7.3.2019 **** Etusivulle

Media ja yhteiskunnallisen keskustelun rajat

By Tapani Lausti

Helsingin Sanomat on aloittamassa laajan yhteydenotto-ohjelman, jossa eri mieltä olevia kansalaisia saatetaan yhteen keskustelemaan ajatuksistaan. Projektin takana on lehden kolumnisti ja entinen Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja ja nykyinen toimituspäälikkö Laura Saarikoski, joka pelkää poliittisen jakautuman seurauksia Suomessa.

Saarikoski kirjoittaa, että poliittinen jakautuminen vie pohjan pois “myös sellaiselta yhteiseltä keskustelulta, jota Helsingin Sanomat haluaa ylläpitää. Journalismin perustehtävä on kertoa, miksi erilaiset ihmiset ajattelevat niin eri tavalla: avata lukijoille niitä maailmoja, jotka eivät ole helposti heidän ulottuvillaan.”

Projekti on sinänsä mielenkiintoinen, mutta sen luonnehdinta paljastaa valtamedian sokeuden omille rajoituksilleen. Helsingin Sanomat sulkee enimmäkseen sivunsa ajattelulta, joka tähyilee toisenlaiseen tulevaisuuteen. Aikamme kriisit ovat niin hälyttäviä, että joukkotiedotusvälineiden luulisi pitävän tärkeänä radikaalisti uusien mahdollisuuksien pohtimista. Helsingin Sanomien henki tuntuu kuitenkin edustavan kansainvälisen valtamedian tapaa pitää keskustelun rajat riittävän ahtaina, jottei mukaan juuri pääse nykyisten poliittisten ja taloudellisten käsitysten kyseenalaistamista.

Valtamedia on itse asiassa taantunut ajasta, jolloin mielipidekirjo lehtien sivuilla ja radio- ja televisiokanavilla oli sallivampi. Nykyään on vaikea löytää viittauksia menneisyyden radikaaleihin yhteiskunnallisiin visioihin. Tämä ei tarkoita, että meidän olisi palattava menneisyyteen. Historiasta löytyy kuitenkin esimerkkejä yhteiskunnallisista prosesseista, joiden unohtaminen kätkee näkyvistä mahdollisuksia, jotka voisivat hyvinkin olla tienviittoja tulevaisuuteen.

Tulevaisuuden ääriviivoja voidaan nähdä jo vaikkapa Pariisin kommuunissa vuodelta 1871. Spontaanisti syntyneet ihmisten keskinäiseen solidaarisuuten perustuvat yhteisöt, tylsistyttävän palkkatyön osittainen katoaminen, pääoman otteen heikkeneminen, valtion sortokoneiston osittainen katoaminen, kaikki tämä henkii mahdollisuksia, jotka elävät kuin piilossa pinnan alla, mutta voivat koska tahansa tulla näkyviin niinkuin esimerkiksi muutaman vuoden takaisina occupy- ja indignados-liikkeinä.

Vaikka maailmalla on sittemmin levinnyt erilaisia taantumukselisia liikkeitä, ihmiset monissa maissa ovat nähneet oven avautuvan toisenlaiseen tulevaisuuteen. Paikoin ovi on vielä raollaan, paikoin se on ainakin toistaiseksi sulkeutunut. Mutta suuret ihmisjoukot ovat nähneet toisenlaisen tulevaisuuden mahdollisuuden. Vaikka valtamedia ei osoita kiinnostuksen merkkejä, lukemattomat ihmiset ymmärtävät hallitsevien eliittien loitontuneen väestöjen enemmistön elämästä. Näiden eliittien itsekkyys ja ahneus luovat vastakohdan uusien kansalaisliikkeiden keskinäiselle solidaarisuudelle ja avoimuudelle. Etenkin monet nuoret Ihmiset ovat nähneet nykyisen yhteiskuntajärjestelmän tuolle puolen. Ihmisten mielikuvitus on vapautumassa vaihtoehdottomuuden henkisestä taakasta. Ihmiset aavistavat oman voimansa. Suoran demokratian kokeileminen on ollut monille huumaava kokemus.

Markkinatalouden luuloteltujen “lainalaisuuksien” muurin murentuessa näkyviin tulevat inhimillisemmän yhteiskunnan mahdolliset ääriviivat. Yhä useammille ihmisille alkaa selvitä, että meitä ovat hallinneet sosiaalisesti ja moraalisesti sokeat voimat. Tuhoisa elämäntapamme osoittautuu henkisesti tyhjäksi. Kulttuurimme latistaa elämän kokemustamme ja tuhoaa ympäristöä. Ahdistuksemme syiden käydessä yhä ilmeisemmäksi voimme mielikuvituksissamme hahmottaa toisenlaista yhteiskuntaa.

Valtamedian edustajille tällaiset ajatukset ovat vieraita. Monissa maissa joukkotiedotusvälineet ovat sulkeneet sivunsa ja kanavansa toisinajattelulle. Vapaudenhenkiset toimittajat ovat siirtyneet internetin vaihtoehtojulkaisuihin, joita nyt ahdistellaan sensurointiyrityksillä. On mielenkiintoista nähdä, minkälaisia ajatuksia Helsingin Sanomien keskusteluprojekti tuo julkisuuteen. Joka tapauksessa lähivuodet näyttävät, mihin suuntaan monien kriisien ahdistamat yhteiskunnat etenevät.

 

Arkisto: Media, Occupy ja indignados, Yhteiskunnallinen ajattelu, Osallisuustalous, Michael Albert, Robin Hahnel, Noam Chomsky