Aikalainen, 2.5.2008 Aikalainen, 2.5.2008
Esa Aallas
Tapani Lausti: Tienviittoja tulevaisuuteen. Like 2008.
New Yorkissa tai Tokiossa päättäjät voivat sulkea paikallisen tuotantolaitoksen yhdessä yössä edes tietämättä, missä se sijaitsee. Voimattomuuden tunne on murskaava. Työttömyys voi kolminkertaistua yhdessä ainoassa päivässä.
Täten kuvaa kansainvälisiä kauppatuulia englantilainen paikallistalouden tutkija Guy Dauncey.
Ruotsalaisen Wallenberg-suvun yhdessä Suomen lammasmaisen valtion kanssa tekemä päätös Stora Enson Kemijärven tehtaan lakkauttamisesta ponnahtaa mieleeni. Samoin kuin Kemijärvi-liike, jonka painostuksesta itälappilainen kaupunki yrittänee pakkolunastaa tehdaskiinteistön jatkaakseen toimintaa.
Kemijärvi ei ehtinyt Tapani Laustin teokseen esimerkiksi ihmisten heräämisestä vaatimaan yhtiöitä osakkeenomistajilta työntekijöille.
Sen sijaan 80- ja 90-luvun Englannissa asunut, ja muun muassa Ylen kirjeenvaihtajana toiminut Lausti kertoo englantilaiskaupungeissa ja -kylissä alulle pannuista kansalaishankkeista, joilla pyritään irti öljyyn perustuvasta taloudesta.
Tekijä ei mainitse tässä yhteydessä öljyjätti Shellin hallituksen puheenjohtajaa Jorma Ollilaa. Eikä liioin kännykkäkaupoista joka viikko 39 000 euroa viime vuonna kuitannutta Nokian Olli-Pekka "Bochum" Kallasvuota.
Heidän sijasta Lausti referoi kahden entisen nokialaisen innovaattorin Kaisa Kautto-Koivulan ja Marita Huhtaniemen Vapaaksi kvartaalitalouden talutusnuorasta-teosta (2006).
Kaksikko katsoo, ettei pääoman omistajan ahneudella ole rajoja eikä työntekijöiden hiostamisella minkäänlaista selvää yhteiskunnallista mieltä.
Palkkatyötä entisajan orjuuteen vertaava Lausti kysyykin, olisiko maailmantaloutta horjuttavan ahneuden lakipiste jo eräin paikoin saavutettu. Joko aikamme on valmis tunnustamaan upporikkauden ja rutiköyhyyden yhteyden? Ja kokeilemaan perustuloa ilman että ahne, palkkaorjia tarvitseva eliitti haukkuu perustulolla eläviä laiskaksi?
Erityisesti Noam Chomskyn mutta myös historian unohduksesta viime aikoina nostetun englantilaisen näkijän William Morrisin sekä Bertrand Russellin ihmiskäsityksistä Lausti etsii kivijalustoja oikeudentunnollemme sekä lastemme synnynnäistä vapauden vaistoa tukevalle kasvatukselle.
Yhden vaihtoehdon tulevaisuudelle, ja miksei Kemijärvellekin Lausti löytää viime vuosisadan vapaushenkisimmästä kumouksesta, Espanjan sosiaalisesta vallankumouksesta vuosina 1936-39.
Lausti vihjaa vallitsevan historiankirjoituksen jättäneen tietoisesti sisällisodan varjoon espanjalaisten syndikalistien noina vuosina hahmottaman uudenlaisen yhteiskuntarakenteen. Siihen sisältyi ajatus että modernia teollisuutta voidaan harjoittaa tehokkaasti ilman osakkeiden ja obligaatioiden omistajia.
Syndikalistien aikaan Barcelonan tekstiiliteollisuus oli paremmassa kunnossa kuin kapitalistien johdon alaisuudessa. Metalliteollisuus nousi Kataloniaan käytännöllisesti katsoen tyhjästä. Sosialisoidut terveyspalvelut toimivat.
Mutta koska sekä läntisten demokratioiden hallitsevat eliitit että Stalinin Neuvostoliitto suhtautuivat Espanjan vallankumoukseen vihamielisesti, Franco sai murskata sen.
Silti haaveet jäivät elämään.
Anarkistisia vapausihanteita kannattavassa puheenvuorossaan Lausti mainitsee monia, meidän kollegoiden usein ylenkatsomia tai vähättelemiä vaihtoehtoisia esimerkkejä, etenkin latinalaisesta Amerikasta, jossa puhutaan 500 vuotta kestäneen sorron vähittäisestä päättymisestä ja uusliberalismin heikentymisestä. Eikä vain Botnian tehtaan kohtaamista hankaluuksista, kuten valtamedia antaa ymmärtää.
Ks. muita arvioita