https://areena.yle.fi/1- 50475070 **** YLE/Areena **** Moniääninen Eurooppa 2.5.2020 **** TL:n etusivulle

Spinoza, valistus ja demokratia

Hannu Reime

Moniääninen Eurooppa –ohjelmassa brittiläinen aatehistorioitsija Jonathan Israel kertoo Spinozasta ja hänen radikaalista maailmankatsomuksestaan Hollannin tasavallassa 1600-luvulla. Professori Israelin mukaan Spinoza oli valistusaatteiden ja liberaalin demokratian varhainen airut, jonka ajatukset ovat ajankohtaisia myös nyt, kun demokratia on uhattuna monelta suunnalta eri puolilla maailmaa.

Ohjelman ”Spinoza, valistus ja demokratia” on toimittanut Hannu Reime ja tuottanut Jorma Mattila, joka myös lukee näytteet [lihavoitu]

Ohjelma on omistettu filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajan Juha Savolaisen (1956–2016) muistolle.


[ Spinoza is the first democratic philosopher…] Spinoza on ensimmäinen demokraattinen filosofi koko filosofian historiassa, ja se oli vallankumouksellista. Euroopan uuden ajan aamunkoitossa 1600-luvulla oli todella radikaalia julistaa demokraattisia ajatuksia, jotka olivat äärimmäisen kumouksellisia sen ajan vallanpitäjien ja heitä tukeneiden auktoriteettien näkökulmasta.

Näin tiivistää professori Jonathan Israel Benedict Spinozan merkityksen yhteiskuntaa koskevien aatteiden pitkässä virrassa länsimaisen filosofian historiassa. Spinozan radikaali kritiikki kohdistui sekä maallisiin että uskonnollisiin vallanpitäjiin.

[ So in other words, what I’m saying…] Spinoza suhtautui kumouksellisesti myös uskonnollisiin auktoriteetteihin. Hän oli sitä mieltä, että yksilöt saavat ilmaista uskonnolliset tunteensa niin kuin parhaaksi katsovat, eikä mikään niistä ole toista parempi. Mutta kun kyseessä ovat lait, yhteiskuntamoraali ja julkiset instituutiot, niiden kanssa uskonnolla ei pitäisi olla mitään tekemistä. Spinozan mielestä mitään uskonnollista auktoriteettia ei ole olemassakaan. Sellaisen oikeutuksen kiistäminen oli sekin hyvin kumouksellista ja liittyi kiinteästi Spinozan ja hänen lähipiirinsä kannattamaan demokraattiseen tasavaltalaisuuteen.

Spinozan demokraattisen tasavaltalaisuuden perustana on ajatus siitä, että jokainen yksilö on luonnostaan vapaa, ja että yhteiskunnassa jokainen luopuu hivenen verran tästä luonnollisesta vapaudestaan, koska kukaan ei halua elää viidakossa ilman turvaa ja suojaa. Elämä on parempaa vakaissa kuin levottomissa oloissa. Yksilöiden luonnollista vapautta on rajoitettava jonkin verran yhteiskunnassa, mutta rajoitusten tulee koskea kaikkia yhtä paljon. Samoin jokaisella pitää olla yhtäläinen oikeus demokraattisessa tasavallassa tuotettuun yhteishyvään.

[What is important in Spinoza … should provide.] Brittiläissyntyinen Jonathan Israel on aatehistorioitsija, emeritusprofessori Princetonissa Yhdysvalloissa sijaitsevassa Institute for Advanced Study – tutkimuslaitoksessa. Tämän maineikkaan instituutin suojiin hakeutuivat viime vuosisadalla Euroopasta sellaiset intellektuaalisen historian suuret nimet kuin Albert Einstein, John von Neumann ja Kurt Gödel.

Professori Israelin erikoisalana oli aluksi Alankomaiden historia 1600-luvulla. Siitä olikin luontevaa siirtyä tutkimaan Spinozan ajattelua ja toimintaa ja sitä kautta Euroopan valistusaikaa 1700-luvulla ja sen dramaattisinta seurausta vuosisadan lopulla, Ranskan suurta vallankumousta. Israelin mukaan Spinoza ja hänen piirinsä 1600-luvun Hollannissa todella muodostivat sen ryhmän, jonka parissa valistusaatteet ensimmäisen kerran muotoiltiin. Demokraattinen tasavalta oli vallankumouksellinen vaihtoehto uuden ajan alun yksinvaltaisille monarkioille. Ajatuksena se oli joka ikisessä asiassa täydellinen vastakohta Ranskan kuningaskunnalle, jota hallitsi uskomattoman pitkän ajan, 72 vuotta, aurinkokuningas Ludvig XIV tunnuslauseenaan: valtio olen minä.

Spinozan kannattama demokraattinen tasavaltalaisuus erosi paitsi yksinvaltaisista monarkioista myös ajan aristokraattisista tasavalloista. Jälkimmäisiin voitiin hyvin lukea myös filosofin synnyinmaa, Habsburgien Espanjasta irtautunut ja yhdistyneiksi maakunniksi julistautunut Alankomaiden pohjoisosa, joka historiassa tunnetaan Hollannin tasavaltana. Niin sanotun kultakautensa aikana se oli Euroopan vaurain ja vapain maa ja epäilemättä puolustamisen arvoinen.

Demokraattisen tasavallan ideaalista Hollantikin oli kaukana. Spinoza sai omakohtaisesti kokea, että edes sen ajan vapaamielisin valtio ei uskaltanut noudattaa hänen mietelausettaan, jonka mukaan vapaassa maassa jokainen saa ajatella niin kuin haluaa ja sanoa sen, mitä ajattelee. Spinozan kirjoitukset yhtä varhaisteosta lukuun ottamatta kiellettiin ankaran rangaistuksen uhalla myös hänen kotimaassaan.

Vielä kauempana demokraattisen tasavallan ideasta 1600-luvun Hollannissa oltiin siinä, että yhteishyvän tulisi jakautua mahdollisimman tasaisesti sen tuottamiseen osallistuneiden kesken. Hollantia hallitsi vauras kauppiasluokka, jonka varallisuus syntyi siirtomaiden valloituksista Itä-Intian saarilla ja Karibialla, ja jonka mahtava kauppalaivasto rahtasi paitsi mausteita ja muita trooppisia tuotteita myös orjia.

Jonathan Israelin mukaan tasavaltalaisuus ei sittenkään ollut juurtunut kovin syvälle Alankomaiden yhdistyneiden maakuntien muodostamaan tasavaltaan 1600-luvulla. Itsenäisyys yhdistettiin Habsburgien vastaisen kapinan aloittaneeseen ja itsenäisyystaistelua johtaneeseen Morits Oranialaiseen ja oranialaisten hallitsijasukuun.

[The problem was that…] Ongelmana oli se, että Hollannin tasavaltalaisilla oli vastustajanaan oranialaiset, itsenäisyystaistelua johtaneen Morits Oranialaisen ja hänen sukunsa kannattajat. Tasavaltalaisilta periaatteilta puuttui laaja kannatuspohja, eikä ollut selvää, kuinka sitä voitaisiin laajentaa ja näin pyrkiä muuttamaan harvainvaltainen tasavalta demokraattiseksi tasavallaksi. […How do you build a democratic republic.]

Mutta palataan Spinozaan ja hänen syvällisen oivaltavaan filosofiaansa ja edistykselliseen yhteiskunnalliseen ajatteluunsa. Spinozaa pidettiin vielä sadan vuoden ajan hänen kuolemansa jälkeenkin vaarallisena materialistina ja ateistina. ”Spinozisti” kuului pahimpiin haukkumasanoihin ja viittasi materialismin ja ateismin pahimpaan muotoon. Mutta ollakseen ”ateisti” Spinoza on kirjoittanut Jumalasta ehkä enemmän kuin kukaan muu ajattelija.

Spinozan käsitys Jumalasta nimittäin poikkesi radikaalisti siitä, millaisena kaikki uskontokunnat keskinäisistä kiistoistaan huolimatta Jumalan ymmärtävät. Muutaman vuoden takaisessa haastattelussa Jonathan Israel kertoo syistä, miksi Spinozan käsitystä olevaisen perimmäisestä luonnosta pidettiin niin shokeeraavana:

[God in Spinoza is really everything, the reality of everything…] Spinozan Jumala on kaikki se, mitä on, todellisuus kokonaisuudessaan. Jumala ei ole ihmisen kaltainen tietävä, hallitseva voima, joka päättää, palkitsee, rankaisee tai puuttuu luonnollisiin prosesseihin ihmeitä tehdäkseen. Spinozalle jumalinen ilmoitus on mahdotonta. Sellaista ei voi olla. Tätä pidettiin kaikkein perustavinta laatua olevien uskonnollisten käsitysten kiistämisenä. [It was seen as a denial of fundamental religious views.]

[ It was shocking to both Christians and Jews.] Se oli shokeeraavaa sekä kristityille että juutalaisille.

[ Terribly shocking for 17th century mind, both Christian and Jewish.] Karmaisevan shokeeraavaa koko ajattelutavalle 1600-luvun Euroopassa, niin kristityille kuin juutalaisillekin.

Spinoza siis samaistaa Jumalan ja koko maailman, nykyisin sanottaisiin maailmankaikkeuden, kaiken sen, mikä on: Deus sive natura, Jumala eli luonto, hän toteaa usein lainatussa ilmauksessaan. Teologis-poliittisessa tutkielmassaan (Tractatus theologico-politicus) Spinoza kirjoittaa näin:

Jos sanoo, että kaikki tapahtumat maailmassa johtuvat luonnonlaeista, tai jos sanoo, että kaikki tapahtumat maailmassa johtuvat Jumalasta, sanoo saman asian.

Sanat ’Jumala’ ja ’luonto’ näyttävät Spinozalle olevan toistensa synonyymeja. Ruotsalainen aate- ja oppihistorioitsija Svante Nordin toteaa suomennetussa filosofian historiassaan, että ei ole mitenkään yllättävää, että aikalaiset näkivät Spinozassa vaarallisen materialistin ja ateistin. Mutta miksi hän sitten kirjoittaa niin paljon Jumalasta eikä yksinkertaisesti vain luonnosta? Yrittikö Spinoza johtaa vastustajiaan harhaan siinä onnistumatta? Vai halusiko hän vain vedota kuulijoidensa tunteisiin?

Svante Nordinin mielestä syyt ovat syvemmällä. Spinoza näyttää todella suhtautuneen luontoon, kaikkeen olevaan, uskonnon kaltaisella hartaudella, jota uusi matemaattinen luonnontiede oli syventänyt. On mielenkiintoista, että 300 vuotta lähempänä omaa aikaamme Albert Einstein kirjoitti Spinozasta näin:

Spinoza on suurin nykyajan filosofeista, koska hän on ensimmäinen, joka ei tee eroa sielun ja ruumiin, hengen ja aineen välillä. Omat käsitykseni ovat lähellä Spinozan käsityksiä. Niihin kuuluu maailmankaikkeuden kauneuden ihailu ja usko sen loogiseen yksinkertaisuuteen, johon meidän tulee suhtautua nöyrästi, ja jonka voimme ymmärtää vain epätäydellisesti. Arvot ja moraaliset velvoitteet sen sijaan ovat ihmisten ongelmia ja muodostavat niistä kaikkein tärkeimmän osan.

Spinoza syntyi Amsterdamissa vuonna 1632 juutalaiseen perheeseen, joka oli paennut Portugalista pakkokäännytystä ja inkvisitiota Hollantiin, ajan mittapuiden mukaan poikkeuksellisen suvaitsevaiseen maahan. Hänen etunimensä esiintyy kahdessa muodossa, mutta niiden merkitys on sama: heprean Baruch ja latinan Benedictus ja sen portugalinkielinen muunnelma Bento tarkoittavat kaikki siunattua.

Spinoza karkotettiin Amsterdamin sefardien eli Iberian niemimaalta paenneiden juutalaisten synagogasta kesällä 1656 hänen ollessaan 23 vuoden ikäinen. Siunatulle Baruch Spinozalle luettiin herem eli panna, jolla hänet erotettiin yhteisöstä kaikilla taivaan kirouksilla. Karkotuksen täsmällistä syytä ei tiedetä, mutta heremin tekstissä puhutaan sekä vääristä mielipiteistä että pahoista teoista, portugaliksi obras. Teoilla tarkoitettiin ehkä yrityksiä vaikuttaa nuoriin.

Karkotuksen jälkeen Spinoza eli koko loppuelämänsä kaikkien uskontokuntien ulkopuolella. 1600-luvun Euroopassa sellainen oli todella poikkeavaa. Kuuluminen johonkin seurakuntaan oli yksilön passi yhteiskuntaan, toteaa äskettäin kuollut israelilainen filosofi Yirmiyahu Yovel, joka on kirjoittanut kaksiosaisen kirjan Spinozasta ja muista kerettiläisistä. Toteamuksesta tulee mieleen se, että vielä 1800-luvun alkupuolella, puolitoista vuosisataa Spinozan jälkeen, Heinrich Heine perusteli kääntymistään juutalaisuudesta kristinuskoon sillä, että kaste on pääsylippu eurooppalaiseen kulttuuriin. Spinozan universaali ajattelu ei vaatinut passia eikä pääsylippua mihinkään.

Karkotuksensa jälkeen Benedictus de Spinoza, kuten häntä nyt alettiin kutsua, eli suhteellisen eristynyttä, mutta ei kuitenkaan erakkomaista elämää. Hän luki, kirjoitti ja tapaili läheisiä hengenheimolaisiaan, kristittyjä vapaa-ajattelijoita. Hyvin tärkeäksi kontaktiksi muodostui hänen latinanopettajansa, entinen jesuiitta Franciscus van den Enden.

Spinoza piti myös yhteyttä aikansa muihin filosofeihin, muun muassa Gottfried Wilhelm Leibniziin, joka vieraili hänen luonaan Hollannissa. Myöhemmin Leibniz vähätteli tapaamisen merkitystä, mutta ei ehkä ollut sanoissaan rehellinen. Spinozan toisen pääteoksen Etiikan suomentaja Vesa Oittinen viittaa esipuheessaan lähteisiin, joiden mukaan Spinoza teki Leibniziin suuremman vaikutuksen kuin mitä tämä tahtoi myöntää. Kenties taustalla vaikutti Leibnizin konservatiivisuus ja Spinozan huono maine. Jälkipolvi muistaa Spinozan, Leibnizin ja heitä vanhemman René Descartesin 1600-luvun kolmena suurena rationalistisena filosofina.

Spinoza kieltäytyi hänelle tarjotuista akateemisista viroista ja elätti itsensä taitavana käsityöläisenä hiomalla linssejä kaukoputkiin ja mikroskooppeihin. Hionnan tuottama lasipöly saattoi jouduttaa filosofin varhaista kuolemaa 44 vuoden iässä vuonna 1677. Varsinaisten filosofisten kirjoitustensa lisäksi Spinoza laati heprean kieliopin. Kielen tunteminen auttoi kommentoimaan kriittisesti kirjoituskokoelmaa, jota juutalaiset kutsuvat Tanakhiksi heprealaisen nimilyhenteen mukaan ja kristityt Vanhaksi Testamentiksi. Kritiikki sisältyy Spinozan toiseen päätyöhön, Teologis-poliittiseen tutkielmaan.

Spinoza seurasi aikansa poliittisia tapahtumia kriittisesti sivusta. Suuren järkytyksen hänelle tuotti Hollannin tasavallan johtavan viranhaltijan, neuvospensionääri Jan de Wittin ja tämän vanhemman veljen Cornelis de Wittin murha kesällä 1672. Ranska oli hyökännyt Hollantiin ja valloittanut laajoja alueita, mikä nostatti monarkistis-populistisen protestiaallon neuvospensionääriä vastaan. Raivostunut väkijoukko ei vain surmannut de Wittin-veljeksiä, vaan paloitteli heidät kappaleiksi Haagin keskustassa lähellä Spinozan asuntoa. Leibniz kertoi myöhemmin, että Spinoza oli uhannut lähteä protestoimaan tapahtumapaikalle. Hänen vuokraisäntänsä kuitenkin telkesi filosofin neljän seinän sisälle, ettei tämä itse kokisi de Wittien kohtaloa.

On mielenkiintoista kysyä, onko 1600-luvun Hollannilla ja nykypäivän maailmalla mitään yhtäläisyyksiä. Wittien murhissa kärjistyi äärimmäisen raa’alla tavalla veljesten edustaman kansainvälisesti suuntautuneen hallitsevan kauppiasluokan ja monarkistis-populistisen opposition vastakohta. Ehkä siinä oli jotain samaa kuin siinä vastakohtaisuudessa, jossa nykyisin ovat toisella puolella globalisaation ja liberaalin demokratian nimeen vannovat ja toisella puolella erilaiset oikeistopopulistiset liikkeet. On mielenkiintoista pohtia kysymystä, mihin Spinozan edustama radikaali demokratia, aikansa edistyksellisin käsitys yhteiskunnasta, sijoittuisi 2000-luvulla. Ehkä se puolustaisi tasa-arvoista vapautta ja yhtä suurta osaa yhteishyvästä kaikille ja molempia maailman mitassa.

Edellä lainatussa haastattelussa professori Jonathan Israelilta kysyttiin, pitäisikö Spinozan kannattaman sananvapauden kattaa myös fanaattisin poliittisen islamin muoto. Israel vastasi, että väkivallan saarnaamisen sallimista ei missään tapauksessa voi hyväksyä, mutta yksittäistä uskontoa ei pitäisi sen enempää suosia kuin syrjiäkään. Haastattelu tehtiin Pariisin terrori-iskujen jälkeen.

[What Spinoza was particularly worried about…] Torjuessaan uskonnollisen auktoriteetin Spinoza ei ajatellut mitään erityistä uskontoa. Tämä tulisi pitää mielessä myös nyt. On mahdollista väittää, että ilmastonmuutos ja maapallon lämpeneminen ovat potentiaalisesti jopa paljon vaarallisempia ja tuhoisampia kuin ISIS. Tämä on mielestäni järkevä argumentti. Tällöin voi sanoa, että vaarallisin uskonnollinen auktoriteetti ei ole se, mikä yleensä ensimmäisenä tulee mieleen. Vaarallisin on se auktoriteetti, joka saa suuren määrän ihmisiä Yhdysvalloissa uskomaan, että koko tarina ilmaston lämpenemisestä on salaliitto ja myytti, jonka joukko tutkijoita on keksinyt. [Then you could say … a bunch of scientists.]

Rationalisti Benedictus de Spinoza olisi epäilemättä samaa mieltä.

Lähteitä

Jonathan Israel,”How Spinoza was a Revolutionary Thinker”.

”Jonathan Israel on Spinoza”.

Benedictus de Spinoza, Etiikka. Suomentanut Vesa Oittinen. Gaudeamus. 1994. Latinankielinen alkuteos Ethica, Ordine geometrico demonstrata. 1677.

Rebecca Goldstein, Betraying Spinoza. The Renegade Jew Who Gave Us Modernity. Schocken Books. 2006.

Yirmiyahu Yovel, ”Spinoza, the First Secular Jew?”.

Svante Nordin, Filosofian historia. Suomentanut Jukka Heiskanen. Pohjoinen. 1999. Alkuteos Filosofins historia. 1995.

 

Arkisto : Hannu Reime , Yhteiskunnallinen ajattelu

 

[home] [archive] [focus]