Ydin 4/2010 Ydin 4/2010
Hannu Reime
Kirjoittaessaan viisikymmentä vuotta sitten ”sosialismin kahdesta sielusta” Hal Draper, arveli, että useampi kuin joka toinen ihminen kautta maailman piti itseään jonkinlaisena sosialistina. 1960-luvulla ajatus sosialismista vielä eli Länsi-Euroopan työväenliikkeessä, ellei muuna, niin ainakin kaukaisena ihanteena tai visiona. Suomessakin poliittiset puolueet jaettiin sosialistisiin ja ei-sosialistisiin, jolloin sosialismi näyttäytyi eräänlaisena oletusarvona.
Samaan aikaan suuressa osassa maailmaa vallitsi taloudellinen ja poliittinen järjestelmä, jota sen kannattajat ja vastustajat yhdessä kutsuivat sosialistiseksi. Tällainen ”sosialismi” oli puoli vuosisataa sitten myös rantautumassa ensimmäisen kerran Euraasian mantereen ulkopuolelle, Kuuban saarelle Amerikoissa.
Amerikkalainen Hal Draper (1914–2000), Karl Marxin työn tulkitsija ja Heinrich Heinen runojen englannintaja, kirjoitti, että sosialismin ongelmana oli koko käsitteen sisällön latistuminen ja hämärtyminen. Kapitalistisen demokratian oloissa toimineille työväenpuolueille sosialistisella päämäärällä ei enää ollut mitään yhteyttä käytännön politiikkaan.
Toisaalta järjestelmä, joka vallitsi Neuvostoliitossa, Kiinassa ja muissa kommunistipuolueiden johtamissa yhden puolueen diktatuureissa, ei ollut vain sosialististen ihanteiden irvikuva, vaan monessakin mielessä niiden täydellinen vastakohta. Mitä ajattelisi radikaalia demokratiaa aina ja kaikkialla kannattanut Karl Marx vaikkapa Pohjois-Korean dynastisesta valtiosta? Tarkkakorvaisen havaitsijan on täytynyt viime vuosisadalla kuulla toistuvia jyrähdyksiä Lontoon Highgaten hautausmaan suunnalta Marxin kääntyillessä siellä levottomana haudassaan.
Kuinka paljon ja minkä sortin sosialisteja maailmassa vielä on jäljellä uuden vuosisadan ensimmäisen kymmenluvun päätyttyä? Vastausta ei kannata edes arvailla. Sen sijaan nykyajasta voi tehdä havaintoja, jotka asian kannalta ovat kiintoisia ja tärkeitä.
Berliinin muurin murtumisen jälkeen kapitalismista on tullut yleismaailmallinen yhteiskuntajärjestelmä. En tiedä, pitääkö ihmiskunnan enemmistö enää itseään sosialistisena, mutta maailman kansalaisten valtaosa kuuluu jo nyt siihen yhteiskuntaluokkaan, palkkatyöläisiin, jonka työn varassa moderni maailmaa pyörii tai pysähtyy. Kiinasta on lyhyessä ajassa tullut maailman työpaja. Etelä-Korea, Etelä-Afrikka, Brasilia ja monet muut aikaisemmin maatalousvaltaiset maat ovat nyt tärkeitä teollisuuskeskuksia. Ja vaikka teollisuuden työpaikkoja siirretään voitonhimon ohjaaman kapitalismin dynamiikan mukaisesti Euroopasta halvan työn maihin, ei palkkatyö ole maanosastamme mihinkään hävinnyt, ei edes massajulkisuuden vulgaaristi toitottamasta keskiluokkaistumisesta huolimatta.
Palkkatyöllä ja pääomalla on edelleen vastakkaiset intressit kaikkialla maailmassa. Kirkkaimmin sen oivaltaa liikemaailma itse käydessään jatkuvaa luokkataistelua ajamiensa asioiden puolesta, sellaisten kuin työsuhteiden höllentäminen, eläkeiän nostaminen, julkisten palveluiden heikentäminen ja viime kädessä markkinoiden tunkeminen niin monelle inhimillisen toiminnan alueelle kuin mahdollista.
Lyhimmän määritelmänsä mukaan sosialismi tarkoittaa demokratian laajentamista alueelta, jota kutsutaan politiikaksi, koko yhteiskuntaan, ennen kaikkea siihen elämänpiiriin, josta käytetään nimitystä talous, ja jossa vallitsee markkinavoimien kaoottisuus ja yritysten sisäinen tyrannia. (Demokraattisesta päätöksenteosta sosialistisessa yhteiskunnassa ks. Moshé Machover: Collective Decision-Making and Supervision in a Communist Society.) Sata vuotta sitten sosialismi ymmärrettiin työväenliikkeessä nimenomaan demokratian laajentamisena, ja käsitys heijastui jopa sosiaalidemokratian nimessä. Työväen suuret joukkopuolueet osallistuivat radikaalin porvariston rinnalla demokraattiseen taisteluun itsevaltiutta vastaan, mutta halusivat ulottaa kansanvallan kapealta valtiollisen politiikan alueelta koko yhteiskuntaan. Demokratia on sosialismin välttämätön ehto ja ajatus epädemokraattisesta sosialismista käsitteellinen ristiriita.
Sosialismi on 1800-luvulta lähtien yhdistetty palkkatyöläisten ja sitä kautta koko ihmiskunnan yhteisiin etuihin. Pääoman diktatuurin vallitessa maailmanlaajuinen sosialismi on yhteiskunnallisena ihanteena ja vakavasti otettavana tavoitteena nykyisin monta kertaa ajankohtaisempi kuin mitä se oli sata vuotta sitten.
Hannu Reime 22.11.2010
Vieraile arkistossa: Hannu Reime, Yhteiskunnallinen ajattelu , Moshé Machover