BBC Finnish Section, 7.9.1990

Ay-liikkeen uudet haasteet

Ja nyt Lontoon polttopisteestä. Britannian ammattiyhdistysliikkeen tämänviikkoisessa vuosikokouksessa puhuttiin paljon ammattiliittojen uusista tavoitteista 90-luvulla. Tapani Lausti tarkastelee, minkälaisia haasteita uusi vuosikymmen saattaa asettaa ammattiyhdistysliikkeelle.

Kireät yhteenotot konservatiivisen hallituksen kanssa pitkin 80-lukua olivat jähmettää Britannian ammattiyhdistysliikkeen jonkinlaisen ammattiyhdistysfundamentalismin otteeseen. Menneisyyden kamppailut innoittivat monia ammattiliittoja enemmän kuin nopeasti muuttumassa olevan ajan haasteet.

Tämän fundamentalismin viimeisen sotahuudon esitti Blackpoolin ammattiyhdistyskonferenssissa kaivostyöläisten johtaja Arthur Scargill. Hän jyrisi, ettei ammattiyhdistysliikkeen tule pettää menneiden kahden vuosisadan kamppailua. Scargillin julistus keräsi vielä kohtuulliset suosionosoitukset. Mutta kokous hylkäsi esityksen, jonka mukaan kaikki Thatcherin hallituksen läpiajamat ammattiyhdistyslait kumottaisiin Työväenpuolueen tullessa valtaan. Kokous hyväksyi periaatteen, jonka mukaan liitot toimivat lain puitteissa ja käyttävät sitä omien tavoitteittensa ajamiseen. Monien mielestä ammattiliittojen keskusjärjestön katse on nyt viimein suunnattu tulevaisuuteen.

Työväenpuolueen varjohallituksen työvoimaministeri Tony Blair oli tyytyväinen Blackpoolin kokouksen tulokseen. Blair sanoi, että työväenliike voi nyt jättää taakseen 70-luvun kysymyksenasettelut ja asettaa niiden tilalle 90-luvun asialistan. Blair mainitsi esimerkkinä osa-aikatyöntekijöiden oikeudet.

Osa-aikatyön lisääntyminen on vain yksi oire työelämää ravistelevista muutoksista. Niiden merkityksen ymmärtäminen on ollut työlästä ammattiyhdistysliikkeelle, jonka perinteet nojaavat suurten tehdassalien synnyttämään ajatukseen yhtenäisestä proletariaatista, jonka kasvava voima lopulta kukistaa kapitalismin. Mutta kapitalismi on muuttumassa nopeammin kuin monet työväenliikkeen ideologit ovat osanneet odottaa. Tuotannon kasvu ei enää välttämättä edellytä työvoiman kasvua. 80-luvun suuret työttömyysluvut ovat oire siitä, että työtä ei riitä läheskään kaikille kansalaisille.

Tämä suuntaus tulee eräiden tutkimusten mukaan vain vahvistumaan. Länsi-Saksan ammattiyhdistysliikkeen teettämän tutkimuksen mukaan vuoteen 2000 mennessä saatavilla olevasta uudesta teknologiasta vasta viisi prosenttia on nyt käytössä. Tämän kehityksen vaikutus työllisyyteen täytyy olla melkoinen.

Suurin haaste ammattiyhdistysliikkeelle tuleekin olemaan vaatimusten sovittaminen tähän uuteen todellisuuteen. Hitaasti on viriämässä keskustelua siitä, miten olemassaoleva työ voidaan jakaa tasaisemmin. Muuten aikamme yhteiskuntiin syntyy luokka, joka on kaiken taloudellisen ja yhteisöllisen toiminnan ulkopuolella. Tämän välttämiseksi on kehiteltävä ratkaisumalleja, jotka tekevät mahdolliseksi työn uudelleenjaon työaikaa lyhentämällä mutta tuloja alentamatta.

Työajan lyhentäminen on hitaasti hiipimässä Euroopan ammattiliittojen vaatimuslistalle. Viime toukokuussa Länsi-Saksan mettalityöväenliitto solmi työnantajien kanssa sopimuksen 35 tunnin työviikosta viiden vuoden kuluttua. Britanniassa konepajatyöläisten liitolla on parhaillaan meneillään kampanja työajan lyhentämiseksi nykyisestä 39 tunnista 37 tuntiin.

Tämä suuntaus vastaa eritoten nuorten työántekijöiden ajatusmaailmaa. Useissa maissa tehdyt tutkimukset osoittavat ihmisten yhä enemmän panevan painoa elämän laadulle. He etsivät lisääntyvässä määrin sisältöä elämäänsä työn ulkopuolelta. Uraputkeen sitoutuminen ei tunnu enää yhtä houkuttelevalta kuin aiemmin. Lisääntyvä vapaa-aika antaisi mahdollisuudet ihmisen toiminnallisen ja älyllisen potentiaalin kehittämiseen. Yhteiskunta kehittyisi näin nykyistä paljon vapaamuotoisemmaksi.

Useissa maissa on viritetty keskustelua ammattiyhdistysliikkeen roolista pirstoutuvassa työelämässä. Yhä useammat yritykset käyttävät lyhytaikaista työvoimaa ja jopa kotona työskenteleviä ihmisiä. Tässä työn, työttömyyden ja vapaa-ajan aallokossa ammattiliitot joutuvat värväämään jäseniä aivan uusista lähtökohdista.

Muuttuvat työelämän olosuhteet ovat luomassa uusia työaikamalleja. Quebecissä Kanadassa useat yhtiöt ovat antaneet työntekijöilleen vapauden valita, miten he tekevät 140 työtuntia kuukaudessa. Tämä antaa työntekijöille aivan uudet näkymät työn ja vapaa-ajan organisoimisessa.

Ajatusta on kehitetty tätäkin pitemmälle. Tulevaisuuden yhteiskunnassa kansalaisilta voitaisiin edellyttää 20 tai 30 tuhannen työtunnin suoritusta elämän aikana.

Luonnollisesti kaikki radikaalit työelämän muutokset edellyttävät uusia palkanmaksumalleja. Keskustelua kansalaispalkasta on käyty pitkään, mutta viime vuosina se on saanut entistä enemmän ajankohtaisuutta.

Eräässä Ranskassa esitetyssä mallissa työajan lyhentämisen aiheuttama tulon menetys korvattaisiin eräänlaisesta takuurahastosta. Rahaston varat kerättäisiin verottamalla automatisoitua tuotantoa. Verotuksen aste kohoaisi sitä mukaa, kun yritysten tuotantokustannukset alenevat. Jos verot olisivat vähennettävissä vientikustannuksista, yritysten kilpailukyky ei kärsisi. Tämä kaikki edellyttäisi tietysti järkiperäistä hinta- ja tulopolitiikkaa, jonka avulla yhteiskunta määrittelisi tavoitteidensa tärkeysjärjestystä ja teknologisen kehityksen suuntaa.


Ks. myös arkiston Työ-osastoa

[home] [focus] [archive]