YLE/Ykkösaamu, 30.6.2009 **** Etusivulle

Iran tienristeyksessä

Hannu Reime

Vuorossa on ykkösaamun tiistaikolumnisti, joka tällä viikolla on Hannu Reime. Hän pohtii Iranin viime päivien tapahtumia ja niiden taustaa.

Iranilaiset osaavat järjestää yllätyksiä muulle maailmalle. Mielialat heidän maassaan näyttävät kypsyvän kohti kansannousua parin- kolmenkymmenen vuoden välein. On epäkiitollista yrittää ennustaa, mihin vaalien tuloslaskentaa seuranneet mielenosoitukset Teheranin kaduilla johtavat. Sotilaat ja hallitusta tukevat raa'at vapaaehtoisjoukot ovat käyttäneet niin kovaa väkivaltaa, että vallankumous ei ehkä sittenkään vielä ole aivan nurkan takana.

Jonkinlaiseen käännekohtaan Iranissa kuitenkin on varmaan nyt tultu, siinä määrin on kansalaisten liikehdintä horjuttanut islamilaisen tasavallan perustuksia. Hävinneeksi ilmoitettu presidenttiehdokas Mousavi on joutunut totuttautumaan rooliin, joka hänelle ei alun perin ole lainkaan kuulunut. Entisestä pääministeristä on tullut uudistusmielisten keulakuva, vaikka hän on yhtä kiinteästi sidoksissa islamilaiseen tasavaltaan kuin voittajaksi julistettu kilpailijakin. Siinä tasavallassahan ei pääse edes ehdokkaaksi ilman korkeiden uskonoppineiden hyväksyntää.

Olisiko Ahmadinejad voittanut vaalin ilman prosenttilukujen väärentämistä, on kysymys, joka jää vastausta vaille. Ehkä hän olisi joka tapauksessa tullut ensimmäiseksi, mutta ilmoitettua 63 prosenttia pienemmällä kannatuksella ja mahdollisesti vasta toisella äänestyskierroksella.

Mielikuva Iranista mustakaapuisten ja synkkäilmeisten mullahien valtiona, joka salaa puuhaa itselleen ydinasetta, on peittänyt sen tosiasian, että maassa on vireä kansalaisyhteiskunta. Iran ei ole yhden mielipiteen sen enempää kuin yhden kansallisuudenkaan maa. Ja ennen kaikkea uskonnon kulttuurinen ote on siellä paljon heikompi kuin esimerkiksi maailman fundamentalistisimmassa muslimimaassa Saudi Arabiassa.

Iran on alueellinen suurvalta ja yksi tärkeimmistä öljyntuottajista, joten on ymmärrettävää, että ulkopuolisia valtoja kiinnostaa suuresti se, minkä sortin oppineet maata johtavat. Yhdysvaltojen edellisen hallituksen piirissä hääräili ideologeja, jotka jossakin vaiheessa näyttivät vakavasti uskovan, että hallitus voidaan vaihtaa Iranissa yhtä helposti kuin se tehtiin arabimaailmaan kuuluvassa naapurimaassa Irakissa. Ja Irakissakin helppoa oli vain Saddam Husseinin syrjäyttäminen, jatko on ollut vuosien mittaista veristä sekasortoa. Ei tarvita paljoakaan mielikuvitusta ymmärtämään, mitä vastaavan hankkeen toteuttaminen merkitsisi Iranissa.

Valkoisen talon nykyinen isäntä Barack Obama on edeltäjäänsä verrattuna paitsi älykäs myös realisti. Hän ymmärtää, että Iranissa sellainen poliitikko, jota Yhdysvallat avoimesti tukee, on hetkessä entinen poliitikko. Parempi odottaa ja katsoa, mihin suuntaan tapahtumat etenevät. Tähän viittaa myös Obaman lausunto, jonka mukaan Iranin vaalien kahden pääehdokkaan politiikalla ei ehkä ole kovinkaan suurta eroa. Samassa haastattelussa Obama sanoi myös, että ottaen huomioon Yhdysvaltojen ja Iranin suhteiden historian on syytä välttää antamasta vaikutelmaa, että Yhdysvallat sekaantuisi Iranin asioihin. 

Sanotaan, että tieto on valtaa. Mikä muu tieto antaisi haltijalleen enemmän valtaa kuin tieto, joka perustuu kykyyn ennustaa yhteiskunnallisia tapahtumia? Mutta sellainen on mahdotonta, jo teoreettisestikin. Niin mahtava instituutio kuin Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu CIA ei osannut muutamaa kuukautta aikaisemmin ennakoida Iranin shaahin syöksemistä vallasta aidossa vallankumouksessa vuoden 1979 tammikuussa. Kyseessä oli todellinen vallankumous, ei mikään kaappaus, vaikka uskonmiehet sen sitten ottivatkin nimiinsä. Vallankumousta tukeneet vasemmistolaiset ja vapaamieliset olivat ensimmäisiä uuden islamilaisen vallan uhreja. Islamilaisen tasavallan ensi vuosina teloitettiin poliittisia vankeja enemmän kuin shaahin aikana konsanaan. Asiasta saa jonkinlaisen käsityksen, kun muistaa, että shaahin Iran oli aikoinaan mustimpia maita Amnesty Internationalin listoilla.  

Kolmenkymmenen vuoden takaiset tapahtumat olivat toinen niistä kahdesta ratkaisevasta käänteestä, jotka toisen maailmansodan jälkeen ovat määränneet Iranin suunnan, sen kansainvälisen ja geopoliittisen aseman sekä suhteet naapureihinsa ja merentakaiseen suurvaltaan, Yhdysvaltoihin. Islamilaiseksi päätynyt vallankumous lopetti shaahin yksinvaltaisen monarkian, ja sen seurauksena Iran irtautui Yhdysvalloista ja sen vaikutuspiiristä.

Shaahin aikana Iran oli ollut Yhdysvaltojen läheinen liittolainen, oikeastaan asiakasvaltio, ja shaahi itse sai kiittää vallassaolostaan Yhdysvaltojen ja Britannian tiedustelupalveluja. Ne olivat organisoineet vallankaappauksen, jossa syrjäytettiin Iranin öljyn kansallistanut pääministeri Mohammed Mossadeq. Shaahin yritys erottaa suosittu pääministeri oli kilpistynyt vuotta aikaisemmin lakkoihin ja mielenosoituksiin.

Niin kuin suuressa yhteiskunnallisessa liikehdinnässä aina, niin myös on Iranissa viime päivinä nähty se, kuinka sisäinen köydenveto vallan korkeimmissa kamareissa ja kadun ääni vaikuttavat toisiinsa. Valtaa pitävät uskonoppineet eivät ole keskenään yksimielisiä, ja myönnytyksenä oppositiolle voidaan pitää jo sitä, että korkein auktoriteetti, ajatollah Khamenei myöntyi äänten osittaiseen laskemiseen uudelleen. Myönnytysten, pientenkin, ja väkivallan yhdistelmä kertoo hämmennyksestä valtion korkeimmassa johdossa.

Ennustaminen on vaikeaa, mutta aina voidaan esittää ehdollisia väitteitä. Jos A toteutuu, niin silloin toteutuu myös B. Yksi tuore, tällä tavoin muotoiltu ehdollinen ennustus Iranin tulevaisuudesta kuuluu näin: Iran on tullut tienristeykseen. Kumpaan suuntaan se kääntyy, riippuu yksinomaan maan työväenluokasta. Jos työläiset yhtyvät liikehdintään, islamilaisen tasavallan vastainen kampanja paisuu mitoiltaan aivan toisenlaiseksi. Arviota ei ole esittänyt mikään marxilainen tai äärivasemmistolainen ryhmä, vaan Israelin kuulun tiedustelupalvelun Mossadin johtaja sanomalehti Ha'aretzin haastattelussa. Israelilla on omat erityiset syynsä seurata tarkkaan Iranin tapahtumia.

Mossadin päällikön lausunto ei ole propagandaa, vaan realistinen tulkinta yhteiskunnallisesta dynamiikasta Iranissa juuri nyt. Jos opiskelijoiden, sivistyneistön ja naisten vaatimuksiin sananvapaudesta, ihmisoikeuksista ja sukupuolten tasa-arvosta yhdistyvät työläisten sosiaaliset vaatimukset palkoista, työoloista ja yleisestä, ei vain sukupuolten välisestä, tasa-arvosta, silloin mikään ei voi enää pitää islamilaista tasavaltaa pystyssä. Silloin ei myöskään ole mahdollista, että turbaanipäiset uskonmiehet kaappaisivat itselleen vallankumouksen niin kuin he tekivät 30 vuotta sitten.

 

Vieraile arkistossa: Hannu Reime; Iran

 

 

[home] [archive] [focus]