BBC:n suomenkielinen toimitus, 18.1.1994
BBC:n suomenkielinen toimitus, 18.1.1994
Juonto: Miksi tekemättömien töiden tekemiseen ei voida palkata
työttömiä? Tässä kysymyksessä piilee aikamme suuri
arvoitus. Työttömyyden lisääntyminen on syventänyt
pelkoja aikamme yhteiskuntien ajautumisesta sekasortoon. Tapani Lausti tarkastelee
työn tulevaisuutta asiantuntijavieraanaan Britannian johtaviin vaihtoehtoajattelijoihin
lukeutuva taloustieteilijä Paul Ekins.
Teollinen vallankumous tehtaineen ja täsämällisyyttä vaativine työmenetelmineen
pani alulle hätkähdyttävän prosessin, jonka lopputulosta pohdimme enää vain
harvoin. Emme juuri ihmettele, miten oli mahdollista opettaa miljoonat ja taas
miljoonat ihmiset elämään kellokortin orjuudessa, miten työanntajien tarjoama
palkkatyö korvasi vapaamman työrytmin, omien mielialojen tahdittaman työnteon.
Aika ennen teollista vallankumousta ei ollut ruusuilla tanssimista, varsinkaan
köyhien keskuudessa. Mutta köyhienkin tuvissa oli mahdollista tahdittaa työntekoa
muiden siihen puuttumatta.
Viime vuosisadan loppuun mennessä ihmisten mielistä katosi ajatus omaehtoisesta työnteosta tai se jäi elämään vain pieniin maaseutukyliin. Kaupungeissa työ oli työnantajan omaisuutta. Työnteko rakentui hierarkioille, käskyille ja tottelemiselle.
Väestön valtaenemmistön työ oli piinallisen yksitoikkoista. Myöhäisteollisten yhteiskuntien monet mukavuudet ovat kenties piilottaneet tajunnaltamme tuon yksitoikkoisuuden aiheuttaman henkisen piinan. Mutta nyt, kun työtä ei näytä enää riittävän kaikille, patoutuneet kysymykset ovat purkautumassa esiin. Jos tämä on tie onnelliseen ja täysipainoiseen elämään, miksi emme ole näiden vuosisatojen jälkeenkään tämän onnellisempia. Onko arkitodellisuutemme todella täysipainoista elämää?
Kysymyksille antaa myös uutta painoa tietoisuus yhteiskuntien jakautumisesta työtätekevien, silloin tällöin työyä tekevien ja täysin työtä vailla olevien ihmisten kolmeen luokkaan. Kysymyksiä sävyttää myös tietoisuus työmme ja sen tulosten ympäristölle aiheuttamista tuhoista. Monien mielestä kapitalismi on osoittautumassa utopiaksi, joka ei kykenekään lunastamaan lupauksiaan alati paranevasta elämänlaadusta.
Markkinataloutta ohjaavat lainalaisuudet, joita edes taloustieteilijät eivät näytä ymmärtävän. Aikamme epävarmuudet ovat syvenemässä peloksi siitä, mitä tulevaisuudella on tarjottavanaan.
Yhteiskunnallinen keskustelu näyttää nyt rypälöityvän työtä koskevien kysymysten ympärille. Onko täystyöllisyys mahdollista? Onko palkkatyön instituutio ajautunut lopulliseen kriisiin?
Paul Ekins on aikamme uusia talousteoreetikoita. Häntä voi luonnehtia Vihreäksi ajattelijaksi, sillä häntä askarruttaa kysymys talouskavun ja ympäristön välisestä suhteesta. Palkkatyön instituutio on Ekinsin mielestä ollut monella tavalla toimiva malli, mutta nyt sen rajat ovat käyneet ilmeisiksi.
Ekins: "It's a great failure of that institution..."
Ekins sanoo, että työnantajien tarjoama palkkatyö on pahasti epäonnistunut instituutiona sikäli, ettei se kykene saattamaan yhteen tekemistä odottavaa työtä ja ihmisiä, jotka teoriassa ovat käytettävissä näiden töiden tekoon. Hänen käsityksensä mukaan tähän ongelmaan on olemassa vain kaksi mahdollista ratkaisua. Yksi on tietysti se, että kaikki suostuvat suuriin palkanalennuksiin, jolloin samalla rahamäärällä voidaan palkata niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla enemmän ihmisiä. Yksityisellä sektorilla tämä ei vaikuta kovin uskottavalta ratkaisulta, sillä siellä on meneillään rakennemuutoksia, jotka uuden teknologian käyttöönoton myötä eivät itse asiassa edellytä suuria työntekijämääriä. Julkinen sektori selvätikin voisi palkata suuria määriä ihmisiä, eritoten jos nämä suostuisivat alempiin palkkoihin. Tämä kohtaisi kuitenkin ymmärrettävistä syistä vastarintaa julkisen sektorin ammattiliittojen taholta.
Ekins muistuttaa myös, että veronmaksajat ovat – erityisesti Britanniassa -- alkaneet pitää alhaisia veroja saavutettuna oikeutena. Julkisten varojen käyttäminen uusien ihmisten palkkaamiseen olisi mahdollista vain veroja korottamalla.
Ekins: "So, to me, looking at it coldly and objectively..."
Paul Ekins toteaakin, että jos asiaa tarkastelee viileän objektiivisesti, on nähtävä palkkatyön tuolle puolen. On ymmärrettävää, että palkkatyö on vain yksi tapa organisoida työtä. Tämä tapa on ollut tehokas, eikä siitä ole syytä vieläkään luopua. Tövoimamarkkinoita on kuitenkin kehitettävä niin, että sen piiriin saadaan enemmän työtä haluavia ihmisiä. Mutta samalla on ymmärrettävä, että on muitakin tapoja organisoida työtä. Itse asiassa näitä tapoja on aina ollut olemassa. Mutta ne on aina työnnetty yhteiskunnallisen elämän laitamille, niitä on kohdeltu loukkaavasti, niitä ei ole sisällytetty kansantaloudellisiin laskelmiin. Palkkatyön ulkopuolella työtä tekeviä ihmisiä luonnehditaan taloudellisesti ei-aktiiviseksi, ei-tuottavaksi väestöksi. Ekinsin mielestä on aika myöntää, että yhteiskunnassa luodaan virallisen kansantalouden ulkopuolella suuri määrä uutta arvoa. Tällaista työtä tekeviä ihmisiä tulisi rohkaista ja palkata, Ekins sanoo ja ottaa esimerkiksi suomalaisen kyläprojektin.
Ekins: "I was privileged to be in Finland..."
Ekins kertoo käyneensä muutama vuosi sitten Suomessa tutkimassa suomalaista kylätoimintaliikettä. Tutkimus johti sittemmin vaihtoehtoisen Nobel-palkinnon eli elämäntapapalkinnon myöntämiseen tälle liikkeelle. Kyläprojekti oli Ekinsin mielestä hyvä esimerkki siitä, miten elävän yhteisön luominen motivoi ja aktivoi ihmisiä työskentelemään omaksi ja yhteisönsä eduksi. Jos tämän työn arvoa lasketaan markkinoitavien tuotteiden määränä, liikkeen aktivoimien suomalaiskylien luoma vauraus lasketaan todella suurissa summissa. Mutta koska tämä kaikki on kansantalouden laskelmien ulkopuolella, sitä ei lueta osaksi Suomen bruttokansantuotetta, sitä ei pidetä vaurauden luomisena.
Ekins: "And that, while that situation persists..."
Ekins sanoo, että niin kauan kun palkkatyön ulkopuolella olevaan työhön suhtaudutaan kansantaloudellisella välinpitämättömyydellä, riippumattomat yhteisöt ja liikkeet eivät kykene antamaan yhteiskunnalle elävää panostaan, johon ne periaatteessa kykenisivät. Ne joutuvat työskentelemään ikäänkuin näkymättömissä. Niitä ei rohkaista millään tavalla. Niissä työskentelevät osoittavat urheaa organisointikykyä ja heillä on usein hauskaakin. Mutta työ on äärimmäisen vaativaa. On helppo masentua ja menettää uskonsa, kun virallinen yhteiskunta leimaa näin tehdyn työn marginaaliseksi, taloudellisesti ei-aktiiviksi, ei-tuottavaksi. Tällaiset termit ovat olennainen osa aikamme hallitsevaa talousteoriaa, Ekins valittaa.
Kansantaloutta, budjetti- ja rahapolitiikkaa hallitsevat poliittinen kieli ja käytäntö, jotka on muutettava. Ekins pitää tätä muutosta senkin vuoksi kiireellisenä, että suuri osa siitä työstä ja toiminnasta, joka liittyy ympäristöystäväliseen kehitykseen, edellyttää juuri tällaista virallisen yhteiskunnan ja palkkatyön ulkopuolella olevaa toimintaa. Tältä yhteiskunnan hylkimältä sektorilta löytyvät työtavat ja ratkaisut, jota ylittävät kuilun tekemättömän työn ja työtä etsivien ihmisten välillä.
Ekins: "The resolution of this sustainabilty question..."
Paul Ekins sanoo, että ratkaisu ympäristöystävällisen, kestävän talouskehityksen ongelmaan liittyy läheisesti tapaamme organisoida työtä. Ekinsin mielestä on selvää, ettei ympäristön elvyttämiseen tarvittavaa työtä kyetä organisoimaan työvoimamarkkinoilla ja julkisen sektorin tavanomaisilla menetelmillä. Sen sijaan tällainen työ voidaan organisoida -- ja tähän on jo siellä täällä ryhdyttykin -- epävirallisten yhteisöjen ja vapaaehtoisvoimien organisoimalla työllä.
Paul Ekins on kolmen vuoden ajan tutkinut talouskasvun ja ympäristövaikutusten keskinäistä suhdetta. Hänen johtopäätöksensä saattavat kuulostaa ylättäviltä. Ekins ei näet näe välttämättä ristiriitaa talouskasvun ja ympäristöystävällisyyden välillä. Mutta -- hän korostaa -- talouskasvu on kanavoitava uudella tavalla.
Ekins: "This is very much related to the whole question..."
Ekinsin mielestä tuotannon painopistettä on muutettava teknologian nopealla muuttumisella. On kiihdytettävä ympäristöystävällisempien tuotteiden valmistusta. Voimme esimerkiksi etsiä arvonlisää autojen valmistuksen sijaan kestävän metsäteollisuuden tai kalatalouden tuottamasta arvonlisästä. Voimme panostaa enemmän energiaa säästävien eristysvalmisteiden tuottamiseen.
Ekinsin mielestä meidän ei tarvitse välttämättä puhua tuotannon määrällisestä vähentämisestä. Tietysti ihmiset tulkitsevat tämän elintasonsa alentamiseksi, jos he ovat riippuvaisia ympäristölle vahingollisista tuotteista. Mutta meidän ei välttämättä tarvitse köyhtyä. Jos tuotteiden hintaan lisätään niiden todelliset sosiaaliset ja ympäristökustannukset, niistä kyllä tulee kalliimpia ja siksi niitä kulutetaan vähemmän. Mutta teknologiset keksinnöt voivat korvata tällaiset vahingolliset tuotteet uusilla, joiden ei tarvitse olle sen kalliimpia. Mutta kaikki tämä edellyttää uutta ajattelua ja kansalaisten aktiivisempaa panosta kulutustottumustemme, työtapojemme ja arvojemme uudelleen arvioimisessa.
Paul Ekins on kipeästi tietoinen siitä, että nämä uudet ajatukset eivät ole vielä tunkeutuneet päivänpoliittiseen keskusteluun. Mutta hitaasti keskusteluun on tunkeutumassa tietoisuus siitä, ettei ihmisten tarvitse olla ns. taloudellisten lainalaisuuksien armoilla. He voivat organisoida yhteisönsä ja työntekonsa uudelleen -- ja näin löytää tien täysipainoisempaan elämään. Ihmisen ei tarvitse olla niin voimaton kuin oikeaoppiset talousajattelijat meille uskottelevat. Teollinen vallankumous on saavuttanut lakipisteensä. Työn uudelleen arvioiminen voi alkaa.