"Sodat eivät ratkaise ongelmia"

Hannu Reime

Vuorossa on tiistaiaamun kolumnisti, tällä viikolla Hannu Reime. Hän pohtii sotaa juuri kuolleen amerikkalaisen rauhanaktivistin elämäntyön valossa.

Eletään huhtikuun puoliväliä vuonna 1945. Saksan ehdottomaan antautumiseen ja toisen maailmansodan päättymiseen Euroopassa on aikaa enää kolme viikkoa; kahden viikon kuluttua Hitler on päättävä päivänsä bunkkerissaan Berliinissä. Venäläiset lähestyvät Kolmannen valtakunnan pääkaupunkia idästä, amerikkalaiset ja britit ovat tukevasti Saksan maaperällä.

Ranska oli tuohon aikaan tietenkin jo vapautettu, mutta Royanin kaupunkiin Gironde-joen suulle Atlantin rannikolle oli jäänyt mottiin saksalaisia sotilaita. Kylpyläkaupunkina tunnettu Royan oli vaurioitunut pahasti liittoutuneiden pommituksessa jo tammikuussa, mutta nyt, kolme kuukautta myöhemmin, amerikkalaisille annettiin käsky iskeä kaupunkiin uudelleen. Ilmapommituksessa käytettiin ensimmäisen kerran uutta sodankäynnin välinettä, napalmia. Saksalaisten sotilaiden lisäksi Royanissa kuoli toistatuhatta ranskalaista siviiliä.

Huhtikuun pommituksiin osallistui myös 22-vuotias luutnantti Howard Zinn, joka istui pommittajana yhdessä kaupunkiin hyökänneistä raskaista koneista. Zinn oli siviiliammatiltaan telakkatyöläinen, syntynyt köyhään juutalaiseen siirtolaisperheeseen New Yorkin Brooklynissa. Keskiviikkona kaksi viikkoa sitten Howard Zinn kuoli sydänkohtaukseen loma- ja luentomatkallaan Kaliforniassa. Hän oli 87-vuotias, ammatiltaan historioitsija ja titteliltään — vaikka titteleistä hän ei juuri piitannut — Bostonin yliopiston emeritusprofessori. Howard Zinnin pitkä ja monivaiheinen elämä on kertomus siitä, kuinka pommittajasta tuli sodanvastustaja ja rauhanaktivisti.

Nuori Howard Zinn oli ilmoittautunut vapaaehtoisena Yhdysvaltojen armeijan ilmavoimiin taistellakseen fasismia ja natsibarbariaa vastaan. Hän ei siihen aikaan epäillyt esimiestensä päätösten moraalia ja järkeä eikä esimerkiksi Royanin pommitusten aikana kysynyt, miksi ihmisiä halutaan tappaa vielä lisää, vaikka sota on jo melkein päättynyt. Vain yhden kerran sotavuosina oli luutnantti Zinnin mielen sopukoihin lennähtänyt ajatuksen itu, joka varmaan omalta osaltaan vaikutti hänen myöhempään toimintaansa ja käsityksiinsä ei vain rauhanaktivistina, vaan myös radikaalina yhteiskuntakriitikkona.

Omaelämäkerrassaan, jolla on mielenkiintoinen nimi, Liikkuvassa junassa ei voi olla puolueeton, Howard Zinn kertoo, että hän ystävystyi sotavuosina toisen pommikoneen miehistöön kuuluneen ampujan kanssa ja hämmästyi, kun tämä kommentoi käynnissä olevaa sotaa näin:

Ei tämä ole mitään sotaa fasismia vastaan, vaan sotaa imperiumin puolesta. Englanti, Yhdysvallat ja Neuvostoliitto ovat kaikki korruptoituneita valtioita. Eivät ne vastusta hitlerismiä moraalisista syistä, vaan siksi, että haluavat itse hallita maailmaa. Tämä on imperialistinen sota.

Toverilleen esittämäänsä kysymykseen, miksi tämä sitten osallistuu ”imperialistiseen sotaan”, Howard Zinn sai seuraavan vastauksen: puhuakseni sellaisille kavereille kuin sinä.

Vaikka Zinn ei täysin vakuuttunut toverinsa ajatuksista, aseveljen puheet lankesivat otolliseen maaperään. Sodan jälkeen Zinn alkoi lukea terroripommituksista vihollismaiden kaupunkeja vastaan: atomipommitetut Hiroshima ja Nagasaki olivat kammottavimpia tapauksia, mutta lähes yhtä tuhoisia olivat myös Tokion palopommitukset, joissa kuoli sadasta kahteensataan tuhatta ihmistä, tai Dresden Saksassa. Modernissa sodankäynnissä pommittamisesta on tullut massamurhaamista, jossa murhaajat eivät näe uhriensa kärsimyksiä. Pommikoneessa Euroopan kaupunkien yllä lentänyt luutnantti Zinn saattoi sentään tulla ammutuksi vihollisen ilmatorjunnassa, ja vielä Vietnamissakin amerikkalaisia koneita pudotettiin ja lentäjiä kuoli tai joutui sotavangiksi. Miehittämättömät lennokit, joista nykyisin laukaistaan Hellfire-ohjuksia Afganistanin ja Pakistanin kyliin, ovat eliminoineet tämänkin ongelman: pommittaja istuu näyttöruudun edessä toisella mantereella tuhansien ja tuhansien kilometrien päässä kohteestaan — ja uhreistaan.

Howard Zinn toisti toistamistaan pitkän elämänsä aikana, että sodat, myös niin sanotut ”hyvät sodat” kuten sota fasismia vastaan, eivät loppujen lopuksi ratkaise mitään poliittisia ja yhteiskunnallisia ongelmia, vaan myrkyttävät mielet molemmin puolin rintamaa. Samankaltaisen ajatuksen esitti myös suomenruotsalainen talvi- ja jatkosodan veteraani, sotainvalidi ja merkittävä kulttuurihenkilö Harry Järv, joka kuoli joulun alla Tukholmassa 88-vuotiaana. Järv taisteli saman sodan toisella rintamalla ja toisessa liittoutumassa kuin Howard Zinn eikä amerikkalaisen veteraanitoverinsa tavoin tappanut kaukaa, vaan etulinjan taistelijana ja kaukopartiomiehenä läheltä. Hän sanoi jotenkin niin, että sota on huonoin mahdollinen tapa ratkaista kansainvälisiä riitoja. Howard Zinniä ja Harry Järviä yhdisti syvä epäily auktoriteetteja ja vallan väärinkäyttöä vastaan. Molemmat suhtautuivat myönteisesti anarkismiin, kun sanalla tarkoitetaan yksilön vapauden puolustamista, valtajulkisuudessahan anarkismi yleensä yhdistetään yksipuolisesti katurähinöintiin.

Maailmansodan jälkeen Howard Zinn pääsi veteraaneille tehdyn ohjelman mukaisesti opiskelemaan ja väitteli filosofian tohtoriksi New Yorkin Columbia-yliopistossa. Hän osallistui Yhdysvaltojen etelävaltioiden kansalaisoikeusliikkeeseen samalla, kun opetti afrikkalais-amerikkalaisille naisille tarkoitetussa Spelman Collegessa Atlantassa, Georgiassa.

Zinn oli aktiivisesti mukana myös Vietnamin sodan vastaisessa liikkeessä ja yhtenä ensimmäisistä vaati amerikkalaisten joukkojen yksipuolista vetäytymistä Vietnamista. Hyvän ystävänsä ja hengenheimolaisensa Noam Chomskyn kanssa Zinn auttoi toimittamaan julkaistavaksi ensimmäisen täydellisen laitoksen kuuluisista Pentagonin papereista eli Yhdysvaltojen puolustusministeriön omaan sisäiseen käyttöönsä tarkoittamasta Vietnamin sodan historiasta. Alun perin Pentagonin paperit vuodatettiin New York Timesille. Turha sanoakaan, että Zinn vastusti jyrkästi kaikkia myöhempiäkin sotia, muun muassa hyökkäyksiä Irakiin ja Afganistaniin.

Howard Zinnin pääteos on 30 vuotta sitten ilmestynyt A People's History of the United States, 'Yhdysvaltojen kansan historia', ainutlaatuinen kirja, jossa Amerikan vaiheita tarkastellaan alhaalta päin. Kirjan päähenkilöitä eivät ole presidentit, sotapäälliköt, teollisuusmagnaatit tai pankkiirit, vaan intiaanit, Etelän orjat, työväenliikkeen rivijäsenet ja aktivistit, köyhät siirtolaiset, sotien vastustajat. Zinnin historiaa on myyty runsaasti toista miljoonaa kappaletta ja se on käännetty monille kielille. Sen saaminen myös suomeksi olisi merkittävä kulttuuriteko.

Vieraile arkistossa: Howard Zinn, Hannu Reime, Yhdysvaltain politiikka, Kansainvälinen politiikka, Noam Chomsky