21.5.2004

"Anti-amerikkalainen fundamentalismi"

Tapani Lausti

Yhdysvaltain ravistellessa kansainvälistä järjestelmää sumeilemattomilla otteillaan, suomalaisia varoitellaan liian kielteisestä suhtautumisesta maailman ainoaan supervaltaan. Paikkamme on länsimaisessa "vapaiden kansakuntien" rintamassa; terrori-iskut New Yorkissa ja Madridissa olivat iskuja myös meitä vastaan, sanotaan. Näitä väittämiä on voitava tarkastella kriittisesti, sanoivatpa länteen rähmällään olevat komissaarit mitä hyvänsä.

Yhdysvaltoja hallitsevat eliitit ovat etujaan ajaessaan valmiita ajamaan maailman mitä vaarallisimpiin tilanteisiin. Tämän ne ovat osoittaneet toiminnallaan, tämän tiedämme amerikkalaisten uuskonservatiivien kirjoituksista. Washington on valmis horjuttamaan maailmanjärjestystä yksin, mutta jos mahdollista, se värvää tässä omanvoitonpyynnissään liittolaisia luodakseen kuvan yhteisestä kansainvälisestä järjestelmästä, missä rintamalinjat ovat kutakuinkin selvän näköiset: Läntinen arvomaailma puolustaa itseään terroristeja vastaan. Tässä maailmassa ei saa kysellä, mistä terrorismi kumpuaa, sen sijaan meille vakuutetaan, että sitä motivoi pimeiden voimien vihamielisyys länsimaista vapautta vastaan. Suomen länsimieliset vaikuttajat ovat ilmeisesti nielaisseet tämän propagandan.

Sitran yliasiamiehenä pian aloittava Esko Aho on jopa keksinyt ilmeisesti oivana pitämänsä käsitteen varoittaen suomalaisia "anti-amerikkalaisesta fundamentalismista". Tuoreessa haastattelussa Aho sanoo haluavansa hyviä suhteita Yhdysvaltoihin taloudellisista syistä, mutta myös, koska suhteisiin liittyy "turvallisuuspoliittinen ulottuvuus". Tätä ulottuvuutta ei juuri koskaan selitetä, eikä sitä tee Ahokaan.

Samassa haastattelussa Aho jatkaa arvoituksellista ajatuksenkulkuaan: "Jos transatlanttiset suhteet alkavat uudelleen kehittyä yhteisten intressien pohjalta, Nato saisi uutta käyttövoimaa. Yhdysvaltoja ja Eurooppaa yhdistävät intressit voivat liittyä esimerkiksi alueellisten kriisien hallitsemiseen Lähi-idässä." (Jarkko Vesikansa, "Pelkkä EU ei riitä", Suomen Kuvalehti, 14.5.2004)

Haastattelija ei pyytänyt selvennystä tähän omituiseen lausuntoon. Kuinka Yhdysvallat voisi osallistua kriisien hallitsemiseen, kun se jatkuvasti lietsoo niitä? Yhdysvallat on aina suosinut Israelia palestiinalaisten kustannuksella varmistaakseen voima-asemansa Lähi-idässä. George W. Bush on vienyt Israelin tuen niin pitkälle, että monet kriittisesti ajattelevat israelilaiset ennustavat alueen ajautuvan nyt yhä kammottavampiin väkivaltaisuuksiin. (Ks. esim. Ilan Pappe, As long as the plan contains the magic term 'withdrawal', it is seen as a good thing, London Review of Books, 30.4. 2004)

Yhdysvallat on myös halunnut osoittaa kykenevänsä sotilaallisella ylivoimallaan kontrolloimaan Persianlahden luonnonvaroja. Näin se on — yhden kommentaattorin sanoin — halunnut "muistuttaa kansakuntia Yhdysvaltoihin ylläpidettävien ystävällisten suhteiden korvaamattomuudesta". (Jim Lobe, Imperial Dreams Sink in Iraqi Quagmire, Antiwar.com, 19.5.2004)

Nyt nämä tavoitteet ovat ajautuneet syvään kriisiin. Omien kuvitelmiensa lumoissa ollut suurvalta on ajautunut tilanteeseen, missä sen otteet vain lietsovat ei vain terrorismia vaan myös järkiperäistä vastenmielisyyttä Washingtonin otteita kohtaan. Tämä kriittisyys on kaikkea muuta kuin Ahon kuvittelemaa fundamentalismia.

Tilanne ei ole yksinomaan amerikkalaisten uuskonservatiivien aikaansaannosta. Kriisin juuret ovat koko toisen maailmansodan jälkeisessä historiassa. Havitellessaan Persianlahden energialähteiden kontrolloimista "vapaa maailma" on estänyt alueen maita kehittämästä omia demokraattisia oloja. Nyt Washingtonista kuultu väite Irakin ja koko alueen demokratisoimisesta on naurettava. Arabimaissa ymmärretään paremmin kuin lännessä, että demokratiasta puhuminen on sanahelinää, jonka taakse kätkeytyy armoton omaneduntavoittelu. Länsi ei ole tukenut alueen demokraattisia voimia vaan on tieten tahtoen pitänyt yllä epädemokraattisia oloja. (Ks. esim. Robert Fisk, How We Denied Democracy to the Middle East, The Independent, 8.11.2003)

Suomen hallituksen halutaan siis opportunistisista syistä mielistelevän Yhdysvaltoja. Liittoutumattoman maan kansalaisten olisi kuitenkin osoitettava solidaarisuutta Yhdysvaltain sodanvastaiselle oppositiolle ja islamilaisten maiden demokraattisille voimille. Suomen tulisi EU:ssa ajaa linjaa, joka uskaltaa sanoutua jyrkästi irti Washingtonin seikkailupolitiikasta. Suomen tulisi niinikään ajaa EU:ssa nykyistä vähemmän militaristista linjaa kriisinhallinta-ajattelussa. On myös naurettavaa jatkaa puheita Yhdysvalloista Euroopan turvallisuuden takaajana. Yhdysvaltain maailmanvallan vähittäinen purkaminen maan sisäisen opposition toimesta tekisi maailmasta nykyistä turvallisemman.


Ks. myös:

[home] [archive] [focus]

Site Meter