YLE/Ykkösaamu, 10.1.2012 **** Etusivulle YLE/Ykkösaamu, 10.1.2012 **** Etusivulle
Hannu Reime
Vuorossa on ykkösaamun tiistaikolumnisti, joka tällä viikolla on Hannu Reime. Hän pohdiskelee Lähi-idän kysymystä ja Suomen presidentinvaaleja.
Lähestyvien presidentinvaalien kampanja on pääosin ollut poliittista viihdettä. Esille nostetut asiat eivät ole paljonkaan koskettaneet sitä aihepiiriä, jolle sijoittuu presidentin vielä jäljellä olevista valtaoikeuksista tärkein, Suomen ulkopolitiikka. Sitähän presidentti perustuslain mukaan johtaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. En ole ainakaan itse huomannut, että ehdokkaat olisivat kovin näkyvästi puuttuneet vaikeisiin ulkopoliittisiin kysymyksiin, joita maailmassa kyllä riittää.
Niinpä höristin korviani viime torstaina, loppiaisaattona, kun Pirjo Auvinen kysyi TV-tentissä perussuomalaisten ehdokkaalta Timo Soinilta, olisiko tämä presidenttinä valmis tukemaan YK:n turvallisuusneuvostossa Palestiinan itsenäisyyttä niin kuin Tarja Halonen teki viime syksynä puheenvuorossaan yleiskokouksessa. Kysymys ei ole teoreettinen, sillä Suomesta saattaa ensi vuonna tulla yksi turvallisuusneuvoston kymmenestä vaihtuvasta jäsenestä. Halonen sanoi puheessaan, että ”palestiinalaisilla on oikeus omaan valtioonsa”, ja että hän tukee kahden valtion mallia, jossa Israel ja ”itsenäinen, demokraattinen ja toimintakykyinen” Palestiina eläisivät ”rauhanomaisesti ja turvallisesti rinnakkain.”
Timo Soini vastasi Pirjo Auviselle, että kysymys täytyy ratkaista niin, että ”Israelin turvallisuusedut ja rauha” säilyvät. Sitä taas ei Soinin mukaan ”yksipuolisella Palestiinan valtion itsenäisyysjulistuksella tueta.” Soinin mielestä Palestiinan tunnustaminen olisi etenemistä ”yhdellä raiteella” ”terroristijärjestö Hamasin uhittelun alla”. Millään muullakaan ”väkivallan uhkaamisella” ei Soinin mukaan edistetä rauhaa Lähi-idässä.
Toisen tenttijän, Petri Kejosen, jatkokysymykseen, ovatko Soinin sympatiat Israelin puolella, presidenttiehdokas vastasi: minä olen aina pienen puolella. Lähes puolen tunnin haastattelusta Israel/Palestiina-osuus vei aikaa 45 sekuntia.
Timo Soinin kunniaksi on sanottava, että hän ilmaisee käsityksensä avoimesti ja — näin ainakin olettaisin — rehellisesti. Kokonaan toinen asia on se, kuinka tuo käsitys vastaa todellisuutta Israel/Palestiinassa. Soini näyttää ajattelevan Lähi-idästä samalla tavoin kuin niin sanotut ”Israelin ystävät” meillä ja muualla. Tasapuolisuuden vuoksi on mainittava, että eilen aamulla, kun olin jo naputellut tietokoneelle tämän kolumnini tekstin, kuulin samanlaisia ajatuksia kristillisdemokraattien presidenttiehdokkaalta Sari Essayah'lta Ylen ykkösaamun presidenttitentissä.
Timo Soinin mielestä Palestiinan itsenäisyysjulistus ja sen tunnustaminen ovat yksipuolisia toimia, jotka vaarantavat ”Israelin turvallisuusedut” ja rauhan. Yksipuolista ei presidenttiehdokkaan mukaan sitä vastoin ilmeisestikään ole palestiinalaisalueiden kohta 45 vuotta jatkunut miehitys, ei myöskään Länsirannan ja Itä-Jerusalemin asuttaminen miehittäjävaltion kansalaisilla — tai, oikeammin, kyseisen valtion enemmistökansallisuuteen kuuluvilla ihmisillä — eikä Gazan saartaminen.
Soini tuomitsee väkivallalla uhkaamisen ja tietenkin myös sen käytön. Ainoa toimija, jonka hän tässä yhteydessä mainitsee, on ”terroristijärjestö Hamas”. Sanallakaan ehdokas ei viittaa miehitykseen, jota voidaan pitää yllä vain väkivallalla, tai esimerkiksi neljän vuoden takaiseen Gazan tuhoamiseen, jossa kuoli 1300 palestiinalaista ja kolmetoista israelilaista, heistä osa omien tulituksessa. Muita esimerkkejä on kertynyt kosolti vuotta 1967 seuranneina vuosikymmeninä.
Israelilaisten ja palestiinalaisten konfliktissa molemmat osapuolet ovat käyttäneet väkivaltaa ja syyllistyneet hirvittäviin rikoksiin. Se, että israelilaisten käyttämä väkivalta on ollut moninkertaista palestiinalaisten väkivaltaan verrattuna, ei johdu siitä, että israelilaiset olisivat pahempia kuin palestiinalaiset. Väkivaltaisissa kansallisissa konflikteissa ei ole hyviksiä ja pahiksia, eivätkä kansallisuudet ole urheilujoukkueita, joista yksi valitaan suosikiksi.
Israelilaisten väkivalta on ollut moninkertaista palestiinalaisten väkivaltaan verrattuna siitä yksinkertaisesta syystä, että Israel on vahva ja palestiinalaiset heikkoja. Vastakkain tässä selkkauksessa ovat ydinaseita myöten varustautunut sotilasmahti Israel ja Palestiinan arabien hajalle lyöty, suureksi osaksi pakolaisista koostuva kansa. Timo Soini antaa ymmärtää, että Israel on heikompi osapuoli. Vallitsevaan objektiiviseen todellisuuteen verrattuna kyseessä on aika erikoinen käsitys, mikä jälleen osoittaa, kuinka oman suosikkijoukkueen valinta voi politiikassa sumentaa maailman ymmärtämisen.
Kuitenkin, jos asioita katsoo hieman pitemmälle ajallisesti ja maantieteellisesti, Soinin käsitys Israelista pienempänä osapuolena Lähi-idässä on asiallisesti oikea. Palestiinalaiset ovat heikkoja, mutta he eivät ole yksin, vaan kuuluvat osana suureen arabien kansakuntaan, jonka heräämisen, demokratisoitumisen ja mahdollisen valtiollisen yhdistymisenkin ensimmäiset orastavat merkit — arabikevät — nähtiin viime vuonna. Kansainvälisen politiikan voimasuhteet eivät ole ikuisia, eikä Yhdysvaltojen ruhtinaallinen tuki Israelille johdu sympatiasta, vaan geopoliittisista laskelmista. Timo Soini ja hänen ilmeiset aateveljensä, ”Israelin ystävät”, tukevat käytännössä politiikkaa, joka jossakin vaiheessa johtaa Israelin tuhoon.
En tiedä parempaa ja ytimekkäämpää muotoilua israelilaisten ja palestiinalaisten konfliktille kuin kannanotto, jonka antoi muutaman kymmenen israelilaisen toisinajattelijan muodostama Matzpen-ryhmä heti kuuden päivän sodan jälkeen. Siinä todettiin, että ”konflikti ei rajoitu pakolaiskysymykseen eikä kysymykseen rajoista tai Palestiinan arabien tulevaisuudesta. Nämä ovat vain useita puolia ja ilmenemiä pääongelmasta, joka on Israelin tulevaisuus keskellä arabimaailmaa.”
Perimmäinen kysymys kuuluu, tuleeko Israelista keskiajan ristiretkeläisvaltioiden toinen painos vai integroituuko se ympäristöönsä, Lähi-itään. Vielä tiiviimmin asian ilmaisi viisi vuotta sitten kuollut israelilainen oppositioaktivisti Tanya Reinhart, joka sanoi, että pelastamalla palestiinalaiset pelastetaan myös Israel. Kansallisiin konflikteihin voi suhtautua järkiperäisesti ja radikaalisti, siis juuriin menevällä tavalla, antautumatta nationalistisille intohimoille. Radikaali ajattelu ja fanaattisuus ovat eri asioita, vaikka ne usein sekoitetaankin toisiinsa.
Vieraile arkistossa: Hannu Reime, Lähi-itä, Moshé Machover, Ramzy Baroud, Robert Fisk, Noam Chomsky