9.2.2021 **** Etusivulle

Journalistisia muistoja vuosikymmenten varrelta, Osa 16

Tapani Lausti

Näissä muisteloissa käännyn nyt tarkastelemaan kahta instituutiota, joiden palveluksessa työskentelin Lontoossa 1980- ja 1990-luvuilla: Ensimmäisessä jaksossa kerron BBC:n suomenkielisestä toimituksesta ja BBC:stä muutenkin. Seuraavassa jaksossa kerron kokemuksistani Suomen Lontoon instituutissa. Mutta siitä myöhemmin.

Bush House – brittiviestinnän ytimessä

BBC:n Bush House Lontoon keskustassa oli miellyttävä kokemus. Tein ja luin uutisia ja myöhemmin laadin eninmäkseen ulkomaankommentteja ja jazzohjelmia. Viihdyin hyvin ja nautin kollegojen seurasta. Monille heistä kokemus oli hyvää koulutusta radiotyöhön. Ajan mittaan vetäydyin osittain pois toimituksesta voidakseni keskittyä työhöni vapaana toimittajana.

Nuo vuodet 1980-luvun lopulla ja 90-luvun alkupuoliskolla palautuivat mieleeni, kun seurasin internetin kautta Helsingissä pidettyä mediaseminaaria, joka oli järjestetty Yleisradion tiloihin juhlistamaan BBC:n suomenkielisen toimituksen perustamisen 80-vuotispåivää. (Toimitus lakkautettiin vuonna 1997.)

Juhlapuhuja oli BBC:n maailmanpalvelun päällikkö Jamie Angus. Puheessaan hän seurasi BBC:lle tyypillistä vakuuttelua puolueettomuudesta ja totuudellisuudesta. Hän korosti BBC:n riippumattomuuden merkitystä luotettavan tiedon välittäjänä.

Angus sanoi olevan ”uskomattoman tärkeätä”, että media valvoo vallankäyttäjien otteita ja pitää kiinni tosiasioista. Angus hehkutti BBC:n toimittajien kykyä viedä ”ammattitaitonsa soihtua” kaikkialle maailmaan.

Nämä lausunnot saivat minut taas vaipumaan muistoihini. Olin seurannut BBC:n ohjelmia tiiviisti jo Yleisradion vuosinani (1967-1986). Joissakin Yleisradion seminaareissa olin varoittanut kollegoja suhtautumasta liian kritiikittömästi BBC.n journalismiin.

Epäilykseni BBC:n journalismin ongelmista eivät koskaan kadonneet. Silloin tällöin iltamyöhällä Bush Housen suomalaisen toimituksen hiljennyttyä tutkiskelin yhtiön silloisia tietokonesivuja. Ei ollut vaikeata törmätä materiaaliin, missä tosiasiapohjan sijaan sukellettiin länsimaiden kuviteltuun ”arvomaailmaan” ja sen mukanaan tuomiin vääristymiin, elettiinhän silloin vielä silloisen Kylmän sodan vuosia. Eivätkä nämä ongelmat ole myöhemminkään kadonneet.

Suomenkielisen toimituksen ohjelmistoon brittiasenteet eivät mielestäni liiemmin vaikuttaneet. Vaikka julkisessa sanassa usein ihannoitiin ylpeillen BBC:n suomenkielistä toimitusta, en itse kokenut merkittäviä eroja sen ja Yleisradion ulkomaantoimituksen välillä, joskin mielipidekirjo oli Ylessä avoimempi kuin BBC:sså. Vaikka tässä vertailussa vilahtaa käsite ”suomettuminen”, sitä eivät minun kokemukseni Yleisradion uutistoimituksissa vahvista. BBC:llä sen sijaan oli omat paljon vakavammat vinoutumansa, mikä esti antamasta toisinajattelulle tilaa. BBC:n suomenkielisissä ohjelmissa haastattelin silloin tällöin politiikan ja talouden tuntijoita, joiden ääntä ei yhtiön muilla kanavilla kuultu.

BBC.n historialliset vinoutumat

BBC:n journalismiin hiipii Britannian historiasta kumpuava maailmankuva. Epäilemättä BBC:n toimittajien joukossa on paljon ammattitaitoisia journalisteja, mutta yhtiön raportointia varjostaa usein brittiläisen maailmanvallan perintö. Tässä varjossa jää näkemättä Britannin nykyäänkin harjoittama liki sokea militarismi, joka ei juuri piittaa kansainvälisestä oikeudesta ja joka ei epäröi myydä sotakalustoa kansalaisiaan sortaville valtioille. Oli myös aika, jolloin tiedustelupalvelu valvoi BBC:n toimittajanimityksiä

Arvostettu australialainen journalisti John Pilger on todennut, että BBC yhdessä CNN:n, The New York Timesin ja The Guardianin kanssa on näytellyt keskeistä roolia saadakseen amerikkalaiset ja britit hyväksymään uuden ja vaarallisen kylmän sodan.

Tässäkin ilmapiirissä nimekkäät brittijournalistit ovat perin hanakoita korostamaan puolueettomuuttaan. BBC:n uutistoiminnan päällikkö Helen Boaden puki hiljattain tämän kuvitellun asenteen sanoiksi näin: ”Ajattelen aina, että puolueettomuus on DNA:ssamme. Se on osa BBC:n geneettistä koostumusta.”

Propagandaa vai journalismia?

Tuoreessa kirjassaan Propaganda Blitz mediakriitikot David Edwards ja David Cromwell toteavat ”havainneensa yhä selvemmin, miten yleisradioyhtiö oli itse asiassa osallinen valtiorikoksiin: Afganistan, Irak, Israelin palestiinalaisiin kohdistama sorto, Libya, Syyria, ilmastokaaos. Ei ihme, että he reagoivat rationaalisiin haasteisiin kafkamaisella sekavuudella, tai parhaimmillaan vaikenemisella.”

Puolueettomuusvakuutteluista huolimatta journalistit eivät epäröi tuoda julki mielipiteitään maailman menosta. He epäröivät vasta, kun mielipiteet kääntyvät vallanpitäjiä vastaan. Nimekäs BBC:n toimittaja Andrew Marr varoi luonnehtimasta Irakin sotaa rikokseksi. Bagdadin antautuminen huhtikuussa 2003 osoitti hänen mielestään Tony Blairin ”olevan merkittävämpi mies ja vahvempi pääministeri”.

Toinen BBC:n eturivin toimittaja Nick Robinson sanoo vain selostavansa vallanpitäjien toimintaa, mutta silti hän saattoi selostaa, että ”sadat [brittiläiset] sotilaat asettivat henkensä alttiiksi tuodakseen rauhaa ja turvallisuutta Bagdadin kaduille”. Edwards ja Cromwell toteavat, että journalistien sallitaan luopua ”objektiivisuudesta” tällä tavalla mutta ei tuolla tavalla – siis ei tavalla, joka loukkaa vallanpitäjiä.

Jamie Angusin esiintyminen Helsingin mediaseminaarissa liittyi tähän asenneperinteeseen, joka itsetyytyväisyydessään muuttuu osittain sokeaksi maailman todellisuudelle. BBC:n kanavilta ei löydy kritiikkiä, kun brittijoukot tunkeutuvat muihin maihin ja loukkaavat ihmisoikeuksia. Brittimedia ei yleensäkään selosta totuudellisesti tapahtumien kulkua, kun brittijoukot yhdessä amerikkalaisten kanssa tunkeutuvat muihin maihin.

Britannian todellinen rooli maailmassa

Britannian ulkopolitiikan siis uskotaan yleisesti perustuvan demokratian ja ihmisoikeuksien puolustamiseen. Brittiläinen tutkija Mark Curtis osoittaa aiemmin salaisina pidettyihin asiakirjoihin nojaten, että tämä ihannoitu kuva Britannian ulkopolitiikasta on kaukana todellisuudesta.

Curtis lainaa asiakirjoja, joissa Britannian ulkopolitiikan lähtökohdaksi otettiin toisen maailmansodan jälkeen ennen kaikkea maan taloudellisten etujen puolustaminen kolmannessa maailmassa — kehitysmaiden omien asukkaiden hyvinvoinnin kustannuksella. Vastarinta tätä taloudellista riistoa vastaan leimattiin Moskovan vaikutusvallan kasvuksi. Näin köyhien maiden asukkaiden oikeutetuille vaatimuksille annettiin tosiasioiden vastaisesti ideologinen leima, jonka avulla vastarinnan väkivaltainenkin tukahduttaminen koettiin moraalisesti hyväksyttäväksi. Niissäkin maissa, missä kommunistit yhtyivät kansallisesti riippumattoman kehityksen vaatimukseen, länsivallat olivat enemmän huolissaan taloudellisten intressiensä vaarantumisesta kuin vastarinnan aatteellisesta sisällöstä.

Vetoaminen Neuvostoliiton uhkaan auttoi kuitenkin Britanniaa turvautumaan etujensa puolustamisessa äärimmäiseen väkivaltaan. Brittiarmeijan käyttäytyminen eri puolilla maailmaa osoitti täydellistä piittaamattomuutta ihmisoikeuksia kohtaan. Brittistrategien 50-luvulla monissa maissa kehittämiä raakoja, siviiliväestöä terrorisoineita menetelmiä Yhdysvallat sovelsi sittemmin Vietnamissa.

Lähempänä omaa aikaamme Yhdysvaltain ja Britannian sotarikokset esimerkiksi Irakissa eivät ole johtaneet rikostutkimuksiin. Tässä Britannia on seurannut Yhdysvaltain esimerkkiä. Parlamentin turvallisuus- ja tiedustelukomitea julkaisi vuonna 2018 kaksi perusteellista raporttia, jotka osoittivat Britannian olleen mukana CIA:n salaisessa kidutusohjelmassa. Komitea halusi perusteellisempaa virallista tutkimusta. Boris Johnsonin ensimmäinen päätös pääministeriksi tultuaan oli lakkauttaa tutkimus.

WikiLeaks ja Julian Assangen kidutus

BBC:n sisälläkin on vuosien mittaan valitettu, ettei yhtiöstä kuulu ääniä, jotka pyrkisivät edistämään brittiyhteiskunnan demokratiaa. Niinpä WikiLeaks on yhä suuremmassa määrin avannut silmiä näkemään maailmanpolitiikan pimeitä puolia ja Britannian osuutta tähän. WikiLeaksin julkaisemat vuodatetut diplomaattisähkeet ovat saaneet maailman mahtavat puhumaan ”varkaudesta” ja ”hyökkäyksestä kansainvälistä yhteisöä” vastaan. Itse asiassa yhä useammat ihmiset kaikkialla maailmassa ymmärtävät, että he eivät kuulu tähän ”kansainväliseen yhteisöön”. Sillä tarkoitetaan eliittejä, jotka harjoittavat kulissien takana tavallisia kansalaisia vahingoittavaa politiikkaa. Tätä politiikkaa kaunistellaan (valtamedian suosiollisella avustuksella) korulauseilla, joissa vedotaan demokratiaan ja ihmisoikeuksiin.

Julian Assangen kohtelua tutkinut YK:n kidutusraportoija Nils Melzer sanoo, että WikiLeaks on osoittautunut uhaksi Yhdysvaltain, Britannian, Ranskan ja Venäjän poliittisille eliiteille. Kun WikiLeaks julkaisee valtiosalaisuuksia, reaktiot osoittavat, että jopa niin-sanotut kypsät demokratiat ovat ajautuneet politiikkaansa koskevaan syvään salailuun. Nämä maat pitävät julkisuudelta poissa korruptiota ja rikoksia koskevaa tärkeätä informaatiota. Melzer lisää, että ”jos tutkiva journalismi leimataan vakoiluksi, sitä voidaan kriminalisoida kaikkialla maailmassa. Seurauksena on sensuuria ja tyranniaa. Murhaavaa järjestelmää ollaan luomassa silmiemme edessä.”

Tekohurskaus nousi taivaisiin, kun Britannian hallitus vaati Aleksei Navalnyin vapauttamista. Tämä hallitukselta maassa, missä Julian Assangea pidetään ilman syytteitä pahamaineisessa Belmarshin vankilassa Lontoossa. Pelätään, että Assange saattaa menehtyä vankeudessa heikentyneen terveydentilansa vuoksi. Suomalaisetkin päätöksentekijät yhtyivät tähän hurskasteluun Navalnyin kohtalosta. En muista yhdenkään päätöksentekijän maininneen Assangen nimeä. Olipa Navalnyista mitä mieltä hyvänsä, suomalaisilta päättäjiltä pitää vaatia johdonmukaisuutta. Joskus tuntuu siltä, että monilta suomalaisilta poliitikoilta ja journalisteilta koko Assangen tapaus on jäänyt huomaamatta tai siitä ei yksinkertaisesti välitetä.

Assangen kotimaan Australiankin hallitus vaati Navalnyin välitöntä vapauttamista, vaikka oman maan syyttömän kansalaisen vapauttamista ei ole vaadittu. John Pilger leimasi tämän hurskastelun maailmanmestaruudeksi.

”Suomettumisesta” läntisen journalismin vääristymisiin

No niin, eksyin kirjoittamaan yleisemminkin Britannian journalistisesta ilmapiiristä. Mutta BBC on yksi ilmapiirin ilmentymä. Vietin Lontoossa liki kaksi vuosikymmentä ja vaikka enimmäkseen nautin elämästä, tutustuminen moniin toisinajattelijoihin auttoi näkemään maan pimeitä puolia, jotka ikävä kyllä vääristävät suurta osaa maan journalismista. Suomessa törmää silloin tällöin ajatukseen, että on iloittava suomalaisen journalismin liittymisestä suomettumisen kauden jälkeen maineikkaana pidettyyn läntisen journalismin perinteeseen. Todellisuudessa suomettumisen haittavaikutukset suomalaisessa journalismissa olivat aika vähäpätöisiä verrattuna läntisen vallankäytön kykyyn horjuttaa riippumatonta journalismia.

Tätä kirjoittaessani ilta alkaa hämärtyä täällä Välimeren rannalla. Ajaudun hiljaisuudessa takaisin muistoihini Bush Housessa, BBC:n maailmanpalvelun silloisissa tiloissa. Iltahämärässä törmään muistoissani sisäpihalla tuttavaan, joka näissä muistoissa edustaa edellä mainitsemaani toisinajattelua. Heitä ei juuri täällä tapaa, mutta tuona iltana vastaan kävelee Tariq Ali. Hänen kanssaan tekemiäni haastatteluja en valitettavasti ole purkanut nauhalta, mutta kirja-arvosteluni ovat täällä.

 

Lähteet:

 

Jamie Angus: BBC World Service Group Director Jamie Angus spoke at Yleisradio to mark the 80th anniversary of BBC Finnish, BBC Media Centre, 15.10.2020,

Noam Chomsky: Who Rules the World?: Reframings. Kindle Edition 2016.

Mark Curtis, Secret Affairs: Britain's Collusion with Radical Islam. Serpent's Tail 2010.

Mark Curtis, Web of Deceit: Britain's Real Role in the World. With a Foreword by John Pilger. Vintage 2003.

Mark Curtis, The Ambiguites of Power: British Foreign Policy Since 1945. Zed Books 1995.

Rod Driver: The Irrelevance of Human Rights in US and British Foreign Policy, ZNet, 5.1.2021

David Edwards & David Cromwell: Propaganda Blitz: How the Corporate Media Distort Reality. Foreword by John Pilger. Pluto Press 2018.

Nils Melzer: A murderous system is being created before our very eyes, Information Clearing House, 31.1.2021

 

Muistelosarjan muut osat

 

Arkisto: Tariq Ali, Patrick Cockburn, Mark Curtis, Robert Fisk. Britainnia, Euroopan unioni, Irak, Irlanti, Kansainvälinen politiikka, Media, Työ, Venäjä, Yhdysvallat, YHteiskunnallinen ajattelu

 

[home] [archive] [focus]