BBC Finnish Section, 21.3.1992

Nationalismi vahvistuu Euroopassa

Juonto: Ja nyt on vuorossa Euroskooppi. Nationalismi on nostanut päätään kaikkialla Euroopassa. Itä-Euroopan vallankumoukset vapauttivat kauan jäissä olleita kansallismielisiä mielialoja. Mutta monin paikoin nationalismi on myös nostattanut muukalaisvihaa ja johtanut verisiin yhteenottoihin. Tapani Lausti tarkastelee nationalismin moni-ilmeistä olemusta.


Nauha: Hitler huutaa...väkijoukot vastaavat...

Hitlerin lietsoma aggressiivinen saksalainen nationalismi sai monet sodan runteleman Euroopan kansalaiset pohtimaan kansallisvaltion olemuksessa piileviä vaaroja. Sodan jälkeen Eurooppaan levisikin kansainvälistä yhteistyötä korostavaa idealismia, joka on näkynyt myös Euroopan yhteisön syntyyn johtaneessa prosessissa siitä huolimatta, että voimakkaat taloudelliset intressit johdattelivat tätä kehitystä. Mutta tästä internationalismista huolimatta useimmat maanosamme kansalaiset etsivät edelleen identiteettiään ennen kaikkea oman kansakunnan historiasta ja kansallisista yhteenkuuluvuudentunteista.

Onko kansalaisajattelun kansainvälistymistä siis liioiteltu? Kysymykseen vastaa nationalismia useissa kirjoissa tutkinut Lontoon talous-tieteellisen ja valtio-opillisen korkeakoulun professori Anthony Smith.

TAPE: Smith: I think it was greatly exaggerated...

"Minusta tätä kansainvälistymistä on suuresti liioiteltu. Nationalismia tarkkaan seuranneet tutkijat eivät ole havainneet merkkejä nationalismin katoamisesta tai kansallisvaltion heikentymisestä. On totta, että nationalismi joutui huonoon maineeseen, koska se liitettiin fasistien ja natsien radikaaleihin liikkeisiin. Mutta nationalismi ei missään vaiheessa heikentynyt edes kommunistiblokin maissa, Lännestä puhumattakaan. Ja tänä päivänäkin on totuuden nimessä sanottava, että huolimatta hallitusten välisestä yhteistyöstä Euroopan yhteisössä kansallisvaltion asemaa kansalaisiinsa nähden ei ole perustavanlaatuisella tavalla asetettu kyseenalaiseksi sen enempää kuin kansallisvaltion roolia maailmannäyttämöllä."

Nationalismin historiallisesta sitkeydestä on viime vuosina käyty vilkasta keskustelua. Kansallisuusaate näyttää koskettavan ihmismielen osia, joihin poliittiset ideologiat eivät yllä. Nationalismiin näyttävät kytkeytyvän ihmisten syvät kiintymyksen tunteet, mutta yhtä hyvin sitä voi leimata äärimmilleen menevä vihanpito muukalaisia kohtaan.

Tämä rakkauden ja vihan hämmentävä sekoitus tekee nationalismista vaikeasti analysoitavan ilmiön sen näennäisestä yksinkertaisuudesta huolimatta. Nationalismiin kielteisesti suhtautuvat vapaudenhenkiset ajattelijat ovat etsineet selitystä nationalistisiin aggressioihin kansallisvaltioiden poliittisesta kehityksestä. Tässä prosessissa ihmisten luonnollinen sosiaalinen yhteenliittyminen, joka perustuu yhteiseen kieleen ja yhteisiin elinolosuhteisiin, muuntuu ulkoista vihollista etsiväksi poliittiseksi valtataisteluksi. Monet sosialistiset ajattelijat uskoivat, että hallitsevat luokat alkoivat viime vuosisadan jälkipuoliskolla käyttää kansallisuusaatetta poliittiseen aktiivisuuteen heräävien kansanjoukkojen hallitsemiseen. Kansallisvaltiota kohtaan tunnettu uskollisuus heikensi luokkapohjaista radikalismia.     

Mutta miksi juuri nationalismi omaa tuon hämmentävän voiman kiihottaa ihmisen mielikuvitusta? Mielikuvituksen käsite onkin ollut keskeinen nationalismia koskevassa keskustelussa. Irlantilaisen tutkijan Benedict Andersonin vajaat kymmenen vuotta sitten ilmestynyt teos Imagined Communities — kuvitellut yhteisöt — on edelleen vilkkaan keskustelun kohteena.

Anderson sanoo kansakunnan elävän ennen kaikkea ihmisten mielikuvituksessa. Me kohdistamme voimakkaita yhteenkuuluvuudentunteita meille täysin tuntemattomiin ihmisiin. Me suomalaiset emme koskaan voi ystävystyä henkilökohtaisesti kaikkien suomalaisten kanssa, mutta siitä huolimatta he ovat läsnä yhteisössä, jonka kykenemme kuvittelemaan.

Anderson kiinnitti myös huomiota kansallisvaltioiden tietynasteiseen keinotekoisuuteen. Niihin liitetään runsaasti suoranaisesti keksittyjä ominaisuuksia. Selitystä kansallisuusaatteen voimalle Anderson etsii siitä tavasta, jolla nationalismi kykenee poliittisia ideologioita paremmin tarjoamaan lohtua ihmiselämän ajallisen rajallisuuden luomiin pelon ja voimattomuuden tunteisiin. Nationalismi astuikin tässä mielessä uskonnollisten yhteisöjen hajoamisen synnyttämään tyhjiöön. Nationalismin vahvistumiseen vaikutti Andersonin mukaan myös kielellinen kirjavuus. Kielimuurit olivat keskinäisen ymmärtämisen esteitä.      

Lontoon taloustieteellisen ja valtio-opillisen korkeakoulun aikakauskirja Millenium julkaisi hiljattain erikoisnumeron nationalismista. Keskustelu pyöri paljolti Andersonin teorioiden ympärillä.

Kriittisimmin niihin suhtautui professori Anthony Smith. Hänen mielestään nationalismin käsite on moniselitteisempi. Kansallisten ominaisuuksien keinotekoisuutta ja niiden keksimistä ei pidä hänen mielestään liioitella. Silloinkin, kun vanhoja perinteitä elvytetään uudelleen, ne eivät ole uskottavia, elleivät ne perustu ainakin enimmäkseen historialliseen todellisuuteen. Nykyajan kansallisen mielikuvituksen on perustuttava modernia aikaa edeltäviin etnisiin siteisiin — muistoihin, myytteihin, perinteisiin, rituaaleihin, symboleihin jne. Smith korostaa myös nationalismin olemuksen vaihtelevuutta.

TAPE: Smith: "Of course in one sense in so far as...

"Nationalistisilla liikkeillä on paljon yhtäläisyyksiä. Mutta toisaalta nationalismin saamat muodot ovat mitä moninaisempia. Nationalismissa on jotakin kameleontin omaista. Sen saamia muotoja on vaikea ennustaa. Jokainen vuosikymmen, jokainen sukupolvi tuottaa uusia variaatioita nationalismin teemaan."

Nationalismin uusi nousu Euroopassa ei professori Smithin mielestä selity myöskään maanosamme tämänhetkisen kehityksen synnyttämillä epävarmuuden tunteilla.

TAPE: Smith: "My own feeling in this matter...

"Oma vaikutelmani on, että nationalismi ja kansallisen identiteetin etsiminen eivät alkuperältään liity Euroopan nykyiseen kehitykseen tai sen aiheuttamaan epävakauteen tai levottomuuteen. Nationalismi, kansalliset identiteetit ja kansallinen kulttuuri periytyvät aiemmilta sukupolvilta, jopa menneiltä vuosisadoilta. Ne ovat sovitettavissa mielekkäällä tavalla uusien sukupolvien elinolosuhteisiin. Kyse ei siis ole mistään väliaikaisesta mielialasta tai väliaikaisesta levottomuuden tunteesta sen enempää Itä- kuin Länsi-Euroopassa, joskin tällaiset siirtymäkaudet voivat vaikuttaa nationalismin ilmenemismuotoihin."

Sekä Länsi- että Itä-Euroopassa nationalismi on viime aikoina saanut hysteerisiä ilmenemismuotoja. Syyt vaikuttavat ennen kaikkea taloudellisilta. Talouden taantuman aiheuttama kilpailu työpaikoista on saanut monet länsieurooppalaiset kohdistamaan vihanpurkauksia vierastyöläisiin ja siirtolaisiin. Itä-Euroopassa vanhat kansalliset ennakkoluulot sävyttävät kansojen keskinäisiä suhteita. Voiko tällainen negatiivinen nationalismi antaa Itä-Euroopassa tilaa myönteisemmille keskinäistä riippuvuutta korostaville tunteille. Professori Anthony Smith.

TAPE: Smith: "There is that possibility of a more fruitful...

"Hedelmällisempien ja rauhanomaisempien suhteiden kehittyminen on mahdollista. Mutta se vienee aikaa Itä-Euroopassa ja erityisesti entisen Neuvostoliiton alueilla meneillään olevan taloudellisen siirtymäkauden vuoksi. Niin kauan kun taloudellinen tilanne on epävakaa ja epävarma, esiintyy jännitystiloja, jotka saattavat saada nationalistisen muodon."

TAPE: Smith: "But there is a further problem...

"Mutta on myös toinen ongelma. Lännessä kansat asuvat selvästi rajatuilla alueilla. Itä-Euroopassa ja entisen Neuvostoliiton imperiumin alueella kansojen asuinalueet eivät ole näin selvästi rajattuja ja monet etniset ryhmät asuvat keskellä toisia kansallisuuksia. Hyvä esimerkki ovat tataarit Venäjällä tai vaikkapa Transsylvanian tilanne. Niin kauan kun nämä alueelliset ja etniset ongelmat ovat ratkaisematta, väkivaltaisuudet voivat levitä laajemmallekin alueilta, joita useat etniset ryhmät pitävät ominaan."

Kommunistisen vallan aikana itäeurooppalaiset joutuivat tukahduttamaan kansallista kulttuuriaan. Nyt kansalaisilla on taas vapaus ilmaista kollektiivista identiteettiään kansakunnan ja perinteellisen kulttuurin avulla. Monet tarkkailijat ovat kiinnittäneet huomiota itäeurooppalaisen nationalismin muukalaisvihamielisyyteen.

BBC:n Keski-Euroopan kirjeenvaihtaja Misha Glenny on pohtinut tätä ilmiötä Itä-Eurooppa -kirjassaan The Rebirth of History — historian uudelleensyntyminen. Glenny muistuttaa, että Varsovan liiton jäsenmaiden kansalaisilla oli verrattain rajoitetut mahdollisuudet matkustaa maasta toiseen.

"Seurauksena oli tietämättömyyteen perustuvien ennakkoluulojen yleisyys. Ihmiset eivät myöskään oikein tajunneet nationalismin ja rasismin vahingollisuutta. Vihamielisyyden kohteena olleilla etnisillä ja kansallisilla ryhmillä ei ollut mahdollisuuksia puolustautua poliittisella järjestäytymisellä tai ahdinkonsa julkistamisella joukkotiedotusvälineissä. Vaikka Itä-Euroopan demokraattiset liikkeet ovat yrittäneet kiinnittää huomiota rasismin synnyttämiin ongelmiin, kysymys ei ole saanut osakseen suurta kiinnostusta sen enempää kansanjoukkojen kuin intellektuellien keskuudessa. Itä-Euroopan muista kansoista elätellyt ennakkoluulot ovat myös voimissaan. Puolan ulkopuolella on yleistä luonnehtia puolalaisia epärehellisiksi vetelehtijöiksi, itäsaksalaisten epäillään helposti sortuvan fasismiin, tshekkejä pidetään hienostelijoina ja unkarilaisia muuten omituisina."

Näitä asenteita voisi pitää lapsellisina, mutta niissä on vakavien konfliktien siemeniä. Nationalismin vastenmieliset ilmenemismuodot ovat saaneet monet vetämään yhtäläisyysmerkin nationalismin ja rasismin välille. Nationalismi-keskusteluun suuresti vaikuttanut Benedict Anderson on sitä mieltä, että rasismi ja anti-semitismi eivät ole johdettavissa nationalismista. Anderson sanoo nationalistisen ajattelun perustuvan kuvitelmiin kansakuntien historiallisista kohtaloista, kun taas rasismi perustuu mahdottomaan unelmaan rodullisesta jatkuvuudesta kautta vuosisatojen. Rasismi ja anti-semitismi ilmenevät myös yleensä kansallisten rajojen sisäpuolella. Ne eivät niinkään lietso sotaa ulkovaltoja vastaan kuin sortoa omassa maassa.

Anderson varoittaa myös kosmopoliittisissa intellektuellipiireissä suositusta ajatuksesta, että nationalismi on aina luonteeltaan liki patologista ja että sen juuret ovat pelossa ja vihassa muita kohtaan. Andersonin mielestä kannattaa muistaa, että kansakunnat kykenevät myös innoittamaan ihmisiä rakkauteen, usein syvästi uhrautuvaan rakkauteen. Hän sanoo nationalismin kulttuurituotteiden — runouden, romaanitaiteen ja musiikin — ilmaisevan tätä rakkautta tuhansin muodoin ja tyylein. Sen sijaan pelkoa ja halveksuntaa ilmaisevat kansalliset tuotteet ovat äärimmäisen harvinaisia.

ALBUM: Bring the music up and play 30 secs.

Tämä oli katkelma vuonna 1911 kuolleen liettualaisen säveltäjän Mikalojus Konstantinas Ciurlionisin sävelrunosta nimeltä Meri. Ciurlionis oli paitsi säveltäjä myös taidemaalari, jonka nimeä ei Stalinin kaudella saanut ääneen lausua.

Kansallinen kulttuuri on usein ollut luovimmillaan puolustautuessaan ulkopuolista sortoa vastaan, senhän suomalaisetkin hyvin tietävät omasta historiastaan. Kansallisen kulttuurin vastarinta saattaa olla myös luovuudessaan ovelaa. Irlantilainen kirjallisuushistorioitsija Declan Kiberd on kuvannut, miten irlantilaiset kirjailijat elvyttivät kansallista tietoisuutta käyttämällä hyväkseen englantilaista kulttuuria.

Karl Marxin yhteistyökumppani Friedrich Engels oli valittanut, että Britannian politiikan tavoitteena oli irlantilaisten tekeminen muukalaisiksi omassa maassaan. Kiberd sanoo Engelsin aliarvioineen irlantilaisten kyvyn hallita kulttuuria, jota käytettiin heidän hallitsemiseen. Oman kielensä menettäneistä irlantilaisista tuli englantilaisia etevämpiä englannin kielen käyttäjiä.

Nationalismi on siis vaikeasti analysoitava ideologia. Kuten professori Anthony Smith totesi, se muuttaa myös alati muotoaan. Parhaillaan Länsi-Euroopassa viriävät alueellisen nationalismin muodot ovat liittämässä keskusteluun kysymyksen kansalaisyhteiskunnan vahvistamisesta valtiorakenteiden kustannuksella. Eräät skotlantilaiset nationalistit luonnehtivat kansallismielisyyttään yritykseksi luoda autonomista tapaa hallita omaa lähiympäristöä ja kehittää nykyisiä kansallisvaltioita pienempiä ja sosiaalisiin epätasa-arvoisuuksiin herkemmin reagoivia yhteisöjä.

Tämä lähtökohta on kuin etäinen kaiku venäläisen anarkistin Bakuninin toteamuksesta, jonka mukaan jokaisella kansallisuudella on kiistaton oikeus oman luonteensa mukaiseen elämään. Bakunin oli sitä mieltä, että aggressiivinen nationalismi on aina keskitetyn valtiovallan aiheuttamaa.

Euroopan tämänhetkinen kehitys on nationalismin kannalta ongelmallista. Samaan aikaan kun kansalaiselämän tulisi avautua uusille rajat ylittäville yhteistyön muodoille, miljoonat eurooppalaiset etsivät identiteettiään vuosisatojenkin takaa periytyvistä etnisistä ja kansallisista perinteistä. Aiemminkin historiassa nationalismi on nostanut päätään nopeiden muutosten aikakaudella. On kuin ihmiset etsisivät turvaa kansallisesta identiteetistä liian nopeasti etenevien muutosten myllerryksessä.

Kansainvälisyyden ja kansallismielisyyden välisen jännitteen vaikutusta tulevien vuosikymmenien politiikkaan voi vain arvailla.

[home] [archive] [focus]