22.5.2007 22.5.2007
Tapani Lausti
Maailman kansojen ylle on leviämässä yhä synkempiä pilviä. Maailmantalous on jonkinasteisen romahduksen partaalla. Yhdysvaltain holtiton sotapolitiikka lisää kansainvälisen tilanteen epävakautta. Irakissa on kuollut todennäköisesti liki miljoona ihmistä miehityksen seurauksena. Maailma on käymässä entistä vaarallisemmaksi. Teollisuusmaissa on havaittavissa kansalaisten mielialojen ahdistumista. Hallitusten liikkumavapaus globalisaation vapauttamien voimien puristuksessa on rajoittunut. Kaaos ja hallitsemattomien konfliktien kierre uhkaa maailmaa.
Mitä tästä kaikesta ajatellaan Suomessa? Lehtien kirjoittelun perusteella vastaus taitaa olla: ei juuri mitään. Päinvastoin, Suomen mediassa näytään aika yleisesti ajateltavan, että kehitys on viemässä maailmaa hyvään suuntaan. Suomen Kuvalehden pääkirjoituksessa ("Blairismin perintö", 18.5.2007) ihaillaan brittiläistä sosiologia Anthony Giddensiä, "joka yhdisti vasemmiston sosiaaliset periaatteet maapalloistumisen mukanaan tuomaan markkinoiden vapautumiseen. Valtion rooli heikkenee globalisaation vapauttaessa pääomat ja tavarat, yritykset ja ihmiset liikkeelle. Tähän piti mukautua, ottaa siitä hyöty irti, sosiaalista vastuuta menettämättä."
Tähän unelmakuvaan ei mahdu tietoisuus kehitysmaiden miljoonista ihmisistä, jotka on "vapautettu" siedettävästä elämästä, tai teollisuusmaiden työtahdin kiristymisestä ja palkansaajien jokapäiväisestä huolesta työpaikan säilymisestä. Pääkirjoituksen uni jatkuu näin: "Sosiaalipolitiikka on Blair-Giddensin mallissa yhteiskunnan investointi tulevaisuuteen: apua saavan pitää yrittää myös itse. Koulutus taas tuottaa osaamista ja tulonsiirrot kulutusta. Yhteiskunnan kilpailukyky kasvaa, kun yhä useammat siirtyvät huollon kohteista aktiivisiksi toimijoiksi. Näin kaikki tuovat yksilöllisine piirteineen panoksensa yhteisöön."
Saman lehden toisessa pääkirjoituksessa ("Uutta politiikkaa", 11.5.2007) nähdään unta Nicolas Sarkozyn tuomista uusista tuulista: "Ranskalaiset haluavat vauhtia yhteiskuntaan, seisovien vesien liikuttamista." Näin se menee: "yksilö korostuu, yritteliäisyys ja työ on huoltoa ja hoivaa tärkeämpää. Eurooppalaiset ovat halukkaita ottamaan tulevaisuuden omiin käsiinsä, itselleen vastuuta — sitä ei enää sysätä hallitukselle."
Tony Blair ja Anthony Giddens ovat siis tämän uuden uljaan maailman guruja. "Blairismin perintö" -pääkirjoituksen ihaileva sävy on henkeä salpaava: "Blair loi kunnianhimoisia poliittisia visioita, jotka koskivat paitsi brittejä, myös maailman köyhiä ja ympäristöä. Tulokset kotimaan politiikassa osoittivat oppien toimivan. Britannia on tänään sisäisesti vahva, taloudellisesti kunnossa ja ulkoisesti kilpailukykyinen."
Tietysti tällaisen kuvan voi saada lukemalla kritiikittömiä brittiläisiä lehtiartikkeleita. Uskottavamman version mukaan Britannia on sisäisesti syvästi jakautunut, ihmisten voimattomuuden tunteet ovat kääntäneet heidät enimmäkseen pois politiikasta ja Blairia kohtaan tunnetaan enimmäkseen syvää halveksuntaa. Hänen pieniä saavutuksiaan varjostavat alati kasvaneet epätasa-arvoisuudet. Sielläkin, minne on sijoitettu lisää varoja kuten terveydenhoitoon ja opetukseen, huonosti hahmotetut yksityistämiset ovat johtaneet sosiaaliseen tehottomuuteen, palvelusten pirstoutumiseen ja kasvaviin kustannuksiin.
Blair ei jää historiaan "yhtenä Britannian merkittävistä pääministereistä", ei ainakaan siinä positiivisessa mielessä, jota Suomen Kuvalehti tarkoittaa. Pikemminkin hän liittyy historiallisessa katsannossa aikakautemme opportunistisimpien, itsekeskeisimpien ja vaarallisimpien poliitikkojen suureen joukkoon. Hän on rakentanut "visionsa" oman asemansa korostamiseksi, ei kärsivien ihmisten auttamiseksi. Hän ei ole menettänyt yöuniaan Irakin helvetin takia, helvetin, johon hän osaltaan auttoi tuota onnetonta maata syöksymään.
Tultuaan valtaan Blair petti käytännöllisesti katsoen kaikki vaalilupauksensa. Äänestäjät olivat luulleet häntä vasemmistolaiseksi ja tyrmistyivät sittemmin ymmärrettyään, että he olivat valinneet pääministeriksi suurta rahaa liehittelevän opportunistin. Tyrmistystä syvensivät ne valheet, joilla Blair vei britit mukaan Irakin miehittämiseen. Suomen Kuvalehden unimaailmassa Irak on kuitenkin ollut vain "virhe".
Ks. myös: