YLE/Ajantasa 30.3.2006

ETA laskee aseensa

Hannu Reime

Espanjan Baskimaan kansallismielinen aseellinen järjestö ETA julisti viikko sitten pysyvän tulitauon pommi- ja väkivaltakampanjassaan Espanjan valtiota vastaan. ETA:n ilmoitukseen on Espanjassa suhtauduttu varovaisen toiveikkaasti. Hannu Reime pohtii torstai-iltapäivän kolumnissaan ETA:a ja sen roolia Espanjan lähihistoriassa.

Kansallismielinen ja samalla kuitenkin poliittisen kartan vasemmalle laidalle sijoittuva ETA on vuosikausia ollut kummajainen Euroopassa. Sen lähimpänä vastineena voi pitää Irlannin Tasavaltalaisarmeijaa IRA:ta Pohjois-Irlannissa. Molempien juuret ovat syvällä viime vuosisadan historiassa. IRA:n synty ulottuu Irlannin jakoa seuranneeseen sisällissotaan 1920-luvulle ja kauemmaskin menneisyyteen. ETA taas syntyi Francon diktatuurin aikana ajamaan aseitten avulla baskikansan asiaa tukahduttavan diktatuurin oloissa. 

ETA on lyhennys baskinkielisistä sanoista Euskadi ta Askatasuna, Baskimaa ja vapaus. Sen perustivat vuonna 1959 baskien perinteellistä kansallispuoluetta lähellä olevat nuoret edistämään baskikulttuuria diktatuurin aikaisissa erittäin vaikeissa oloissa. Kansallispuolue kuten kaikki Francoa vastustaneet poliittiset ryhmät oli tietenkin kielletty, mutta niin oli jopa baskinkielen julkinen käyttökin. Valtiollinen keskittäminen kastilialaisen espanjalaisuuden nimissä oli yksi osa diktatuuria demokratian yleisen tukahduttamisen rinnalla. ETA:sta tuli osa diktatuurinvastaista demokraattista rintamaa, jos tämä, paljon myös väärinkäytetty ilmaus sallitaan.

Hyvin pian ETA:n aatemaailma ja toimintatavat kuitenkin jyrkkenivät. Se alkoi pitää itseään kolmannen maailman kansallisiin vapautusliikkeisiin rinnastettavana järjestönä, joka käy kansallista itsenäisyystaistelua ulkomaista sortajaa vastaan. Se tarttui aseisiin kirjaimellisesti ja analysoi maailmaa samanlaisin marxilais-leniniläisin termein kuin vasemmistonationalistiset liikkeet Euroopan ulkopuolella.

Kaikki se sopi ajanhenkeen, 1960-luvun alkuun ja koko tuolle vuosikymmenelle, jonka aikana suurin osa eurooppalaisten siirtomaavaltojen alistamista kansoista sai valtiollisen itsenäisyytensä. Vuosikymmenen alkaessa Algerian Kansallinen Vapautusrintama taisteli ranskalaista siirtomaavaltaa vastaan, Kuubassa oli juuri tehty vallankumous imperialisminvastaisin tunnuksin, ja Yhdysvaltojen sota Vietnamissa laajeni kuukausi kuukaudelta. Ei varmaan ole myöskään pelkkä sattuma, että Irlannin Tasavaltalaisarmeijakin palasi 60-luvulla, tosin vasta vuosikymmenen lopulla poliittiselle näyttämölle Pohjois-Irlannissa, kun siellä perustettiin maakunnan katolisten kansalaisoikeuksia ajava liike. IRA aktivoitui uudelleen siinä ilmapiirissä.

Kansallisten vapautusliikkeitten taistelijoita ei yleensä kutsuttu terroristeiksi julkisessa kielenkäytössä. Myös Baskimaan ETA nautti Francon diktatuurin aikana myötätuntoa Espanjassa ja ulkomailla sellaistenkin ihmisten parissa, jotka eivät olleet langenneet mihinkään aseellisen taistelun ideologiaan. Diktatuuri Espanjassa ei tietenkään enää 1960-luvulla ollut samanlaista armotonta valtioterroria kuin heti sisällissodan jälkeen, mutta ankaraa se silti oli. Kuolemantuomio oli voimassa, ja niitä langetettiin poliittisista rikoksista. Poliittisia vankeja kohdeltiin säälittä, ja heitä oli paljon.

On vaikea sanoa edes jälkeenpäin, mitkä syyt lopulta painavimmin vaikuttivat diktatuurin päättymiseen ja demokratian paluuseen Espanjassa sen lisäksi, että aika lopulta jätti Francosta vuoden 1975 syksyllä. ETA ja sen aktivistit voivat osoittaa, että surmaamalla autopommilla pääministeri Luis Carrero Blancon joulukuussa 1973 Madridissa he jouduttivat demokratian tuloa. Amiraali Carrero Blanco nimittäin oli se henkilö, jonka Franco oli valinnut seuraajakseen. Hänen poismenonsa jälkeen ei diktaattorilla enää ollut ketään itseoikeutettua seuraajaa. Autopommi oli myös kosto siitä, että viisi hallituksen vastustajaa, heidän joukossaan myös ETA:n jäseniä, oli juuri teloitettu.

Francolaisuuden päättyminen selittyy tietenkin monilla syillä. Valtiosta riippumaton Espanjan kansalaisyhteiskunta oli 60-luvulle tultaessa jo herännyt sisällissodan jälkeisestä šokista. Voi esimerkiksi kysyä, kumpi toiminta nakersi diktatuuria enemmän, ammattiyhdistysten ja työväenliikkeen maanalainen organisoituminen vaikeissa oloissa vai ETA:n puuhailu aseitten ja pommien parissa. Varmaan yleisenä perussyynä parlamentaarisen demokratian paluulle Espanjaan oli kapitalistisen talouden kehitys. Espanja Francon kuollessa oli hyvin erilainen kuin se Espanja, joka kävi verisen sisällissodan 1930-luvulla. Espanjassa tapahtui suuria yhteiskunnallisia muutoksia diktatuurin varjossa ja osin diktatuurista riippumatta. Francolaisuus oli kerta kaikkiaan ristiriidassa ajanhengen kanssa, kuten oli myös samoihin aikoihin päättynyt fasismin portugalilainen muunnelma toisessa Iberian niemimaan valtiossa.

Kerran omaksutut toimintatavat kuolevat joskus hitaasti. ETA jatkoi aseellista kampanjaansa myös suuresti muuttuneissa oloissa, kun yleiseurooppalaiset kansalais- ja ihmisoikeudet ja poliittiset oikeudet oli palautettu Espanjaan ja kielivähemmistöt saaneet laajan itsehallinnon Baskimaassa ja Kataloniassa. Se ei näyttänyt vaikuttavan millään tavoin ETA:n kovimpaan ytimeen, joka käyttäytyi samalla lailla kuin IRA Pohjois-Irlannissa. Väkivallan alakulttuuri jatkoi omaa elämistään. ETA oli säälimätön uhreiksi valitsemiaan poliitikkoja, poliiseja ja sotilaita kohtaan. ETA:n uhrien määrän lasketaan nousevan useisiin satoihin.    

ETA on kuitenkin koko ajan nauttinut tiettyä ymmärrystä Baskimaassa. Sen peitejärjestöinä toimineet puolueet ovat saaneet kymmenkunta prosenttia äänistä, joillakin paikkakunnilla enemmänkin. Nationalismin kannatuksella on syvät juuret baskien keskuudessa, eivätkä Madridin keskushallitusta koskevat valitukset aina ole olleet aiheettomia. Yhdessä vaiheessa Espanjan hallitus myös turvautui valtiolliseen vastaterroriin, ”likaiseen sotaan”, jonka uhreiksi joutui jopa ETA:an kuulumattomia.

ETA ei ole tehnyt ihmishenkiä vaatineita operaatioita vuoden 2003 jälkeen. Voi olla, että ilmoitukseen pysyvästä tulitauosta ovat vaikuttaneet myös parin vuoden takaiset Madridin pomminräjäytykset, joitten tekijät olivat islamin nimissä toimivia terroristeja. Espanjan silloinen hallitus syyllistyi yhteen viimeaikaisen poliittisen historian julkeimmista valehteluista esittämällä vaalitaktisista syistä pommien asettajaksi ETA:n. Valheestaan hallitus sai maksaa vaalitappion.

Saattaa olla, että Madridin räjäytykset nostattivat niin suuren yleisen inhon pomminasettajia kohtaan koko Espanjassa, että kovinkin pommimies miettii iskujaan kahdesti, ellei hän sitten ole tuonpuoleiseen paratiisiin uskova jihadisti. Sellaisiahan eivät ETA:n militantit kuitenkaan ole, sanottakoon heistä muuten mitä tahansa. Jos ETA:n lupaus tulitauosta pitää, sen voi myös ymmärtää merkiksi siitä, että Espanjan sisällissodan viimeisetkin seuraukset siirtyvät historiaan. Sodan alkamisesta on ensi kesänä kulunut 70 vuotta.


Ks. Hannu Reimen muita juttuja ja arkiston Espanja-sivuja

[home] [archive] [focus]