25.6.2017 **** Etusivulle 25.6.2017 **** Etusivulle
Tapani Lausti
Olli Tammilehto, Tuhokehitys poikki – Yhteiskunnan olomuodon muutos. Into 2017.
Aloittaessani tämän kirja-arvion kirjoittamista istun juhannuksen aikoihin andalusialaisen kerrostaloasunnon keittiössä hiestä märkänä. Internet tunkee samaan aikaan silmiini hälyttäviä uutisia ilmastonmuutoksen aiheuttamista yhä kuumemmista ja vaarallisemmista helleaalloista. Yhdysvalloissa on paikoin jouduttu peruuttamaan lentoja liiallisen kuumuuden vuoksi. Helleaallot ovat surmanneet ihmisiä parissa osavaltiossa Intiassa on viime aikoina kuollut tuhansia ihmisiä kuumuuteen. Joka vuosi liiallinen kuumuus surmaa ihmisiä 60 maailmanosassa. Hälytyskellot varmaankin soivat kaikkialla.
Vielä mitä! Yleisradion nettisivuilta näen, että talousennusteet lupaavat Suomessa odotettua voimakkaampaa kasvua. Kulutus on taas nousussa. Vallitseva kasvuideologia pitää uutisia hyvinä. Kiva kun taas riemumielellä päästään shoppailemaan.
Sitten on kuitenkin näitä ilonpilaajia kuten maailman johtaviin ilmastontutkijoihin lukeutuva professori Kevin Anderson. Olli Tammilehto kertoo Andersonin uskovan, että ilmastokatastrofilta ei voi välttyä, jos talouskasvusta pidetään kiinni.
Kysymys herää, että kuka tätä kasvuideologiaa sitten oikein rohkaisee. Tammilehto näet myös kertoo, että monet mielipidetiedustelut osoittavat laajalle levinnyttä tietoisuutta nykyisen talousmuodon tuhoisuudesta. Ei ole vaikeata ymmärtää, että jatkuvan talouskasvun myötä luonnonvaroja käytetään yhä enemmän.
Yhteiskuntiemme päätöksentekoprosessi ei tällaisista mielialoista välitä. Valtioiden ja suuryhtiöiden edustajien aatemaailma ei kykene rationaaliseen havainnointiin. Kapitalismin rattaat on pidettävä käynnissä hinnalla millä hyvänsä. Maapallon tulevaisuuden ongelmat saatetaan mainita juhlapuheissa, mutta arjen tultua muistutetaan, että kapitalismia parempaa yhteiskuntajärjestelmää ei ole keksitty. Taloustoimittajatkin työskentelevät melko tiukassa “markkinatalouden” kurinalaisuudessa.
Tammilehto toteaa, että kyllähän joukkotiedotusvälineissä sallitaan monenlaisia mielipiteitä, mutta suuryhtiöiden edustajien, valtion virkamiesten ja toimituspäälliköiden edunvalvonta varmistaa, että liian kriittiset äänenpainot painetaan marginaaliin. Mainontakulttuuri taas sekin vääristää maailmankuvaamme.
Talouskasvun kytkeminen ihmisten onnellisuuden lisääntymiseen on kuitenkin helppo kyseenalaistaa. Satoja miljoonia ihmisiä elää maapallollamme kurjuudessa. Mutta vauraissa maissakin ihmiset elävät erilaisten saasteiden ja myrkkyjen vaurioittamassa ympäristössä. Työ on usein tylsää ja mielikuvituksetonta. Korvaukseksi iloja etsitään työn ulkopuolelta, usein kuitenkin kaupallisen kulttuurin tylsistyttämissä riennoissa.
Mielenkiintoisempaa ja onnellisempaa elämää on kuitenkin historian saatossa usein kokeiltu, eikä mielikuvitus ole nykyoloissakaan kuollut. Ilmastokatastrofin varjo on vain kiihdyttänyt vaihtoehtojen etsimistä, joskin enimmäkseen valtamedialle käsittämättömällä tavalla. Toimittajat varovat samaistumista uutta etsivien kansanjoukkojen innostukseen, olisihan vaihtoehtojen etsimisen kuvaaminen helposti leimattavissa “mielipidejournalismiksi”, josta suomalaisiakin toimittajia varoitetaan.'
Viime vuosien kansanliikkeet ovat joka tapauksessa hakeneet innoitusta monista historian vallankumouksista, joissa suuret ihmisjoukot ovat kyenneet nopeassa tahdissa ainakin joksikin aikaa luomaan innostavaa yhteisöllisyyttä ja karistamaan erilaisten tyrannien otteen yhteiskunnasta. Vallankumouksellisiin tilanteisiin osallistuneet ihmiset kuvaavat, miten toisenlaisen elämän havitteleminen on avannut heissä itsessäänkin uudenlaisia kokemisen ilmenemismuotoja. Ihmiset löytävät itsestään taipumuksia ja sosiaalisia kykyjä, joista he eivät ole aiemmin edes olleet tietoisia.
Tammilehdon johtavia ajatuksia on, että radikaalit yhteiskunnalliset muutokset saattavat tapahtua nopeastikin. Hän kirjoittaa, että toisenlainen maailma on jo olemassa vanhan maailman sisällä. Tien uuteen yhteiskuntaan saattavat avata luonnonkatastrofit, yhteiskunnalliset liikkeet, kapinat tai kansannousut. Tammilehto kirjoittaa: “Emme voi koskaan tietää etukäteen, mikä näistä käynnistää yhteiskunallisen maanvyöryn, itse itseään ruokkivan prosessin, joka siirtää yhteiskunnan toisenlaiseen olomuotoon.”
Parvekkeemme alapuolella hurjastelevat autoilijat eivät luultavasti pohdi osallisuuttaan lähestyvään ilmastokatastrofiin. Mutta ehkä meitä valtamedian halveksimia maailmanparantajia alkaa olla yhä enemmän. Posti toi juuri Naomi Kleinin uuden kirjan No Is Not Enough – Defeating the New Shock Politics.
Arkisto: Olli Tammilehto, Ympäristö, Osallisuustalous, Occupy, Yhteiskunnallinen ajattelu, Naomi Klein, David Graeber, Michael Albert, Robin Hahnel, Vandana Shiva