http://marttey.wordpress.com/ 27.6.2009

Tapani Lausti: Toisinajattelun tiekartta

Martti Rasa

Tapani Laustin teos Toisinajattelun tiekartta asettelee aiheensa jo kirjan kansikuvassa hyvin mehukkaasti. Kiinnostaisiko palkkaorjuus vai kenties ehkäkö kansalaistulo, nationalismi vai ihmisyys, yhtiövalta vai ruohojuurivalta ja niin edelleen. Teoksen tarkoitus on sekä perehdyttää yhteiskunnallisiin muutoksien tarpeisiin että inspiroida niiden pohtimiseen ja sen myötä vaikuttamiseen: siinä Lausti on mielestäni onnistunut hyvin.

Lausti lähtee liikkeelle anarkismin perinteestä ja laajentaa aihepiiriään kirjan myötä laajasti kansalaisvaikuttamisesta maailman valtapolitiikkaan, käsitellen matkan varrella esimerkiksi journalismia, etnisyyden käsitettä, nationalismia, yhtiövaltaa, intellektuellien vastuuta ja niin edelleen. Hän kyseenalaistaa nykyisenkaltaiset, kapitalistisen modernin maailman näennäisesti luonnolliselta vaikuttavat asetelmat kuitenkin jo heti kirjan alussa. Palkkaorjuus ja yhtiövalta ovat eräitä ydinkäsitteitä, joihin Lausti tarttuu tarmolla. Koska kirja on laajuutensa puolesta myös välillä melko hajanaisen tuntuinen – 163 sivua sisältää 22 kappaletta alaotsikoineen – esittelen tarkemmin vain itselleni parhaimmiten mielen päälle jääneet asiat. Käsittelemättä jää kovin paljon, joten missään tapauksessa tätä tekstiä ei voi nähdä yhteenvetona kirjasta, vaan lähinnä esittelynä, jonka tulisi kannustaa lukemaan kirja kokonaan.

Mikä sitten näitä ”näennäisen luonnolliselta vaikuttavia asetelmia” ylläpitää? Kappaleessa Mielikuvat ja todellisuus väkivaltaisessa maailmassa Lausti kysyy, miten ihmiset kykenevät käsittelemään todellisuutta, jossa rauhanpalkintoja jaetaan henkilöille, jotka ovat aiheuttaneet suunnatonta kärsimystä ihmisille ja jossa vapaan markkinoiden ideologia ajaa sen tuhojen edellä. Vääristyneet mielikuvat sekä kykenemättömyys hahmottaa ilmiöitä johtuvatkin monitasoisesta propagandajärjestelmästä, jota ensisijaisesti media ylläpitää. Kuten Noam Chomsky on todennut, ”vapaiden maiden” itsesensuuri on toimivampaa kuin totalitaaristen maiden väkinäinen sensuuri, sillä sitä on hankalampi tulkita kriittisesti. Ihmiset elävät päällekkäisissä illuusioissa.

Palkkaorjuutta käsitellessään Lausti esittelee paikallistalouksien idean. Paikallistaloudellinen vaihto tapahtuu rahatalouden ulkopuolella, ja se perustuu yhteisön moraalisen painostukseen. Idea on yksinkertaisesti se, että kun minä annan jollekin kitaratunteja, kerään tästä plussan, joka menee keskustilille, ja jonka myöhemmin voin hyödyntää vaikkapa hankkimalla joltakin piirin jäseneltä apua muuttohommissa. Plussat ja miinukset kerätään keskustilille, jotta voidaan seurata vaihdon tasaisuutta. Paikallistaloudet voivat toki toimia eri tavoin, mutta idea on selvä: taitoja ja tietoja hyödynnetään ja niistä hyödytään, mutta rahapuolesta ei tarvitse stressata. Järjestelmä tukee etukädessä vähävaraisia, mutta se kuulostaa yleensäkin ottaen yhteisöllisyyttä edistävältä ja ennen kaikkea järkevältä järjestelmältä. Vaikka tällaista järjestelmää tukevat Britanniassa kymmenet tuhannet ihmiset, media ei ole juuri asiasta tiedottanut.

Laustin teos pohjaa yhteiskuntakriittisyyteen, eikä mihinkään valmiiseen poliittiseen ideologiaan. Lausti ei siis missään vaiheessa päädy ehdottomaan ihannevaltiomuotoaan, vaan keskittyy esittelemään vaihtoehtoisia muutosideologioita ja -tapoja. Mielestäni varsin loogisesti tämä johtaa välillä vasemmistolaisiin näkemyksiin sekä anarkismin muotoihin. Kapitalistisen järjestelmän ollessa Laustin silmätikkuna tasaisesti koko kirjan ajan, sosialismi saa tarkastelulle jalansijaa. Lausti kirjoittaa käsitteellisestä petoksesta, jonka sosialismi koki Neuvostoliiton aikana. Sosialismin käsite sai kapitalismin ideologiat hyppimään ilosta, koska Neuvostoliiton yhdistäminen sosialismiin sallii sosialismin käsitteelle mahtavan propaganda-arvon. Näin ollen sosialismi onkin nykyään tabu. Asiasta voi lukea lisää täältä.

Kun puhutaan kapitalismista ja valtapolitiikasta, puhutaan etukädessä Yhdysvalloista, ja tietenkin Lausti esitteleekin paljon Yhdysvaltoihin kohdistuvaa kritiikkiä. Vaikka kirjassa vilahtelee lukuisia eri ajattelijoita ja yhteiskuntakriitikoita, edellämainittu Noam Chomsky on kuitenkin keskeisin henkilö, johon Lausti viittaa ja jota hän siteeraa. Chomskyn nimi nouseekin esiin varsinkin kirjan käsitellessä Yhdysvaltojen häikäilemätöntä tapaa edistää ”demokratiaa” ja ”vapautta” väkivalloin.

Tästä edetään Naton suhteesta Suomeen. Esimerkiksi Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki on todennut, ettei Suomen pitäisi liittyä Natoon – eikä myöskään liittoutua sotilaallisesti EU:n kanssa. Syvenevät kriisit ovat todennäköisiä, ja niistä tulisi pysyä poissa. Åbo Akademin tutkija Hannu Virtanen on taasen muistuttanut, että Suomella ei ole sotilaallisia uhkia, ja jos suursota syttyy, vain liittoutumattomuus on mahdollisuus pysyä sodan ulkopuolella. Nato jakaa myöskin valtiot voittajiin ja häviäjiin, jolloin köyhien ja rikkaiden maiden kuilu syvenee entisestään. Tällainen kehitys lisää myöskin terrorismia, jota vastaan sitten taas taistellaan pommittaen kehitysmaiden ihmisiä ja niin edelleen. Sotilasliittojen näkeminen ratkaisu kaikkeen onkin yksi keskeinen illuusio, jossa valtiot ja ihmiset elävät.

Toisinajattelun tiekartta on satunnaisesta epäjohdonmukaisuudestaan ja laajuudestaan huolimatta etukädessä inspiroiva teos, joka käsittelee lukuisia ilmiöitä, ideologioita ja yhteiskuntakriitikoita – niin monia, että tällaisen kirjakatsauksen laajempi tarkastelu on hyvin vaikea tehdä. Kirja esittelee hyvin laajasti kriittisiä ja vallitsiviin ideologiohin nähden radikaaleja ajatusmalleja ja koittaa saada ajattelun pois ”realipolitiikan” ympäriltä. Se antaa aineksia omaan ajatteluun sekä esittelee aihepiirejä, joihin lukija voi vapaavalintaisesti tarttua ja tutustua laajemmin sekä kannustaa kansalaisvaikuttamiseen ja ruohonjuuritason toimintaan. Kirjan ydinsanoma on, että yhteiskunnat eivät ole päätöspisteessään ja kaikkeen kakkaan voi, kannattaa ja pitää vaikuttaa.

Teos on saanut myös jatkoa: samalla periaatteella jatkava Tienviittoja tulevaisuuteen ilmestyi vuonna 2008.


Ks. muita arvioita

 

 

[home] [archive] [focus]