YLE/Ajantasa, 20.9.2007

”Toveri Bernard pelottelee Eurooppaa”

Hannu Reime

Vuorossa on torstai-iltapäivän ulkomaankolumni. Hannu Reime pohdiskelee Iranin ydinhankkeita ja niitten torjumisyrityksiä.

Meidän on valmistauduttava pahimpaan, ja pahin on sota. Näin sanoi Ranskan ulkoministeri Bernard Kouchner maanantaina Pariisissa ennen lähtöään Moskovaan taivuttelemaan Venäjää siihen, että se hyväksyisi tähänastista kovemmat pakotteet Irania vastaan.

Sodalla uhkaaminen on kova asia varsinkin, kun tietää, mitä Iranin kahdessa naapurimaassa — Afganistanissa ja Irakissa — parhaillaan tapahtuu. Ja jos näitä asioita miettiessään jättää kokonaan syrjään kansainvälistä oikeutta ja moraalia koskevan näkökulman, tosiasiana pysyy, että Iran on naapureitaan paljon suurempi. Afganistania tai edes Irakia ei vielä ole onnistuttu alistamaan, vielä vaikeampaa niin on tehdä Iranille.

Roomassa ilmestyvä päivälehti Il manifesto otsikoi Pariisin kirjeenvaihtajansa kirjoittaman uutisen lauseella ”Toveri Bernard pelottelee Eurooppaa”. Tällä viitataan siihen, että Bernard Kouchner on ollut sosialisti ja pitänee itseään vieläkin sellaisena. Hän on ammatiltaan lääkäri ja myös perustajajäsen humanitaarisessa järjestössä, jonka nimi on Lääkärit ilman rajoja, ihmisoikeuksien puolustaja siis.

Ensi kuulemalta saattaa vaikuttaa oudolta, että Hippokrateen valan vannonut lääkäri, sosialisti ja ihmisoikeusaktivisti voi oman maansa ulkoministerinä uhata sodalla, jonka seurauksista hän ei voi olla tietämätön. No, historia opettaa, että lääkärit eivät ole sen immuunimpia militarismille kuin muittenkaan ammattien harjoittajat.

Sosialistejakin on ollut monen sorttisia. Saksassa Euroopan suurimman sosialidemokraattisen puolueen kansanedustajat kahta poikkeusta lukuun ottamatta äänestivät asemäärärahojen puolesta hysteerisessä ilmapiirissä ensimmäisen maailmansodan aattopäivinä. Perusteluja sodan aloittamiseen on aina löydetty. Viime vuosina on puhuttu paljon humanitaarisista sotatoimista, joilla lopetettaisiin ihmisoikeuksien loukkaukset tai uhkaavat kansanmurhat. Sellaisina on länsimaisessa valtajulkisuudessa pidetty Kosovon ja Serbian pommituksia keväällä 1999.

Bernard Kouchner kuuluu siihen osaan eurooppalaisia ns. vasemmistointellektuelleja, jotka neljä ja puoli vuotta sitten kannattivat Yhdysvaltojen ja Britannian hyökkäystä Irakiin. Ranskan ja Saksan silloiset hallitukset vastustivat sotaa. Sitä vastaan puhuivat presidentti Chirac ja liittokansleri Schröder. Kouchner oli silloin yksityinen Ranskan kansalainen. Nyt hän on ulkoministeri, ja hänen kanssaan samaa mieltä ns. ehkäisevän sodan oikeutuksesta on myös nykyinen presidentti Nicolas Sarkozy.

Viime kuun lopulla Sarkozy puhui yhtä uhkaavasti kuin ulkoministerinsä: jos neuvottelut eivät johda tulokseen, edessä on kaksi vaihtoehtoa, Irania pommitetaan tai sillä itsellään on pommi, siis atomipommi. Il manifeston kirjeenvaihtaja Anna Maria Merlo kysyy, oliko pelkkä yhteensattuma, että Kouchnerin uhkaus tuli vain muutamia päiviä sen jälkeen, kun israelilainen hävittäjä oli tunkeutunut Syyrian ilmatilaan. Valmistautuuko Yhdysvallat vakavissaan Iranin pommittamiseen yksin tai Israelin kanssa?

On mielenkiintoista lukea, mitä Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtajalla Mohammed ElBaradeilla on sanottavanaan sodalla uhkaamisesta. ElBaradein asema on todella vaikea: hän on kansainvälinen virkamies, joka ei tee poliittisia päätöksiä, mutta jonka tehtävänä on taivuttaa Iranin hallitus luopumaan ydinaseen tavoittelusta, lopettamaan maan ydinenergiaohjelmaan liittyvä salailu. Saksalainen viikkolehti Der Spiegel julkaisi tämän kuun alussa ElBaradein haastattelun, jossa häntä pyydettiin kommentoimaan Sarkozyn uhkailuja. Vastaus kuului näin: suuri osa Iranin ydinlaitoksista voitaisiin ehkä tuhota, mutta koko Lähi-idän alue olisi silloin liekeissä, ja samalla vahvistuisi niitten asema Teheranissa, jotka eniten kannattavat ydinpommin valmistamista. Sitä paitsi Iran irrottautuisi aivan varmasti kansainvälisestä ydinsulkusopimuksesta, jolloin se voisi kehitellä pommiaan kaikessa rauhassa. Lisäksi islamilaisen maailman ja lännen välinen kuilu syvenisi entisestään.

ElBaradei on varovainen mies, ja hän kehottaa antamaan aikaa IAEA:n ja Iranin välisille neuvotteluille. Hän puhuu kahdesta-kolmesta kuukaudesta, joitten aikana selviää, pitääkö Iran lupauksensa. Se tiedetään viimeistään marras-joulukuussa.

Haastatteluun sisältyy myös mielenkiintoinen yleinen toteamus, joka hyvin usein unohdetaan Iranin ydinkiistaa koskevissa kommenteissa. ElBaradei muistuttaa jälleen kerran, että Irania vasta epäillään siitä, että se puuhaa sellaista, mikä tulevaisuudessa rikkoisi maan allekirjoittamaa ydinsulkusopimusta. Samaan aikaan ovat sopimuksen allekirjoittaneet ydinasevallat jo tosiasiassa rikkoneet sitä. Sopimuksen kuudes artikla nimittäin velvoittaa niitä ryhtymään vakaviin toimiin kaikkien ydinaseitten hävittämiseksi maailmasta. Niin ei ole tapahtunut, ja nyt näyttää siltä, että päinvastoin uusia ydinaseita ollaan kehittämässä, etunenässä Yhdysvallat, joka kaikkein eniten painostaa Irania. Ei voi välttyä ajatukselta, että ongelmana ei olekaan mahdollinen ydinpommi sinänsä, vaan se, että Irania johtaa hallitus, joka haluaa maan pysyvän Yhdysvaltojen valtapiirin ulkopuolella, siellä, missä se on ollut shaahin vallan kumoamisen jälkeen.

Mitä voidaan sanoa presidentti Sarkozyn toteamuksesta, että vaihtoehdoiksi voivat jäädä Iranin pommittaminen tai Iranin oma atomipommi? Tähän voi vastata kysymyksellä: miltä kuulostaisi sopimus kansainvälisesti valvotusta ydinaseettomasta Lähi-idästä. Idea on olemassa, mutta se ei ole edennyt YK:n yleiskokouksen päätöslauselmaa pitemmälle, eivätkä yleiskokouksen päätökset ole sitovia. Lähi-idän ainoa ydinasevalta on toistaiseksi Israel, joka rakensi ensimmäisen pomminsa joskus 1960-luvun alussa Ranskan avustuksella. Yhdysvallat on lähes vaiennut asiasta sen jälkeen, kun se loi nykyiset erityissuhteensa Israeliin 40 vuotta sitten.  

 

Vieraile arkistossa: Hannu Reime, Persianlahti, Yhdysvaltain politiikka, Kansainvälinen politiikka, Ranska, David Chandler, Diana Johnstone, Jean Bricmont

 

[home] [archive] [focus]