Kirjo, 1/2008 Kirjo, 1/2008
J.K. Ihalainen
Tapani Lausti: Tienviittoja tulevaisuuteen, 160 sivua, Like Pystykorvakirja 2008
Tämä teos on ulkoasultaan kevyt, mutta teoksen painavuudesta saa makua jo ensimmäisessä lauseessa: "On kuin eläisimme miehitetyssä maailmassa." Miehittäjät ovat viitoittaneet valtaväylämme kulkemaan haluamaansa suuntaan, sloganeilla kuten Kehitys, Työ, Vaurastuminen, Hyvinvointi. Tiemme on viitoitettu itsestäänselvyyksillä, fraaseilla joiden tarkoituksena on uskotella meille että luvassa on parempi tulevaisuus, maailmanrauha ja vakaa talous. Tämä on miehittäjien versio ikuisesta kujanjuoksusta vapaan markkinatalouden temppeleihin, ostoskeskuksiin ja pankkisaleihin, jonne eivät kuitenkaan mahdu kuin harvat ja valitut.
"Historiaa voi pitää laboratoriona, jossa on kokeiltu mahdollisuuksien rajoja. Nykyisenlaisiin yhteiskuntiin päättyminen ei tarkoita, että ne ovat ainoita vaihtoehtoja tai että niiden synty on vääjäämättömien luonnonlakien tulosta." Historiamme on täynnään esimerkkejä väkivallan ja sorron kautta toteutuneista murroksista, jotka olisivat voineet päätyä toisellakin tavalla. Eräs tällainen esimerkki on venäläinen vallankumous, jossa stalinismi syrjäytti leninismin ja trotskilaisuuden. Sosialistisen Venäjän ulkopuolella työväenliike sai jossain vaiheessa omistavan luokan sen verran ahtaalle, että "oli luotava eriasteisia hyvinvointivaltioita, jotta kapinamieli ei riistäytyisi käsistä. Palkkaorjuutta tämä ei misään vaiheessa poistanut."
Harvainvalta on värjännyt tannerta punaiseksi koko kirjoitetun historian ajan, ja se on tapahtunut taloudellisten intressien varjossa. Rooman vallan, kolonialismin ja kansainvälisen kapitalismin kautta ollaan tultu tilanteeseen, jossa tavallisen ihmisen elämä on valtioiden ja yhtiöiden puristuksessa käymässä tukalaksi. "Ajatus, että nykyinen meno voi jotenkin jatkua hamaan tulevaisuuteen, on epärealistinen."
Teoksessaan Tapani Lausti tarjoaa vaihtoehtoisia tienviittoja, inhimillisempiä päämääriä ja poliittisia utopioita, joilla on hätkähdyttävän pitkä ja vankka historiansa.
Utopian haaste
William Morrisin utopiat, ja erityisesti tämän kirjan kanssa samaan aikaan ilmestyneen Huomispäivän uutisia (Savukeidas 2008), Tapani Lausti nostaa haasteeksi nykypäivän tiekartaston laatijoille. Vuonna 1890 ilmestynyt teos (News from Nowhere) ajoittuu 2000-luvun alkuun. Kuvaavaa on, että 1930-luvun lamavuosina olivat Morrisin teokset ainoaa jäljellä olevaa irtainta omaisuutta pohjoisenglantilaisten kaivosmiesten kodeissa. Morris antoi mielikuvitukselle siivet väittämällä, että toisenlainen yhteiskuntamuoto on mahdollinen. Utopistisen yhteiskuntamallin eräs keskeinen voima on, ettei kehitys tarkoita tuottamisen ja kuluttamisen kiihtyvää kasvua, vaan elämisen laadun, työntekemisen riemun ja olemisen onnen kasvua ihmisen yhteiseen mittaan.
Laustin puheenvuoro vapaan kasvatuksen puolesta on innoittava. William Morrisin utopian ihmiset ovat unohtaneet mitä sanalla 'koulu' tarkoitetaan. Oppiminen perustuu lapsen luonnollisen uteliaisuuteen, mikä on monien mielestä Nowhere-yhteiskunnan miellyttävimpiä piirteitä. Varsin kuuluisa esimerkki tällaisesta vapaasta opiskelusta on Summerhill Etelä-Englannissa, jossa se on toiminut vuodesta 1921 saakka. Sinänsä vapaata kasvatusta oli kehitelty 1700-luvulta lähtien, koska kasvatus ja koulunkäynti oli kaikissa kristityissä maissa varsin kurinalaista ja jäykkää. "Kasvatusta ei pitänyt verrata astian täyttämiseen vedellä, vaan pikemminkin kukan kasvattamiseen sen omalla tavalla."
Bertrand Russellin (1872-1970) mielestä oppiminen sinänsä on vapauttava kokemus ja irrationaalisen pelon vihollinen. Russellia viehätti filosofi Baruch Spinozan näkemys, jonka mukaan vapaa ihminen on sellainen, joka on kirjaimellisesti kiinnostunut kaikista maailman asioista ja joka ei ole omien ahtaiden huoliensa tuottaman ahdistuksen vanki. Esseessään "hyödyttömästä tiedosta" Russell korosti tällaisen tiedon välillistä hyödyllisyyttä.
Vapauden illuusio
Englantilainen mediakriitikko David Edwards on todennut, "vapaudelle ei ole suurempaa estettä kuin olettamus, että se on jo saavutettu." Politiikan päiväkielellä meille vakuutetaan liberaalien markkinavoimien takaavan meille vapaata valintaa ja varmat päivät. Mitä mahdollisuuksia tuon vakuuttelun taakse kätkeytyykään, se valkenee meille vasta väistämättömän kriisin hetkellä (lama, lomautukset, irtisanomiset). Hyvinvointivaltion ytimessä sijaitseva kipupiste on sen käyttämässä kielessä, joka pakkohyvinvoittaa ja luovuuttaa kansalaisiaan kokemaan itsensä vajavaisiksi elleivät hyvinvoi ja ole luovia joka käänteessä, nonstop.
Innovatiivisuus, tasa-arvo ja kilpailukyky. "Sisällyksetön kehitysajattelu osoittaa välinpitämättömyyttä kaikkea sitä kohtaan, mitä tiedämme ihmisestä lajiolentona. Käytännön elämä osoittaa, että pienimmänkin tilaisuuden avautuessa ihmiset etsivät syvempää kokemusta kuin heille tyrkytettyä kuuliaista palkkaorjuutta ja passiivisen kuluttajan osaa." Pelin henki on että kuluttaja itse tuntee olevansa aktiivikansalainen tehdessään ostoksia Aktiivirahalla tai muulla kortilla. Shoppailusta on tullut urheilulaji.
Käsitteen kehitys armoton määre on "eteenpäin ja enemmän", "enemmän vähemmällä". Kukaan ei ole oikeastaan vaivautunut määrittelemään mitä kehityksellä tarkoitetaan, onhan sen oletusarvona taloudellinen, ei henkinen kehitys. Samoin käsitteet "työaika" ja "vapaa-aika" ovat sulaa vahaa käyttäjänsä käsissä. "Vapaa aika" paljastaa että kyse on jonkinlaisesta sisäistetystä kusetuksesta, vapaasta iltahämärästä, jonka vastaparina on varmaankin "vangittu aika", jolloin suoritetaan (a) pakkotyö, (b) orjatyö, (c) työ — riippuen kunkin työn mielekkyydestä tai mielettömyydestä. Tästä voitaisiin mennä pidemmälle arvuuttelemaan hyödyllisen ja hyödyttömän tekemisen, ajankäytön ja ihmisen rajanvetoa; tai voisimme eritellä ihmissuhdehyötykäytön, mitä hyötyä on tuntea joku kuivakka kamreeri tai rikas leski tai nariseva kriitikko. Elämme kaiken aikaa tämän arvottavan julkishallinnollisen kielen semanttisella juoksuhiekalla, luemme aamun lehden, katselemme uutiset, selaamme 7 päivää, tai taistelemme Kelan tuulimyllyinä kieppuvien byroteknikkojen kanssa. Noh, nyt kyllä karkasi Laustin kirja hieman käsistä, palaanpa siihen.
Työn luonto
Teollisen vallankumouksen luoma radikaali muutos on nähtävissä kaikissa kansankerroksissa. "Emme juuri ihmettele, miten oli mahdollista opettaa miljoonat ja taas miljoonat ihmiset elämään kellokortin orjuudessa, miten työnantajien tarjoama palkkatyö korvasi vapaamman työrytmin, omien mielialojen tahdittaman työnteon." Kaupungeissa työstä tuli työnantajien omaisuutta, ja vain reuna-alueilla, maaseutukylissä, tehtiin enää omaehtoista työtä.
Vaihtoehdoksi orjatyölle Lausti tarjoaa osallistumiseen perustuvaa taloutta, mistä esimerkkinä hän ehdottaa osuuskuntatyyppistä tehtaiden ja tuotantolaitosten pyörittämistä, kuten tapahtui espanjalaisten syndikalistien toimesta Espanjan vallankumouksessa vuosina 1936-1939. Teollisuuden haltuunotto todisti että "teollisuutta voidaan harjoittaa tehokkaasti ilman osakkeiden ja obligaatioiden omistajia. Työläiset, insinöörit ja teknikot kykenevät itse operoimaan modernin teollisuuden monimutkaista koneistoa." (Augustin Souchy)
Poliittiset utopiat eivät ole otollista maaperää tämän päivän Suomessa, jossa tehtaita suljetaan ja tuotantoa siirretään kolmansiin maihin. Kuten Olli Herrala kommentoi Kuuban kauppasaarrettua taloutta Kauppalehdessä 21. helmikuuta 2008: "On hämmentävää huomata, että keskusjohtoiseen talouteen uskovia on vieläkin olemassa. Fidel Castro yritti aikoinaan luoda jopa 'uutta ihmistä', jonka toiminta ei olisi itsekästä. Yhtä kahjo oli suunnitelma rahan lopettamisesta." Samassa artikkelissa todetaan, että amerikkalaiset öljyjätit toivovat pääsevänsä tutkimaan Kuuban rannikon öljyesiintymiä. Nykyaikainen kapitalismi on hyvin aggressiivisesti ja väkivaltaisesti miehittämässä niitä alueita, joissa on yhä vallalla vanhakantainen, kiireetön ja tehoton taloudenhoito.
Bertrand Russell kuvasi globalisaation kirjoja vuonna 1918 näin: "Vallan keskittyminen ei ainoastaan aiheuta sotia, vaan vastaavasti myös sodat ja niiden pelko tekevät vallan keskittämisen välttämättömäksi." (Proposed Roads to Freedom)
Vaihtoehdoksi keskusjohtoiselle byrokratian halvauttamalle valtionhallinnolle ja kiikkerän kapitalismin armoilla toikkaroiville työmarkkinoille Lausti profiloi yhdyskuntademokratiaa, jossa byrokratiaa on riisuttu ja päätäntävaltaa siirretty paikallishallintoon ja itsehallinnollisille yhdyskunnille. Tällaisesta hän antaa lukuisia esimerkkejä, mutta erityisesti hän ottaa esiin kehityksen Latinalaisessa Amerikassa. Viime vuosituhannen lopun veristen sisällissotien ja kansanmurhien jälkeen on useissa maissa ryhdytty irrottautumaan Washingtonista johdettujen kansainvälisten finanssilaitosten, kuten Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin, otteesta.
Argentiinassa tämä kehitys on johtanut lakkoihin, sabotaasiin, työtaisteluihin ja tehtaiden valtauksiin. Osuustoiminnallisia yrityksiä on perustettu sekä Argentiinassa että Venezuelassa, Boliviassa, Ecuadorissa ja hieman varovaisemmin Brasiliassa. Kaikkialla Latinalaisessa Amerikassa puhutaan 500 vuotta kestäneen sorron vähittäisestä päättymisestä.
Kaikkialla maailmassa ovat ihmisten asenteet muuttumassa kriittisempään suuntaan. Tavoitteena on tuotannon palauttaminen palvelemaan paikallista kulutusta "...jotta Manchesterin asukkaat eivät olisim riippuvaisia Chilestä tuoduista vihanneksista, jotta Kalkutan slummien asukkaat eivät olisi pakotettuja käyttämään amerikkalaisten ylikansallisten yhtiöiden salaisella reseptillä valmistettua saippuaa, jotta Thaimaan pelloilla kasvavien viljalajien geneettinen rakenne ei olisi Tokiossa tai Frankfurtissa päämajaansa pitävien yhtiöiden omaisuutta — kaikki nämä liikkeet muodostavat osan yhteistä projektia..." (Trevor Blackwell & Jeremy Seabrook: The Politics of Hope, 1988)
Tulevaisuuden kohtaaminen
Vaikeaselkoisinta tulevaisuuden suhteen on se, mitä pitäisi tehdä. Lausti lataa lukuisia esimerkkejä tulevaisuuden visioiksi, näistä monet varsin konkreettisina esimerkkeinä. Paikallisraha, jota on kokeiltu Englannissa ja Espanjassa. Kansalaispalkka, josta on väännetty peistä meillä Suomessakin. Energiankulutuksen vähentäminen paikallisella tasolla vähentämällä riippuvuuksia öljyyn ja ydinvoimaan, ja vanhojen "pula-ajan" taitojen herättäminen henkiin. Paikallishallinto, osuuskunnallinen yritystoiminta, partisaanilehdistö, vaihtoehtoinen uutisten välittäminen, yhteisöllinen kulttuurielämä keskusjohtoisen passiivisen sijaan ... Keskustelu näistä asioista on hyvinkin vilkasta, mutta se ei meillä näy muuta kuin hieman koomisina otsikkoina: "Suomalainen demokratia romahti banaanivaltiotasolle" (Tuija Brax, Aamulehti 23.2.2008).
Tapani Laustin teos herättää lukijassa paljon kysymyksiä, joista haastavin lienee: mille työlle pyhitämme elämämme?
J. K. Ihalainen on kirjailija, kirjanpainaja, kääntäjä ja kustantaja.
Ks. myös: Rohkaisua paremman maailman tavoittelijoille, Elias Krohn
Ks. myös arvioita teoksesta Toisinajattelun tiekartta