Kansan Uutiset/Viikkolehti, 30.10.2009

Palestiina on liian pieni Palestiinan kysymyksen ratkaisuun

Hannu Reime

Lähi-idän ongelmaa ei ratkea ennen kuin palestiinalaisia ja israelilaisia kohdellaan tasaveroisina. Tämä välttämätön ehto ei ole täyttynyt, koska Israel on vahva ja palestiinalaiset heikkoja, sanoo israelilainen toisinajattelija Moshe Machover.

Helsingin, Tallinnan ja Turun katuja mittaili syyskuun alussa vanhemmanpuoleinen pariskunta ensi käynnillään näillä pohjoisilla leveysasteilla. Moshe ja Ilana Machover ovat israelilaisia, oikeastaan israelilais-brittiläisiä, sillä he ovat asuneet Lontoossa jo yli 40 vuotta. Moshe on matemaatikko, jonka toi lyhyelle käynnille Suomeen Turun yliopistossa pidetty tieteellinen kongressi. Ilana opettaa Alexander-tekniikkaa Lontoossa.

Tohtori Moshe Machover on paitsi tiedemies myös elinikäinen sosialisti ja poliittinen toisinajattelija, antisiionisti. Hän kuului nuoruudessaan Israelin kommunistiseen puolueeseen, josta hänet syksyllä 1962 erotettiin, syynä ”ryhmäkuntainen toiminta”. Machover ja hänen kolme toveriaan olivat perustaneet keskustelupiirin, joka alkoi esittää kiusallisia kysymyksiä Moskovan johtaman kommunistisen ”kirkon” historiasta ja politiikasta.

Erotettujen ympärille muodostunut ryhmä organisoitui ja otti nimekseen Israelin sosialistinen järjestö. Tunnetuksi ryhmä tuli nimellä Matzpen (”Kompassi”) julkaisemansa lehden mukaan. Enimmilläänkin mukana oli vain muutamia kymmeniä ihmisiä, Israelin kansalaisia, sekä juutalaisia että arabeja. Kommunistipuolueesta erotettujen lisäksi Matzpeniin liittyi joitakin nuoria radikaaleja, jotka olivat alkaneet epäillä virallisen Israelin ”totuuksia”, joukko arabikommunisteja pohjoisesta Haifan kaupungista sekä iäkkäämpiä juutalaisia työläisiä, joiden oli onnistunut paeta natsien miehittämästä Euroopasta Palestiinaan.

Kotimaassaan Matzpen tuli ”pahamaineisen” kuuluisaksi sen jälkeen, kun Israelin armeija oli lyönyt arabien sotavoimat vuonna 1967. Matzpen oli ensimmäinen poliittinen ryhmä Israelissa, joka vaati vetäytymistä kaikilta miehitetyiltä alueilta. Aikana, jolloin Israelin pääministeri saattoi tokaista, ettei palestiinalaisia kansakuntana ole olemassakaan, Matzpen muistutti siitä, että palestiinalaisten oikeuksien loukkaus on Lähi-idän selkkauksen ydinkysymys. Ryhmä pyrki tuomaan israelilaisten tietoisuuteen palestiinalaisia vuonna 1948 kohdanneen katastrofin, al-Nakban: kun Israel perustettiin, kolme neljäsosaa palestiinalaisista karkotettiin kodeistaan pakolaisiksi naapurimaihin.

Kuuden päivän sodan jälkeen ”matzpenik” oli todellinen haukkumasana Israelissa. Pienen ryhmän saama yllättävän suuri huomio johtui luultavasti siitä, että samaan aikaan Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa elettiin vasemmistoradikalismin vuosia. Matzpenilla oli vetovoimaa läntisen maailman nuoriin radikaaleihin, joista monet olivat saattaneet ihailla israelilaista ”sosialismia” ja kibbutzeja. Matzpen seurasi tarkkaan paitsi Lähi-idän tapahtumia myös Vietnamin sodan ja kapitalismin vastaisia liikkeitä kaikkialla maailmassa.

Niin ikään Matzpen oli kiinnostunut Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan oppositiosta ja protestoi Tšekkoslovakian miehitystä vastaan. Moshe Machover käänsi hepreaksi puolalaisten sosialistien Jacek Kurońin ja Karol Modzelewskin kuuluisan Avoimen kirjeen, joka julkaistiin kokonaisuudessaan Matzpen-lehden palstoilla. 1960-luvun alussa Machover oli asunut Puolassa valmistelemassa väitöskirjaansa. Hän kertoo vakuuttuneensa tuolloin, että sillä, mitä hän näki, ei ollut mitään tekemistä sosialismin kanssa.

1970-luvun alussa Matzpen hajosi poliittisiin näkemyseroihin, mutta lehti jatkoi ilmestymistään seuraavalle vuosikymmenelle saakka. Moshe Machover muutti Lontooseen vuonna 1968. Hänen edustamansa Matzpenin ei-leninistinen pääsuunta toimii edelleen muutamien yksittäisten jäsenten keskusteluryhmänä.

Kuinka ja mitä?

Matzpenin käsitys Lähi-idän selkkauksesta ja ajatus sen oikeudenmukaisesta ratkaisusta on paljolti Moshe Machoverin ja palestiinalais-israelilaisen marxistin Jabra Nicolan (1912–1974) yhteisten pohdintojen tulos. Kolme vuotta sitten Machover esitteli käsityksiään Lontoossa pitämässään luennossa. Luento alkoi kysymyksellä, kuinka israelilaisten ja palestiinalaisten selkkauksesta tulisi ajatella. Machover muistutti, että ennen kuin asiaan voidaan ottaa moraalista kantaa, ennen kuin vastataan kysymykseen mitä, tulee vastata kysymykseen kuinka.

-Lähi-idän selkkaus on aiheuttanut suunnattomia kärsimyksiä, ennen kaikkea palestiinalaisille, mutta myös israelilaisille. Niin kuin kaikissa väkivaltaisissa konflikteissa kumpikin osapuoli on syyllistynyt julmiin ja vastenmielisiin rikoksiin.

-Moraalista kannanottoa poliittisissa kiistoissa ei kuitenkaan voi perustaa yksinomaan siihen, kumpi osapuolista on käyttänyt enemmän väkivaltaa. On helppoa osoittaa, että Israelin väkivalta palestiinalaisia kohtaan on ollut monin, monin verroin suurempaa kuin vastapuolen väkivalta. Israel käyttäytyy väkivaltaisemmin, koska se on paljon vahvempi kuin palestiinalaiset.

Israel: siirtokunta-asuttajavaltio

-Lähi-idän konfliktin yleisenä syynä on Turkin valtakuntaan kuuluneen Arabi-idän pilkkominen etupiireihin ja vasallivaltioihin ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Nykypäivän uutistapahtumat Irakissa, Libanonissa ja Palestiina/Israelissa ovat seurauksia päätöksistä, jotka Britannia ja Ranska tekivät 90 vuotta sitten. Palestiina poliittis-hallinnollisena kokonaisuutena itse asiassa luotiin osana Arabi-idän balkanisointia.

-Palestiinan ongelman erityinen syy on siionistisen liikkeen asutustoiminta siitä syntynyt konflikti alueen arabiväestön kanssa. Asuttaminen alkoi jo ennen brittivaltaa, mutta sai Balfourin julistuksen myötä uutta vauhtia mandaattihallinnon suojeluksessa. Israelin valtio on siionistien kolonialismin tulos, mutta myös sen välikappale. Palestiinalaisten maan ja resurssien pakko-otto ei ole päättynyt. Länsirannan siirtokuntien asukasmäärä kaksinkertaistui Oslon ”rauhanprosessin” aikana viime vuosikymmenellä.

Moshe Machover korostaa sitä, että ”kolonialismi” on todellista asiaintilaa kuvaava termi eikä haukkumasana, kun sillä luonnehditaan siionismia ja Israelin politiikkaa. Siionistit itse kutsuivat toimintaansa kolonisaatioksi. Palestiinan arabien vastarinta ei johdu juutalaisvastaisesta rasismista. Siionismin jyrkän siiven perustaja ja aatteellinen oppi-isä Vladimir Jabotinsky (1880–1940) kirjoitti, että vastustaessaan merten takaa tulleita asuttajia Palestiinan arabit käyttäytyvät niin kuin mikä tahansa kansa käyttäytyisi vastaavassa tilanteessa.

Apartheidia vai ei?

Monet palestiinalaisia sympatisoivat ihmiset ovat kutsuneet Israelin politiikkaa apartheidiksi Etelä-Afrikan rotusortopolitiikasta lainatun termin mukaan. Moshe Machover on sitä mieltä, että vaikka tällainen kielenkäyttö on emotionaalisesti ymmärrettävää, se antaa asiallisesti väärän kuvan siitä, mistä Palestiinassa on kysymys, ja näin vaikeuttaa sekä ongelman ymmärtämistä että sen ratkaisemista.

-Israelin tavoin Etelä-Afrikka oli siirtokunta-asuttajavaltio. Mutta kun apartheidin ajan Etelä-Afrikassa valkoinen, eurooppalaisperäinen vähemmistö riisti afrikkalaissyntyisten mustien työvoimaa, Palestiinassa siionistinen liike ja myöhemmin Israelin valtio syrjäyttivät alkuasukkaat, korvasivat heidät ”juutalaisella työllä”. Kolonisaation myötä maahan on syntynyt Israelin juutalaisten muodostama, sisäisesti lähes ”normaali” kapitalistinen yhteiskunta kaikkine tällaiseen yhteiskuntaan kuuluvine luokkineen työläisistä pääoman omistajiin, kapitalisteihin.

Tähän omaan kansakuntaansa kuuluvia ihmisiä Moshe Machover kutsuu heprealaisiksi, sillä juuri heprean kieli erottaa heidät arabiankielisestä ympäristöstä ja kaikista muista kansallisuuksista. On mielenkiintoista, että siionismi kiistää erillisen heprealaisen kansakunnan olemassaolon pitämällä kiinni teesistään, jonka mukaan Israel ei ole asukkaidensa, vaan maailman kaikkien juutalaisten valtio.

Oikeudenmukainen ratkaisu

-Siionistisen kolonisaation erikoisluonteesta seuraa, että israelilaisten ja palestiinalaisten riita ilmenee kansallisena konfliktina, jossa kaksi kansakuntaa kamppailee samasta maasta. Selkkaus muistuttaa Amerikan intiaanisotia, joiden aikana tehtiin lukuisia sopimuksia, lopputuloksena se, että intiaanit vähä vähältä tungettiin reservaatteihin.

-Intiaanisodat päättyivät Pohjois-Amerikan vanhojen kansojen ja kulttuurien tuhoamiseen. Voi sanoa, että selkkaukset ”ratkaistiin”. Lähi-idässä palestiinalaiset sen sijaan ovat osa suurta arabikansaa, jota ei voida tuhota niin kuin intiaaneja, ja jonka keskellä israelilaiset tulevat aina olemaan vähemmistö. Voimasuhteet maailmassa eivät ole pysyviä. Juuri israelilaisten oman tulevaisuuden kannalta selkkaus palestiinalaisten kanssa tulisi ratkaista tavalla, joka tekee oikeutta molemmille kansoille.

-Oikeudenmukaisen ratkaisun välttämätön ehto on se, että Palestiinan arabeja ja Israelin juutalaisia kohdellaan tasaveroisesti. Se, että näin ei ole tehty, johtuu nykyisistä voimasuhteista, Yhdysvaltojen tukeman Israelin voimasta ja palestiinalaisten ja koko arabimaailman heikkoudesta. Kahden valtion ratkaisu on näissä oloissa pelkkää abstraktia puhetta.

Matzpen esitti jo vuosikymmeniä sitten internationalistisen ja demokraattisen ratkaisun: yhtynyt sosialistinen Arabi-itä, jossa kaikkien ei-arabialaisten kansallisuuksien (Israelin juutalaisten, Irakin kurdien, eteläsudanilaisten) kansalliset oikeudet on taattu teoriassa ja käytännössä. Palestiina itsessään on liian pieni Palestiinan kysymykseen ratkaisuun. Vanhan koulukunnan kansainvälisenä sosialistisena Moshe Machover kannattaa yhä Matzpenin ohjelmaa. Samasta syystä hän muuten myös pitää EU:n ja Euroopan yhdentymisen vastustamista takaperoisena nationalismina, joka valitettavasti on tarttunut huomattavaan osaan vasemmistoa.

-Vaikka oikeudenmukainen ratkaisu Lähi-idässä näyttää olevan kaukana, edistykselliset ihmiset eivät saa jäädä toimettomiksi. Israelia voidaan painostaa lopettamaan Gazan eristäminen ja Länsirannan miehittäminen. Painostusta voidaan tehostaa osto- ja turismiboikotein, samoilla keinoilla, joilla ulkopuoliset jouduttivat apartheidin purkamista Etelä-Afrikassa.

-Palestiinassa asia on erityisen kiireellinen. Kuka tietää, milloin väkivaltaisessa Lähi-idässä syntyy tilanne, jossa Israel katsoo ajan suotuisaksi uudelle massiiviselle etniselle puhdistukselle, vuoden 1948 tapahtumien saattamiselle loppuun?

Meidän on tehtävä kaikkemme, että ”suotuisaa aikaa” ei tule, sanoo Moshe Machover.



Moshe Machover, heprealainen sosialisti Lontoossa
-syntynyt Tel Avivissa vuonna 1936
-opiskellut matematiikkaa, fysiikkaa ja tilastotiedettä Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa ja matemaattista logiikkaa Puolan tiedeakatemiassa Varsovassa, väitellyt tohtoriksi Jerusalemissa vuonna 1962
-filosofian emeritusprofessori Lontoon King’s Collegesta
-tutkii nykyisin kollektiivisen päätöksenteon ja äänestyksen teoriaa
-oli nuorena mukana siionistis-sosialistisessa nuorisoliikkeessä Hashomer Hatza’irissa (”Nuori vartija”), josta erosi ja liittyi Israelin nuorkommunisteihin
-erotettiin kommunistipuolueesta vuonna 1962 ja oli perustamassa Israelin sosialistista järjestöä Matzpenia
Machoverin artikkeli “Israelis and Palestinians: Conflict and Resolution” on luettavissa osoitteessa
http://www.amielandmelburn.org.uk/articles/moshe%20machover%20%202006lecture_b.pdf
Matzpenin teksteihin englanniksi, hepreaksi ja arabiaksi voi tutustua osoitteessa
http://www.matzpen.org/index.asp
HR


Vieraile arkistossa: Moshe Machover, Lähi-itä, Hannu Reime

[home] [archive] [focus]