YLE/Ykkösaamu , 14.7.2015 **** Etusivulle

Syriza ja Kreikan kiristäjät

Hannu Reime

Viime päivien uutisten pääkohdetta Kreikkaa on puolen vuoden ajan hallinnut vasemmistopuolue Syriza. Tämänviikkoinen tiistaikolumnistimme Hannu Reime kertoo Kreikan vasemmistosta ja Syrizan taustasta.

Kreikka on kolme kertaa toisen maailmansodan jälkeen ajautunut vakavaan kriisiin. 1940-luvun lopulla katkera sisällissota repi helleenien kansakuntaa, ja 1960-luvulla everstijuntta kaappasi vallan ja alisti maan seitsenvuotiseen sotilasdiktatuuriin.

Nyt Kreikkaa koettelee finanssipolitiikasta johtuva taloudellis-sosiaalinen kriisi, jossa ihmisiä ei tosin ammuta eikä kiduteta, mutta joka saa tulevaisuuden näyttämään synkältä tässä kulttuuriltaan 2500 vuotta vanhassa maassa. Sotilassaappaiden sijasta kreikkalaisten niskassa ovat nyt ”instituutiot”: Euroopan komission, Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston muodostama troikka, jonka edustamia tahoja pariisilaislehti Libération kutsui viime viikolla kravattiin sonnustautuneiksi talibaaneiksi.

Kreikan kolmessa sodanjälkeisessä kriisissä on jokaisessa ollut yhtenä osapuolena maan vasemmisto. Toisen maailmansodan päätyttyä kommunistien johtamat partisaanit ja Ateenassa istunut kuninkaallinen hallitus kävivät kolme vuotta kestäneen sisällissodan, jossa kommunistit lyötiin Britannian tuella. Maailmansodan aikana kommunistinen puolue oli ollut johtava natsimiehittäjien vastainen voima. Ilman brittien väliintuloa Kreikasta olisi sodan jälkeen mitä todennäköisimmin tullut Jugoslavian kaltainen kansandemokratia. Mutta Winston Churchill ja Josif Stalin olivat päättäneet, että Kreikan paikka on ”lännessä” ja Romanian ja Puolan ”idässä”.

1960-luvun vallankaappaus suuntautui Kreikan silloista laillista vasemmistoa vastaan. Juntta kaatui seitsemän vuotta myöhemmin omaan seikkailuunsa, kun se ryhtyi tukemaan kaappausyritystä Kyproksessa. Sen seurauksena saarivaltion pohjoisosa on edelleen Turkin miehittämä.

Voi varmaan sanoa, että Kreikka on tätä nykyä mielipideilmastoltaan Euroopan vasemmistolaisin maa. Yli 60 prosenttia äänestäneistä kreikkalaisista valitsi toissa sunnuntain kansanäänestyksessä vaihtoehdon Ei, jota oli suositellut Alexis Tsiprasin johtama hallitus. Brysselin neuvottelutuloksen hylänneet kreikkalaiset eivät tietenkään kaikki olleet Syrizan kannattajia. Vastaan äänestäneet halusivat ennen kaikkea hylätä sen kuristuspolitiikan, jolla velkakriisiä on hoidettu.

Viisi vuotta kestäneeseen Kreikan kriisiin on tänä vuonna tullut piirre, joka palauttaa mieleen usein unohdetun totuuden: talous ei ole objektiivista tiedettä eikä insinööritaitoa, vaan moraalifilosofiaa. Ongelmiin voidaan etsiä teknisiä ratkaisuja vasta, kun moraaliset valinnat on tehty. Järki on tunteiden orja, kirjoitti David Hume, skottilaisen valistuksen suuri edustaja, 1700-luvulla.

Kun Syriza voitti tammikuussa pidetyt vaalit, eikö silloin olisi voinut, asioita objektiivisesti katsoen, olettaa, että vaalitulos ilahduttaisi instituutioita? Eihän Kreikan uusi hallitus ollut millään tavoin vastuussa niistä päätöksistä, jotka olivat johtaneet kriisiin. Ei Syriza ollut väärentänyt tilastoja Kreikan liittyessä euroalueeseen eikä sitä voitu syyttää lepsusta veronkannosta ja korruptiosta. Niihin olivat syyllistyneet kaksi juntan jälkeisen Kreikan valtapuoluetta Uusi demokratia ja Pasok, joista ensin mainittua kutsutaan keskusta-oikeistolaiseksi ja jälkimmäistä keskusta-vasemmistolaiseksi.

Kuitenkin kannanotot ovat päinvastoin jyrkentyneet tammikuun lopulta näihin keskikesän päiviin mennessä, kun Syriza on johtanut Kreikan hallitusta vajaat puoli vuotta. Mielipidevaikuttajien valtavirta on leimannut Syrizan johtajat vastuuttomiksi populisteiksi. Ikävä sanoa, mutta erityisen halpamaisesti on Kreikan hätään suhtautunut Suomi.

Kun pääministeri Tsipras viime kuun lopulla yllättäen ehdotti kansanäänestystä, ehdotusta pidettiin ensin täysin vastuuttomana. Kuinka moni kommentaattori totesikaan, että Tsipras pelasti itsensä ja puolueensa, ei Kreikkaa! Mutta kun sitten näytti aluksi siltä, että Kyllä-äänet saattaisivatkin voittaa, instituutiot alkoivat suhtautua kreikkalaisten äänestämiseen vakavasti. Lopputulos, Ei-äänten voitto oli niille tietenkin suuri pettymys: Syrizasta ei sittenkään päästy eroon niin helpolla.

Syrizan vastaisessa propagandassa on kelvannut myös menneitten vuosikymmenten kommunistikortti. Sitä on vilauttanut sopivassa yhteydessä muun muassa Timo Soini. Tosiasiassa Syrizan ja Kreikan kommunistipuolueen KKE:n suhteet ovat varsin huonot. Päinvastoin kuin Syriza kommunistipuolue kannattaa Kreikan eroamista euroalueesta ja EU:sta ja ilmeisesti haikailee jonkinlaista ”Kreikan tietä sosialismiin” ja hellii kohta sata vuotta vanhan stalinistisen perinteen mukaista ajatusta ”sosialismista yhdessä maassa”.

Syriza on lyhennys kreikankielisestä ilmaisusta Radikaalin vasemmiston kokoomus. Se perustettiin 11 vuotta sitten useiden pienten vasemmistoryhmien vaaliliitoksi, josta tällä vuosikymmenellä tuli varsinainen puolue, jonka sisällä puolestaan vaikuttaa useita järjestäytyneitä suuntauksia. Mukana on sekä vanhoja vasemmistolaisia ja ay-aktivisteja että nuorempia, erilaisissa kansalaisliikkeissä toimineita henkilöitä. Syrizalla on läheiset suhteet Espanjan Podemos-liikkeeseen, jonka odotetaan menestyvän myöhemmin tänä vuonna pidettävissä vaaleissa.

Syrizan politiikan taustalla olevasta ajattelusta saa parhaan kuvan lukemalla vasta viikon virkaansa hoitaneen uuden valtiovarainministerin Efklidis Tsakalotosin kirjoituksia. Niihin kuuluu toissa vuonna englanniksi ilmestynyt kirja, jonka toisena kirjoittajana on Tsakalotos, ja joka otsikkonsa mukaisesti tarkastelee Kreikkaa, euroaluetta ja maailmantalouden kriisiä.

Kirjan pääajatus on se, että Kreikan nykytila on osa kapitalismin maailmanlaajuista kriisiä, joka alkoi seitsemän vuotta sitten Yhdysvaltojen asuntokuplasta. Kriisiin voidaan hakea vain kansainvälistä ratkaisua, talouspolitiikan muuttamista koko Euroopassa. Kirjan julkistamistilaisuudessa Lontoossa Tsakalotos totesi, että yksinään Syriza on jo hävinnyt taistelun Saksaa vastaan. Troikan tiukkaa politiikkaa ovat arvostelleet myös sellaiset tunnetut taloustieteilijät kuin Paul Krugman, Joseph Stiglitz, Thomas Piketty ja Jeffrey Sachs.

Tsakalotosin kirja käsittelee lisäksi vallitsevaa ideologiaa, jossa sanoja käytetään orwellilaisen uuskielen tavoin. Kuinka myönteiseltä kuulostaakaan ilmaus rakenteellinen uudistus tai reformi! Ennen reformilla tarkoitettiin erilaisia sosiaalipoliittisia toimia tasa-arvon lisäämiseksi yhteiskunnassa, nyt työmarkkinoiden joustavuutta eli irtisanomisen helpottamista ja tietenkin yksityistämistä.

Entä suomalaisille tutut YT-neuvottelut? Niistähän kerrotaan tämän tästä, viimeksi joitakin päiviä sitten. Moni lienee jo unohtanut, että YT on lyhenne sanasta yhteistoiminta. Mikäpä olisi sen myönteisempää.


Ks. Christos Laskos & Euclid Tsakalotos, Crucible of Resistance: Greece, the Eurozone & the World Economic Crisis. Pluto Press 2013. 


Arkisto: Hannu Reime, Kreikka, Euroopan unioni, Maailmantalous, Jerome Roos

 

 

[home] [archive] [focus]