12.7.2006 12.7.2006
Tapani Lausti
Kapitalistista globalisaatiota pidetään yleisesti inspiroivana haasteena. Esko Ahon mukaan "globalisaatio on kilpailua paremmuudesta ja siksi kehitystä eteenpäin vievä voima". ("Euroopan on uudistettava talous- ja yhteiskuntamallinsa", Helsingin Sanomat, 8.7.2006.)
Erkki Tuomioja kommentoi hiljattain globalisaatiota Ytimen sarjassa "Aikuinen radikaali" (maaliskuu 2006). Hän sanoi: "Mustavalkoinen ajattelu on torjuttavien listalla. Globalisaatio on väistämätöntä jo siksi, että maailman väkiluku on niin suuri, ettei vapaata liikkumatilaa ole — jokainen vaikuttaa muihin. Kansainvälinen työnjako voi johtaa hyvinvoinnin kasvuun mutta myös polarisoitumiseen. Kun kansallinen taso heikkenee, tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä ja sopimuksia."
Samaan teemaan liittyen Tuomioja kommentoi nettisivuillaan Sauli Niinistön Helsingin Sanomissa esittämiä ajatuksia: "Niinistö syyllistyy samaan perusvirheeseen kuin ajattelemattomimmat globalisaationvastustajat, jotka näkevät maailmantalouden yhdentymisen vain nollasummapelinä, jossa jokaista voittajaa kohden on vähintään yhtä suuri määrä häviäjiä." (Ks. omaa kommenttiani Niinistön ajatuksista: Kilpailukykyä ja näköalattomuutta)
Tuomioja jatkoi: "Toistettakoon siis jälleen kerran, että kaakkois-Aasian, Kiinan, Intian ja muiden vielä muutama vuosi takaisin kurjaloina pidettyjen maiden ja alueiden vaurastuminen ja nälänhädän uhan alla elämisen väistyminen on hyvä uutinen. Maailmantaloudessa uusien maiden vaurastuminen ei vie keneltäkään mitään pois, vaan avaa uusia markkinoita ja mahdollisuuksia globalisaatiossa kilpailukyvystään ja sen edellytyksenä olevasta hyvinvointivaltiostaan huolehtiville Suomen kaltaisille maille."
Tuomioja on toki älykäs ajattelija, mutta en voi olla ihmettelemättä hänen tyyntä tulevaisuuden uskoaan. Hän näyttää pitävän maailmantaloutta jotakuinkin rationaalisena järjestelmänä, jonka vinoutumisia viisaat ihmiset voivat kansainvälisin sopimuksin lieventää. Kyllä kai tämä johonkin rajaan asti on mahdollista, mutta Tuomiojan käsitykset "uusien markkinoiden avaamista mahdollisuuksista", "kilpailukyvystä" ja "hyvinvoinnista" ovat perin kritiikittömiä.
Kansainvälinen talousjärjestelmä on viime kädessä pääoman etuja ajavien voimien talutusnuorassa. Se sitoo koko maailman arvoihin, jotka ovat ristiriidassa inhimillisen hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen kanssa. Järjestelmä on vaarallinen sekoitus seurauksista piittaamatonta taloudellista kilpailua, viimeisen suurvallan, Yhdysvaltain, sumeilematonta omaneduntavoittelua ja teollisuusmaiden kilpailua raaka-ainevarojen ja -reittien hallitsemisesta. Kansainvälisen politiikan analyytikot seuraavat mielenkiinnolla, miten suuret kehitysmaat, Intia ja Kiina, sijoittuvat tähän vaaralliseen kuvioon. Maailma on toisin sanoen arvaamattomammassa tilassa kuin globalisaatio-innostus antaa ymmärtää.
Mitä Intian sisäisiin oloihin tulee, taloudelliset vastakohtaisuudet ovat vain jyrkentyneet. Niinikään alueellinen epätasa-arvo on kasvanut. Girish Mishra kirjoittaa, että kehitys on vaarantamassa maan poliittisen ja sosiaalisen vakauden. Intia saattaa ajautua hajoamisen tilaan. Poliittiset levottomuudet, rikollisuus ja separatistiset suuntaukset mitä todennäköisimmin voimistuvat. (Girish Mishra: Globalization and Growing Disparities, ZNet, 7.7.2006. Mishra arvioi tässä artikkelissa globalisaation tähänastista vaikutusta, eikä todellisuus lupaa hyvää tulevaisuutta ajatellen.)
Unkarilaissyntyinen filosofi István Mészáros on arvostellut tapaa, jolla kapitalistisen globalisaation puolustajat uskovat tämän prosessin poistavan kansainvälisen järjestelmän ongelmat. Mészáros sanoo, että globalisaatio päinvastoin päästää valloilleen järjestelmän kontrolloimattoman luonteen. Hänen mielestään globalisaatio ei voi mitenkään poistaa pääoman ristiriitoja. (István Mészáros: Socialism or Barbarism: From the "American Century" to the Crossroads, Monthly Review Press 2001, s. 76)
Maailmassa, missä kaikessa inhimilliselle elämälle olennaisessa tingitään varoista, pääoma on voitontavoittelussaan äärimmäisen tuhlaavaista. Voitontavoitteluun liittyvä häikäilemätön luonnnonvarojen haaskaaminen ja epärationaalisen kerskatuotannon räjähdysmäinen kasvu yhdessä kansainvälisen politiikan militarisoitumisen kanssa uhkaavat ihmiskunnan olemassaoloa. Siksi nykyisen kansainvälisen järjestelmän vastustaminen on tämän hetken huutava haaste. Jos nykyistä menoa jatkuu pitkään, eikä järjestelmää korvata rationaalisella tuotannollisella systeemillä, olemme tuhoon tuomittuja.
Mészáros näkee toivon pilkahduksen yksinkertaisessa tosiasiassa: Pääoman riippuvuus työstä on ehdoton. Pääoma ei ole yhtään mitään ilman työtä, jota se voi riistää. Sen sijaan työn riippuvuus pääomasta on suhteellista, historiallisessa prosessissa luotua ja näin ollen historiallisesti poistettavissa.
Intialainen ajattelija Vandana Shiva katsoo, että rikkaissa maissa on tavallista nähdä köyhyyden historiallinen kehitys väärinpäin. Ajatellaan, että ensin on köyhyyttä ja sitten kehitytään yhä vauraammalle tasolle. Itse asiassa taloudellisella kehityksellä on pikemminkin taipumus luoda köyhyyttä. Pitkän historiallisen kehityksen kuluessa vauras maailma on köyhdyttänyt muun osan maapalloa. Nyt luullaan, että taloudellisella kehityksellä voidaan lieventää näin aiheutettua köyhyyttä, mutta itse asiassa nykyisenlainen kehitys vie ihmisiltä mahdollisuuden kehittää omavaraisempaa hyvinvointia, joka ei ole riippuvaista oikuttelevista maailmanmarkkinahinnoista. "Kehitys" vie ihmisiltä mahdollisuuden käyttää omia luonnonvaroja siedettävän elämän aikaansaamiseksi. (Vandana Shiva: How To End Poverty: Making Poverty History And The History Of Poverty, ZNet, 11.5.2005; The Polarised World Of Globalisation, ZNet, 27.5.2005. Ks. myös: Jeremy Seabrook: In a world of wealth, poverty has become a necessity, The Guardian, 27.7.2006)
Vandana Shiva muistuttaa myös, että taloudellinen köyhyys ei ole ainoa köyhyyden muoto: "Kulttuurinen köyhyys, sosiaalinen köyhyys, eettinen köyhyys, ekologinen köyhyys, henkinen köyhyys ja muut köyhyyden muodot ovat tavallisempia niinkutsutussa rikkaassa pohjoisessa kuin niinkutsutussa köyhässä etelässä. Ja noita muita köyhyyden muotoja ei poisteta dollareilla. Siihen tarvitaan myötäelämisen kykyä ja oikeudenmukaisuutta, toisista ihmisistä huolehtimista ja resurssien yhteistä käyttöä."
Vieraile arkistossa: Maailmantalous ja ympäristö; Kansainvälinen politiikka; Yhdysvaltain politiikka; Jeremy Seabrook; Arundhati Roy; Aasia; Afrikka