12.5.2004

Lipposen ja Vanhasen "arvoyhteisö"

Tapani Lausti

Ajatus transatlanttisesta "arvoyhteisöstä" elää sitkeästi, vaikka yhteisön johtavan maan johtajien ajatusmaailmasta on vaikea löytää inhimillisesti hyväksyttäviä arvoja. Suomalaisten Nato-mielisten Euroopan turvallisuuden takaajana pitämä Yhdysvallat miehittää laittomasti Irakia. Kaikki sodan perustelut ovat osoittautuneet valheiksi. Sota vaati kymmeniä tuhansia siviiliuhreja. Miehityksen aikana Irakin siviiliväestöön kohdistetut hyökkäykset ovat vaatineet satojen viattomien ihmisten hengen. Irakilaiset muistuttavat myös siitä, miten Yhdysvallat tuki Saddam Husseinia tämän pahimman repressioaallon aikana 80-luvulla ja heikensi irakilaisten mahdollisuuksia vastarintaan 13 vuotta kestäneillä tuhoisilla sanktioilla. (Ks. esim. Haifa Zangana, I, too, was tortured on Abu Ghraib, The Guardian, 11.5.2004)

Mikään ei kuitenkaan näytä horjuttavan johtavien suomalaispoliitikkojen uskoa "arvoyhteisöön". Maanpuolustuskurssiyhdistyksen vuosikokouksessa pitämässään puheessa eduskunnan puhemies Paavo Lipponen muistutti meitä siitä, miten Suomi on hyväksynyt EU:n yhteisen turvallisuusstrategian, jonka mukaan EU tarvitsee yhteisten arvojen pohjalta kumppanuutta Yhdysvaltojen kanssa. Hän on huolestunut siitä mahdollisuudesta, että muu maailma saa Suomesta vääriä viestejä, kun maassa on vielä ihmisiä, jotka "viisastelevat" transatlanttisen kumppanuussuhteen luonteella.

Liittoutumattomuus on Lipposelle aikansa elänyttä: ""Nykymaailmassa on syytä kysyä, mikä on liittoutumattomuuden käyttöarvo, relevanssi. Pelkkänä opinkappaleena se ei toimi. Turvallisuuspolitiikassa on vastattava todellisiin, ei menneisiin haasteisiin", hän vaati. ("Paavo Lipponen: Liittoutumattomuus pelkkänä oppina ei toimi", Helsingin Sanomat, 7.5.2004)

Lipponen puhui globaalisista uhkakuvista ilmeisesti kokonaan sivuuttaen Washingtonin roolin maailman epävakauden lisäämisessä. Kriisien ratkaisussa hän haluaisi liittoutua voimien kanssa, jotka ovat suurelta osin vaikuttaneet näiden kriisien syntyyn.

Liittoutumattomuus nähdään Nato-mielisissä piireissä jonkinlaisena suomettumisen jäänteenä, uskalluksen puutteena siirtyä Venäjän varjosta läntiseen leiriin. Liittoutumattomuuden voi kuitenkin nähdä aivan toisensisältöisenä. Se voisi olla politiikkaa, joka yrittää virittää kansainvälistä keskustelua Washingtonin otteiden laillisuudesta ja terrorismin syistä. Tämä tosiasiapohjainen keskustelu taitaa kuitenkin tuntua Nato-mielisistä hankalalta, koska transatlanttisesta "arvoyhteisöstä" tuskin jäisi paljoa jäljelle.

Liittoutuminen Yhdysvaltain johtamaan leiriin osoittaisi, että hyväksymme George W. Bushin uhkavaatimuksen, jonka mukaan kansakunnat seisovat joko hänen tai terroristien riveissä.

Pääministeri Matti Vanhanen on saarnannut samassa sävyssä. Hän sanoo, että terrorismin vastaisessa taistelussa Suomi ei ole sivullinen, vaan "isku Madridiin tai New Yorkiin on samalla isku meitä vastaan". Hän jatkaa: "Me haemme omaa turvallisuutta ja puolustamme länsimaista vapautta olemalla aidosti yhteisrintamassa niiden kanssa, jotka jakavat kanssamme omat arvomme. Keskustan ja suomalaisten paikka on yhdessä muiden kanssa." (Arto Astikainen, "Vanhanen puolusti tulisesti kansainvälistä yhteistyötä", Helsingin Sanomat, 5.4.04)

Yhdessä kenen kanssa? Yhdessä kansainvälistä oikeutta rikkovien maiden kanssa? Terrori-iskut eivät suuntautuneet länsimaiden vapautta vastaan. Ne ilmentävät kaikessa rikollisuudessaankin arabimaihin levinnyttä vastenmielisyyttä Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa kohtaan. Näissä maissa on seurattu kasvavalla vihamielisyydellä Yhdysvaltain tapaa alistaa aluetta amerikkalaisen eliitin eduille. Olisiko siis Suomen seistävä joukossa, joka edelleen syventää alueen kriisejä, niin Irakissa, Afganistanissa kuin Israel/Palestiinassa? Luulisi, että liittoutumattomana maana Suomen velvollisuus olisi pikemminkin osallistua pysyvien ratkaisujen etsimiseen.

Vanhanen kyllä pitää kiinni liittoutumattomuuden käsitteestä, mutta on silti valmis liittymään Washingtonin johtamaan imperialistiseen "arvoyhteisöön". Helsingin Sanomien mukaan Vanhanen kertoi, että Suomi valmistautuu osallistumaan nopeisiin, aseistettuihin joukkoihin, jotka on tarkoitus lähettää maailman kriisipesäkkeisiin. "Emme laista velvollisuuksiamme tälläkään alalla", Vanhanen julistaa.

Lipposen tavoin Vanhanen sivuuttaa kysymyksen, miten paljon Washingtonin ulkopolitiikka itse asiassa provosoi kriisejä. Ei lupaa hyvää Suomen ulkopolitiikan tulevaisuudelle, jos johtavien poliitikkojen tiedon taso muistuttaa historiasta tuttua "vapaaehtoisen tietämättömyyden" perinnettä.


Ks. myös:

[home] [archive] [focus]