi tuollaisen perusteellisemman, paremmin matemaattisesti perustellun kuvan planeettojen liikkeistä auringon ympäri. Silloin hän muun muassa keksi nämä Keplerin lait, jotka hän ensimmäisenä julkaisi vuonna 1609, ja sitten heti seuraavana vuonna 1610 Galilei julkaisi pienen kirjan Sidereus Nuncius, jossa hän kertoi, mitä hän oli kaukoputken avulla nähnyt planeetoista — kuusta ja planeetoista — ja tähdistäkin, ja jotka kaikki olivat sellaisia asioita, että ne hänen mielestään ja monen muunkin mielestä erittäin hyvin sopivat yhteen aurinkokeskisen ajatuksen kanssa, ja hän itse katsoi sieltä ja sen suunnasta löytävänsä uusia perusteita aurinkokeskiselle systeemille. Tästä se sitten alkoi. Ja mitä sitten kaikkea muuta tapahtui koko 1600-luvulla, niin se nyt on tietysti hyvin pitkä kertomus kokonaisuudessaan, mutta voisi sanoa näin, että se kulminoitui siihen, että Isaac Newton saman vuosisadan lopulla vuonna 1687 julkaisi teoksensa Philosophiae Naturalis Principia Mathematica, jossa hän esitti sellaisen mekaniikan systeemin, joka selitti muun muassa aurinkokunnan liikkeet ja sitten myös sellaisen voimalain, tämän gravitaatiolain, Newtonin vetovoimalain, joka oli selityksen olennainen osa. Siinä voi nyt sitten katsoa, että eräässä mielessä tämä tähtitiedekysymykseen liittyvä problematiikka oli saanut ratkaisunsa, joskaan ei se nyt sitten niin helposti muun muassa juuri näiden uskonnollisten ja maailmankatsomuksellisten syiden takia selvinnyt, että se nyt olisi heti ollut kaikille vuonna 1687 selvä asia, mutta käytännöllisesti katsottuna siinä se nyt sitten oli.
HR: 1600-luvulla tapahtuneessa ajattelun muutoksessa oli vallankumouksellisinta se, että maailmaa lakattiin tarkastelemasta tavalla, jonka juuret ovat antiikin Kreikan suurimman filosofin Aristoteleen työssä. Galilei ja muut 1600-luvun tutkijat tai, niin kuin silloin sanottiin, luonnonfilosofit luopuivat yrityksestä etsiä asioiden ja ilmiöiden olemusta ja tarkoitusta ja sen sijaan pyrkivät selittämään tapahtumia ottamalla selvää niihin vaikuttavista syistä: maailmassa tapahtuu sellaista ja sellaista, koska maailmalla on sellainen ja sellainen rakenne, jossa vaikuttavat sellaiset ja sellaiset syyt. Ranskalainen biologi Jacques Monod, jonka ajatuksiin tässä ohjelmasarjassa on aikaisemmin viitattu, kutsuu tämän uuden ajattelutavan taustalla olevaa oletusta objektiivisuuspostulaatiksi: on olemassa havainnoitsijasta riippumaton luonto, jolla ei ole mitään tarkoitusta. Oletusta itseään ei tietenkään voida todistaa, mutta se on toiminut; se on ollut eräänlaisena julkilausumattomana periaatteena uuden ajan luonnontieteen taustalla. Professori Raimo Lehti kuvaa ajattelun muutosta 1600-luvulla näin:
RL: Tämä on eräässä mielessä sellainen kehityslinja, joka merkitsi tuollaisen aristotelisen ajattelutavan muuttumista, ja ainakin näiden luonnontieteiden ja erityisesti matemaattistyyppisten luonnontieteiden kohdalla suorastaan tämän aristotelisen näkemyksen sortumista. Aristotelismillehän juuri oli tyypillistä, että siellä keskityttiin sellaisiin kysymyksiin kuin mikä on jonkin asian olemus, mikä on sen luonto, ja mitkä ovat sellaiset kaikkein perimmäiset syyt, joista asiat johtuvat. Tämä vetoaminen perimmäisiin syihin, se nyt kyllä sitten todellakin ainakin joidenkin keskeisimpien tiedemiesten kohdalla sai väistyä realistisemman näkökohdan tieltä. Tyypillisin esimerkki tästä on Galilei, joka korosti sitä, että ei kysymys ole siitä, että mikä gravitaatio on, koska emme sille kykene antamaan sellaista vastausta, joka antaisi sellaisen perimmäisen syyn, vaan kysymys on jostakin muusta.
HR: Mielenkiintoista tässä historiassa on se, että samalla, kun perimmäisten
syitten etsimisestä luovuttiin ja keskityttiin vaatimattomammilta näyttäneisiin
kysymyksiin kuten putoamisliikkeeseen, samalla luonto ensimmäisen kerran alkoi
paljastaa joitakin salaisuuksiaan yhdelle tuottamalleen oliolle, ihmiselle.
Uuden tarkastelutavan ensimmäinen suuri tulos oli klassillinen mekaniikka, jonka
Newton muotoili professori Raimo Lehden mainitsemassa pääteoksessaan Luonnonfilosofian
matemaattiset perusteet. Ehkä on niin, että suuria vastauksia aletaan saada
vasta silloin, kun esitetään kysymyksiä, jotka ovat pieniä tai jotka ainakaan
aluksi eivät vaikuta kovin syvällisiltä.
Ks. myös: