Rauhan Puolesta 1/2014 **** 4.3.2014 **** Etusivulle

Afganistanin sotaa kaunistellaan valheilla

Laustin lukuvinkki: Patrick Cockburn

Kansainvälistä politiikkaa arvioitaessa monet herkkäuskoiset toimittajat ja poliittiset kommentaattorit tyytyvät seuraamaan enimmäkseen valtaeliittien ja niiden ajatushautomoiden hyvinpalkattujen analyytikoiden ajatuksenjuoksua ja yksipuolista "totuutta". Tapani Lausti esittelee tänä vuonna Rauhan Puolesta -lehdessä tällaisesta mielipideilmastosta riippumattomia, huomionarvoisia kirjoittajia. Ensimmäisenä esittelyvuorossa on Patrick Cockburn. Lisää The Independent -lehden Lähi-idän kirjeenvaihtajan Cockburnin kirjoittamia artikkeleita löydät täältä: http://journalisted.com/patrick-cockburn

Kahdentoista vuoden, 390 miljardin punnan ja lukemattomien kuolonuhrien jälkeen jätämme jälkeemme Afganistanissa köyhyyttä, valhetta — ja Talibanin. (The Independent 12.1.2014)

Monien suomalaisten päättäjien ja kommentaattoreiden sinisilmäinen suhtautuminen maailmanmenoon on ollut kenties räikeimmillään Afganistanin sotaa arvioitaessa. Suomessa on puhuttu lakkaamatta "kriisinhallinnasta", "järjestäytyneiden olojen palauttamisesta" ja "naisten aseman parantamisesta". Mitkään näistä tavoitteista eivät ole toteutuneet. Yksinkertainen tosiasia on, että sotilaallisella väliintulolla ei yhteiskunnallisia ongelmia ratkaista. Suomessa on kuitenkin ilmeisesti aika yleisesti hyväksytty ajatus, että Yhdysvallat hyökkäsi Afganistaniin "itsepuolustusoikeudella". Toisin sanoen maailman voimakkain sotilasmahti "puolusti" itseään hyökkäämällä rutiköyhään maahan. Sodassa ja sen aiheuttamissa kammottavissa oloissa on saattanut kuolla jopa kymmeniä tuhansia viattomia afgaaneja.

Afganistanista kirjoitti hiljttain asiantuntevasti brittiläisen The Independent -lehden kirjeenvaihtaja Patrick Cockburn. Hän on paljon kokenut journalisti, jonka juttujen seuraaminen on tähdellistä realistisen kuvan saamiseksi monista Lähi-idän ja lähialueen konflikteista. Tammikuussa hän kirjoitti Afganistanista: "Maa on länsimaiden joukkojen lähtiessä niin surkeassa tilassa, että poliittiset johtajat voivat vain muunnella totuutta, heidän on melkein turvauduttava valheisiin."

Cockburn kirjoitti: "Ei ole väliä, miten paljon Nato-joukkoja maassa on, sillä ne ovat tukemassa hallitusta, jota suuri osa väestöstä halveksii. Tämä oli havaittavissa kaikkialla missä vierailin pääkaupungissa, jopa varakkaiden ihmisten keskuudessa, vaikka heidän luulisi kannattavan nykyistä menoa." Taloudellinen tilanne on niin toivoton, että yksi liikemies totesi vain vallankumouksen pelastavan maan. Eräs nimettömänä pysynyt hallituksen virkailija sanoi Cockburnille, että ulkomaisella avulla on vähän vaikutusta niin kauan kuin maata hallitsevat gangsterit ja sotaherrat.

Huimista käytetyistä rahamääristä huolimatta Afganistanin hallituksen julkaisemat luvut kertovat, että 60 prosenttia lapsista on aliravittuja ja vain 27 prosentilla väestöstä on käytettävissään juomakelpoista vettä. Monet selviävät vain ulkomailla työskentelevien sukulaisten lähettämillä rahoilla tai osallistumalla huumekauppaan, jonka arvo on 15 prosenttia maan bruttokansantuotteesta.

Cockburn pitää luotettavana Kabulissa toimivan Afghanistan Analysts Network -tutkimuslaitoksen raporttia, jossa todetaan, että 12 vuoden jälkeen amerikkalais-brittiläinen sotilaallinen väliintulo on epäonnistunut liki täydellisesti. Talibania ei ole kukistettu, vaan se toimii kaikkialla maassa. Helmlandissa sen odotetaan pääsevän valtaan heti ulkomaalaisten joukkojen poistuttua. Maa saattaa ajautua väkivaltaiseen kaaokseen, mikä ei tarkoita, että ulkomaalaisten joukkojen läsnäolo olisi ratkaisu, onhan niiden toiminta vain ylläpitänyt väkivaltaisuuksia.

Lännen johtajat kätkevät Afganistanin katastrofaalisen tilanteen kauniisiin puheisiin "edistyksestä". Cockburnin mielestä tässä ei olla kaukana tahallisesta valehtelemisesta. Vieraillessaan Helmlandin maakunnassa viime joulukuussa Britannian pääministeri David Cameron väitti, että maa on saatu kutakuinkin turvalliseksi. Tähän vedoten brittihallitus voi valheellisesti väittää, että "tehtävä tuli suoritettua".

Yhdysvalloissa ja Britanniassa joukkojen vetäytyminen Afganistanista ei ole herättänyt yleistä kiinnostusta, vaikka liki 3000 amerikkalaissotilasta ja liki 500 brittisotilasta on saanut surmansa. Maiden päätöksentekijät tuntuvat elävän omassa maailmassaan pakottaen itsensä joko kuvittelemaan "todellisuutta" tai valehtelemaan. Cockburn kertoo, että Mir Hossein Musawi -niminen journalisti luonnehti vuonna 2003 Talibanin kukistumisen jälkeistä afgaanieliittiä ilmauksella "pyhä fasismi". Hän joutui pakenemaan maasta syytettynä islamin loukkaamisesta.

Afganistanin vaaleista on Cockburnin mukaan tullut niin vilpilliset, että voittajilla ei ole minkäänlaista uskottavuutta. Hän epäilee tämän vuoden huhtikuussa pidettävien vaalien lyövän tähänastisetkin ennätykset. Vaalilippuja on jaettu 20,7 miljoonaa, vaikka puolet maan 27 miljoonasta asukkaasta on alle 18-vuotiaita, siis liian nuoria äänestämään. Vaalitarkkailuinstituutiot ovat menettäneet riippumattomuutensa ja ovat nyt hallituksen hallinnassa.

Cockburnin analyysi Afganistanin selkkauksen taustasta saa tukea vakavasti otettavilta tutkijoilta. Brittiläisen Mark Curtisin mukaan brittipoliitikot ovat avoimesti myöntäneet, että Afganistanissa on viime kädessä ollut kysymys strategisista eduista ja Aasian luonnonvarojen hallitsemisesta. Curtis kirjoittaa myös, että niin britit kuin amerikkalaiset ovat nähneet tappion Afganistanissa uhkana maittensa kansainväliselle vaikutusvallalle. (Secret Affairs: Britain's Collusion with Radical Islam, s. 334-340) The New York Times -lehtikin on joutunut epäsuorasti myöntämään, ettei kysymys lopultakaan ole ollut afganistanilaisten naisten vapauttamisesta tai demokratian edistämisestä, vaan Yhdysvaltain maailmanlaajuisten etujen ajamisesta ja luonnonvarojen haltuun ottamisesta.

Kritiikittömät suomalaiskommentaattorit elävät tällaisten realiteettien ulkopuolella. Heidän maailmankuvansa ei voi sisältää ajatusta, että Yhdysvallat toimii monissa osissa maailmaa täysin piittaamatta kansainvälisestä oikeudesta ja ihmisoikeuksista. Siksi he ovat myös kykenemättömiä ymmärtämään Afganistanin todellisuutta, niin asiantuntijoina kuin itseään pitävätkin. He ovat vähän ihmeissään siitä, miksi Yhdysvallat herättää maailmalla laajalle levinnyttä, voimakasta epäluuloa. Tämä kuvastaa suomalaisen diplomatian sokeutta. Sitä muokataan kuvitellussa läntisessä "arvoyhteisössä".

 

Muut esittelyt: Diana Johnstone, Robert Fisk, Arundhati Roy, Jerome Roos, Ahdaf Soueif

Arkisto: Patrick Cockburn, Diana Johnstone, Robert Fisk, Arundhati Roy, Jerome Roos

Afganistan, Lähi-itä, Yhdysvallat, Aasia

 

[home] [archive] [focus]

Site Meter