YLE/Ajantasa, 13.9.2007

Irak, USA ja maailman hallitsemisen vaikeudet

Hannu Reime

Sitten on vuorossa torstai-iltapäivän ulkomaankolumni. Hannu Reime pohtii Irakin tilannetta, josta presidentti Bush pitää puheen myöhemmin tänään.

Yhdysvaltojen tärkeimmät edustajat Irakissa kertoivat alkuviikolla amerikkalaisille kansanedustajille siitä, miltä asiat juuri nyt näyttävät sekasortoiseen väkivaltaan ajetussa maassa. Amerikkalaisjoukkojen komentaja ja Yhdysvaltojen Bagdadin lähettiläs olivat virallisen optimistisia viestiessään edustajainhuoneen jäsenille, että pahin on nyt ohitse, että käänne parempaan on ainakin näkyvissä, ellei sellaista ole jo saavutettu.  

Etukäteistietojen mukaan presidentti Bush lupaa nyt kotiuttaa Irakista ensi kesään mennessä noin 30 000 sotilasta. Määrä palautuisi viime vuoden tasolle eli siihen, mikä se oli ennen uusien joukkojen lähettämistä kuluvan vuoden helmikuussa. Vahvistuksella oli tarkoitus saada aikaan eräänlainen läpimurto tai syöksy, englanniksi surge, jolla Bagdad ympäristöineen puhdistettaisiin. Kyseisen sotatoimen sanotaan nyt onnistuneen. 

Valtiot ovat toisen maailmansodan jälkeen tehneet sotilaallisia väliintuloja tai — niin kuin Yhdysvallat Irakissa — hyökänneet avoimesti toisiin maihin milloin minkälaisin perustein ja motiivein. Harvoin kuitenkaan ovat tällaiset sotilastoimet olleet tekijöittensä kannalta yhtä epäonnistuneita kuin amerikkalaisten hyökkäys Irakiin.

Kun onnistumista tai epäonnistumista tällaisissa asioissa mitataan, olennaisinta ovat voimasuhteet. Yhdysvallat oli ja on edelleen maailman mahtavin sotilasvalta, Irak taas oli kansalaistensa ylivoimaisen enemmistön halveksima diktatuuri silloin, kun Saddam Hussein syöstiin vallasta neljä ja puoli vuotta sitten. Lisäksi sen asukkaat olivat kansainvälisten pakotteitten näännyttämiä, pakotteitten, joita Yhdysvallat ja Britannia olivat innokkaasti ajaneet.

Saddam on hirtetty, ja tuskin kukaan Irakissa haluaa Ba'ath-puolueen diktatuuria takaisin. Yhdysvaltojen joukoista ei kuitenkaan pidetä, ja amerikkalaisten haluttaisiin poistuvan. Niin ajattelee irakilaisten enemmistö, jos on luottamista niihin mielipidetiedusteluihin, joita asiasta on tehty. Täällä Suomessa viime kuussa tavanneet Irakin poliittisten puolueitten ja väestöryhmien edustajat olivat uutistietojen mukaan yhtä mieltä vain siitä, että amerikkalaisten joukkojen pitäisi poistua heidän maastaan. Tapahtumat Irakissa muistuttavat entistä enemmän perinteellistä siirtomaasotaa. Kukaan ei voi väittää tietävänsä varmasti, kuinka monta ihmistä sen seurauksena on kuollut, mutta arvioidut määrät on yleensä kirjoitettu kuusinumeroisin luvuin.

Tunnettu yhdysvaltalainen sodan, diplomatian ja kansainvälisen politiikan historioitsija Gabriel Kolko sanoo juuri ilmestyneessä haastattelussaan, että Irakin sekasorto oli suurelta osin ennakoitavissa, ja että itse asiassa niin oli tehtykin muun muassa CIA:ssa ja Yhdysvaltojen asevoimien tutkimuslaitoksissa. Bush lähipiireineen ei kuunnellut varovaisempia ja järkevämpiä analyytikoita, vaan pyrkyreitä, jotka puhuivat ylempiään miellyttävällä tavalla. Saksalaisen viikkolehden Der Spiegelin on-line-haastattelussa Kolko sanoo, että väliintulopolitiikkaa on arvosteltu myös sotilaspiireissä varsinkin Vietnamin kokemusten jälkeen. Hänen itsensä parikymmentä vuotta sitten kirjoittamaa Vietnamin sodan historiaa on ostettu sotilastukikohtien kirjastoihin, ja kirjaa on esitelty yksityiskohtaisesti ja hyvin kunnioittavasti amerikkalaisissa sotilasaikakauslehdissä.

Der Spiegel-lehti kysyy historioitsija Gabriel Kolkolta, kuinka on mahdollista, että Yhdysvallat käyttää sotimiseen Irakissa kolme miljardia dollaria viikossa ja silti näyttää olevan häviämässä. Kolko vastaa, että hyvin usein sodissa ratkaisevat muut asiat kuin materiaalinen ylivoima. Ratkaisevia ovat poliittiset ja yhteiskunnallis-taloudelliset tekijät. Niin kävi esimerkiksi Kiinassa 1940-luvun lopulla ja Vietnamissa 1970-luvulla: Yhdysvaltojen apu tai suora sotiminenkaan eivät estäneet kommunistiarmeijoitten voittoa Itä- ja Kaakkois-Aasiassa.

Gabriel Kolkon haastattelusta voisi päätellä, että jotakin samankaltaista on odotettavissa myös Irakissa. Olipa hän oikeassa tai ei, joka tapauksessa Yhdysvaltojen hyökkäys on luonut uudenlaisen geopoliittisen tilanteen Lähi- ja Keski-itään. Saddamin kaataminen on vahvistanut Irania, tärkeintä niistä alueen valtioista ja poliittisista toimijoista, jotka ovat Yhdysvaltojen vaikutusvallan ulkopuolella.

Irania hallitsevat shiia-muslimit ja heidän johtavat imaaminsa. Shiiat ovat myös Irakin suurin väestöryhmä, ja kurdien ohella he olivat kollektiivisesti sorretuin ryhmä Saddam Husseinin aikana. Iranilla on läheisiä yhteyksiä irakilaisiin uskonveljiin, mutta heidän lisäkseen myös Saudi-Arabian shiia-vähemmistöön, joka myös sattuu asumaan alueilla, joilla tärkeimmät öljylähteet sijaitsevat. Voisiko Yhdysvallat ikinä hyväksyä sitä, että maailman suurimmat raakaöljyvarat olisivat suoraan tai epäsuorasti Iranin kontrollissa? Irakissa soditaan kovilla panoksilla. Tällaisestakin vaarasta Bushin hallitusta oli varmasti varoitettu ennen hyökkäystä Irakiin, mutta syyskuun yhdennentoista jälkeisessä ilmapiirissä siitä vähät välitettiin.

Maailman hallitseminen ei ole helppoa. Päätelmän voi tehdä pelkästään asioita seuraamalla ottamatta niihin edes moraalista kantaa. Ja jos moraalista puhutaan, sillä ei ole mitään tekemistä geopolitiikan kanssa.

 

Vieraile arkistossa: Gabriel Kolko, Noam Chomsky, Hannu Reime, Persianlahti, Yhdysvaltain politiikka, Kansainvälinen politiikka

 

[home] [archive] [focus]