Vihreä Lanka, 14.6.2002

Kommentti/Tapani Lausti

Länsimainen arvopohja hyllyy

Suomen ja Yhdysvaltain suhteiden ongelmattomuutta kiiteltiin lukuisissa pääkirjoituksissa presidentti Tarja Halosen tavattua George W. Bushin Washingtonissa aiemmin keväällä. Mikä siis neuvoksi kansalaisille, joiden mielestä alkeellisimmallakin moraalitajulla varustetun ihmisen tulisi suhtautua kriittisesti Yhdysvaltain hallituksen otteisiin? Syyskuun 11. päivän iskut olivat eittämättä rikos ihmisyyttä vastaan, mutta yleisesti hyväksytyt moraalikäsitykset eivät ole aiemmin hyväksyneet ”itsepuolustuksen” nimissä silmittömiä kostoiskuja, joiden uhreiksi joutuvat enimmäkseen viattomat ihmiset.

Suomessakin on kuitenkin yleisesti otettu todesta Yhdysvaltain ”terrorismin vastainen sota” siinä muodossa kuin se on Washingtonista maailmalle julistettu. Bushin ulkopolitiikan tehdessä maailmaa entistä vaarallisemmaksi meille vakuutetaan ”terrorismin vastaisen rintaman” koossapitämisen tärkeyttä. Meillä on kuulemma sama aatemaailma kuin Yhdysvalloilla. Yhteiset länsimaiset arvot yhdistävät meitä. Siksi Yhdysvallat on jatkuvasti läsnä Euroopassa, meille vakuutetaan. Asiat ovat siis kuin miltä näyttävät.

Kannattaisi kuitenkin kysyä, onko mikään suurvalta koskaan toiminut sitoutumalla kestäviin moraalisiin arvoihin. Vallankäytön historian pintapuolisenkin tutkimuksen pitäisi tehdä selväksi, että näin ei ole milloinkaan tapahtunut. Tottakai Yhdysvallatkin asettaa etusijalle oman edun tavoittelun, pukipa se ulkopolitiikkansa kuinka kauniisiin mielikuviin hyvänsä.

Eikä tässä kaikki. Yhdysvaltain ulkopolitiikka henkii täydellistä piittaamattomuutta kansainvälisestä oikeudesta, olipa kyse Israelin miehityspolitiikasta, Afganistanin pommittamisesta tai suunnitelmista hyökätä Irakiin. Siksi Suomenkin kansalaisten tulisi kuunnella tarkkaan, mitä Bushin politiikan yhdysvaltalaiset arvostelijat sanovat.

Suuri ryhmä nimekkäitä amerikkalaisia akateemisia kansalaisia ja journalisteja julkaisi hiljattain avoimen kirjeen (ZNet, 10.4.202), joka oli osoitettu ”ystäville Euroopassa”. He sanovat, että Yhdysvaltain kansalaisina heidän velvollisuutensa on varoittaa maailmaa Bushin hallituksen hillittömästä sodan valmistelusta.  He huomauttavat, että eurooppalaisillakin on tässä oma velvollisuutensa, julistaahan Bush kyseessä olevan ”itsepuolustuksen”, jossa puolustetaan myös ”liittolaisten ja ystävien etuja”. Näin Euroopan maatkin joutuvat lopulta vedetyksi Yhdysvaltain sotilaallisiin seikkailuihin.

Mitä yhteisiin arvoihin tulee, kirjeen allekirjoittajat korostavat, että Yhdysvaltain ulkopolitiikalla on pikemminkin taipumus evätä muiden maiden kansoilta mahdollisuus nauttia niiden siunauksista.

”Latinalaisessa Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa Yhdysvallat on enimmäkseen pönkittänyt jälkikolonialistisia hallituksia ja vihattuja diktaattoreita, alistanut maita tuhoisille kaupallisille ja rahapoliittisille ehdoille, tukenut ihmisiä sortavia armeijoita ja kukistanut tai vahingoittanut sanktioillaan suhteellisen itsenäisiä hallituksia ja lopulta lähettänyt pommikoneita ja risteilyohjuksia kylvämään kuolemaa ja tuhoa.”

Mitä itsepuolustusoikeuteen tulee, Yhdysvaltain hyökkäyksen kohteeksi joutuvilla mailla ei sellaista Washingtonin tulkinnan mukaan ole eikä tule olemaan. Vahvimman oikeus on ainoa, minkä Yhdysvallat tunnustaa. Näin ei rakenneta maailmaa, joka tunnustaa ”yleismaailmallisia arvoja”, kirjeessä sanotaan.

Siinä todetaan syyskuun 11. päivän iskujen osoittaneen, että maailmalla valtaansa pönkittävä suurvalta on haavoittuva myös omalla alueellaan. Todellinen kysymys on kuitenkin Yhdysvaltain väliintulopolitiikka.

”Bushin sodat ovatkin tähdänneet nimenomaan puolustamaan ja vahvistamaan Yhdysvaltain valtaa ulkomailla. Puolustettavana on Yhdysvaltain maailmanvalta, eivät kotimaiset vapaudet ja elämäntapa.”

Syyskuun 11. päivä ei tässä suhteessa muuttanut mitään. Pentagonin asiakirjat olivat jo osoittaneet, että Yhdysvallat oli alati valmistautumassa pommittamaan muita maita ja lähettämään joukkoja vieraalle maaperälle kukistamaan paikallisia hallituksia.

Kirje päättyy: ”Vain osoittamalla solidaarisuutta Yhdysvaltain sotilaallisen voiman uhreja kohtaan me rikkaiden maiden kansalaiset voimme puolustaa yleismaailmallisia arvoja, joita väitämme arvostavamme.”

Hallituksilla on tunnetusti taipumus suhtautua ymmärtäväisesti ns. reaalipolitiikkaan, eikä Suomen hallitus ole poikkeus. Kansalaisten tulee kuitenkin kysyä, minkälaisia arvoja ja asenteita näin meidänkin nimissämme joudutaan puolustamaan. Ei ole hyväksyttävää, että hallitukset hämärtävät eroa demokratian ja ihmisoikeuksien puolustamisen ja alastoman suurvaltapolitiikan välillä.

Kysymystä mutkistaa ilmeisesti monien kansalaisten silmissä nyt se, että ”terrorismin vastainen sota” koetaan oikeutetuksi ja välttämättömäksi. Valitettavasti näin on ajauduttu hyväksymään sotilaallisia menetelmiä, jotka vaativat — kuten Afganistanissa — tuhansia viattomia siviiliuhreja. Tässä jää myös monilta huomaamatta, minkälaista kuilua kaivetaan taas vauraiden maiden ja niiden taloudellisesti ja poliittisesti alistamien köyhempien maiden välille. Meilläkään ei ole ilmeisesti täysin ymmärretty, miten vastenmielisinä Yhdysvaltain otteita pidetään Yhdysvaltain ja Euroopan ulkopuolella. Tämä vastenmielisyys ei perustu pelkästään poliittisiin laskelmiin vaan nojaa myös lännen julistamiin moraalisiin arvoihin, joita kaikesta hurskastelusta huolimatta poljetaan silmää räpäyttämättä.

 

[home] [archive] [focus]