YLE/Ajantasa, 4.1.2007

Renki joka luuli itsestään liikoja

Hannu Reime

Vuorossa on torstai-iltapäivän ulkomaankolumni. Hannu Reime pohdiskelee Saddam Husseinin hirttämistä viime vuoden toiseksi viimeisenä päivänä.

Kuolemantuomiota on vastustettu kahdella erilaisella perusteella. Toinen näistä näkökannoista korostaa sitä, että kyseessä on tuomio, joka täytäntöönpanonsa jälkeen on peruuttamaton. Jos tuomittu myöhemmin osoittautuukin syyttömäksi, ei häntä enää saada henkiin, kun taas elinkautisesta vankeudesta voidaan aina vapauttaa.

Toisen ja periaatteellisemman kannan mukaan valtion tai minkään kollektiivin asettamalla tuomioistuimella ei ole oikeutta riistää henkeä yksilöltä, olipa tämä syyllistynyt millaisiin rikoksiin tahansa. Hirttäminen, mestaus, teloitus ampumalla tai jokin muu keino panna kuolemantuomio täytäntöön on yksinkertaisesti harkittu murha. Tätä näkökantaa kannattavat kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt samoin kuin Euroopan Unioni. Paljon puhuttu ”euro-atlantinen arvoyhteisö” on ainakin tässä arvokysymyksessä syvästi jakaantunut: Yhdysvalloissa kuolemantuomio on voimassa useimmissa osavaltioissa, joista ahkerimmin sitä käyttää nykyisen presidentin kotivaltio Texas.

Saddam Husseinin hirttämistä voi arvostella vain perustein, jotka nojaavat jälkimmäiseen, kuolemantuomiota periaatteessa vastustavaan kantaan. Husseinin syyllisyys niihin rikoksiin, joista hänet tuomittiin ja varsinkin niihin, paljon mittavampiin, joista häntä ei ehditty tuomita, on kiistaton.

Saddam Hussein tuomittiin ja hirtettiin siksi, ettei hän enää ollut Irakin presidentti, vaan entinen diktaattori, jonka Yhdysvallat liittolaisineen oli syössyt vallasta hyökkäämällä Irakiin maaliskuussa kohta neljä vuotta sitten. Mutta voidaan myös sanoa, että Saddam Husseinin elämä päättyi köyden päähän siksi, että hän oli loppujen lopuksi renki, joka luuli itsestään liikoja ja alkoi käyttäytyä isännän tavoin maailman tärkeimpien öljykenttien keskellä. Se tapahtui kesällä 1990, kun Irakin armeija Saddamin määräyksestä miehitti Kuwaitin. Sitä ennen Saddam Husseinin suhteet Yhdysvaltoihin olivat vallan mainiot. Hänen johtamansa Irak edusti Washingtonin silmissä vakautta Persian lahden alueella.

Kun Hussein syksyllä 1980 syyllistyi vakavimpaan rikokseensa hyökkäämällä Iraniin, hän sai toimilleen Yhdysvaltojen ja useimpien muitten asiasta kiinnostuneitten maitten tuen. Julmassa, ihmishenkiä säästämättömässä rintamasodassa kuoli joittenkin arvioitten mukaan puolitoista miljoonaa ihmistä, ja Saddamin sotavoimat käyttivät kemiallisia aseita sekä iranilaisia sotilaita että oman maansa siviilejä, pohjoisen kurdeja, vastaan. Saddam kävi sotaansa venäläisillä ja ranskalaisilla aseilla ja hänen kenraalinsa liikuttelivat joukkojaan Yhdysvaltojen antamien tiedusteluraporttien mukaan.

Yhdysvaltojen silloisen presidentin Reaganin erikoislähettiläs Donald Rumsfeld tapasi Saddam Husseinin Bagdadissa vuonna 1983. Samaan aikaan Saddamin tykistö levitti hermo- ja sinappikaasun yhdessä muodostamaa, kiduttaen tappavaa sekoitusta iranilaisten sotilaitten hengitettäväksi.  Yhdysvallat ei pitänyt sitä minään ongelmana. Rumsfeld — niin, sama mies, joka nuoremman George Bushin hallituksen puolustusministerinä oli pääsuunnittelijoita, kun amerikkalaiset hyökkäsivät Irakiin ja kaatoivat Saddamin 20 vuotta Bagdadin kädenpuristuksen jälkeen. Ja sama Rumsfeld, joka marraskuun vaalien seurauksena viime vuonna joutui eroamaan, kun amerikkalaiset äänestäjät selvästi osoittivat olevansa tyytymättömiä Bushin hallituksen sotapolitiikkaan.

Iranin vastaisen sodan lisäksi oli muitakin asioita, joissa Yhdysvallat auttoi Saddam Husseinia ja myös häntä edeltäneitä Ba'ath-puolueen diktaattoreita Irakissa. Nämä niin sanotut arabisosialistit saivat CIA:lta informaatiota, kun heidän oma poliittinen poliisinsa nujersi raa'asti aikoinaan varsin vaikutusvaltaisen Irakin kommunistisen puolueen. Kidutus ja teloitukset kuuluivat Saddamin hallintotapaan, eivätkä niitä protestoineet länsivallat eikä tosin silloinen Neuvostoliittokaan.

Kun Saddam Husseinin armeija karkotettiin Kuwaitista Yhdysvaltojen johtaman liittoutuman voimin keväällä 1991, amerikkalaiset rohkaisivat Irakin shiioja näitten kansannousussa Saddamia vastaan. Mutta kun diktaattori kukisti kapinan äärimmäisen julmasti, suuri liittoutuma amerikkalaisine kenraaleineen ei tehnyt mitään.

Viime vuosikymmenellä Irakin vastaiset pakotteet näännyttivät irakilaisia, mutta vahvistivat Saddamia. Neljän vuoden takaisen hyökkäyksen loppusaldoa ei voida vielä tehdä, koska sen käynnistämä väkivalta jatkuu joka päivä. Kuolleitten irakilaisten määrää kuvaa kuusinumeroinen luku. Yhdysvaltojen sotilaitakin on kuollut tuhansia.

Syyllisiä Irakin kauheuksiin voi etsiä monelta taholta ja monelta tasolta. Rangaistuksia sen sijaan jaellaan vain harvoille.

 

Vieraile arkistossa: Hannu Reime, Persianlahti, Yhdysvaltain politiikka

 

[home] [archive] [focus]