Viikon kieli: Pirahã

Hannu Reime

Sitten on vuorossa taas perjantaiaamuun kuuluva Viikon kieli. Hannu Reimen toimittamassa sarjassa siirrytään tänään Luoteis-Brasiliaan syvälle Amazonin sademetsiin.

Amazonasin osavaltiossa Brasiliassa Maici-joen varrella asuu pieni heimo, jolle portugalinkieliset brasilialaiset ovat antaneet nimen pirahã. Samaa nimitystä käytetään myös tämän noin kolmensadan ihmisen yhteisön kielestä. Kielen ja heimon omakielinen nimi on hi'aiti'ihi; en tosin ole yhtään varma siitä, kuinka sana äännetään. Pirahã-kieli on ilmeisesti viimeinen elossa oleva jäsen suuremmasta mura-nimisestä kielikunnasta.

Pirahã-heimon jäsenet saavat toimeentulonsa metsästyksestä ja kalastuksesta sekä keräilystä. Maanviljelyä he harjoittavat vain vähän, jos lainkaan. Tarvitsemansa käyttöesineet he hankkivat käymällä vaihtokauppaa joella purjehtivien kauppiaitten kanssa. He ovat metsästäjä-keräilijöitä. Heidän tuotantotapansa, jos sitä sellaiseksi voi kutsua, on samalla tasolla kuin koko ihmiskunnalla ennen maatalouden suurta vallankumousta kymmenentuhatta vuotta sitten, joskus silloin, kun ihmiskunta oli vielä hyvin pieni.

Suuressa maailmassa, kaukana pirahã-heimon alkeellisista majoista ja trooppisen sademetsän läkähdyttävästä kuumuudesta, on viime kuukausina käyty vilkasta keskustelua näistä eksoottisilta vaikuttavista ihmisistä ja heidän yhtä eksoottisesta kielestään. Aikakauslehti New Yorker julkaisi huhtikuussa värikkään reportaašin paikan päältä upeine valokuvineen. Pirahã-aihetta ovat myös käsitelleet yleistajuinen tiedelehti New Scientist, brittiläinen päivälehti The Independent ja saksalainen viikkolehti Der Spiegel. Täällä Suomessa pirahã-kielestä kerrottiin Helsingin Sanomien tiedesivulla maaliskuussa otsikolla ”Pirahãt puhuvat suhisten ja hymisten”.

Näiden ja useimpien muittenkin pirahoista kirjoitettujen artikkeleitten kantavana teemana on ollut heidän kielensä väitetty radikaali poikkeavuus kaikista muista ihmiskielistä. Helsingin Sanomissa kirjoitettiin, että pirahã-kansa ”näyttää kyseenalaistavan monia perusoletuksia, joita kielitieteilijöillä ja antropologeilla on ollut kielestä ja kulttuurista.”

Yleisen kiinnostuksen pirahã-heimoon herätti amerikkalainen tutkija Daniel Everett artikkelillaan, joka julkaistiin Current Anthropology-nimisessä lehdessä toissa vuonna. Everett on yksi harvoja ulkopuolisia, jotka osaavat pirahã-kieltä. Lähetyssaarnaajana aloittanut Everett on kolmenkymmenen vuoden ajan asunut pirahã-heimon parissa, usein pitkiäkin aikoja kerrallaan. Hänen toimeksiantajanaan oli aluksi protestanttinen SIL-järjestö, joka kääntää Raamattua harvinaisille kielille. Myöhemmin hän luopui uskosta samoin kuin käännöshankkeestakin todettuaan muun muassa, että evankeliumin julistaminen pirahã-heimolaisille oli toivoton yritys. Puhuessaan Jeesuksesta hänen kuulijoittensa ensimmäinen kysymys oli: oletko tavannut sen miehen? Vastaus, että Jeesus eli 2000 vuotta sitten, ei tyydyttänyt kysyjää ja jäi itse asiassa tälle täysin käsittämättömäksi.

Everett väitteli pirahã-kielestä 1980-luvulla brasilialaisessa yliopistossa. Väitöskirjassaan hän ei kuitenkaan esittänyt niitä radikaaleja väitteitään pirahan rakenteesta, joihin hän on sittemmin päätynyt, ja jotka hän julkaisi pari vuotta sitten tuossa huomiota herättäneessä artikkelissaan. Pirahã-kieli kuulostaa tällaiselta:

[…pirahã-kieltä…]

Tässä Dan Everettin kollega Peter Gordon yrittää opettaa lukusanoja ja luvun käsitettä pirahoille. Ääninäytteestä erottuu lukusanoja Brasilian portugaliksi: dos, três, quatro, cinco, seis, sete.

Yksi Everettin radikaaleista väitteistä on se, että pirahã-kielestä puuttuvat kokonaan lukusanat, jopa sellainen alkeellinen lukusanaluokka kuin yksi, kaksi, monta, joka on varsin yleinen maailman kielissä. Syynä tähän Everett pitää sitä, että pirahoitten on mahdotonta ymmärtää luvun ja lukumäärän käsitteitä. Syy ei hänen mielestään ole missään henkisessä jälkeenjääneisyydessa, vaan pirahã-kulttuurissa, jolle on ominaista eläminen tässä ja nyt. Abstraktit oliot ja välittömän kokemuksen ulkopuolella oleva historia eivät mahdu pirahoitten ymmärrykseen. Everett kertoo yrittäneensä opettaa vuosikaudet pirahoille lukuja ja laskentoa, mutta turhaan.

Pirahã-kielen väitetty radikaali poikkeaminen kaikista muista ihmiskielistä selittyisi sillä, mitä Dan Everett kutsuu “välittömän kokemuksen periaatteeksi”. Näin selittyisi myös se, mistä Everett on vakuuttunut: pirahã-kielessä ei ole lainkaan alistettuja lauseita. Tästä kielestä puuttuu ominaisuus, jota tutkijat kutsuvat rekursioksi, nimittäin se, että pienemmistä osista muodostettuja suurempia rakenteita voidaan sijoittaa uudelleen samanlaisiin rakenteisiin, joista ne itse on muodostettu. Tällaisia ovat muun muassa alistetut väitelauseet ja relatiivilauseet, sellaiset, joita sisältyy esimerkiksi virkkeeseen “Koira, joka haukkui kissaa, joka jahtasi hiirtä, joka söi juuston, joka oli hienointa laatua, karkasi viime yönä.” Mitä pitemmäksi tällaista virkettä venyttää, sitä vaikeampaa sitä on prosessoida mielessään. Se on kuitenkin hyvin muodostettu, olipa se kuinka pitkä tahansa ja yhdellä tasolla se on rakenteeltaan täysin samanlainen kuin virke “Musti karkasi viime yönä.” Tällaisia määräämättömän pitkiä virkkeitä ei pirahãssa voida Everettin käsityksen mukaan muodostaa. Rekursion puuttuminen pirahãsta selittäisi myös sen, että tämän kielen myötäsyntyiset puhujat eivät ymmärrä lukujärjestelmää.

Pirahã-kielen väitetty ainutlaatuisuus on tietenkin tärkein syy, miksi asiasta on kirjoitettu niin paljon yleistajuisissa lehdissä. Dan Everettin käsitystä pirahãn rakenteesta on kuitenkin myös arvosteltu. Yhdysvaltalaiset tutkijat Andrew Nevins ja David Pesetsky sekä brasilialainen Cilene Rodrigues julkaisivat maaliskuussa artikkelin, jossa pirahan rakennetta eritellään yksityiskohtaisesti, ja jossa tutkijat sanovat kumoavansa jokaisen Everettin esittämän väitteen. Heidän aineistonaan on Everettin oma väitöskirja 1980-luvulta, jolloin tämä vielä piti pirahãa “tavallisena” ihmiskielenä. Kriitikoitten mielestä pirahãssa on alistettuja lauseita, joten se on rekursiivinen. He eivät myöskään ymmärrä sitä, miksi välittömän kokemuksen kuvauksen pitäisi rajoittua vain yksinkertaisiin virkkeisiin ilman sivulauseita. Mitä muuta kuin välitöntä kokemusta kuvaa esimerkiksi virke “Omena, jota juuri nyt tuijotan, on mätä”. Joitakin eksoottisilta vaikuttavia pirahã-kielen ominaisuuksia on arvostelijoitten mukaan myös muun muassa saksassa, bengalissa, kiinassa tai hepreassa. Pirahã on yksi ihmiskieli, ei enempää eikä vähempää, kirjoittavat arvostelijat.

Dan Everett on jo vastannut kriitikoilleen, joita hän moittii nojatuolitutkijoiksi. Vastauksen sävy on muutenkin hänen aikaisempia kirjoituksiaan aggressiivisempi. Everett väittää, että ei ole olemassa mitään sellaista, mitä tutkijat ovat kutsuneet universaalikieliopiksi, periaatteita, jotka tulisivat suoraan luonnosta ja rajoittaisivat yksittäisten kielten rakennetta. Kieliä voidaan hänen mielestään tutkia vain kulttuurin yhteydessä, sillä kulttuuri määrää kielen kokonaan. Ei ole olemassa mitään sellaista kuin “vain kieli”, Everett kirjoittaa painokkaasti. Ja lopulta hän kutsuu pelkäksi “banaaliksi tosiasiaksi” sitä, että ihmislapsi oppii kielen, mutta kissanpentu ei.

Totta, kyseessä on pelkkä lattea havainto. Mutta luonto — tai maailma, miten vain — on täynnään  “banaaleja tosiasioita” alkaen siitä, että useimmat kappaleet putoavat maahan eivätkä nouse ilmaan tai jää leijumaan taivaan ja maan väliin. Tosiasiat saattavat olla banaaleja eivätkä ne silti ole itsestään selviä.