YLE/Ykkösaamu, 16.12.2014 **** Etusivulle YLE/Ykkösaamu, 16.12.2014 **** Etusivulle
Hannu Reime
Tartuin äskettäin kirjaan, johon olen nähnyt usein viitattavan, mutta jota en tähän mennessä ollut lukenut. Kyseessä on venäläisen Jevgeni Zamjatinin 1920-luvun alussa kirjoittama tieteisromaani Me, venäjäksi My. Kirja kuuluu lajityyppiin, jota kutsutaan antiutopiaksi tai dystopiaksi, ja jossa kuvataan painajaismaista tulevaisuuden yhteiskuntaa.
Zamjatin sijoittaa romaaninsa tapahtumat maailmaan sen jälkeen, kun yli 99 prosenttia ihmiskunnasta on kuollut 200 vuotta kestäneessä sodassa. Hengissä selvinneet asuvat muusta luomakunnasta eristetyssä Yhtenäisvaltiossa, jossa vallitsee täydellinen ylhäältä valvottu kuri. Valtiota johtaa Hyväntekijä-niminen diktaattori, ja ihmisten käyttäytymistä kontrolloi poliittinen poliisi, Suojelijat. Työnteossa noudatetaan amerikkalaisen Frederick Winslow Taylorin 1900-luvun alussa kehittämää ”tieteellistä liikkeenjohtoa,” jota Chaplin viiltävästi parodioi elokuvassaan Nykyaika .
Yhtenäisvaltion asukkaita kutsutaan numeroiksi jokaiselle annetun henkilökohtaisen koodin mukaan. Ravinto on synteettistä ja yleisin rakennusaine näyttää olevan lasi, mikä tekee numeroiden elämästä läpinäkyvän ja helpon valvoa.
Valtionvastaisista rikoksista syytetyt teloitetaan Hyväntekijän koneella, jonkinlaisella sähkögiljotiinilla, joka kirjaimellisesti likvidoi tuomitun eli muuttaa tämän kemiallisesti puhtaaksi vedeksi. Teloitukset ovat julkisia, ja kidutus on tärkein menetelmä rikostutkinnassa.
Kirjan päähenkilö D-503 on matemaatikko. Hän on rakentamassa avaruusalusta, jonka tehtävänä on viedä Yhtenäisvaltion ilosanoma muiden taivaankappaleiden asukkaille. Rakennustyön teknisen valvonnan lisäksi D-503 kirjoittaa raketin mukana lähetettävää viestiä. Romaanin teksti, yhteensä 40 lukua, koostuu näistä ensimmäisessä persoonassa kirjoitetuista merkinnöistä.
Yhtenäisvaltion ideologia tiivistyy ajatukseen, että onnellisuus ja vapaus ovat yhteensovittamattomia. Aatami ja Eeva saattoivat aikoinaan valita niiden kesken, ja ne idiootit valitsivat vapauden, todetaan yhdessä merkinnässä.
Romaanissa on muutenkin runsaasti viittauksia Raamattuun ja uskonnolliseen mystiikkaan. Kertomuksen juoni perustuu siihen, että D-503 rakastuu intohimoisesti I-330:an, naiseen, joka tarinassa saa viettelevän Eevan roolin. Osoittautuu, että nainen on mukana maanalaisessa järjestössä, joka puuhaa vallankumousta Hyväntekijää ja Yhtenäisvaltiota vastaan. Järjestön nimi on MEFI, lyhenne, joka viittaa Faustin tarun Mefistoon, paholaisen ruumiillistumaan. Kapinalliset ovat myös yhteydessä primitiivisiin ihmisiin, joita vielä asuu Yhtenäisvaltion muusta maailmasta erottavan muurin takana.
Romaanin alussa D-503 on täysin sisäistänyt Yhtenäisvaltion idean. Hän ihmettelee merkinnöissään sitä, kuinka entisaikojen ihmiset ovat voineet pitää Immanuel Kantia suurempana ajattelijana kuin Frederick Tayloria, tuota ”tieteellisen liikkeenjohdon” keksijää.
Silmitön rakastuminen vallankumoukselliseen naiseen alkaa kuitenkin houkutella kirjoittajaa johonkin äärimmäisen kiellettyyn, mutta samalla äärimmäisen kiehtovaan. Zamjatin kuvaa hienosti kertojansa mielentilan heilahtelua sisäistetyn opin ja heräävien vapauden tunteiden välillä. Ensimmäiseen koettelemukseensa kirjoittaja joutuu, kun hänen rakkautensa kohde tupakoi ja juo alkoholia, molemmat ankarasti kiellettyjä paheita. Suojelijoille pitäisi tehdä ilmianto, mutta se jää lopulta tekemättä.
Zamjatinin Me muistuttaa jonkin verran kuuluisinta viime vuosisadan antiutopiaa, George Orwellin romaania Vuonna 1984, joskin myös eroaa siitä merkittävästi. Orwell tunsi Zamjatinin kirjan, sillä hän arvioi sen Englannin työväenpuolueen vasemmiston viikkolehdelle Tribunelle kolme vuotta ennen oman kirjansa ilmestymistä.
Arviossaan Orwell poimii kirjasta mielenkiintoisen vuoropuhelun. Kun D-503:lle selviää, että hänen rakastettunsa puuhaa vallankumousta, hän huomauttaa, että eihän vallankumousta enää voi tulla, meidän tekemämme oli viimeinen.
Kapinallinen nainen I-330 esittää vastakysymyksen:
- Sinähän olet matemaatikko, mikä on viimeinen luku?
- Viimeinen luku? Mitä tarkoitat?
- No sanotaan sitten suurin luku.
- Mutta sehän on järjetöntä. Lukujen joukko on ääretön. Ei voi olla viimeistä lukua.
- Miksi sitten puhut viimeisestä vallankumouksesta?
Tässä kohdassa selvästi tiivistyy Zamjatinin oma ajattelu. Vain tyranniassa voidaan luulotella, että ihmisyhteisö olisi valmis ja muuttumaton.
Ennen Venäjän vallankumousta Zamjatin ansaitsi toimeentulonsa laivanrakennusinsinöörinä. Hän kuului sosialidemokraattisen puolueen bolshevistiseen siipeen ja kannatti lokakuun vallankumouksen tavoitteita syksyllä 1917. Vallankumousta seuranneen kansalaissodan, ulkomaisen väliintulon ja sotakommunismin vuosina ilmapiiri Neuvosto-Venäjällä kiristyi. Sensuuri kielsi Me-romaanin julkaisemisen vuonna 1921, samana vuonna muuten, jolloin Kronstadtin linnakkeen matruusit nousivat kapinaan hallitusta vastaan neuvostojen vallan nimissä.
Me ilmestyikin ensiksi englanninkielisenä käännöksenä We New Yorkissa vuonna 1924. Neuvostoliitossa alkuperäinen teksti julkaistiin vasta Gorbatšovin glasnostin aikana. Zamjatin itse kuoli maanpaossa Pariisissa vähän ennen toista maailmansotaa.
Niin kuin dystooppisissa romaaneissa yleensä käy, kapina epäonnistuu. Kirjan vallankumouksellinen naispäähenkilö ei kidutuksesta huolimatta suostu paljastamaan tovereitaan, ja hänet teloitetaan. Miespäähenkilö palaa Hyväntekijän hellään huolenpitoon, eikä hän edes kärsi siitä.
Yhtenäisvaltion tiede on nimittäin sillä välin onnistunut paikallistamaan mielikuvituksen ihmisaivoissa. Pieni möykky aivokudosta voidaan helposti operoida pois röntgen-säteellä. Suojelijat olivat aivan oikein oivaltaneet, että toisenlaisen todellisuuden kuvitteleminen on vaarallisinta heidän valtajärjestelmälleen.
Tässä on käsittääkseni Zamjatinin kiehtovan romaanin sanoma. Ainoana biologisena olentona ihmisellä on mielikuvitus, moraalitaju ja kyky kuvitella toisenlainen maailma. Niistä on kiittäminen Eevaa, joka vapautti meidät paratiisin ”onnellisuudesta.”
Arkisto: Hannu Reime, Kirjallisuus