14.10.2004
14.10.2004
Tapani Lausti
Syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen monet amerikkalaiset kommentaattorit yrittivät tukahduttaa keskustelua terrorismin syistä. Ymmärtämisyritykset leimattiin terrorismin hyväksymiseksi. Sittemmin tämä hysteerinen asenne lieventyi ja Yhdysvaltainkin joukkotiedotusvälineissä alettiin keskustella asiasta verrattain vilkkaasti. Jopa CIA:n analyytikot ovat osallistuneet keskusteluun. Siksi oli yllättävää lukea Jyrki Iivosen artikkeli Terrorismin ymmärtäminen ei ole hyväksyttävää (Turun Sanomat, 4.10.2004).
Iivonen kirjoittaa: "Etsittäessä terrorismille lieventäviä syitä ajaudutaan helposti tilanteeseen, jossa se näyttäytyy hyväksyttävänä ratkaisuna. Tällainen ajattelutapa oli havaittavissa syyskuun 11. päivän 2001 tapahtumien jälkeen. Useampi asiantuntija väitti, että New Yorkin ja Washingtonin iskujen tekijöillä oli toimilleen ymmärrettävä syy ja että Yhdysvallat sai siksi syyttää niistä itseään."
Artikkelissa on myös huima syytös: "Jotka julkisesti tuomitsevat terrorismin vastaisen sodan hyödyttömäksi ja saivartelevat sen laillisuudella, kantavat vähintäänkin moraalisen vastuun siitä, että terrorismi jatkuu ja aiheuttaa vahinkoa."
Iivonen sotkee artikkelissaan pahasti käsitteitä. Ensinnäkin "ymmärrettävä syy" ei ole samaa kuin "hyväksyttävä syy". On muutenkin vaikea ymmärtää, kenestä Iivonen kirjoittaa. Eihän terrorismin syiden pohtimisen tarvitse merkitä "lieventävien syiden" etsimistä.
Iivosen mielestä on siis moraalitonta väittää, että viimeaikaisilla terrori-iskuilla olisi mitään tekemistä Yhdysvaltain ulkopolitiikan kanssa. Hän väittää myös, että terrorijärjestöjä "romantisoidaan ja niiden toimintaa puolustellaan".
En tiedä, minkälaisia lähteitä Iivonen käyttää, mutta silmiini ei ole osunut mitään tällaista niissä julkaisuissa, jotka arvostelevat vakavasti otettavista lähtökohdista Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa. Artikkeli tuntuukin vain tähtäävän kritiikin leimaamiseen moraalittomaksi ja irrationaaliseksi.
Iivonen näkee Yhdysvaltain viimeaikaisen roolin yksinomaan myönteisenä: "Yhdysvallat on terroristien ensisijainen kohde. Mutta ansaitseeko Yhdysvallat sen? Se pelasti 1990-luvulla islamilaisen Kuwaitin miehitykseltä ja esti Bosniassa ja Kosovossa muslimien kansanmurhan. Vuonna 2001 se pelasti Afganistanin äärimuslimien terrorihallinnolta. Silti monet suomalaisetkin ovat arvostelleet Yhdysvaltain toimia ja väittäneet sen suhtautuvan vihamielisesti islamilaisiin."
Jätän Iivosen tulkinnat Balkanin tapahtumista ja Persianlahden ensimmäisestä sodasta sivuun, koska ne kuuluvat syyskuun iskuja edeltävään aikaan. Afganistanin pommitukset sen sijaan olivat ennen kaikkea kostoiskuja, joilla Yhdysvallat halusi osoittaa voimaansa. Washingtonilla ei ollut ollut aiemmin minkäänlaisia vaikeuksia pitää yllä hyviä suhteita Talibaniin. Siksi on vaikeata ymmärtää Iivosen kaunistelevaa asennetta.
Rationaalinen menettelytapa olisi ollut vaatia terrorismista epäiltyjen ihmisten luovuttamista, ei ryhtyä pommittamaan kokonaista maata. Iivonen näyttää myös kuvittelevan, että pommitusten arvostelijat olivat pieni joukko arvostelukyvyttömiä ihmisiä. Pommituksia vastusti mielipidetiedustelujen mukaan kuitenkin maailman ihmisten enemmistö ja saatavissa olevien tietojen valossa myös suurin osa afganistanilaisista.
Pommituksissa kuoli tuhansia viattomia ihmisiä, joiden kuolemista Iivonen on moraalisessa osavastuussa. Iivonen ei näytä tätä ymmärtävän, vaikka hän aivan oikein viittaa siihen tosiasiaan, että julkiset kannanottomme ja/tai vaikenemisemme asettavat meidät henkilökohtaiseen moraaliseen vastuuseen. Hän ei myöskään huomaa, että moraalisesti uskottavat Afganistanin pommitusten arvostelijat tuomitsivat myös syyskuun terrori-iskut. Näiden ihmisten syyttäminen terrorismin jatkumisesta on perusteetonta.
Iivonen käyttää järeitä aseita viitatessaan syytöksiin, joiden mukaan Yhdysvallat on syyllistynyt valtioterrorismiin: "Yhdysvaltain syyllistäminen terrorismista ja väärästä tavasta torjua sitä on poliittisesti mielenkiintoinen ilmiö, varsinkin kun muistetaan, että se pelasti Euroopan natsismilta ja esti sitä joutumasta Neuvostoliiton valtapiiriin. Kielteinen suhtautuminen Yhdysvaltoihin saattaakin pohjautua alemmuudentunteeseen, joka aiheutuu Euroopan kyvyttömyydestä hoitaa omaa turvallisuuttaan."
Tässä ei ole mitään logiikkaa. Vaikka hyväksyisimmekin sellaisenaan väitteen Yhdysvaltain ihanteellisesta roolista toisessa maailmansodassa ja kylmässä sodassa, on mahdotonta kiistää Yhdysvaltain harjoittaman valtioterrorismin olemassaolo. Iivosen maailmankuvassa Washington ei ilmeisesti voi syyllistyä mihinkään väärään.
Iivonen kirjoittaa: "Terrorismin avulla on harvemmin saavutettu myönteisiä tuloksia. Se ei myöskään ole moraalisesti kestävää, sillä yhteisten asioiden hoitaminen tappamalla ja tuhoamalla ei ole hyväksyttävää." Iivonen tuskin kykenee näkemään, että Yhdysvaltain tukema terroritoiminta on usein ollut menestyksellistä. Kun esimerkiksi sandinistien hallitseman Nicaraguan yhteiskuntarakenne tuhottiin ja maa palatettiin köyhtyneenä Yhdysvaltain vaikutuspiiriin, terrorismi osoittautui onnistuneeksi menettelytavaksi. Lopputulos oli "myönteinen" Yhdysvaltain hallitsevalle eliitille, joskaan ei nicaragualaisten enemmistölle.
Palatakseni Iivosen artikkelin kohtaan, jossa hän viittaa käsityksiin, joiden mukaan Yhdysvallat saa syyttää itseään terrori-iskuista, hän jatkaa: "Samalla logiikalla juutalaiset olisivat olleet syyllisiä joukkotuhoonsa ja keskitysleireihin ja toisen maailmansodan aikaisen Saksan naapurit siihen, että ne joutuivat Hitlerin hyökkäysten kohteiksi."
Tässä ei ole mitään järkeä. Tietenkin Hitlerin uhrit olivat viattomia aivan kuten New Yorkin terrori-iskujen uhrit. Viimeksi mainitut olivat kuitenkin myös välillisesti Yhdysvaltain politiikan uhreja. Yhdysvaltojen hallitsevien eliittien liittolaiset ovat käyneet vuosikymmeniä jonkinasteista terrorisotaa kolmannen maailman väestöjä kohtaan. Iivosen logiikan mukaan tämä oikeuttaisi pommi-iskuihin Yhdysvaltoja vastaan. Nicaraguan hallitus yritti kuitenkin reagoida amerikkalaisten aggressioon oikeudellisin ja diplomaattisin keinoin. Kun Kansainvälisen tuomioistuimen antama, Washingtonin menettelytavat tuomitseva päätös ei merkinnyt amerikkalaisille päätöksentekijöille mitään, Nicaragua vei asian YK:n turvallisuusneuvostoon, joka yhtyi tuomioistuimen näkemykseen. Yhdysvallat käytti tietysti veto-oikeuttaan. Yleiskokous tuomitsi Yhdysvaltain politiikan.
Iivonen yhtyy niihin, jotka uskovat terroristien hirmutekojen kumpuavan vihasta vapautta ja demokratiaa kohtaan. Hän varmaankin tuomitsisi sen CIA:n agentin näkemyksen, joka kirjoitti, että islamilainen maailma ei niinkään vihaa Yhdysvaltoja sinänsä vaan sitä, miten se tukee kritiikittömästi Israelia ja arabimaailman korruptoituneita hallituksia sekä pitää joukkoja Arabian niemimaalla lähellä islamin pyhimpiä paikkoja taatakseen kykynsä valvoa alueen öljylähteitä. (Ks. Julian Borger: We could have stopped him, The Guardian, 20.8.2004)
Irakin miehitys on tehnyt maailman entistäkin vaarallisemmaksi. George W. Bushin hallitus on pannut alulle kehityksen, jonka seuraukset ovat arvaamattomia. Ei ole saivartelua todeta, ettei Yhdysvallat voi käydä uskottavaa terrorismin vastaista sotaa, koska sen politiikka on osa ongelmaa.
Ks. myös: