7.4.2004
7.4.2004
Tapani Lausti
Kielen väärinkäyttö on hyvin tehokas ideologinen hallintamuoto, sanoo brittiläinen matemaatikko George Wilmers YLEn radiouutisten haastattelussa. Wilmers toteaa, että tapa, jolla sellaisia ilmauksia kuin ”demokratia” ja ”demokraattiset arvot” käytetään nykyisin maailmassa, alkaa muistuttaa ”sosialismi”–sanan käyttöä neuvostoblokissa. Wilmersin mielestä on helppo havaita tiettyjä rinnakkaisuuksia nykyisessä aatteellisessa ilmapiirissä lännessä ja neuvostoblokin ilmapiirissä 60-luvulla, siis kolme vuosikymmentä ennen järjestelmän romahtamista. (Hannu Reime, "Sosialismi, demokratia ja käsitteiden kavallus", Maailmanpolitiikan arkipäivää 26.3.2004)
Suomessa nämä neuvostoblokin aikaiset ja uuden Yhdysvaltain hallitseman maailmanjärjestykset käsitteelliset kavallukset yhdistyvät mielenkiintoisella tavalla. Kielellinen propaganda liittyy läheisesti yrityksiin liittää maa Yhdysvaltain johtamaan maailmanjärjestykseen. Kavallukseen osallistuvat monet johtavat kansainvälisen politiikan kommentaattorit — varmaankin vilpittömänä tavoitteenaan ajaa suomalaisten etuja.
Suomi kuuluu heidän kielenkäytössään "Euroopan kansanvaltaisiin maihin", joiden strategisten etujen mukaista on pitää yllä hyviä suhteita Yhdysvaltoihin. (Olli Kivinen, "Terroritaistelu jakaa lännen", Helsingin Sanomat, 25.3.2004)
Sanotaan myös, että "EU on osa uutta maailmanjärjestystä ja siinä osa länsimaista yhteisöä. Jokainen EU-maa on sitoutunut markkinatalouden ja yksilönvapauden aiheuttamiin velvoitteisiin..." (Piia-Noora Kauppi ja Alexander Stubb, "Suomen on herättävä terrorin todellisuuteen", Aamulehti 24.3.2004)
"Markkinatalous" on siis itsestäänselvyys, joka asettaa meille velvoitteita. Se on myös ainoa tae yksilönvapaudelle. Yksilönvapauden käsite on näin kavallettu palvelemaan ideologista tavoitetta. Vain "markkinatalous" voi taata "demokratian", väitetään.
Suomea pyritään myös liittämään "valkoiseen ja kristittyyn maailmaan", missä olemme "samassa veneessä muiden kaltaistemme maiden kanssa." Saman kirjoittajan mielestä terrorismin "vastaiseen taisteluun on valjastettava mahdollisimman laaja samanmielisten maiden yhteenliittymä." (Olli Kivinen, "Absurd, sanoi Gorbatshov", Helsingin Sanomat, 1.4.2004)
Samanmielisyys edellyttää siis uskoa "markkinatalouteen" ja yhdenmukaiseen "valkoiseen ja kristittyyn maailmaan". Antautuminen tälle käsitemaailmalle vie Wilmersin varoittamalle tielle. Hän muistuttaa, miten valheellisesti englantia puhuvassa maailmassa käytetään käsitteitä "demokraattinen", "sivilisaatio", "vapaus", "liberaalit arvot" ja nyttemmin "terroristi", "turvallisuus" ja "terrorismin vastainen sota".
Monia suomalaisia on luonnollisista syistä riemastuttanut vapautuminen ystävyysliturgiasta, mikä leimasi maamme Neuvostoliiton suhteita. Monet ovat sittemmin alkaneet alistua länsimaisen liturgian petoksille. Suomalaisten enemmistö suhtautuu kuitenkin vastahakoisesti maamme liittämiseen Yhdysvaltain johtamaan "arvoyhteisöön" — sekin keskeisiä valheellisia käsitteitä.
Tämän vastahakoisuuden taltuttamiseksi käytetään monenlaisia keinoja, jotka voidaan nähdä osana Wilmersin analysoimaa käsitteellistä kavallusta. Tätä aatteellista työtä auttaa Neuvostoliiton ja taistolaisuuden ruumiiden potkiminen. Taistolaisia harharetkiä pilkatessa voidaan pilkan kohteeksi ottaa myös vasemmistolainen aateperinne, jolla ei ole mitään tekemistä Neuvostoliiton kanssa. Kapitalismi on nyt virallinen utopia. "Sosialismi" kuoli Neuvostoliiton mukana, kuuluu propagandistinen hokema, vaikka tuolla totalitaarisella järjestelmällä ei ollut mitään tekemistä sosialismin kanssa. Suomen Nato-mieliset vaikuttajat käyttävät tehokkaasti hyväkseen stalinististisia käsitteellisiä kavalluksia.
Vallitsevan kirjoittelun sävyn perusteella tämä käsitteiden kavallus on ollut tehokasta. Vaihtoehtojen pohtiminen kapitalismille koetaan menneisyyteen juuttuneeksi haihatteluksi tai lapsenmielisten mielenosoittajien harrastukseksi. "Vasemmiston sanoma on pitää kiinni menneestä", kirjoittaa Ilkka Lappalainen ("Vasemmiston jaolle vaikea löytää järkisyytä nykyajasta", Kaleva, 26.8.2003).
Kapitalismiin kriittisesti suhtautuvia ihmisiä luonnehditaan väheksyvästi "vaihtoehtoväeksi". Nämä — enimmäkseen nuoret — ihmiset ovat kuitenkin vapaita siitä sosiaalisesta paineesta, joka on saanut monet vanhemmat ei-kommunistisetkin vasemmistolaiset antautumaan ajatukselle, että kapitalismille ei ole vaihtoehtoa. Kun väestön enemmistö näytti uskovan tähän vaihtoehdottomuuteen, oma "usko" sosialismiin alkoi horjua. Koska ajattelu ei ilmeisesti perustunut niinkään maailman rationaaliselle analysoimiselle vaan uskonvaraiselle ajatusrakennelmalle, se antautui helposti tulkinnalle, jonka mukaan vasemmistolainen kulttuuri on aikansa elänyttä.
Vanhentuneeksi leimataan nyt siis myös ajattelu, joka on aina suhtautunut tuomitsevasti stalinistisiin vääristelyihin. Helsingin Sanomien toimittaja Tomi Ervamaa irvisteli jokin aika sitten, että "[a]ina kun uudet globalisaatiota arvostelevat liikkeet pitävät Yhdysvalloissa kokouksiaan, pöydät pursuavat Chomsky-kustanteita". Näsäviisaassa kirja-arviossa Ervamaa sanoi, että "Chomsky on hyödyllinen, kunhan häntä ei hurahda uskomaan". ("Maailmanpoliisin pahuutta paljastamassa", Helsingin Sanomat, 8.12.2002).
Kansainvälisten aktivistien keskuudessa suurta arvostusta nauttivan Chomskyn parjaaminen on näköjään yleistymässä. Johtavan espanjalaisen päivälehden El Paísin kolumnisti Hermann Tertsch kirjoittaa Chomskyn "dogmaattisista, visionäärisistä ja katkeransävyisistä argumenteista". Tertsch luonnehtii Chomskya esihistoriallisen vasemmiston guruksi. ("¿Dónde, Sharon?", 24.2.2004).
Tertsch siis uskoo Chomskyn enimmäkseen perustavan ajattelunsa aikansa eläneille dogmeille. Amerikkalaisten yliopistojen opetuksen oikeaoppisuutta valvovan Campus Watchin perustaja Daniel Pipes menee vielä pitemmälle: "Haluan Noam Chomskyn ajatuksia opetettavan yliopistoissa jotakuinkin yhtä paljon kuin Hitlerin tai Stalinin kirjoituksia. Näillä villeillä ääriajatuksilla ei ole mitään sijaa yliopistossa." (Beshara Doumani, "Be careful what you say on campus", Seattle Post-Intelligence, 2.4.2004)
Pipesin rajua kielenkäyttöä tehokkaampaa on kuitenkin viileä vakuuttelu "markkinatalouden" vaihtoehdottomuudesta ja yhteisen arvopohjan itsestäänselvyydestä. Ajatuspoliisit ahkeroivat poliittisen väittelyn juututtamiseksi mitättömiin erimielisyyksiin. Pääministeri Matti Vanhanen on sisäistänyt tämän uuden uljaan maailman kielenkäytön: "Me haemme omaa turvallisuutta ja puolustamme länsimaista vapautta olemalla aidosti yhteisrintamassa niiden kanssa, jotka jakavat kanssamme omat arvomme." (Arto Astikainen, "Vanhanen puolusti tulisesti kansainvälistä yhteistyötä", Helsingin Sanomat, 5.4.04)
Ks myös: