Historiasta koukaten tulevaisuuteen

Hannu Itkonen

Tapani Lausti: Tienviittoja tulevaisuuteen. LIKE/Suomen Rauhanpuolustajat, Helsinki 2008. 159 s.

Tapani Lausti tunnetaan kriittisenä ja analyyttisesti maailman tapahtumia seuraavana toimittajana. Laustin työskentely ulkomailla muun muassa pitkäaikaisena YLE:n Lontoon kirjeenvaihtajana on avannut toimittajalle näkökulmia, jotka laajan lukeneisuuden kanssa tuottavat kiinnostavaa luettavaa. Viime vuonna ilmestynyt teos Tienviittoja tulevaisuuteen on jatkoa pohdinnoille, joita Lausti esitti vuonna 2004 ilmestyneessä teoksessaan Toisinajattelun tiekartta.

Tienviittoja tulevaisuuteen on vaihtoehtoisen yhteisöllisyyden, nykyisestä poikkeavien yhteenliittymisten mahdollisuuksien jäljittämistä. Laustin tarkastelu jakaantuu kahtaalla. Yhtäältä hän esittelee poikkeavia ihmisten yhteisöllisen toiminnan tapoja kuten eurooppalaisia vasemmistososialistien työläisneuvostoja, Espanjan vallankumouksen kollektiiveja ja Israelin kibbutseja. Toisaalta Lausti kuljettaa kansien väliin yhteiskunnallisen ajattelun klassikkoja ja nykyteoreetikkoja. Innokkaimmin Laustin lainauksissa näkyvät nimet Michael Albert, Noam Chomsky, David Edwards, William Morris, Bertrand Russell ja Jeremy Seabrook.

Vaihtoehdottomuuden ideologian kimppuun käydessään Lausti viittaa Juha Siltalan, Kaisa Kautto-Koivulan ja Marita Huhtaniemen teksteihin, joiden ansiona on nyky-yhteiskuntien pahoinvoinnin syntyhistorian valaiseminen. Omaksi ihmiskunnan tulevaisuuden tienviittojen linjaamisen menetelmäkseen Lausti kirjaa historian saatossa esiintyneiden liikkeiden ja ajatusten tarkastelun. Laustin mukaan muutoksen mahdollisuus sisältyy siihen, että ”ihmisillä on luontainen taipumus rakentaa yhteisöjä, joissa kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa omaa ja lähiyhteisöjen elämää koskeviin päätöksiin”. Lausti väittääkin, että epädemokraattiset, hierarkkiset sosiaaliset rakenteet sotivat ihmisen perimmäistä lajiolemusta vastaan.

Teoksessaan Lausti tarjoilee kritiikittömän yhteiskuntanäkemyksen vastapainoksi toisenlaista yhteiskuntaa kuvailevia haaveita. Historiaa Lausti tarkastelee laboratoriona, jossa on kokeiltu mahdollisuuksien rajoja. Kriittinen lukija saattaisi toki ehdoin hyväksyä Laustin valinnan, mutta syyttää valikoivista historiallisista katseista. Lisäksi Laustin vaihtoehtoisen yhteisöllisyyden ja myös ajattelijoiden esittelyt ovat laajuudeltaan poikkeavia. Osa esittelyistä jää varsin suppeiksi ja esimerkiksi A. S. Neill´n perustama Summerhill-kasvatusyhteisö on kuitattu parilla sivulla.

Laustin yksiselitteinen arvio on, että nykyinen globaalikapitalismi on rakennettu kestämättömälle pohjalle. Kapitalistisen kuplatalouden romahtamisen mahdollisuus, ympäristöongelmat ja maapallon militarisoituminen ovat ilmiöitä, joiden pitäisi pakottaa etsimään uudenlaisia yhteistoiminnan muotoja. Kysyessään muutoksen mahdollisuudesta Lausti kirjoittaa: ”Uskoisin, että se ei ole mahdotonta ja että se on itse asiassa välttämätöntä. On merkkejä siitä, että kansalaisten enemmistö monissa maissa ei usko nykyisen menon voivan jatkua loputtomiin. Maailmantalous horjuu, ympäristöongelmat voivat lähitulevaisuudessa syventyä ja yhteiskuntarauha saattaa vaarantua taloudellisen eriarvoisuuden murtaessa kansalaisten keskinäisiä solidaarisuuden tunteita. Siksi toisenlaisen tulevaisuuden kuvitteleminen ei ole vapaa-ajan huvitusta vaan kipeän kiireellistä tarvetta uusien ajatusten kollektiivisen pohdintaan.” (s.146)

Laustia ei voi myöskään syyttää esiin nostamiensa teemojen suppeudesta. Tästä viestii jo teoksen otsikointi, joista voi poimia muutamiksi esimerkeiksi: William Morrisin profetiat; Ihmisenä olemisen arvoitus; Työn palkitsemistavat, Globalisaation kirot, Journalismi ja demokratia. Laustin teemat ovat ajankohtaisia. Pohdinnat työn palkitsemistavoista, kansalaistulosta ja nykymedian yhteiskuntaa demokratisoivista mahdollisuuksista ovat innovoivaa luettavaa. Ansio on myös se, että Lausti osoittaa monien nykyilmiöiden historiallisuuden. Esimerkiksi kansalaistulon suhteen sukelletaan aina Charles Fourierin ja Bertrand Russellin pohdintoihin. Kansalaistulomietiskelyjen yhteydessä nousee kiinnostavasti esille (Russelliin viitaten) myös sellaiset ilmaispalvelut kuin museot, kirjastot, koulut ja puistot. (s. 100) Kansalaistulon ja ilmaispalvelujen välisen suhteen selvittely on mittava haaste myös nykyteoreetikoille ja -politiikoille.

Laustin valinta laajalla perspektiivillä liikkumisesta sekä yhteenliittymien muotojen että teoreetikkojen suhteen tuottaa teokseen väistämättä tiettyä hajanaisuutta. Tehdyt yleistykset ja historiallisten vastaavuuksien jäljittäminen on mahdollista kyseenalaistaa. Mutta eikös se olekin juuri hyvän keskustelukirjan tehtävä. Lausti on onnistunut avaamaan teoksessaan monia kiinnostavia näkökulmia, jotka pakottavat lukijaa paitsi pohdiskeluihin myös oman aiemman lukeneisuutensa kertaamiseen. Monille etenkin nuoren sukupolven edustajille Laustin kirja on sivistävä lukukokemus. Laustin kaltaisia kriittisiä ja päivänpolitiikan harmauden ylittäviä yhteiskunnallisia
toimittajia ja ajattelijoita toivoisi löytyvän enemmän. Tienviittoja tulevaisuuteen -teoksellaan Lausti on osaltaan avannut latua näille kriitikoille.

Hannu Itkonen on Jyväskylän yliopiston professori.

[home] [archive] [focus]