BBC Finnish Section, 4.1.1996

Vallankäytön moniselitteisyys

Mark Curtis, The Ambiguites of Power : British Foreign Policy Since 1945. Zed Books 1995.

Juonto: Britannian ulkopolitiikan uskotaan yleisesti perustuvan demokratian ja ihmisoikeuksien puolustamiseen. Brittiläinen tutkija Mark Curtis osoittaa aiemmin salaisina pidettyihin asiakirjoihin nojaten, että tämä ihannoitu kuva Britannian ulkopolitiikasta on kaukana todellisuudesta. Tapani Lausti on lukenut Curtisin kirjan The Ambiguities of Power —  vallankäytön moniselitteisyys.

Kylmän sodan vuosina Lännessä pyrittiin luomaan kuva, jonka mukaan demokratiaa ja ihmisoikeuksia poljettiin lähes yksinomaan Neuvostoliitossa ja sen liittolaismaissa. Moskovan politiikka toki ansaitsi rehellisten demokraattien tuomion. Aina ei kyse ollut kuitenkaan aidosta huolesta. Kommunistien pakkovaltaa pidettiin huomion keskipisteessä myös, jotta Lännen omassa leirissä tapahtuneet, usein vielä paljon pahemmat demokratian ja ihmisoikeuksien loukkaukset eivät saisi osakseen niiden ansaitsemaa huomiota. Yhdysvallat ja sen lähin liittolainen Britannia pyrkivät luomaan itsestään kuvan hyväntahtoisina valtoina, jotka aina puolustivat demokratiaa ja ihmisoikeuksia ja pyrkivät lievittämään kehitysmaiden kurjuutta.

Historiallinen tosiasia-aineisto osoittaa, että tämä kuva on valheellinen. Mark Curtis lainaa asiakirjoja, joissa Britannian ulkopolitiikan lähtökohdaksi otettiin toisen maailmansodan jälkeen ennen kaikkea maan taloudellisten etujen puolustaminen Kolmannessa maailmassa — kehitysmaiden omien asukkaiden hyvinvoinnin kustannuksella. Vastarinta tätä taloudellista riistoa vastaan leimattiin Moskovan vaikutusvallan kasvuksi. Näin köyhien maiden asukkaiden oikeutetuille vaatimuksille annettiin tosiasioiden vastaisesti ideologinen leima, jonka avulla vastarinnan väkivaltainenkin tukahduttaminen koettiin moraalisesti hyväksyttäväksi. Niissäkin maissa, missä kommunistit yhtyivät kansallisesti riippumattoman kehityksen vaatimukseen, länsivallat olivat enemmän huolissaan taloudellisten intressiensä vaarantumisesta kuin vastarinnan aatteellisesta sisällöstä. Vetoaminen Neuvostoliiton uhkaan auttoi kuitenkin Britanniaa turvautumaan etujensa puolustamisessa äärimmäiseen väkivaltaan. Brittiarmeijan käyttäytyminen eri puolilla maailmaa osoitti täydellistä piittaamattomuutta ihmisoikeuksia kohtaan. Brittistrategien 50-luvulla Malaijassa, Keniassa ja muulla kehittämiä raakoja, siviiliväestöä terrorisoineita menetelmiä Yhdysvallat sovelsi sittemmin Vietnamissa.

Iranin kansallismielisen hallituksen väkivaltaista kukistamista vuonna 1953 pidetään yleensä Yhdysvaltain tiedustelupalvelun CIA:n valmistelemana. Curtis sanoo nyt käytettävissä olevien asiakirjojen osoittavan, että Britannia hoiti oleellisen osan pohjustustyöstä. Lähi-idän öljyn valvomisen tärkeys sai Britannian käyttämään äärimmäisen väkivaltaisia menetelmiä alueen arabimaiden väestöjen kurissa pitämiseksi. Aseelliset väliintulot Egyptissä 1956, Jordaniassa 1958 ja Kuwaitissa 1961 perustuivat valheellisille tekosyille. Kansainvälinen oikeus tai ihmisoikeuksien kunnioittaminen olivat kaukana brittiläisten päätöksentekijöiden mielistä.

Curtis kartoittaa yksityiskohtaisesti, miten Britannia tuki sittemmin Etelä-Afrikan ja Chilen hirmuhallituksia. Tänä päivänä Britannia on presidentti Suharton pakkovallan alaisen Indonesian tärkein asetoimittaja. Brittipoliitikot ovat avoimesti mielissään läheisistä suhteistaan tähän omaa väestöä terrorisoivaan ja Itä-Timorin kansanmurhaan syyllistyneeseen hallitukseen. Kun ihmisoikeusjärjestöt viittaavat Indonesiassa ja Itä-Timorissa jatkuvaan terroriin, brittiministerit puhuvat kulttuurieroista, jotka estävät ns. läntisten arvojen soveltamisen.

Yhteinen nimittäjä Britannian asenteessa Kolmannen maailman maihin on Curtisin mukaan kehitysmaiden riippumattoman taloudellisen kehityksen estäminen. Jos kehitysmaiden hallitukset suostuvat johtavien teollisuusmaiden etuja palvelevaan ja omaa väestöä köyhdyttävään talouspolitiikkaan, ne saavat polkea ihmisoikeuksia niin paljon kuin haluavat. Jos ne haraavat vastaan, niiden ihmisoikeuksien rikkomuksista nostetaan häly. Tässä orwellilaisessa maailmassa kansainvälisten suuryritysten etujen palveleminen on samaa kuin demokratia.

Curtis kiinnittää huomiota siihen, miten akateemisessa maailmassa ja joukkotiedotusvälineissä menestyksellinen eteneminen uralla edellyttää kieltäytymistä näkemästä Britannian ulkopolitiikan itsekkäitä ja kyynisiä lähtökohtia. Näin kansalaisilta evätään mahdollisuus nähdä heidän oman maansa politiikan yhteys Kolmannen maailman asukkaiden kärsimyksiin. Kansalaismielipide on kuitenkin heräämässä ymmärtämään näitä salattuja yhteyksiä — nyt kun huomion kiinnittämistä niihin ei voi enää leimata kommunistien propagandaksi. (Curtis sanookin, että vain kansalaismielipiteen painostus voi muuttaa Britanniankin hallituksen asennetta ihmisoikeusrikkomuksiin Kolmannessa maailmassa.) Ihmiset saattavat esimerkiksi kysyä, miksi Britannia käyttää parhaillaan huimia verorahasummia sotilaallisen väliintulovalmiuden kehittämiseksi kaikkialla maailmassa.


Ks. myös:

[home] [archive] [focus]