YLE/Ajantasa 4.5.2006 YLE/Ajantasa 4.5.2006
Hannu Reime
Englanninkielissä mielipide- ja muissa lehdissä on viime viikkoina käyty vilkasta keskustelua kuumasta maailmanpoliittisesta aiheesta: Yhdysvaltojen ja Israelin suhteista Lähi-idän poliittisissa myrskyissä. Keskustelu alkoi pitkästä artikkelista, jossa kaksi arvostettua amerikkalaista yliopistomiestä väitti, että Yhdysvallat toimii omia etujaan vastaan tukemalla niin yksipuolisesti Israelia kuin se tekee. Kirjoittajat pitävät syypäänä vaikutusvaltaista painostusryhmää, jolle he antavat yleisnimen Israel-lobby. Hannu Reime tarkastelee torstai-iltapäivän kolumnissaan artikkelia ja sen nostattamaa kiivasta väittelyä.
Englannin sana lobby tarkoittaa eteisaulaa. Siitä johdettu verbi on poliittisessa kielenkäytössä saanut merkityksen ”toimia painostusryhmänä”, pyrkiä siis vaikuttamaan eteisen puolelta varsinaiseen kokoussaliin meneviin päättäjiin lobbarin edustaman ryhmän puolesta. Käsitteenä ja terminä lobbaus on kotoisin Yhdysvalloista, liittovaltion kongressista, jossa erilaiset eturyhmät pyrkivät vaikuttamaan kansanedustajiin ja senaattoreihin. Washingtonista se on kulkeutunut Brysseliin ja sieltä Suomen EU-jäsenyyden myötä kotiutunut meillekin niin hyvin, että sana vieraasta konsonantistaan b:stä huolimatta noudattaa useimpien suomalaisten puheessa astevaihtelua: lobata, lobbaan.
Lobbauksesta suurissa maailmanpoliittisissa päätöksissä on kysymys pitkässä artikkelissa, jonka amerikkalaiset valtio-oppineet, John Mearsheimer Chicagon yliopistosta ja Stephen Walt Harvardista ovat kirjoittaneet, ja joka julkaistiin brittiläisessä London Review of Books –lehdessä maaliskuun lopulla. Kirjoituksen oli tilannut amerikkalainen Atlantic Monthly, mutta lehti ei ilmeisesti uskaltanut julkaista sitä.
Artikkelin otsikkona on ”Israel-lobby”, ja kirjoittajien perusväite kuuluu, että Yhdysvallat toimii omia ”kansallisia etujaan” vastaan tukemalla varauksettomasti toista, vahvempaa puolta Israelia, israelilaisten ja palestiinalaisten välisessä selkkauksessa. Kolmenkymmenen viime vuoden ajan Israel on ollut suurin amerikkalaisen talous- ja sotilasavun vastaanottaja ja se on saanut toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina, koko olemassaolonsa aikana, enemmän Amerikan apua kuin yksikään muu maa: kokonaissumma nousee 140 miljardiin dollariin. Vuotuinen apu on tätä nykyä kolme miljardia. Vuodesta 1982 lähtien Yhdysvallat on kaatanut veto-äänellään 32 YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa, joissa on arvosteltu Israelia, ennen kaikkea miehityspolitiikkaa. Yhdysvallat on myös sulkenut silmänsä Israelin ydinaseelta.
Kirjoittajien mielestä kaikki tämä on vierottanut arabi- ja muslimimaitten yleisen mielipiteen amerikkalaisista, muuttanut sen amerikkalaisvastaiseksi ja lisännyt Yhdysvaltoihin kohdistuvaa terrorismin uhkaa. Yhdysvaltojen omia suurpoliittisia intressejä Israelin ylenpalttinen pönkittäminen ei siis ole auttanut lainkaan, päinvastoin, kirjoittajat väittävät.
Syypäänä tälle kaikelle kirjoittajat pitävät vaikutusvaltaista Israel-lobbya, eräistä juutalaisjärjestöistä, evankelisten kristittyjen fundamentalistisiivestä ja uuskonservatiivisista intellektuelleista koostuvaa vaikuttajaryhmää, jolla on erityisen voimakas edustus nykyisen presidentin, nuoremman George Bushin, hallinnossa. Kongressinjäseniin ja yleiseen mielipiteeseen se vaikuttaa muun muassa niin, että kaikki Israelin toimien arvostelu leimataan antisemitismiksi, juutalaisvastaisuudeksi.
Tällaisiin syytöksiin, syytöksiin antisemitismistä, artikkelin kirjoittajat olivat varautuneet. He sanoutuvat kuitenkin selkeästi irti kaikenlaisista salaliittoteorioista, ennen kaikkea vanhoista antisemitististä houreista ja uskomuksista, että juutalaiset olisivat salassa vehkeilleet ja saaneet ikään kuin maanalaiseen määräysvaltaansa Yhdysvaltojen hallinnon.
Kirjoitus herätti odotetusti reaktioitten vyöryn. Toisaalta se tuomittiin jyrkästi ja leimattiin juutalaisvastaiseksi siitä riippumatta, mitä kirjoittajat ajatuksistaan ja motiiveistaan kertoivat, toisaalta sitä kehuttiin rohkeana keskustelunavauksena aiheesta, josta Yhdysvalloissa ei paljon puhuta. Se löysi tiensä myös — yhtä odotetusti — äärioikeistolaisille, antisemitistisille, keskustelupalstoille. Tietenkin sille hurrasivat myös kiihkomuslimit.
Mitään juutalaisvastaisuutta artikkelista on todella turha etsiä. Se perustelee väitteensä, ja Israel-lobbyn vaikutusvaltaa on vaikea kiistää. Suurin israelilaismielinen järjestö AIPAC, johon kuuluu sekä juutalaisia että ei-juutalaisia, saa käsityksensä helposti läpi kongressissa ja sitä kuunnellaan, eikä se itsekään peittele vahvuuttaan.
Toinen asia on sitten se, pitääkö professoreitten Hearsheimer ja Walt pääteesi paikkaansa. Onko totta, että Yhdysvaltojen päättäjät ovat toimineet omia etujaan vastaan tukiessaan ruhtinaallisesti Israelia? Onko Yhdysvaltojen politiikkaa Lähi-idässä epäonnistunut näitten etujen ajamisen kannalta?
Ajatus siitä, että jokin painostusryhmä pystyisi vaikuttamaan Yhdysvaltojen korkeimpiin poliittisiin päättäjiin niin, että nämä toimisivat omien etujensa vastaisesti, ei ole kovin uskottava eikä historia tue tällaista käsitystä. Yhdysvalloissa niin kuin kaikissa olemassa olevissa valtioissa näistä intresseistä käytetään ideologisesti latautunutta termiä ”kansalliset edut”. Voidaan aina keskustella siitä, missä määrin ne ovat kansallisia etuja ilman lainausmerkkejä, mutta ainakin ne ovat kunkin maan vahvimpien taloudellisten ja poliittisten ryhmien etuja, ja nämä ryhmät eivät ole minkään uskonnon tai etnisyyden rajaamia.
Kannattaa myös muistaa, että aina, kun Yhdysvaltojen ja Israelin edut ovat menneet ristiin, Israel on peräytynyt. Viime vuosina Israel on parikin kertaa perunut tärkeän sotatarvekaupan Kiinan kanssa, koska Yhdysvallat on sanonut: ei.
Amerikkalaisprofessoreitten artikkeli julkaistiin aikana, jolloin monet merkittävät mielipidevaikuttajat Yhdysvalloissa epäilevät edelleen Irakin sodan järkevyyttä. Kirjoittajat olettavat samalla, että Yhdysvaltojen politiikka Lähi-idässä olisi kokonaisuudessaan epäonnistunut, ja että tuki Israelille olisi tärkeä syy epäonnistumiseen ”kansallisten etujen” puolustamisessa.
Voidaan kuitenkin kysyä, onko Israelin tukeminen toiminut Yhdysvaltojen maailmanpoliittisia intressejä vastaan. Jos näihin intresseihin kuuluu arabimaailman pitäminen heikkona ja hajanaisena ja paikallisen nationalismin vastustaminen niin, että Lähi-idän öljyvarat pysyvät viime kädessä Yhdysvaltojen kontrollissa, ei Israelin tukeminen näytä olleen lainkaan huono sijoitus.
Israelilainen kommentaattori Yoram Ettinger siteerasi äskettäin Alexander Haigia, entistä Yhdysvaltojen ulkoministeriä ja Naton joukkojen komentajaa, joka sanoi, että hän kannattaa Israelia seuraavasta syystä: Israel on amerikkalaisten suurin lentotukialus maailmassa, sitä ei voi upottaa, sen miehistössä ei palvele yhtäkään amerikkalaissotilasta, ja se on ankkurissa Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuuden kannalta kriittisellä alueella. Israeliin sijoitettujen miljardien osalta kenraali evp. Haig saattaa sittenkin olla lähempänä totuutta kuin Chicagon ja Harvardin arvostetut valtiotieteilijät.
Ks. myös:
Ks. arkiston sivuja: Hannu Reime, Moshé Machover, Robert Fisk, Lähi-itä, Yhdysvaltojen politiikka,