YLE/Ykkösaamu, 15.10.2013 **** Etusivulle

Sosialistinen kapina Itämerellä (1975)

Hannu Reime

Vuorossa on ykkösaamun tiistaikolumnisti, tällä viikolla Hannu Reime. Hän kertoo erikoisesta ja vähän tunnetusta tapahtumasta syksyisellä Itämerellä 38 vuotta sitten.

Amerikkalainen menestyskirjailija Tom Clancy kuoli kaksi viikkoa sitten 66-vuotiaana. Clancy kirjoitti kylmään sotaan ajoittuvia jännitys- ja toimintaromaaneja, joista tunnetuin on vuonna 1984 ilmestynyt Punaisen lokakuun metsästys, useille kielille, myös suomeksi, käännetty bestseller neuvostoliittolaisen sukellusveneen loikkaamisesta Yhdysvaltoihin. Kirjan sankari on Punainen lokakuu -nimisen ydinsukellusveneen päällikkö, liettualaissyntyinen Marko Ramius, jota Sean Connery esittää kirjasta tehdyssä menestyselokuvassa.

Clancyn tarinankerrontaa Punaisessa lokakuussa on inspiroinut tositapahtuma, joka mainitaan myös romaanissa. Kun Yhdysvaltojen johdolle alkaa tarinan edetessä valjeta, että neuvostolaivaston alus miehistöineen saattaa olla loikkaamassa länteen, mutta presidentti yhä epäilee asian todenperäisyyttä, kirjan toinen päähenkilö, CIA:n agentti Jack Ryan, muistuttaa ennakkotapauksesta. Hän kertoo, kuinka Neuvostoliiton Itämeren laivastoon kuulunut ohjusfregatti Storozhevoi yritti syksyllä 1975 paeta Latvian pääkaupungin Riian satamasta Gotlantiin, Ruotsiin, ja oli vähällä onnistua. Kapinaa laivalla johti aluksen poliittinen komissaari Sablin.

Se, minkä Tom Clancy panee agentti Ryanin kertomaan noista syksyisistä tapahtumista Itämerellä, on vain osaksi totta. Fregatti Storozhevoilla todella puhkesi kapina marraskuussa 1975, ja sitä johti komentajakapteeni Valeri Sablin, aluksen kakkosmies ja samalla poliittinen upseeri. Päästäkseen ulos Riianlahdelta aluksen oli ensin suunnattava kurssinsa pohjoiseen ja lahden suulla käännyttävä jyrkästi länteen kohti Gotlantia. Rauhanomaisena alkanut ja sellaiseksi aiottukin kapina kukistettiin aluksen eteen ja taakse pudotetuilla lentopommeilla. Kapina kesti kuusi tuntia.

Tieto Storozhevoin kapinasta kiiri nopeasti suurten ja pienten valtioiden ja sotilasliittojen esikuntiin, mutta sen todellinen sisältö, se, mitä kapinalliset halusivat, paljastui vasta Neuvostoliiton hajottua. Päinvastoin kuin silloin luultiin, Storozhevoi ei ollut loikkaamassa eikä laivalla puhjenneella kapinalla ollut mitään tekemistä suurpoliittisten laskelmien ja voimasuhteiden kanssa. Todellisuus oli kirjailija Clancyn tarinaa ihmeellisempi, mutta ainesta kylmän sodan viihteeksi tai Hollywood-elokuvaksi siitä oli vaikeampi löytää. 

Kapinallisten tarkoituksena oli Riianlahdelta päästyään kääntyä pohjoiseen, suunnata Suomenlahden suulla itään, purjehtia Leningradiin ja antaa siellä risteilijä Auroran vierellä radion välityksellä vallankumouskehotus Neuvostoliiton kansoille, kehotus kaataa maata johtava byrokraattinen diktatuuri. Kapinallisia inspiroivat sosialismin ja kommunismin ihanteet ja Venäjän laivaston vallankumoukselliset perinteet. Juuri ennen kapinaan ryhtymistä Storozhevoin miehistö katsoi hengen nostattamiseksi Sergei Eisensteinin elokuvaklassikon Panssarilaiva Potemkin .

Brittiläinen Channel 4 -TV-yhtiö on tuottanut dokumentin Storozhevoin kapinasta ja sen taustasta. Filmiin haastateltiin aluksen miehistön elossa olevia jäseniä, jotka nähtiin myös yhteisellä aterialla. Venäläisen zakuska-pöydän äärellä entiset merisotilaat kohottivat maljan Valeri Sablinin muistoksi. Kapinan johtajana Sablin teloitettiin sotaoikeuden langettaman kuolemantuomion jälkeen elokuussa 1976. Hän oli silloin 37-vuotias. Kuolemantuomiota oli henkilökohtaisesti vaatinut Neuvostoliiton johtaja Leonid Brezhnev, ja hänen sanansa ylitti kaikki oikeuslaitokset.

Niin utopistiselta kuin Sablinin vallankumoushanke näyttikin, häntä tai — ehkä oikeammin — hänen edustamiaan aatteita pelättiin Neuvostoliiton korkeimmassa johdossa. Kapinointi sosialismin nimissä oli neuvostojohdolle paljon vaarallisempaa kuin kylmän sodan antikommunismi.

Kremlin johdossa muistettiin hyvin lakko, joka puhkesi Novotšerkasskin sähköveturitehtaalla kesällä 1962. Silloin tehtaan työläiset marssivat Kansainvälistä laulaen ja punaliput hulmuten tässä etelävenäläisessä kaupungissa protestoidessaan Moskovan määräämiä rajuja hinnankorotuksia vastaan. KGB:n erikoisjoukot mursivat lakon ja hajottivat mielenosoitukset surmaten 16 ihmistä ja haavoittaen kymmeniä muita.    

Valeri Sablin oli vakaumuksellinen kommunisti ja merisotilas, joka oli käynyt Frunzen laivastoakatemian Leningradissa ja jatkanut opintojaan upseereille tarkoitetussa Lenin-koulussa. Hän näyttää olleen itsenäisesti ajatteleva jo nuorena ja ärsyyntyneen varsinkin siitä ammottavasta kuilusta, joka vallitsi neuvostotodellisuuden ja julistettujen ihanteiden välillä. Jotkut muut kriittiset kirjoittajat ovat kutsuneet sitä käsitteiden kavallukseksi. Sablin kehotti ajattelemaan kriittisesti, mutta ei kyynisesti.

Sablinista oli tullut fregatti Storozhevoin poliittinen upseeri kaksi vuotta ennen Riianlahden kapinaa. Brittidokumentissa haastatellut entiset merisotilaat antavat hänestä kuvan, joka jyrkästi poikkeaa poliittisen komissaarin stereotyypistä, pelätystä tai ainakin halveksitusta hahmosta.

Sablinin läheisin liittolainen, matruusi Aleksandr Shein kertoo dokumentissa mielenkiintoisen yksityiskohdan juuri ennen kapinan alkamista. Sablin kysyy luotetultaan, haluaisiko tämä ryhtyä KGB:n agentiksi. Sheinin reaktio on sekoitus pettymystä ja raivoa: kaiken sen jälkeen, mitä olet minulle opettanut, minäkö ryhtyisin salaisen poliisin vakoojaksi ja vulgaariksi ilmiantajaksi! Shein ottaa askelen kohti hytin ovea poistuakseen niine hyvineen, kun kuulee Sablinin äänen: rauhoitu Sasha, tämä oli testi, ja sinä läpäisit sen.

Aleksandr Shein istui kapinan jälkeen kahdeksan vuotta vankilassa. Kapinassa oli mukana Storozhevoin koko miehistö ja puolet upseereista. Kaikkien ura asevoimissa katkesi ja elämä siviilissä vaikeutui.

Ohjusfregatin tapahtumat ja ennen kaikkea kapinan syy onnistuttiin pitämään aikamoisessa uutispimennossa. Yleinen käsitys muillakin kuin kirjailija Tom Clancylla oli se, että kapinalliset olisivat aikoneet loikata länteen. Se sopi hyvin kylmän sodan aikaiseen ideologiaan. Eikä myöskään Brezhnevillä ja hänen kumppaneillaan politbyroossa ollut mitään tällaista väärinkäsitystä vastaan.

 

Vieraile arkistossa: Hannu Reime, Venäjä

 

[home] [archive] [focus]

Site Meter