Journalisti, 9.3.2007 Journalisti, 9.3.2007
Pertti Kangas
Yleisradion erikoistoimittaja Hannu Reime ei kaveeraa vallanpitäjien kanssa, vaan pyrkii lukemaan paljon ja ajattelemaan itse. Tuloksena radion kuulijat saavat nauttia analyyttisestä ja asiantuntevasta journalismista, jonka aiheet vaihtelevat kadonneista kielistä Lähi-idän kriisin juuriin.
Hannu Reime on raportoinut Ylen radiouutisissa yli 41 vuoden ajan maailmanpolitiikasta, poliittisista kiistoista, sodista, aseellisista selkkauksista ja kansanmurhista. Reime naurahtaa kun häneltä kysyy, miten pää pysyy kylmänä näiden kauhujen keskellä?
”Maailma on kylmän sodan jälkeen vaarattomampi, mutta myös vaarallisempi, koska ennakoimattomia asioita on niin paljon.”
Ihmisillä saattaa siis vielä olla toivoa?
”Ihmisillä on illuusio, että tahto on vapaa ja valintoja voi tehdä. Ellei sellaista illuusiota olisi, kaikki olisi ennalta määrättyä eikä kukaan ei olisi vastuussa mistään. Spinoza kiisti tahdonvapauden, mutta loppujen lopuksi on hyvä, että meillä on se illuusio, illuusio vapaasta tahdosta.”
Vallanpitäjien kanssa Hannu Reime ei ole juurikaan seurustellut. Hän seuraa asioita etäämmältä analysoiden. Valtiovierailullekin hän sanoo osallistuneensa viimeksi 1988, kun presidentti Mauno Koivisto kävi Kiinassa.
”Poliitikkoja ja ja muita tärkeitä ihmisiä tunnen vähän. En luota siihen, että läheiset suhteet vallanpitäjiin auttaisivat vinkkien, tipsien ja skuuppien saamisessa. Niiden takana on aina tarkoitushakuisuutta. Vaikka ei lankaan menisikään, vinkeillä ei ole lopulta suurta merkitystä.”
Reime pohtii, onko ylipäätään merkitystä sillä, että ihmisellä on jotain tietoa, jota muilla ei ole. "Tärkeätä on, että lukee asiat tarkkaan ja miettien.”
Jokunen viikko sitten Reime kirjoitti kolumnin Jimmy Carterin turvallisuuspoliittisen neuvonantajan Zbigniew Brzezinskin näkemyksistä.
”Brzezinski kritisoi ankarasti Bushin Irak-politiikkaa. Hänen mielestään hyökkäys Irakiin on toiminut Yhdysvaltojen kansallisia etuja vastaan — siis heikentänyt Yhdysvaltain valtaa maailmassa.”
Brzezinski on Reimen mielestä hyvä esimerkki kylmästä geopoliitikosta. Geopolitiikka taas on "sontaläjä, jossa tunkion päälle yleensä mahtuu vain yksi kukko". Tunkion päällä on nyt Yhdysvallat, mutta Reime uskoo, että mikä tahansa muu maa toimisi samassa tilanteessa samalla tavalla.
Toimittajana Hannu Reime on tottunut puhumaan sodasta, mutta nykyään miettimään sanankäyttöään entistä tarkemmin. Milloin on kyse sodasta, milloin tai kriisistä?
”On vaikea löytää oikeaa näkökulmaa, kun ajattelee, millainen 1900-luku oli pahimmillaan Euroopassakin. Sehän oli keskinäistä teurastusta."
1900-luvun käännekohta oli Reimen mukaan ensimmäinen maailmansota. Sodassa porvarillinen edistysusko romahti ja työväenliike petti kansainvälisyyden. Siitä seurasivat Venäjän vallankumous, stalinismi, natsismi sekä toinen maailmansota. Ilman näitä maailma olisi hyvin toisenlainen.
Tsupparista toimittajaksi
Hannu Reimen päätyi toimittajan sattumalta. Armeijan jälkeen hänen piti opiskelun ohella ansaita myös rahaa.
”Armeijakaverini, runoilija Kalevi Lappalainen oli saanut toimitusharjoittelijan paikan radiouutisissa. Tapasin hänet bussissa ja menin sen jälkeen kysymään töitä. Olin ensin tsupparina, ja muutaman kuukauden kuluttua minustakin tuli toimitusharjoittelija. Nykyisin toimittajaksi ei kai voisi tulla tällä tavalla.”
Tsupparille tehtävänvaihdos sopi. "Toimituksessa työympäristö oli aika kiva. Se oli vapaampi ja boheemimpi kuin esimerkiksi pankissa, jossa olin vähän aikaa virkailijana.” Nykyään Reime työskentelee Ylessä radion erikoistoimittajana.
Radio on Reimen mukaan miellyttävä, intiimi ja kevyt väline. ”Suora lähetys tai keskustelu radiossa on hieno tilanne. Minkä kerran tulee sanoneeksi, sitä ei voi enää perua.”
Eikä kerran sanottua tarvitse välttämättä enää toistamiseen kuunnellakaan. Reime ei ole koskaan jaksanut kuunnella loppuun esimerkiksi suorana vetämiään Yömyöhä-lähetyksen keskusteluohjelmia, vaikka äänitarkkailija olisi ne hänelle nauhoittanut.
Kieli on radiossa kaikki kaikessa. Kun muita elementtejä ei ole käytettävissä, kaikki välittyy puhutun kielen kautta.
Ulkomaanuutisten lisäksi Reime on jo pitkään tehnyt sarjaa maailman kielistä. Hän on ehtinyt esitellä jo lähes sata kieltä ja selvittää muun muassa kielten syntyä, niiden historiallista tausta, yhtäläisyyksiä, kuolemaa ja tutkimusta. Sarjan juttuja voi kuunnella radio. Aineistosta syntyy kirja, jonka WSOY julkaisee loppuvuonna.
Sosialisti nuoresta asti
Kirjansa Israel/Palestiina: Kahden kansan luvattu maa esipuheessa Hannu Reime sanoo olleensa sosialisti siitä asti kun alkoi ajatella poliittisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Puolueisiin hän ei ole koskaan kuulunut.
”Tämän hetken maailmassa on kieltämättä hieman teoreettinen ajatus puhua sosialismista, mutta jos mennään ajassa taaksepäin 1960-luvun alkuun, ehkä enemmistö maailman kansalaisista piti itseään jonkun sortin sosialistina.”
Reime sanoo, ettei sosialismia ole eikä tähän mennessä toteutettu vielä missään päin maailmaa. Ehkei sitä koskaan voida toteuttaakaan, mutta Neuvostoliiton historia ei kelpaa todisteeksi puoleen eikä toiseen. Reimen mukaan Neuvostoliitto oli "suurin katastrofi sosialismille".
Reimen mielestä Neuvostoliitto vääristi alkuperäisen idean ja ihanteen, jossa ihmisen työtä ei käytetä pääomien kasaamiseen, vaan tarpeiden tyydyttämiseen.
”Luulen, että yksi 1900-luvun propagandan suurimpia voittoja on ollut Neuvostoliiton yhdistäminen sosialismiin. Kysymys ei ole vain sanasta. Jos määrittelemme, että sosialismi on demokratian laajentamista politiikasta talouteen,Neuvostoliitto ei määritelmän mukaan voinut olla sosialistinen. Eihän maassa ollut demokratiaa sen enempää politiikassa kuin taloudessakaan."
Reimen näkemys Neuvostoliitosta muuttui, kun maa miehitti Tshekkoslovakian 1968.
”Siihen saakka olin saattanut suhtautua ehkä jonkin verran sympaattisesti Neuvostoliittoon, varsinkin jos vertasin maata Yhdysvaltoihin, joka kävi äärimmäisen raakaa sotaa Vietnamissa. Miehityksen jälkeen aloin suhtautua hyvin kriittisesti molempiin.”
Kansainvälinen sosialismi voisi Reimen mielestä ratkaista Israelin ja Palestiinan tilanteen. Mutta jos aika ei ole sosialismille kypsä, Lähi-idän pysyvä rauha edellyttäisi nationalismin hylkäämistä.
Hannu Reime tunnustautuu myös vankkumattomaksi federalistiksi eli liittovaltioaatteen kannattajaksi. Hän muistuttaa, että liittovaltion kannatettiin Euroopassa laajalti heti toisen maailmansodan jälkeen.
"Buchenwaldin keskitysleirin vangit antoivat vapautumisensa jälkeen julkilausuman, jossa vaadittiin Euroopan sosialistisia yhdysvaltoja.”
Reime on kannattanut Euroopan yhdentymistä vuodesta 1972 lähtien. "Perusteluni ovat hieman erilaiset kuin joillakin muilla EU:n kannattajilla. Jos kapitalismi vaatii kansainvälistä organisoitumista, myös työväenliikkeen tulisi järjestäytyä maanosan- tai jopa maailmanlaajuisesti."
Nato on Reimestä eri asia. "Se on kylmän sodan organisaatio, joka olisi pitänyt lakkauttaa Varsovan liiton myötä. Naton tarkoitus oli vanhan iskulauseen mukaan pitää saksalaiset maassa, venäläiset ulkona ja amerikkalaiset sisällä. Nato on sotilasorganisaatio, ja EU on puolestaan yritys luoda eurooppalainen federaatio. Minä olen häpeilemätön federalisti.”
Muuttuminen aggressiiviseki suurvallaksi voidaan estää vain toimimalla EU:n sisällä, vaikuttamalla sen politiikkaan. EU on myös se foorumi, jolla kaikki sosiaaliset taistelut käydään. Ei ole mitään järkeä pirstoa sitä kansallisvaltioiksi, jotka ovat tappaneet toisiaan vuosisatojen aikana. Ongelma vain on se, että useimmat näistä kansallisvaltioista eivät halua mitään federaatiota vaan haluavat säilyttää oman pienen tai suuren, kuten vaikkapa Ranska.”
Reime kuitenkin tavallaan sympatiseerasi ranskalaisia, jotka äänestivät perustuslakiesitystä vastaan, mutta he äänestivät hänen mielestään väärin.
”Minä olisin äänestänyt kyllä. En sen takia, että sopimus olisi ollut paras mahdollinen, kaikkea muuta, mutta oli siinä hyiväkin puolia. Kun se hylättiin, jäljelle jäivät ainoastaan voimassa olevat sopimukset, joissa talous merkitsee kaikkea eivätkä ihmiset mitään. Sellaista sanotaan uusliberalismiksi, mutta en pidä tuosta sanasta, koska siinä ei ole mitään uutta eikä mitään liberaalia.”
EU:n ja Yhdysvaltain suhdetta pohtiessaan Reime miettii sanojen merkitystä.
"Vuosi sitten presidentinvaalieb yhteydessä suomalaiset poliitkot käyttivät termiä 'antiamerikkalaisuus', Amerikan vastaisuus. Mitä se tarkoittaa? Puhdasta propagandaa. Jos joku arvostelee Silvio Berlusconia, voiko häntä kutsua anti-italialaiseksi? Ei pidä ajatella, että valtio on yhtä kuin sen kansalaiset, kulttuuri, yhteiskunta ja politiikka."
"Yhdysvalloissa on paljon mielenkiintoista. Maan historia on mielenkiintoinen, siellä on ollut aktiivinen työväenliikekin — joka tosin murskattiin, tiede siellä on korkeatasoista. Se on hyvin ristiriitainen yhteiskunta.”
Vieraile arkistossa: Hannu Reime, Kielet