23.3.2005
23.3.2005
Tapani Lausti
Pertti Julkusen väitöskirjaa koskevan uutisen mukaan tekijä on sitä mieltä, että yhteiskunnallinen keskustelu on tullut yhä vaikeammaksi ymmärtää. "Eliitti yrittää nostaa itsensä muita korkeammalle käyttämällä koukeroista kieltä, jonka lauseet eivät tarkoita juuri mitään", Julkunen sanoo. On vaikea nähdä, miten hänen esiintymisensä Journalistin sivuilla kohottaisi keskustelun tasoa, kun huomattava osa hänen tekstistään on käsittämätöntä. Hänen tapansa turvautua tölvimiseen ja ilkkumiseen selkeän argumentoinnin sijasta on ikävää luettavaa. Tohtoriksi väitelleen tutkijan luulisi myös kykenevän paneutumaan paremmin arvostelemaansa tekstiin. (Väitöskirja on luettavissa internetissä pdf-muodossa: Julkisuus ja nomenklatuura. Tutkielma keskustelun vaikeutumisesta ja väkivallan uhkasta.)
Julkunen sotkeutuu pahasti viisasteluunsa kirjoittaessaan pilkalliseen sävyynsä propagandaan liittyvistä ajatuksista. Hän väittää ensimmäisessä artikkelissaaan ("Vastuullinen luokka ja hämmentynyt lauma", Journalisti 21.1.2005), että käsite "hämmentynyt lauma" on Chomskyn "julkisuusteorian peruskategoria". Kun olin huomauttanut, että käsite ei kuulu Chomskyn ajatteluun, hän kirjoittaa vastauksessaan ("Eturivin miehet", Journalisti, 4.3.2005), että "Chomsky paheksuu sitä, että Walter Lippman sanoo meitä hämmentyneeksi laumaksi. Tämä viittaisi siihen, että emme ole tuollainen lauma. Sitten hän kuitenkin esittää lukuisia esimerkkejä siitä, miten ryntäilemme ja mylvimme paimenien haluamalla tavalla."
Niin medialehtori kuin onkin, Julkunen ei ole ilmeisesti perehtynyt Chomskyn yhdessä Edward Hermanin kanssa lanseeraamaan propagandamalliin. Tämä malli, joka lähtee ennen kaikkea Yhdysvaltain oloista, osoittaa, että media ei yhteiskunnallisessa roolissaan pyri tukemaan yleisön mahdollisuuksia osallistua mielekkäällä tavalla poliittiseen prosessiin. Ihmisille ei tarjota älyllisesti relevanttia tietoa poliittisen osallistumisen helpottamiseksi. Sen sijaan median ensisijainen yhteiskunnallinen tehtävä on propagoida yhteiskuntaa ja valtiota hallitsevien etuoikeutettujen ryhmien taloudellista, sosiaalista ja poliittista ohjelmaa. (Edward S. Herman & Noam Chomsky, Manufacturing Consent: The Political Economy of the Mass Media, Pantheon Books 1988, s. 298; Tuore artikkeli, jossa Herman käyttää propagandamallia on The Farce of the Bush Pursuit of Democracy Abroad — While Undermining It At Home, ZNet, 26.8.2005)
Herman ja Chomsky huomauttivat kuitenkin, että järjestelmä ei kykene aukottomaan mielipiteiden muokkaukseen. He osoittivat esimerkein, miten joukkotiedotusvälineiden manipuloiva raportointi ei läheskään aina tehonnut. Amerikkalaisten enemmistö reagoi vihamielisesti yrityksiin destabilisoida muiden maiden oloja ja kukistaa niiden hallituksia. Tämä pakotti 80-luvulla Ronald Reaganin hallituksen salaiseen toimintaan aggressiivisten ulkopoliittisten tavoitteidensa toteuttamiseksi.
Tietenkin yleinen mielipide voi olla ailahteleva, jos päivittäinen uutistarjonta on täynnä vääristelevää informaatiota ja vaikenee hallituksen todellisista motiiveista. Tämän tietäen Yhdysvaltain hallitukset ovat usein turvautuneet valehteluun (kuten syyskuun 11. päivän terrori-iskujen yhdistämisellä Saddam Husseiniin) ja pelotteluun (kuten väitteillä Irakin muodostamasta sotilaallisesta uhasta ja joukkotuhoaseiden olemassaolosta).
Kirjoittaessaan 80-luvun lopulla Herman ja Chomsky kiinnittivät jo huomiota yhtiömuotoisen median ulkopuolella oleviin uusiin tiedonvälityskanaviin (esim. kaapeli- ja satelliittikanaviin), jotka olivat usein valmiita propagandamallista poikkeavaan tiedonvälitykseen. Tänä päivänä internet pursuaa kriittistä aineistoa ja vaihtoehtoisia julkaisuja. Tuoreessa haastattelussa Chomsky kiinnittää huomiota siihen, miten paljon poliittisesti valveutuneempaa amerikkalaisten enemmistö on verrattuna eliitin mielipiteisiin. Mielipidetutkimukset osoittivat viime presidentinvaalien alla, että suuri yleisö on selvästi edistyksellisempää kuin kumpikaan valtapuolue tai joukkotiedotusvälineet. Media ei kiinnittänyt näihin tutkimuksiin juuri mitään huomiota. (Alan Taylor: Noam Chomsky … Still Furious at 76, Sunday Herald, 20.3.2005)
Julkusta ei kiinnosta näiden kysymysten asiallinen pohtiminen. Hän hosuu kaikenlaisten epämääräisten väitteidensä lumoissa. Holtittomuutta hän osoittaa myös kirjoittaessaan Chomskysta ja Deweysta. Ensimmäisessä artikkelissaan Julkunen väitti, että Chomsky ei tunne Deweyn työtä. Vaikka kiinnitin vastineessani huomiota Chomskyn velkaan Deweylle, Chomsky on edelleen Julkusen katsannossa Deweyn "parjaaja". Otaksuttavasti Julkunen ei tiedä, että Chomsky luonnehti Deweya viime vuosisadan johtavaksi amerikkalaiseksi yhteiskuntafilosofiksi. Eräässä haastattelussa Chomsky sanoi: "Olen ollut deweylainen kovin kauan. Tämä perustuu lapsuuden kokemuksiin ja lukemiseen." (David Barsamian & Noam Chomsky, Propaganda and the Public Mind: Conversations with Noam Chomsky, Pluto Press 2001, s. 145.)
Julkusen tapa puhua Chomskyn kielitieteen "alkeiskurssiaineistosta" paljastaa niinikään hänen tietämättömyytensä. Hän ei taida olla oikein selvillä siitä 50 vuoden kielitieteellisesti mittavasta työstä, jossa on ollut mukana lukematon määrä tieteenharjoittajia kaikkialta maailmasta. Chomskyn vuonna 1955 alullepanema työ oli epäilemättä yksi viime vuosisadan huomattavimmista tieteellisistä projekteista, joka jatkuu yhä. Kyse ei todellakaan ole mistään "alkeiskurssiaineistosta". Julkunen ei myöskään näytä olevan tietoinen Chomskyn tavasta pitää kielitieteelliset tutkimustulokset visusti erossa Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa ja muuta yhteiskuntakritiikkiä koskevasta kirjoittelustaan. Tästä huolimatta on mahdollista todeta, että kielitiede avaa niin mielenkiintoisia näkymiä ihmismieleen, että yhteiskuntatieteilijöidenkin tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota tämän tieteenhaaran antiin. Julkunen on kuitenkin tässäkin suhteessa täysin metsässä. (Ks. esim. Mielen kielioppi)
Julkunen kirjoitti ensimmäisessä artikkelissaan myös näin: "Chomsky toimii stalinistisen asetelman sisällä eikä tule näköjään ajatelleeksi, että yhteiskunnalliset ongelmat ovat yhteiskunnallisia ongelmia juuri siksi, että kukaan ei keskustelematta tiedä, mitä niille pitäisi tehdä. Ongelmia käsitellään keskustelemalla, ei tiedottamalla."
Tämä on taas käsittämätöntä tekstiä. Koko ikänsä vasemmistolibertäärista ajattelua edustaneen ja kommunistien ajattelutapaa aina arvostelleen ajattelijan leimaaminen stalinistiksi osoittaa taas tietämättömyyttä. Chomskyn anti-autoritaarinen ajattelu käy ilmi kymmenistä kirjoista. Ja mitä tarkoittaa väite, että Chomsky ei keskustele? Hän on kirjoittanut kymmeniä asiallisia, tarkoin dokumentoituja kirjoja Yhdysvaltain ulkopolitiikasta, vastannut uupumatta niihin kohdistettuun kritiikkiin ja osallistunut tuhansiin julkisiin väittelytilaisuuksiin. (Hyvä esimerkki Chomskyn tavasta keskustella työstään ja asenteistaan on Hegemony or Survival: Noam Chomsky debates with Washington Post readers, Washington Post, 26.11.2003)
Nyt virinneessä Chomsky-keskustelussa on myös lainattu filosofi Slavoj Žižekia, jonka mielestä Chomskyn ongelma on hänen "kuvitelmansa, että ideologiseksi vastavoimaksi riittäisi pelkästään se, että kerrotaan kaikki tosiasiat".
Tämä on kyseenalainen väite, mutta ainakin tässä päästään asialliseen pohdintaan. On totta, että Chomskya on arvosteltu teoreettisen viitekehyksen puuttumisesta kansainvälisen politiikan analyyseissä. Tähän on huomautettava, että Chomsky dokumentoi tosiasioita kirjassa toisensa perään ennen kaikkea siksi, että amerikkalaiset joukkotiedotusvälineet alistuvat enimmäkseen vallanpitäjien argumentoinnin välineiksi, eivätkä välitä yleisölle totuudellista kuvaa Yhdysvaltain roolista maailmassa. Toisin kuin Julkunen antaa ymmärtää, tämä ei kuvasta minkäänlaista ylenkatsetta tavallisia ihmisiä kohtaan. Chomskyn pureva arvostelu kohdistuu ennen kaikkea lukeneistoon, jonka enemmistö niin auliisti alistuu vallanpitäjien aatteelliseksi puolestapuhujaksi.
Žižekin väite pelkkiin tosiasioihin juuttumisesta ei myöskään tarkkaan ottaen pidä paikkaansa. Tapa, jolla Chomsky käsittelee tosiasia-aineistoa, saa inspiraationsa poikkitieteellisestä havainnoinnista. Poliittisissa teoksissaan Chomsky ammentaa aineistoa historiasta, sosiologiasta, antropologiasta ja taloustieteestä. Kanadalainen filosofi James McGilvray toteaa, että Chomskyn poliittisen kirjoittelun taustalla on myös jatkuvasti kehittyvä kielitiede ja biologisesti suuntautunut rationalistinen näkemys ihmismielestä. McGilvray lisää, että näin Chomsky on tavallaan — niin kuin hän vuonna 1970 pitämässään luennossa "Language and Freedom" suositteli — kehittänyt yhteiskuntatiedettä, joka "tutkisi taiteellisen ilmaisun muotoja ja mikseipä myös tieteellistä tietoa, jota ihmiset voivat omaksua, ja kenties jopa mahdollisia eettisiä järjestelmiä ja yhteiskunnallisia rakenteita, joissa ihmiset voivat elää ja toimia heidän synnynnäisiä kykyjänsä ja tarpeitansa myötäilevällä tavalla". Tältä pohjalta Chomsky on McGilvrayn mukaan hahmottanut sosiaalisen organisaation ihanteellista muotoa. (James McGilvray, Noam Chomsky: Language, Mind and Politics, Polity Press 1999, s. 237. "Language and Freedom" löytyy Chomskyn kirjasta For Reasons of State, Fontana/Collins 1973, ja James Peckin toimittamasta kirjasta The Chomsky Reader, Pantheon Books 1987.)
Tätä varmaankin voitaisiin luonnehtia Žižekin kaipaamaksi "ideologiseksi vastavoimaksi". Chomskyn esseistä hahmottuu maailmankuva, joka asettaa radikaalisti kyseenalaiseksi olemassaolevat olot ja valaa uskoa ihmisten kykyyn muuttaa yhteiskuntia rationaalisempaan suuntaan. Sen minkälaista toimintaa tämä edellyttää, voivat päättää vain ihmiset omissa yhteiskunnissaan.
Chomsky päätti luentonsa "Language and Freedom" toivomukseen, että ihmiskielen tutkiminen voisi antaa panoksensa humanistiselle yhteiskuntatieteelle, joka puolestaan voisi toimia yhteiskunnallisen toiminnan välineenä. Sosiaalinen toiminta ei kuitenkaan voi odottaa vakuuttavaa teoriaa ihmisestä ja yhteiskunnasta. Tieteellisen spekulaation ja yhteiskunnallisen toiminnan on vain pyrittävä pikkuhiljaa pääsemään eteenpäin. Kenties jonakin päivänä "teoreettinen tutkimus tarjoaa luotettavan oppaan loputtomalle kamppailulle vapauden ja oikeudenmukaisuuden puolesta, kamppailulle, joka voi olla masentavaa, mutta ei milloinkaan toivotonta". (For Reasons of State, s. 186; The Chomsky Reader, s. 155)
Ja vielä pieni asia. Julkunen sanoo Chomskyn olevan minun "oppi-isäni". Hänen päähänsä ei näytä mahtuvan, että ei ole mitään "oppia", jonka "isä" Chomsky on. Sen sijaan kenen tahansa maailmanmenosta kiinnostuneen kansalaisen kannattaa tutustua Chomskyn kielitieteelliseen panokseen ja Yhdysvaltain ulkopolitiikan perusteellisesti dokumentoituun kritiikkiin.
Ks. myös: