Aikalainen, No: 8/2005

Vanhan hyvän ajan journalismia

Kirsi Rekola

Tapani Lausti: Toisinajattelun tiekartta. Like 2004. 176 s.

Valtamedia paahtaa täysillä yhden totuuden väylää mantraansa hokien: vapauden, demokratian, hyvinvoinnin ja moniarvoisuuden tietä me tässä kuljemme, kunhan emme liikaa kiinnitä huomiota pientareelle paiskautuneisiin raatoihin.

Veteraanitoimittaja Tapani Lausti kiinnittää, ja levittää lisäksi eteemme kartan kokonaisesta piilotetusta tieverkostosta, joka valtamediassakin toki näkyy, mutta yleensä vain kiusallisena haamukuvana: tästä vaikenemme. Kirja sisältää varsin vähän mitään sellaista, mikä ei olisi kaikille jo tavallaan tuttua. Tässä sen arvo paradoksaalisesti onkin. Lausti on nimittäin vanhan hyvän ajan toimittaja, joka uskoo ihmisten haluun ja kykyyn ymmärtää sitä todellisuutta, jossa elävät, ja pitää tehtävänään etsiä ihmisten arkikokemusten yhteiskunnallisia taustoja.

Lausti ei yritä olla itse suuri ajattelija. Oppaina saavat toimia eräät vähälle huomiolle tai paitsioon jätetyt ajattelijat. Heidän yhteinen nimittäjänsä on valistusajoilta periytyvä rationaalinen lähestymistapa. Toisin kuin poliittinen journalismi yleensä, kirjan teksti ei terävyydestään huolimatta ole hyökkäävä eikä höyhennä epäilevää lukijaa varmuuden vuoksi jo etukäteen. Lukija saa ajatella itse, myös toisin. Kirja ei myöskään halvenna eikä solvaa vähäosaisia kansalaisryhmiä, kuten köyhiä, mikä sekin on valitettavasti nykyään mediassa epätavallista.

Kirjan globaali näkökulma ruotii erityisesti Yhdysvaltain ja kehitysmaiden roolia maailmanjärjestelmässä. Ylittämätön helmi on kuitenkin hyvinvointivaltion ahdinkoa käsittelevä luku. Unkarilaissyntyisen István Mészárosin ajatteluun nojautuen se selittää harvinaisen tajuttavasti, miten kalliiksi ei tule hyvinvointi vaan kapitalismin ylläpito, koska varoja on yhä enemmän kanavoitava pääomapohjan laajentamiseen ja siitä seuraavaan hukkatuotantoon. Seurauksena ovat loputtomat ”säästöt” ja ”leikkaukset”, ekologinen rasitus sekä suurtyöttömyys.

Työttömyys ei lopu ”työpaikkoja luomalla”, sillä tehokas yritysjohtaminen on nykyään työvoiman karsintaa. Ongelmana on olemassa olevan vaurauden ja välttämättömän työn jakaminen, ei työn puute. Koskahan asiakkaat Suomessa alkavat levittää tällaisia kirjoituksia ranskalaisten tapaan työvoimatoimistojen liepeille?

Kirja kuvailee osuvasti nykyajan uusnaiivia asennetta: ihmisiä pakotetaan elämään sietämättömissä oloissa, ja sitten ollaan kovin ihmeissään, kun jotkut heistä ryhtyvät väkivaltaisiksi. Lausti esittää tämän huomion Israelin politiikan yhteydessä, mikä ei vähennä sen yleispätevyyttä.

Laustin kirjan lukaisee nopeasti, ja silti tuntee suuresti sivistyneensä. Se on erinomaista journalismia, parasta mitä olen aikoihin lukenut.

 

[home] [archive] [focus]