12.7.2019 **** Etusivulle 12.7.2019 **** Etusivulle
Tapani Lausti
Antto Vihma, Jarno Hartikainen, Hannu-Pekka Ikäheimo, Olli Seuri, Totuuden jälkeen: Miten media selviää algoritmien ja paskapuheen aikana. Teos 2018.
Tähän kirjaan on pantu paljon työtä ja se sisältää runsaasti mielenkiintoista aineistoa. Seuraavilla kommenteilla en halua väheksyä kirjan arvoa, haluan vain kiinnittää huomiota asioihin, jotka jäivät askarruttamaan mieltäni. Kirjan tekijät eivät esimerkiksi lakkaa korostamasta, miten nykyoloissa on oltava “tarkkana lähteiden luotettavuuden suhteen.” Hyvä niin. Kuitenkin kirjassa on esimerkkejä huonosta lähdekritiikistä. “Totuudenjälkeisyydestä” kirja on tehnyt hokeman, joka istuu jotenkin kehnosti joukkotiedotusvälineiden historiaan. Tässä yksi hokema:“Totuudenjälkeisten strategioiden näkökulmasta olennaisia haavoittuvuuksia ovat erityisesti moniarvoisuus ja vapaa tiedonvälitys.”
Tekijät eivät väitä, että tämä kaikki olisi täysin uutta, mutta he korottavat läntisen arvomaailman kaiken hyvän mittapuuksi aivan kuin näihin arvoihin vannovat johtavat länsimaat eivät olisi syyllistyneet hirvittäviin hyökkäyssotiin ja ihmisoikeuksien rikkomuksiin. Tämä kuviteltu arvomaailma on nyt heidän mukaansa uhattuna. Kirja hahmottaa puolustuksen näin: Yhteiskunnallisen järjestelmän horjuttamiseen tähtäävän informaatiovaikuttamisen puolustuslinja on “koulutettu ja medialukutaitoinen länsimaiset arvot sisäistänyt kansalainen.”
Tämä sitaatti on laajapohjaiselta Suomen viranomaisten yhteistyöelimeltä nimeltään Turvallisuuskomitea. Komitea pitää silmällä Suomen kokonaisturvallisuutta nojaamalla yhteistyömalliin, jossa ovat mukana valtion viranomaiset, liike-elämä, erilaiset järjestöt ja kansalaisten edustajat. "Länsimaisten arvojen sisäistäminen" kuulostaa kauniilta ja turvalliselta ajatukselta, mutta järjestelmän ideologit antavat ajatukselle haluamansa sisällön, joka jo sisänsä hämärtää näitä arvoja ilman ulkopuolisia vaikuttamisyrityksiäkin. Luulisi myös, että epäoikeudenmukaisen yhteiskunnallisen järjestelmän kritisoiminen tai horjuttaminenkin olisi median perustehtäviä. Eihän nykyinen meno taloudellisine eriarvoisuuksineen ja ilmastokriiseineen voi ikuisesti jatkua. Uskoisin "medialukutaitoisten" kansalaisten kykenevän ymmärtämään, milloin kyse on tarkoitushakuisesta harhauttamisesta ja milloin rakentavasta kritiikistä.
Kirjassa on hyvin vähän osviittoja siihen, miten asiallinen journalismi syntyy. Kirjoittajat kyllä pitävät tärkeänä, että ihmiset ovat “tarkkana lähteiden luotettavuuden suhteen.” Hyvä niin. Mutta kun kirjassa esimerkiksi ohimennen viitataan Ukrainan viimeaikaisiin tapahtumiin, saamme lukea: “… vuonna 2014 Kiovan Maidanin aukiolle kokoontuneet kansanliikkeet hyödynsivät sosiaalista mediaa protestien organisoimiseen ja onnistuivat lopulta kaatamaan Viktor Janukovitsin hallinnon.“
Itse pidän luotettavampana lähteitä, joihin arvostettu australialainen journalisti John Pilger nojaa. Hän kirjoittaa, miten BBC yhdessä CNN:n, The New York Timesin ja The Guardianin kanssa “näytteli keskeistä roolia saadakseen katselijat (ja lukijat) hyväksymään uuden ja vaarallisen kylmän sodan. Ne kaikki ovat luoneet vääristellyn kuvan Venäjän pahantahtoisesta toiminnasta, kun itse asiassa vallankaappaus Ukrainassa vuona 2014 oli Yhdysvaltain alullepanema. Tukena olivat myös Saksa ja Nato.”
Tässä läntisessä propagandassa Yhdysvallat ja Nato siis näyttäytyvät kriisin viattomina osapuolina. Vallanvaihto Ukrainassa oli kuitenkin osa Yhdysvaltain pitkäaikaista geopoliittista vehkeilyä. Washington oli pitkään kaavaillut Ukrainan vetämistä pois Venäjän vaikutuspiiristä ja viimein sen liittämistä Natoon. Ukrainan Natoon liittymisen ehtona olisi ollut Venäjän Krimillä olevien sotilastukikohtien karkottaminen. Ei ole järkevää odottaa Venäjän suhtautuvan levollisesti tällaiseen kehitykseen. Venäjän vastatoimet tässä tilanteessa olivat kuitenkin lieviä verrattuna Yhdysvaltain jatkuviin aggressioihin eri puolilla maailmaa.
Toinen esimerkki puutteellisesta lähdekritiikistä on Russiagate. Näin: “Kevään 2017 aikana julkisuuteen tuli yhä tarkempaa tietoa siitä, kuinka Venäjä oli sotkeutunut Yhdysvaltain presidentinvaaleihin ja käyttänyt muun muassa Facebookia informaatiovaikuttamisensa välineenä.”
Yhä tarkempaa tietoa? Itse asiassa koko Russiagate-juttu on yhä hämärän peitossa, koska sen tutkimiseen liittyy omituisia laiminlyöntejå. Maineikas amerikkalainen Venäjän tuntija Stephen F. Cohen luonnehtiikin Russiagatea Yhdysvaltain uuden ajan historian vilpillisimmäksi poliittiseksi skandaaliksi. Cohenin mukaan ei ole mitään todisteita siitä, että Putin olisi halunnut hyökkäystä amerikkalaista demokratiaa vastaan tai että Trump olisi suostunut tähän hyökkäykseen päästäkseen presidentiksi.
Osa suomalaisista joukkotiedotusvälineistäkin on omaksunut Washingtonista levinneen hysterian Venäjän väitetyistä yrityksistä horjuttaa ”läntisia demokratioita”. Amerikkalaisen median Russiagate-kirjoittelu on usein nielaistu sellaisenaan, vaikka kriittistä aineistoa olisi tarjolla. Hyvin vähän on niinikään kiinnitetty huomiota siihen, että Yhdysvallat on alinomaa puuttunut muiden valtioiden vaaleihin. On laskettu, että vuosina 1946–2000 Yhdysvallat sekaantui muiden maiden vaaleihin 81 kertaa. Lisäksi Washington turvautui sotilaallisiin väliintuloihin, saartoihin, salamurhayrityksiin ja muihin keinoihin hallitusten vaihtamiseksi.
Ja mitä Facebookiin tulee, vaikutusyritykset näyttävät olleen melko vähäpätöisiä. Mitään todisteita, että Kreml olisi jotenkin sotkeutunut näihin toimiin, ei ole esitetty.
Ja mitä ”läntisiin arvoihin” tulee, monet amerikkalaisetkin kommentaattorit huomauttavat, etteivät Yhdysvallat sen enempää kuin muutkaan johtavat länsimaat tavoittele maailmalla humanitäärisiä arvoja vaan geostrategisia etuja. Yhdysvallat on tässä mittelössä aggressiivisin ja otteiltaan paljon Venäjää sumeilemattomampi. Kansainväliset mielipidemittaukset osoittavat, että Yhdysvaltoja pidetään suurimpana uhkana maailmanrauhalle. Lapsellinen usko läntisiin arvoihin vie Suomeakin yhä lähemmäs konflikteja, joilla ei ole mitään tekemistä suomalaisten turvallisuuden kanssa.
Vaikka monet jatkuvat sodat ovat synnyttäneet amerikkalaisissa sotaväsymystä, Yhdysvaltain todellisen maailmanroolin ja sisäisen ahdingon ymmärtäminen tuottaa vaikeuksia. Amerikkalaiset joukkotiedotusvälineet kantavat tästä suuren vastuun, eikä tämä alkanut vain “totuudenjälkeisellä” aikakaudella. Maan lehdet ja sähköiset kanavat ovat jo kauan olleet suuren rahan ideologian otteessa. Veteraanitoimittaja Chris Hedges toteaa, että valtamedia ihannoi ja kannattaa myyttiä amerikkalaisesta demokratiasta, vaikka ihmisiltä ollaan viemässä kansalaisvapauksia ja raha on korvannut äänioikeuden.
Hedges kirjoittaa näin joukkotiedotusvälineiden roolista: "Ne kunnioittavat Wall Streetin ja Washingtonin johtajia, olivatpa näiden rikokset miten kammottavia hyvänsä. Ne kunnioittavat varauksetta sotilaallista pakkovaltaa patriotismin nimissä. Todellisuutta ja politiikkaa tulkitsemaan ne valitsevat asiantuntijoita, jotka miltei poikkeuksetta edustavat vallan keskuksia. Ne laativat miltei aina uutisensa käyttämällä suuryhtiöiden tiedotteita. Uutisiin ujutetaan kuuluisuuksia koskevia juoruja, elämäntyylijuttuja, urheilua ja tyhjänpäiväisyyksiä. Joukkotiedotusvälineiden tehtävä on viihdyttää massoja tai tyrkyttää niille virallista propagandaa. Lehdistön omistavat suuryhtiöt palkkaavat journalisteja, jotka ovat valmiita toimimaan eliitin liehittelijöinä ja jotka voivat ansaita mijoonia dollareita. Heidät päästetään vallankäytön sisäpiireihin."
Hedges toteaa, että joukkotiedotusvälineitä vaivaa keskinkertaisuus, yhtiöideologia ja pyrkyrimentaliteetti. Ne teeskentelevät tasapuolisuutta ja objektiivisuutta, vaikka alistuvat halukkaasti vallankäyttäjien käskyvaltaan. Valtiovalta valvoo niiden käyttäytymistä, jotta ne pysyvät roolissaan virallisen propagandan levittäjänä. Suoriutuakseen uskottavasti tästä tehtävästä joukkotiedotusvälineiden on teeskenneltävä riippumattomuutta ja rehellisyyttä. Todelliset tarkoitusperät on pidettävä piilossa.
Totuuden jälkeen –kirjassa kauhistellaan jatkuvasti ilmiötä, jota kirjoittajat kutsuvat “polarisoitumiseksi”. Kirjoittajat näyttävät sijoittavan itsensä ihmislajiin, jota erinomainen brittiläinen journalisti Jonathan Cook luonnehtii keskilinjan kulkijoiksi (centrists). Radikaalit oikealla ja vasemmalla ovat tässä maailmankuvassa yhtä vaarallisia, kirja näyttää väittävän. Cook taas kirjoittaa asiasta näin: “Keskilinjan kulkijat ovat eläneet elämäänsä suojassa todelliselta poliittiselta väittelyltä, mutta viime vuosina kaksi rajua murrosta on häirinnyt heidän mielenrauhaansa: valtavirtaan on ilmaantunut Corbynin myötä “radikalismia” ja sosiaalisen median myötä julkinen väittely on jonkin verran demokratisoitunut.”
Cookin mukaan keskilinjan kulkijat ovat kauhuissaan kuullessaan ääniä, joita ei ennen vanhaan olisi päästetty lähellekään sanomalehtiä tai mikrofoneja. Kun uusilla sosiaalisilla areenoilla esiintyy toisenlaisia ääniä, he reagoivat niihin luonnehtimalla niitä “loukkaaviksi”, “populistisiksi”, “valeuutisiksi” tai “demonisoinniksi”. Heidän vaistonsa saa heidät kyseenalaistamaan heidän arvostelijoidensa uskottavuuden ja motiivit sen sijaan, että he kävisivät väittelemään, eivätkä vaatisi vaihtoehtoisia mielipiteiä sallivien sosiaalisten areenoiden sulkemista tai rajoittamista.
Totuuden jälkeen –kirjan kirjoittajat korostavat usean otteeseen, miten nykyoloisa journalismilta vaaditaan tavallista enemmän tarkkuutta. Itse asiassa tällä ilmeisesti tarkoitetaan rohkeutta puhua Venäjästä aggressiivisena toimijana. Lännen ei uskota millään tavalla toiminnallaan provosoineen Venäjää. Yhdysvaltojen “sotilaallisesta vyörytyksestä” itään ei ole kysymys, kirjoittajat vakuuttavat. Jos taas korostetaan molempien osapuolten “nokittelua”, syyllistytään “tasapuolisuusharhaan” Jos toimittaja astuu näin hahmotetun ajatusmaailman ulkopuolelle, paljastuu journalistinen ammattitaidottomuus, meille vakuutetaan.
Ajatus on huvittava, minkä voi todeta lukemalla amerikkalaista “toisinajattelevaa” aineistoa. Tätä aineistoa on luettavissa joka päivä omilla Media Watch –sivuillani.
Stephen Cohen valittaa Venäjän maailmankuvaa koskevan älykkään väittelyn katoamista. Hän on vuosien mittaan viettänyt paljon aikaa Neuvostoliitossa ja Venäjällä. Hän on käynyt perusteellisia keskusteluja venäläisten viranomaisten, poliitikkojen ja toisinajattelijoiden kanssa. Hän kykenee Venäjän todellisuutta käsittelevään rationaaliseen pohdiskeluun. Virallinen Washington sen sijaan elää kuvitellussa maailmassa, jossa Venäjä nähdään aggressiivisena rosvovaltiona, joka uhkaa läntisiä arvoja. Tätä henkeä on hiipinyt myös monien suomalaisten asenteisiin.
Olipa Venäjän politiikasta mitä mieltä hyvänsä, on aiheellista tarkastella Itämeren alueen todellisuutta. Risto Volanen on huomauttanut, että ”Lyypekistä Pietariin ja Tornioon Itämeren alueen 90 miljoonan asukkaan jokapäiväinen hyvinvointi on täysin riippuvainen vakaan rauhan jatkumisesta Itämerellä. Alueen sotilaallinen kriisi olisi siis myös alueen kymmenen valtion asukkaiden taloudellinen kriisi. Itämerellä liikkuu joka hetki lähes 2 000 alusta, joiden varassa on alueen kansantalouksien vienti ja tuonti – Suomen osalta lähes sataprosenttisesti.”
Volanen jatkaa: ”Venäjän kokonaisviennistä ja öljynviennistä noin 40 prosenttia kulkee Itämeren kautta, ja koko maan talous on sen häiriöttömästä kulusta riippuvainen. Kuka uskoo vakavasti, että presidentti Putin jonakin päivänä määräisi kenraaleille ammunnat omiin jalkoihin eli aloittamaan Itämerellä kriisin, joka viennin estymisen kautta romahduttaisi Venäjän ja erityisesti Pietarin talouden?”
Tämä on järkipuhetta.
Lähteet:
Stephen F. Cohen, War with Russia? From Putin & Ukraine to Trump and Russiagate. Hot Books 2019.
Jonathan Cook, 2018: When Orwell's 1984 stopped being fiction, Jonathan Cook Blog, 4.5.2018
Finian Cunningham, Facebook Scandal Blows Away ‘Russiagate', Strategic Culture Foundation, 23.3.2018
David Edwards & David Cromwell, Propaganda Blitz: How the Corporate Media Distort Reality. Foreword by John Pilger. Pluto Press 2018. (Rauhan Puolesta, 6/2018); ZNet, 17.1.2019
Tapani Lausti, Suuri raha valvoo amerikkalaista mediaa, Rauhan Puolesta, 3/2015
Ray McGovern, Ex-FBI, CIA Officials Draw Withering Fire on Russiagate, Consortium News, 8.7.2019
Ray McGovern, FBI Never Saw CrowdStrike Unredacted or Final Report on Alleged Russian Hacking Because None was Produced, Consortium News, 17.6.2019
Ray McGovern, Orwellian Cloud Hovers Over Russia-gate, Consortium News. 3.5.2019
Robert Parry, The Mystery of the Russia-gate Puppies. Consortium News, 4.10.2017
Risto Volanen, Yhdysvaltojen ja Naton sotaharjoitukset Suomessa, Vastavalkea.fi, 6.6.2016