BBC Finnish Section, 31.10.1994

Mielen kielioppi

Ray Jackendoff, Patterns in the Mind: Language and Human Nature. Harvester Weatsheaf 1993.                                 

Kielitiede on viime vuosikymmeninä avannut mielenkiintoisia näkymiä ihmisen mielen rakenteisiin. Moderni kielitiede uskoo ihmisen kielenoppimiskyvyn perustuvan myötäsyntyisiin valmiuksiin, jotka ovat kehittyneet miljoonien vuosien kuluessa. Tapani Lausti tarkastelee amerikkalaisen kielitieteilijän Ray Jackendoffin kirjaa — Patterns in the Mind— mielen mallit, joka pohtii kielen suhdetta ihmisen olemukseen. Jackendoff on myös muusikko — siksi hän käyttää myös musiikkia johtopäätöstensä havainnollistamiseen.

[Musiikkia...] Tätä on miellyttävä ja helppo kuunnella, eikö totta? Mutta miten ihmeessä nuo lukuisat erilliset äänet hahmottuvat aivoissamme ymmärrettäväksi sävelkokoelmaksi. Jos soittaisimme saman musiikkinauhan takaperin, se kuulostaisi käsittämättömältä. Lukuisat säröäänet taas tekisivät sen kuuntelun vaikeaksi, joskaan ei mahdottomaksi. Ray Jackendoffin mukaan kykymme mieltää tietyntyyppistä musiikkia perustuu siihen, että aivoissamme on kokoelma musiikillisia malleja, joita käytämme kuulemamme musiikin organisoimiseen. Tämä mielessämme oleva soinnillisten säännönmukaisuuksien kokoelma on yleisluontoinen, eikä siis riipu tiettyjen sävellysten tuntemisesta.

Musiikki on rinnastettavissa kieleen. Aivan kuten mielemme alitajuinen musiikkikielioppi auttaa mieltämään sävellyksiä, aivoissamme oleva ns. mielen kielioppi on perusta kyvyllemme oppia lapsena mikä tahansa kieli. Kieltä oppiessaan lapsi ei voi ikäänkuin imaista tätä mielen kielioppia kuulemistaan äänteistä. Lapsi kuulee ääneen lausuttuja virkkeitä, mutta hänen on alitajuisesti löydettävä ne säännönmukaisuudet, jotka auttavat häntä ymmärtämään näitä virkkeitä ja rakentamaan itse uusia virkkeitä, joihin muut voivat reagoida.

Tämä oppimisprosessi on hämmästyttävän nopea. Hyvin pian lapsi oppii rakentamaan virkkeitä, joita kaikkia hän ei ole mitenkään voinut kuulla. Kielen oppiminen ei voi siis perustua pelkästään matkimiseen. Aiemmin kuitenkin otaksuttiin, että kieli asettuu oppimalla ikäänkuin lapsen aivoissa olevaan tyhjään tilaan. Moderni kielitiede pitää ainoana järkevänä selityksenä lapsen ihmeellisen nopeaan kielen oppimiskykyyn sitä, että se perustuu biologiaamme, ihmisen geeniperintöön.

Asian ymmärtämistä auttaa ruumiimme muiden osien tarkasteleminen. Luustomme rakenne määräytyy geneettisesti, mutta se ei voi kehittyä kunnolla ilman ravintoa ja harjoitusta. Miksi sama ei pätisi kieltä tukevaan aivorakenteeseen? Ravintoa vastaa riittävä määrä erilaista aivojen vastaanottamaa informaatiota. Harjoittelua taas vastaa mahdollisuus keskustella muiden kanssa. Lapsuusvuosien kielenoppimista tukee itse asiassa miljoonia vuosia kestänyt evoluutio. Sen kuluessa aivoihin on kehittynyt valmius, jota kielitieteilijät nimittävät universaalikieliopiksi, kielen yleismaailmalliseksi hahmottamiskyvyksi.

Aivan kuten musiikin sointeja ei voi mitata muuten kuin ilman värähtelynä, myöskään puheena kuulemamme akustinen virtaus ei jakaudu selkeisiin jaksoihin. Puhe saa rakenteensa vain aivotoiminnalla, joka koodaa kuulemamme puheäänet ja niiden yhdistelmät sanoiksi ja virkkeiksi. Tuo mielessämme oleva universaalikielioppi tarjoaa meille eräänlaisen puheäänteiden valikoiman. Kieltä oppiessaan lapsi valitsee alitajuisesti tästä valikoimasta tiettyjä puheäänteitä, jotka vastaavat hänen ympärillään kuulemiaan ääniä. Valittuaan äänteet lapsi vaistomaisesti tietää, miten jaksotella niitä. Hän tietää alitajuisesti, mitkä äänteet on lausuttava, mitkä jätettävä lausumatta, mitkä äänteet äännetään suun etuosassa, mitkä takaosassa jne. Lapsi tulee maailmaan ihmeellisillä valmiuksilla varustettuna. Hän pystyy oppimaan minkä hyvänsä kielen ja samanaikaisesti useampiakin kieliä kunnes tämä valmius häviää.           

Jännittäväksi aihepiirin tekee myös se, että kielen tutkiminen on paljastanut ihmismielessä piirteitä, jotka auttavat aavistamaan, minkälaisia me lajiolentona olemme. Kieli on vain yksi esimerkki ihmismielen laajemmasta rakenteesta. Ray Jackendoff korostaa, että ajatteleminen ei ole samaa kuin kielen käyttäminen. Onhan sama ajatus ilmaistavissa kaikilla kielillä. Ajattelu on Jackendoffin mukaan enimmäkseen alitajuista. Tässäkin ihmistä auttaa myötäsyntyinen tieto. Jackendoff puhuu käsitteiden myötäsyntyisestä perustasta. Hän ei välttämättä tarkoita sitä, että tietyt käsitteet olisivat myötäsyntyisiä. Saamme kuitenkin syntymälahjaksemme rakennuspalikoita, joilla voidaan rakentaa ääretön määrä mahdollisia käsitteitä. Kykenemme kuitenkin ajattelemaan vain tavalla, jonka aivorakenteemme tekee mahdolliseksi. Maailmassa voi siis olla asioita, joita emme koskaan kykene ymmärtämään. Eräässä haastattelussa Jackendoff sanoi hiljattain, että meidän on vain alistuttava rajoittuneisuuteemme. Mutta kyllä meillä silti hauskaa riittää, hän nauroi.

Kirjassaan Jackendoff pohtii, onko meillä myös myötäsyntyistä valmiutta sosiaalisen elämämme organisoimiseen. Hän pitää selvänä, että lapsi hahmottaa kulttuuritietomme ympäristön tarjoamaa informaatiota ja myötäsyntyistä perintöä yhdistelemällä. Lapsella on geeniperintönä jo varsin huomattava kyky oppia ympäröivän kulttuurin tapoja. Se auttaa lasta sopeutumaan nopeasti sosiaaliseen ympäristöön. Jackendoff sanoo todistusaineiston viittaavan siihen, että mallit ja periaatteet, joilla ymmärrämme sosiaalista vuorovaikutusta eivät siis ole kokonaisuudessaan opittuja vaan ne on ohjelmoitu aivojemme erikoistuneisiin osiin.

Kielitieteen löydökset ihmismielen valtavasta rikkaudesta ovat synnyttäneet mielenkiintoisia arveluja näiden löydösten yhteiskunnallisesta merkityksestä. Voisimme kenties hahmottaa eettisiä järjestelmiä ja sosiaalisia rakenteita, jotka vastaisivat ihmisen myötäsyntyisiä kykyjä ja tarpeita. Yhteiskunnan organisoiminen ottaisi huomioon ihmiselle ominaisen tarpeen luovaan työhön, keskinäiseen luottamukseen ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. Jackendoff epäilee, että nykyään muodikas tapa kaventaa ihmisten tarpeita taloudellisiin pyrintöihin on ristiriidassa ihmisen luontaisten yhteenkuuluvuudentarpeiden kanssa.

Palataksemme musiikkiin, Ray Jackendoff pitää ilmeisenä, että ihmisellä on myötäsyntyinen kauneuden kaipuu. Ihminen ei vain nauti kauniista asioista, hän etsii tietoisesti kauneutta ympäristöstään.          

Jackendoffin kirjasta hahmottuu kaiken kaikkiaan kuva synnynnäisestä ihmisluonnosta, jota säätelevät aivoissamme olevat toimintamme eri puolia vastaavat osat. Synnymme maailmaan valmiina oppimaan puhetta, nauttimaan musiikista, ymmärtämään näkökenttämme ominaisuuksia, rakentamaan konkreettisia ja abtsrakteja ajatuksia, oppimaan sosiaalista kanssakäymistä ja epäilemättä paljon, paljon muuta. Olemme miljoonien vuosien evoluution monimutkainen tulos.


Ks.myös:

Internetistä:

[home] [archive] [focus]