YLE/Ykkösaamu, 20.9.2011 **** Etusivulle YLE/Ykkösaamu, 20.9.2011 **** Etusivulle
Hannu Reime
Vuorossa on tiistaiaamun kolumnisti, tällä viikolla Hannu Reime. Hän pohdiskelee ”älykkään” elämän etsintää Maan ulkopuolelta.
Yle TV:n Teema-kanava esittää parhaillaan uusintana tähtitieteilijän ja tunnetun tiedekirjailijan Esko Valtaojan vetämää kolmen vuoden takaista keskusteluohjelmaa 5 kulmaa kosmologiaan . Sarjan kussakin osassa Valtaoja pohtii kahden vieraansa kanssa punaviinin ja juuston äärellä tummenevassa syyskesän illassa maailmankaikkeuteen liittyviä perimmäisiä kysymyksiä. Viikko sitten nähdyssä jaksossa vieraana olivat kuvataiteilija Jyrki Siukonen ja geodeetti Markku Poutanen. Jakson otsikkona oli ”Missä kaikki ovat”. Sana 'kaikki' viittaa jollakin tavalla ihmisen kaltaisiin ”älykkäisiin” eläviin olentoihin, jotka saattaisivat asuttaa muita taivaankappaleita, ja jotka ainakin periaatteessa voisivat ottaa yhteyden meihin, homo sapiensiksi kutsuttuun kädellisten nisäkkäiden alalajiin ja kenties jopa vaihtaa ajatuksia kanssamme.
Vahvoilla kaukoputkilla ja avaruusluotaimilla tehdyt havainnot osoittavat kiistatta, että Maan kaltaiset elämän synnylle ja ylläpidolle välttämättömät olosuhteet puuttuvat kaikilta muilta oman aurinkokuntamme planeetoilta. Niillä ei ole havaittu minkäänlaista elämää ”älykkäistä” olioista puhumattakaan. Sadan vuoden takaiset uskomukset kanavia rakentavista marsilaisista tai pelot heidän hyökkäyksestään Maahan Orson Wellesin paniikkia nostattaneen radiokuunnelman hengessä voi huoletta unohtaa. Ja kylmä, kivinen Mars on sentään aurinkokuntamme planeetoista lähinnä Maan kaltainen, muut ovat kuumia pätsejä tai kaasujen muodostamia, Maata monin verroin suurempia palloja.
Maan ulkopuolisen ”älykkään” elämän etsintä tai sellaisen olemassaolon pohtiminen on viime vuosikymmeninä saanut uutta puhtia eksoplaneetoiksi kutsuttujen taivaankappaleiden löytämisestä. Sanalla tarkoitetaan planeettoja, jotka kiertävät jotakin muuta kuin oman planeettajärjestelmämme keskustähteä Aurinkoa. Eksoplaneettojen olemassaolo on vahvistunut havaintojen avulla vasta viime vuosikymmenillä. Jos vapaan tietosanakirjan Wikipedian tietoihin on luottamista, niitä olisi kuluvan syyskuun puoliväliin mennessä löydetty kaikkiaan 684 yli viidestä ja puolesta sadasta planeettajärjestelmästä. Joillakin tähdillä on siis havaittu olevan useampi kuin yksi kiertolainen.
”Maan ulkopuolisen älykkyyden etsintä” tunnetaan nimellä SETI ilmauksen englanninkielisen lyhenteen mukaan. Sillä tarkoitetaan kaikkia yrityksiä löytää radioteleskoopin avulla mahdollisia mielekkääksi tulkittavia viestejä avaruudesta. SETI-projektissa on jo toistakymmentä vuotta ollut mukana vapaaehtoisia, jotka ovat ladanneet kotitietokoneelleen ohjelman analysoimaan radioteleskoopin keräämää dataa.
SETI-hanke kiinnostaa monia, ja ajatus ihmiskunnan ja joidenkin ulkoavaruuden ”älykkäiden” olioiden kohtaamisesta on aina kiehtonut ihmismieltä. Tieteiskirjallisuudessa se on lähes yhtä yleinen aihe kuin murha salapoliisiromaaneissa. Tällaiseen kuvitelmaan voidaan rakentaa niin toivon kuin pelonkin utopia. Esko Valtaojan vetämässä jouhevassa keskustelussa tuotiin muun muassa esiin rinnastus eurooppalaisten ja Amerikan mantereen asukkaiden tapaamiseen 1400-luvun lopulla, mikä osoittautui kohtalokkaaksi jälkimmäisille. Olisiko meille Maan asukkaille varattu osa kohtaamisessa jonkun ET:n kanssa sama kuin ”uuden maailman” intiaaneille oli tutustuminen eurooppalaisiin?
SETIn ja muiden vastaavien hankkeiden ongelmana on se, että niissä ei ole edetty kuvitelmia pitemmälle. Pienintäkään viitettä ”älykkäästä elämästä”, mitä se sitten onkin, ei ole löydetty mistään muualta maailmankaikkeudesta. Kymmenen vuotta sitten Helsingissä pidetyillä tieteen päivillä tähtitieteilijä Ilkka Tuominen esitti terävää kritiikkiä ulkopuolisen älyn etsimistä vastaan. Viime keväänä kuollut Tuominen, Oulun yliopiston emeritusprofessori, päätti värikkään esitelmänsä siteeraamalla V.A. Koskenniemeä: yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin.
Esko Valtaoja mainitsi ohjelmansa alussa niin sanotun Fermin paradoksin. Viime vuosisadan johtaviin fyysikoihin kuulunut italialainen Enrico Fermi esitti kollegoilleen lounaskeskustelussa kysymyksen: jos älyllistä elämää on muuallakin maailmankaikkeudessa, miksi sitä ei ole havaittu? Missä kaikki ovat? Miksei näistä sivilisaatioista ole otettu yhteyttä meihin?
Brittiläinen tähtitieteilijä ja tiedekirjailija Stephen Webb on koonnut viisikymmentä ratkaisuyritystä Fermin paradoksiin ja kirjannut ne kirjaansa Missä kaikki ovat? , jonka tähtitieteilijä Hannu Karttunen on suomentanut ja Tähtitieteellinen yhdistys Ursa julkaissut. Vastaukset on kirjassa jaettu kolmeen ryhmään, joista ensimmäisen mukaan he, siis ulkoavaruuden älykkäät olennot, ovat jo täällä, mutta pysyvät piilossa, toisen mukaan he ovat olemassa, mutta eivät ole ottaneet yhteyttä, ja kolmannen mukaan heitä ei ole.
Webb käy huolellisesti läpi kaikki vastaukset ja esittää viimeisenä, viidentenäkymmenentenä omansa, joka kuuluu kolmanteen ryhmään: mitään ihmiskunnan ulkopuolista älyä ei ole olemassakaan. Omasta mielestäni kirjoittajan vastaus perusteluineen on kaikkein järkevin.
Maan ulkopuolisen älyn kiistämistä pidetään usein ylimielisenä ja ihmiskeskeisenä. Tämä ajatus esitettiin myös Esko Valtaojan ja hänen vieraidensa keskustelussa: eikö älykkyyden rajaaminen Maata asuttaviin ihmisiin aseta ihmiskuntaa erikoisasemaan muiden yläpuolelle? Eikö se tee meistä universumin ainoita kruunupäitä?
Tähtitieteilijä Stephen Webb kääntää koko ajatuksen mielenkiintoisella tavalla toisin päin. Hän kirjoittaa, että eikö omahyväisyydeltä haiskahda juuri oletus, että jossakin täytyy olla juuri meidän kaltaisiamme ajattelevia olentoja. Tällaisen ajatuksen esittäjä tekee —- ilmeisesti huomaamattaan — ”ovelan tempun” olemalla itsekeskeinen, mutta näyttämällä vaatimattomalta. Hän ottaa ihmisen evoluution eräänlaiseksi universaalisen edistyksen mittapuuksi, jossa ihmisen alapuolelle jäävät muut Maan elonkehän eläimet ja yläpuolelle — mahdollisesti — jotkut ulkoavaruuden ET:t. Valtaojan keskustelukumppaneista toinen, kuvataiteilija Jyrki Siukonen ei ehkä sattumalta maininnut tässä yhteydessä yli-ihmisopistaan tunnettua Nietzscheä, vaikka keskustelu ei kääntynytkään siihen suuntaan, mitä Stephen Webb kirjassaan edustaa. Jos brittitutkija on oikeassa, silloin myös V.A. Koskenniemi osui säkeessään naulan kantaan, vaikka tämä ihmisen yksinäisyydestä runoillessaan tuskin sentään ajatteli universumia kokonaisuudessaan.
Vieraile arkistossa: Hannu Reime, Tiede ja opetus