YLE/Ykkösaamu, 5.4.2011 **** Etusivulle

Kafka puhuttelee omaa aikaammekin

Hannu Reime

Vuorossa on tiistaiaamun kolumnisti, joka tällä viikolla on Hannu Reime. Hän pohtii kirjallisuuden suhdetta todellisuuteen.

Asuintalossamme tehty suuri remontti pakotti minut äskettäin siivoamaan kirjahyllyämme, ja tässä yhteydessä löysin pölyttyneen, melkein hajoamistilassa olevan pokkariniteen, joka otsikolla Nälkätaiteilija sisältää kokoelman Franz Kafkan novelleja ja kertomuksia. En muista juurikaan avanneeni tätä kirjaa sitten kesän 1964, jolloin riviin astuneena tuoreena alokkaana luin sitä Suomen armeijan tsaarinaikaisessa kasarmissa niinä vuorokauden lyhyinä hetkinä, jotka jäivät vapaiksi palvelusta. Voi olla, että puolustusvoimiemme tuonaikainen ilmapiiri ja Kafkan proosan surrealismi sopivat hyvin yhteen, mutta luultavasti en silloin ajatellut mitään tällaista.

Kai Laitisen toimittama novellikokoelma sisältää muun muassa tunnetut kertomukset ”Muodonmuutos” ja ”Rangaistussiirtolassa”. Näistä edellinen kertoo Gregor Samsa –nimisestä kauppamatkustajasta, joka eräänä aamuna huomaa ”muuttuneensa vuoteessa suunnattomaksi syöpäläiseksi.” Näin alkava pitkä novelli on kuvaus siitä, kuinka kertomuksen sankari yrittää selvitä uudesta ja oudosta tilanteestaan suhteessa perheeseensä, joka on läsnä, ja työnantajaansa, jonka asennoitumisesta Samsa niin ikään on huolissaan, täytyyhän hänen toki huolehtia hyvässä nousussa olevasta myyntiurastaan liikkeessä.

”Rangaistussiirtolassa”–novellissa taas vankileirin upseeri esittelee tutkimusmatkailijalle jossakin trooppisessa maassa teloituskonetta, joka ennen tuomitun tuskallista kuolemaa kirjoittaa terävin neuloin uhrin iholle tälle langetun tuomion tekstin. Molempia kertomuksia on pidetty kafkamaisuuden tyylipuhtaimpina edustajina. ”Rangaistussiirtolassa” on saatettu jopa tulkita profeetalliseksi ennustukseksi viime vuosisadan diktatuurien kauhuista. Kafka itse kuoli tuberkuloosiin vain 41-vuotiaana vuonna 1924, joten hän ei tullut koskaan tietämään natsien kuolemanleireistä, joihin hän Prahan juutalaisena olisi todennäköisesti menehtynyt.

Kafkan novellien ja romaanien ymmärtäminen pelkkänä totalitarismin ja muiden 1900-luvun kauhujen kuvaamisena ei kuitenkaan tee oikeutta tälle suurelle kirjailijalle eikä se myöskään toisaalta lisää tietoa uusimman ajan historiasta tai auta todella ymmärtämään tapahtunutta syvällisemmin niin kuin joskus kuulee väitettävän. Jos haluaa tietää, mitä Euroopan juutalaisille tapahtui Natsi-Saksan vallan alaisuudessa, kannattaa kaunokirjallisuuden sijasta lukea vaikkapa edesmenneen Raul Hilbergin aiheesta julkaisema kattava tutkimus. Aivan vastaavasti voi sanoa, että stalinismin kauhuista saa oikeamman kuvan lukemalla historiateoksia kuin vaikkapa George Orwellin kuuluisaa romaania 1984, jonka päällimmäisenä esikuvana epäilemättä oli nimenomaan Stalinin ajan Neuvostoliitto. Orwell oli hieno esseisti ja erinomainen reportteri. Kaunokirjailijana hän kuitenkin jää kauas jälkeen Kafkasta, vaikka Eläinten vallankumous kyllä on hieno satiiri vallankumouksen asteittaisesta rappiosta Venäjällä.

Franz Kafkan kirjailijan työn taustana on hänen elämänsä viime vuosisadan alun Prahassa ja kaupungin saksankielisessä juutalaisyhteisössä. Laajemman böömiläisen ympäristönsä valtakieltä tšekkiä Kafka kyllä osasi täydellisesti, mutta saksa oli kieli, jota hänen kotonaan puhuttiin, ja jolla hän kirjoitti. Näin Kafka prahalaisesta taustastaan huolimatta kuuluu erottamattomana osana saksankielisen kirjallisuuden historiaan. Kenties juutalaisuus, saksan kieli ja tšekkiläinen ympäristö olivat kaikki välttämättömiä ehtoja Kafkan luomistyölle.

”Muodonmuutos” ja ”Rangaistussiirtolassa” tunnetaan Kafkan novelleista varmaan parhaiten. Suomennosvalikoimassa Nälkätaiteilija omat suosikkini ovat kuitenkin kokoelman viimeinen novelli ”Maalaislääkäri” sekä kertomus siitä, kuinka Kiinan muuria rakennettiin, molemmat tarinoita, jotka voi ymmärtää hyvin monella tavalla, joihin voi löytää aina uusia näkökulmia. Eeva-Liisa Mannerin kokoelmaan hienosti suomentama ”Maalaislääkäri” on kaikkein unenomaisinta Kafkaa. Kertomus on itse asiassa ensimmäisessä persoonassa esitetty maalaislääkärin painajaisuni, jossa irvokas kuoro laulaa taustalla: iloitkaa sairaat, lääkäri on laskettu vuoteeseen!

”Kun Kiinan muuria rakennettiin” on upealla kirjallisella tyylillä kerrottu merkillinen tarina kollektiivisesta voimasta, jossa veri ei ole ”enää teljettynä ruumiin niukkaan kiertokulkuun”, vaan yksilöä laajemmin kiertää ”makeana vyöryen halki loputtoman Kiinan”. ”Yhtenäisyys, yhtenäisyys!” kuuluu niiden huulilta, jotka matkustavat kauas pois kotoa rakentamaan Kiinan muuria suojaksi pohjoisen barbaarikansoja vastaan.

On vaikea sanoa, millaisella mielellä sellainen äärimmäisen individualistinen kirjailija kuin Franz Kafka on voinut kirjoittaa tällaista yksimielisyyden ja kollektiivisen voiman näennäistä ylistystä. Satiiria epäilemättä, mutta sekin olisi liian lattea tulkinta. Eräässä lukemassani Kafka-esseessä kuvausta Kiinan muurin rakentamisesta pidetään allegoriana nationalismin voimasta 1900-luvun alun Euroopassa. Prahassa pidettiin vuonna 1912 tšekkiläisnationalistisen partioliikkeen Sokolin kongressi, jonka Kafkassa herättämän vaikutelman kaikuja on hyvinkin saattanut jäädä kuvaukseen Kiinan muurin rakentamisesta. Kafkalla oli myös siionistisia ystäviä, juutalaisnationalisteja, jotka propagoivat muuttoa Palestiinaan.

Kafkan luomistyö kumpusi ennen kaikkea hänen omista sisäisistä tunnoistaan, mutta siitä huolimatta myös poliittiset ja yhteiskunnalliset kysymykset kiinnostivat kirjailijaa. Marxilaisvaikutteinen brasilialainen esseisti Michael Löwy pitää Kafkaa anarkismia sympatisoineena jonkin sortin sosialistina. Tässä yhteydessä Löwy viittaa romaaniin Amerikka, joka huokuu kapitalisminvastaista vapaudenhenkisyyttä. Kafkan kolme romaania — Amerikka, Linna ja Oikeusjuttu — jäivät kaikki keskeneräisiksi.

Hyvä ja kuolematon kirjallisuus on paljon muutakin kuin yhteiskuntakritiikkiä, jollaiseen riittää hyvin laadittu ja asiallisesti perusteltu pamfletti. Mutta ei hyvä kirjallisuus myöskään ole pelkkää taidetta taiteen vuoksi. Franz Kafka puhuttelee myös meidän aikaamme. Joskus kannattaa pyyhkiä pölyt hänen kirjoistaan ja alkaa prahalaiskirjailijan työn valossa pohtia omaa aikaamme, josta ei suinkaan puutu kafkamaisia piirteitä. Pahinta on, ettei sellaisia aina edes huomata.

 

Vieraile arkistossa: Hannu Reime, Kirjallisuus

 

[home] [archive] [focus]