YLE/Ykkösaamu, 6.4.2010 **** Etusivulle YLE/Ykkösaamu, 6.4.2010 **** Etusivulle
Hannu Reime
Vuorossa on Ykkösaamun tiistaikolumnisti, joka tällä viikolla on Hannu Reime. Hän pohtii yksilöllisyyttä tuoreen esimerkin valossa.
Helsingin Sanomissa kerrottiin vähän toista viikkoa sitten venäläisestä matemaatikosta Grigori Perelmanista, jolla on suuria ansioita alallaan, mutta jonka käyttäytyminen poikkeaa perin juurin siitä, kuinka useimmat ihmiset hänen asemassaan kaikkien odotusten mukaan toimisivat. Perelman on kieltäytynyt ottamasta vastaan kahta hänelle myönnettyä palkintoa, joista toinen, Fieldsin mitali, on arvostetuin kansainvälinen tunnustus matematiikassa. Palkinto päätettiin antaa Perelmanille vuonna 2006 erään otaksuman hyvin vaikeana pidetystä todistamisesta topologiaksi kutsutussa matematiikan haarassa, jossa tutkitaan kappaleiden muotoa ja muodonmuutoksia välittämättä niiden mitattavista ominaisuuksista. Tänä vuonna amerikkalainen Clay-instituutti päätti palkita Perelmanin miljoonalla dollarilla. Palkinnonsaaja saattaa kieltäytyä siitäkin. Instituutin ilmoituksen mukaan palkittu vastasi vain kohteliaasti, mutta lyhyesti, että hän harkitsee, ottaako vastaan rahasumman vai ei.
Leningradissa vuonna 1966 syntynyt ja Pietariksi uudelleen ristityssä kotikaupungissaan edelleen asuva Perelman viettää vaatimatonta elämää pienessä asunnossaan tyypillisessä neuvostoaikaisessa betonielementtitalossa. Perelman on opiskellut ja opettanut Yhdysvalloissa, mutta kieltäytynyt arvostetuimpien amerikkalaisten yliopistojen tarjoamista työtilaisuuksista. Amerikan vuosien jälkeen hän palasi Venäjän tiedeakatemian alaiseen Steklov-instituuttiin, joka on kylläkin maineikas laitos, mutta jossa palkka on vain pieni osa siitä, mitä Amerikassa maksetaan. Sittemmin Perelman näyttää vetäytyneen myös pietarilaisesta tutkimuslaitoksesta. Joittenkin kollegojen mukaan hän olisi luopunut kokonaan matematiikasta.
Grisha Perelman on perustellut mielenkiintoisella tavalla käyttäytymistään, jota voisi kutsua normien ja odotusten vastaiseksi. Hän on sanonut, että Fieldsin mitali ei merkitse hänelle mitään: jokainen näet ymmärtää, että jos todistukseni on oikea, mitään muuta tunnustusta ei tarvita. Voi myös olla, että Perelman on loukkaantunut jonkun tai joidenkin kollegojensa epäreilusta toiminnasta. Hän sanoo, että vaikkakin matemaatikot yleisesti ottaen ovat enemmän tai vähemmän rehellisiä, melkein kaikki ovat konformisteja eli mukautuvat ympäristöönsä. Moni heistä on rehellinen, mutta sietää vaieten niitä, jotka eivät sitä ole.
Matematiikka on hyvin erikoinen ala siksi, että toisessa päässään se on täysin käytännöllinen ja yhteiskunnan kannalta välttämätön väline, jota tarvitaan kirvesmiehen ja ompelijan töistä avaruuslentoihin, ja toisessa päässään taas äärimmäisen teoreettista ja abstraktia ja mahdollisimman kaukana käytännön elämästä. Matematiikka on ilmeisesti saanut alkunsa Lähi-idän ja Intian muinaisissa jokivarsikulttuureissa tarpeesta mitata viljelysmaata ja laatia kalentereita. Vasta Kreikassa ja ehkä myös Intiassa matematiikkaa kohtaan heräsi myös teoreettinen kiinnostus, alkoi puhdas matematiikka. Jotkut tutkijat ovat spekuloineet mielenkiintoisella ajatuksella, että matematiikan perustana olisi kaksi ihmisen myötäsyntyistä biologista, suoraan ihmisluonnosta kumpuavaa kykyä, nimittäin kyky aistia ja tajuta kolmiulotteinen avaruus ja toiseksi, kyky oivaltaa lukujärjestelmän perimmäinen ominaisuus, jota matemaatikot kutsuvat diskreetiksi äärettömyydeksi: ei ole olemassa suurinta lukua.
Grisha Perelman moittii matemaatikkokollegojensa enemmistöä konformistisesta sopeutumisesta laumaan. Olipa hän moitteissaan oikeassa tai ei, totta on myös se, että Perelman ei ole ensimmäinen puhtaan matematiikan harjoittaja, jonka paheisiin ei ainakaan laumasieluisuus ole kuulunut. Yksi esimerkki voisi olla 1800-luvun alkupuolella elänyt ranskalainen Évariste Galois, joka kuoli 20-vuotiaana Pariisin liepeillä kaksintaistelussa. Algebraa tutkinut Galois on varmaan nuorin henkilö, joka on jäänyt historiaan saavutustensa ansiosta. Lyhyen elämänsä aikana Galois ehti istua vankilassakin poliittisista syistä. Hän oli radikaali tasavaltalainen, joka sattui varttumaan vallankumousta ja Napoleonia seuranneen taantumuksen aikana. Kyseessä on aikakausi, josta muutettavat muuttaen voi myös löytää yhtymäkohtia nykypäivään.
Matemaatikkojen kansainvälisen liiton puheenjohtaja Sir John Ball matkusti neljä vuotta sitten Pietariin ja kahden päivän ajan turhaan taivutteli Grisha Perelmania hyväksymään hänelle myönnetyn mitalin. Epäonnistuneen yrityksen jälkeen Sir John totesi, että Perelmanin mielenterveydessä ei ole mitään vikaa, hän vain suhtautuu maailmaan toisin kuin niin monet muut.
Professori Ball puhuu varmasti totta sanoessaan, että Grisha Perelman on mieleltään terve. Miksi hän valehtelisi? Mutta epäilemättä Perelmanin arvomaailma on aika lailla erilainen kuin monien kanssaihmisten. Maine ja huomion keskipisteenä oleminen eivät vain näytä kiinnostavan häntä. Rahasta taas Perelman itse on sanonut, että hän ansaitsi Yhdysvalloissa ollessaan niin paljon, että tulee sillä toimeen loppuikänsä. Ja hänen elämäntapansa ovat kaikkien kuvausten perusteella varsin vaatimattomia.
Grisha Perelmanin käyttäytymistä voisi parhaiten kuvailla kutsumalla sitä individualistiseksi, yksilölliseksi. Venäläisestä matemaatikosta lukeminen toi mieleeni kuvitteellisen kirjallisen hahmon, nimittäin päähenkilön Italo Calvinon romaanissa Paroni puussa. Tässä sadunomaisessa kertomuksessa ligurialaisen aatelissuvun 12-vuotias poika Cosimo Piovasco di Rondò kieltäytyy ruokapöydässä syömästä etanoita ja, kun autoritaarinen isä häntä siihen yrittää pakottaa, kiipeää puutarhan puuhun ja vannoo, ettei koskaan tule sieltä alas. Cosimo pitää sanansa. Hän viettää puiden oksilla koko 65 vuoden ikään yltävän loppuelämänsä astumatta jalallaan maan kamaralle, elämän, josta muuten tulee harvinaisen rikas niin aineellisessa kuin henkisessäkin mielessä.
Tätä nykyistä maailmanlaajuista kapitalismia kutsutaan usein arvoiltaan yltiöindividualistiseksi samalla, kun apuun huudetaan lisää yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyys ja keskinäinen solidaarisuus ovat hienoja arvoja, mutta en usko, että niiden tavoittelu on mitenkään ristiriidassa individualismin kanssa, tai että individualismi toteutuisi erityisen hyvin juuri kapitalistisessa yhteiskunnassa. Eikö pikemminkin mainonnan, markkinoinnin, massakulutuksen ja pörssin maailmoissa olla mahdollisimman kaukana yksilöllisyydestä? Niissähän laumakäyttäytyminen kohoaa täyteen mittaansa. Ihmisten maailma olisi varmasti parempi paikka, jos Grisha Perelmanin kaltaisia individualisteja olisi nykyistä enemmän, jos pietarilaismatemaatikon käyttäytymistä pidettäisiin luonnollisempana kuin himokasta pyrkimystä kohota dollari- tai peräti euromiljardöörien kastiin.
Lue myös:
Vieraile arkistossa: Hannu Reime; Tiede ja opetus