Materiaaliset voimat ja historian kulku

Hannu Reime

Sitten on vuorossa tiistaikolumnistimme Hannu Reime. Hän pohtii viime päivien kriisiuutisia ja niistä esitettyjä arvioita.

Kuuntelin viikonvaihteessa Yle Radio yhden kanavalta juuri kuolleen akateemikon Paavo Haavikon muutaman vuoden takaista hyvin mielenkiintoista haastattelua. Kirjailija puhui mietteliään verkkaisasti ja kritisoi omalla jäljittelemättömän ironisella tavallaan monia asioita ennen kaikkea meidän maassamme.

Siinä ohessa Haavikko mainitsi myös sellaisen ammattikunnan kuin historioitsijat ja moitti näitä halusta kulkea siitä, missä aita on matalin. Historioitsijat ottavat tarkasteluunsa kernaimmin helpoimman aihepiirin: aatteet ja ajatukset. Historiaa todella ymmärtääkseen olisi Haavikon mielestä kuitenkin paneuduttava niitä paljon vaikeampiin tai ainakin työläämpiin aiheisiin: talouteen ja sodankäyntiin. Raha ja aseet määräävät viime kädessä historian kulun, eikä se, millaisia ihanteita ja ideoita ihmisten pään sisäpuolella liikkuu.

Uskoisin, että Haavikko puhui runoilijan vapaudella, sen sallimalla liioittelulla. Kirjaimellisesti otettuna hänen esittämänsä käsitys historiasta edustaisi äärimmäistä vulgaarimaterialismia. Mutta oikeilla jäljillä akateemikko ajatuksissaan epäilemättä oli.

Tunnettu tiedekirjailija Jared Diamond on pannut suomeksikin käännetyn kirjansa nimeksi Tykit, taudit ja teräs. Kirja kertoo ihmiskunnan historiasta 13 000 viime vuoden aikana ja pyrkii vastaamaan kysymykseen, miksi pieni joukko Euraasian manteren läntisen kärjen kansoja valtasi muun maailman runsaan puolen vuosituhannen kuluessa. Mikseivät esimerkiksi atsteekit tai irokeesit ”löytäneet” ja vallanneet ”vanhaa” maailmaa, Eurooppaa?

Kirjan vastaus — yksi vastauksista, sillä Diamond esittelee myös maantieteellisiä ja luonnonoloista johtuvia syitä — sisältyy jo otsikkoon: tykit, taudit ja teräs. Eurooppalaisilla oli intiaaneja kovemmat metallit, tuhovoimaisemmat aseet ja pitkään kehittynyt immuniteetti tappavia tauteja vastaan. Vastustuskyky oli syntynyt eurooppalaisesta karjataloudesta, siihen kuuluneesta läheisestä yhteiselosta kotieläinten kanssa. 

Jared Diamond esittää konkreettisen ja hyvin kammottavan esimerkin, joka tukee Paavo Haavikon teesiä: materiaaliset voimat ovat tekijöitä, jotka määräävät historian kulun pikemmin kuin aatteet, uskonnot ja muut henkiset seikat. Suuriin historianfilosofisiin yleistyksiin kannattaa kuitenkin suhtautua varauksin ja vastaväittein, ottaa ne — niin kuin ruotsiksi sanotaan — med en nypa salt, hyppysellisellä suolaa.

Kaupankäynti, markkinatalouden keskeinen osa, näyttää järkiperäiseltä toiminnalta uskonnolliseen hurmokseen tai aatteelliseen haaveiluun verrattuna. Pohjimmiltaan se on ostamista halvalla ja myymistä kalliilla, voiton maksimointia.

Voiton tavoittelemista pidetään kapitalismin tärkeimpänä käyttövoimana, sen pohjimmaisena ideologiana. Samaan asiaan viittaa myös tyyliltään hieman rumempi ilmaus ”voitonhimo”. Vieläkin epäkorrektimpana pidetään sanaa ”ahneus”, mutta myös sitä on viime päivien talousuutisissa ja niitten herättämissä kommenteissa viljelty. Ahneuden arvostelijat eivät suinkaan ole olleet sosialisteja, sillä näitä esiintyy valtajulkisuudessa nykyisin perin harvoin ja perin vähän. Ahneutta ovat moittineet ihmiset, jotka julistautuvat markkinatalouden ihanteen puolustajiksi.

Mutta hetkinen! Eikö tarkoituksena ollut puhua pelkästä taloudesta, ei aatteellisesta haaveilusta tai motiiveista tai luottamuksesta tai muista materiaalista todellisuutta ”henkisemmistä” asioista. Erottelun tekeminen ei olekaan niin helppoa kuin luulisi. ”Henkisiin” tekijöihin törmää heti, kun vain nostaa katseensa arvopaperipörssien lukemista. Voiko olla henkisempää asiaa kuin luottamus, jonka puutetta talouden ekspertit nyt valittavat. Ellei pankkien välinen luottamus pikaisesti palaudu, vaarana on, että finanssikriisi iskee myös reaalitalouteen, he varoittavat.

Sana ”reaalitalous” on hyvin mielenkiintoinen ilmaus. Mikä on sen ulkopuolelle jäävä taloudellisen toiminnan osa? Eikö aineellisen ja henkisen tuotannon — ihmisen todellisen aktiivisuuden — rahoittaminen olekaan reaalista, vaan jotakin imaginaarista, kuviteltua? Tai onko kapitalismin ”reaalitaloudella” itsellään yhtä vähän tekemistä alkuperäisen tarkoituksensa — tarpeiden tyydyttämisen — kanssa kuin neuvostoliittolaisella ”reaalisosialismilla” oli yhteyttä sosialismin ihanteisiin: demokraattisesti johdettuun ja kollektiivisesti järjestettyyn suunnitelmatalouteen?    

Taloudesta puhuttaessa törmätään aina kysymykseen tavoitteista, päämääristä, motiiveista ja ihanteista. Niitähän juuri ovat sellaiset asiat kuin voiton tavoittelu tai ”vapaa markkinatalous”. 1700-luvulla elänyt skotlantilainen valistusfilosofi David Hume oli oikeassa, kun hän kirjoitti, että järki on intohimojen orja. Järki on väline, tunteet määräävät, mihin järkeä käytetään.

On myös mielenkiintoista havaita, missä määrin talousoppeihin sisältyvät ideologiat onnistuvat kätkemään todellisuutta. Julkisuudessa päivitellään nyt sitä, kuinka pankkeja on ajautumassa valtion syliin huonosti hoidetun lainanannon seurauksena. Osittaista valtiollistamista joko valitellaan tai pidetään välttämättömänä pahana.  

Reaalimaailmassa, ”reaalisesti olemassa olevassa kapitalismissa”, valtio kuitenkin on koko ajan tukenut talouselämää eikä vähiten markkinatalouden mallimaaksi esitetyssä Amerikassa. Pentagon-systeemi Yhdysvalloissa, sotateollinen kompleksi, jossa julkisia varoja imuroidaan aseteollisuuteen, on pitänyt yllä monen suuryhtiön kansainvälistä kilpailukykyä. Mikä olisi Boeingin asema siviilikoneitten markkinoilla, ellei ilmavoimat tilaisi siltä hävittäjiä? Systeemi on kätevä: aseilla taataan Yhdysvaltojen valta maailmassa, niiden tilauksilla amerikkalainen kapitalismi. Sama systeemi toimii pienemmässä mitassa kaikissa muissakin sotilasmahdeissa.

Hyvä esimerkki tästä on ohjuspuolustusjärjestelmä, joka pantiin alulle jo presidentti Reaganin aikana 1980-luvulla, ja jota nyt ollaan tuomassa Puolaan ja Tšekin tasavaltaan Iranin uhkaan viitaten, vaikka epäilemättä Venäjä kummittelee taustalla. Uskomattominta koko hankkeessa on se, että sille ei ole asetettu mitään kustannusten ylärajaa, oikeastaan ei edes tarkkaa tavoitetta, sillä teknisten asiantuntijoiden mukaan systeemi ei koskaan tule toimimaan. Brittiläisen Guardian-lehden kommentaattori George Monbiot kutsuu ohjuspuolustusta kaikkien aikojen suurimmaksi tukiaisjärjestelyksi. Se on kuin satujen runsaudensarvi tai vanukas, joka ei koskaan lopu, söipä sitä miten paljon tahansa. Sellaista voisi pitää kapitalistisen unelman lopullisena täyttymyksenä.