Ydin, 6/1988

Kenellä olisi aikaa parantaa maailmaa?

Tapani Lausti         

"Minulla ei ole aikaa parantaa maailmaa." (Otsikko Outokumpu-konsernin toimitusjohtajan Pertti Voutilaisen haastattelussa La Escondida- kiistan johdosta Suomen Kuvalehdessä 12.8.1988)

Outokummun Chile-hankkeen yhteydessä toimitusjohtaja Pertti Voutilainen korosti saavansa palkkaa siitä, että hän ajaa Outokummun etua. Hän sanoi vastaavansa siitä, että Harjavallassa riittää töitä.

Voutilainen sanoi Suomen Kuvalehden haastattelussa myös: "Tuo Etelä-Afrikka on hyvä esimerkki. Ei minulla ollut yhtään huono omatunto käydessäni kauppaa sen kanssa niin kauan kun se oli sallittua. Kun se ei ollut Suomessa kiellettyä, katsoin, ettei se myöskään ollut eettisesti arveluttavaa. Mutta kun poliittinen päätöksentekojärjestelmä sanoi, että nyt se on loppu, niin se loppui — ja turha sitä on surra enää."

Kysymyksen Chilen kaupankäynnin laillisuudesta hän sanoi jättävänsä muiden murehdittavaksi.

"Minulla on tarpeeksi työtä, kun mietin tämän bisneksen."

Voutilainen jätti asiantuntijan tehtäväksi katsoa, mikä on ulkopoliittisesti ja eettisesti hyväksyttävää.

"Yritysjohtajalla tätä taitoa ei ole."

Voutilaisen lausunnot kuvastavat hyvin aikakautemme henkeä. Kun taloudellinen toiminta sivuaa kiperiä eettisiä ongelmia, vastuu siirretään mielellään muille. Ja vaikka poliitikot aika ajoittain puuttuvat tapahtumien kulkuun, kansainvälinen talous etenee paljolti omalla painollaan. Henkilökohtainen vastuu järjestelmän toiminnasta on ajat sitten hukkunut historian hämärään.

Vanhemman polven ruotsalainen journalisti ja kirjailija Olof Lagercrantz pohtii kirjassaan Ensimmäinen piirini (WSOY 1986) rahan persoonattomuuden historiaa. Hän sanoo osakeyhtiön poistaneen yksityisen ihmisen kohtalon ja rahojen välisen yhteyden.

"Osakeyhtiön myötä yhteiskunnat ottivat valtavan askeleen kohti nimettömyyttä. Tuli mahdolliseksi toimia likaamatta käsiään, murhata näkemättä kenenkään kaatuvan, riistää näkemättä kenenkään olevan nälissään. (...) Mutta osakeyhtiölaki oli vielä enemmän. Se oli sivilisaatiomme täydellinen kuolemanloukku, sillä sen mukana oli otettu käyttöön mekanismi joka ei vain nostanut vastuuta yksityisten ihmisten harteilta vaan joka ohjasi itseään ilman yksityisten ihmisten tahdonilmaisuja. Se oli täydellinen mylly jauhamaan ihmissuvun tuhoa. Se piti huolen siitä, ettei ollut mitään esteitä maapallon miljoonia vuosia keräämien raaka-aineitten tuhoamiselle nopeimmalla mahdollisella vauhdilla. Se edisti sotia kytkemällä varusteluteollisuuden voitonvaunuihinsa. Se toimi kaikkien rajojen yläpuolella, teki työtään erityisen tehokkaasti sotien aikana, siihen ei vaikuttanut mikään puolueohjelma tai yhdenkään mielenosoituksen iskulause (...) sitä ei voitu pysäyttää, sillä se oli erottamattomasti kytketty edistykseen ja ihmiskunnan onnenkäsitykseen."

Rahan persoonattomuudella luotiin Lagercrantzin mielestä edellytykset kaiken hienotunteisuuden, lempeyden, inhimillisyyden karkottamiseen markkinoilta.

Ihmiset sijoittavat yleensä rahansa osakkeisiin kyselemättä, millaiseen liiketoimintaan heidän saamansa osingot perustuvat. Liikkeenjohdon velvollisuus taas on lisätä yrityksen voittoa, ei pohtia eettisiä ongelmia.

Pertti Voutilaisen suuripiirteisyys liiketoiminnan moraalista puhuttaessa on tavallista liikemiespiireissä. Mutta me osallistumme kaikki järjestelmään, jonka eettisyyttä ei ole helppo puolustaa. Aikamme kuluttaja on yleensä sokea osa valtavaa tuotannon, kaupan ja kuluttamisen ratasta.

Kuluttaessamme monikansallisen yhtiön tuotteita emme pohdi, keiden ihmisten oikeuksia yhtiö on mahdollisesti polkenut jossakin maassa kaukana maailmalla, keille se on maksanut nälkäpalkkaa, keiden viljelysmaata se kenties on oveluudella tai viranomaisten lahjonnalla saanut haltuunsa tai keiden kuolemaan tämä kaikki on ehkä välillisesti johtanut. Olemme yleensä valmiita kuluttamaan liikoja kyselemättä. Emme kykene ostamistamme tuotteista aistimaan niihin aineellistunutta kärsimystä, vääryyttä, väkivaltaa, ympäristötuhoa.

Markkinat ovat vapaita, mutta me olemme markkinoiden orjia, toiset niiden uhreja.

Investointien moraali

Tietoisuus liike-elämän moraalisesta sokeudesta on kuitenkin nostanut viime aikoina päätään. Vietnamin sodan aikana amerikkalaiset kirkot lopettivat investointinsa napalmia valmistaneisiin yrityksiin. Yhdysvalloissa yleistyikin käytäntö, jonka mukaan esimerkiksi eläkerahastot ja yliopistot arvioivat investointeja suunnitellessaan sijoituskohteiden eettistä tasoa. On arvioitu, että kymmenelle prosentille Wall Streetin läpi kulkevasta rahasta on asetettu jonkinlaisia eettisiä rajoituksia.

Eettinen investointi on nopeasti muodostumassa käsitteeksi.

Englannissa perustettiin vuonna 1983 Eettisen investoinnin tutkimuspalvelu EIRIS. Sen toimisto sijaitsee apean tuntuisessa Vauxhallin työläiskaupunginosassa Lontoossa. Pienuudestaan huolimatta toimisto henkii tarmoa ja tehokkuutta. Viiden hengen henkilökunnan lisäksi toimistossa pistävät silmään tietokoneet, modernin tiedonhankinnan ja -käsittelyn välttämättömyystarvikkeet.

EIRISin asiakaspalvelusihteeri Heather Swailes on vuosia rauhanliikkeessä toiminut kveekari. Hän sanoo, että Lontoon rahakeskuksessa Cityssä eettisen investoinnin tutkijoita pidetään vieläkin usein hieman omituisina. Mutta asenteissa on viime vuosina tapahtunut selvä muutos.

"Eettiset rahastot ovat päässeet todella vauhtiin. Niihin on sijoitettu paljon rahaa. Näen jo päivän lähestyvän, jolloin yhtiöt eivät halua joutua eettisten sijoitusrahastojen kielteisen huomion kohteeksi."

"Asetehtailijat eivät varmaankaan luovu aseiden valmistamisesta ja ryhdy tuottamaan traktoreita. Mutta suuri monikansallinen yritys saattaa luopua pienestä tytäryhtiöstä, jos se tuo emäyhtiölle huonoa mainetta."

Alkuaikoina eettinen investointi yhdistettiin valmiuteen menettää rahaa. Eläteltiin mielikuvaa hyvää tarkoittavista ihmisistä, jotka eivät epäröi panna rahaansa tappiollisiin projekteihin. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että eettiset rahastot ovat tuottavia sijoituskohteita. Cityssä suhtaudutaan eettisten investointien ajatukseen nykyään paljon vakavammin.

EIRISin perustamiseen osallistuivat useat järjestöt. Mukana oli mm. pari hyväntekeväisyysjärjestöä, metodistikirkko, kveekarit, anglikaanisen kirkon sosiaalisen vastuun lautakunta, Irlannin presbyteerinen kirkko, Walesin kirkko ja kehitysmaissa toimiva avustusjärjestö Oxfam. Ne kaikki avustivat projektia rahallisesti, mutta nykyään EIRIS toimii taloudellisen menestyksensä turvin itsenäisesti.

Eettisen investoinnin tutkimuspalvelu myy asiakkailleen yritysten toiminnasta kokoamaansa tietoa. Palvelulla on tietoa 630 brittiyhtiöstä, joiden yhteenlaskettu arvo edustaa 98 prosenttia osakemarkkinoiden kokonaisarvosta.

EIRIS ei itse arvioi yhtiöiden toiminnan moraalista hyväksyttävyyttä. Se toimittaa vain asiakkaiden haluamaa tietoa. Näiden huolen aiheet taas vaihtelevat. Yleisimmät kysymykset koskevat yhtiöiden yhteyksiä asetuotantoon ja Etelä-Afrikkaan. Seuraavina ovat yhtiöiden asenteet tupakkaan, poliittisiin lahjoituksiin ja ydinvoimaan. EIRIS tarjoaa tietoa myös yhtiöiden mainonnasta, toiminnasta ulkomailla, asenteesta alkoholiin, eläimiin, uhkapeliin ja ydinaseisiin, yhteyksistä sanomalehtiin ja televisioon jne.

EIRISin huomattavimmat asiakkaat ovat yliopistoja, ammattiliittoja, kirkkoja ja kunnallisia elimiä. Suurin yksittäinen asiakas on eräs kunnallinen työeläkerahasto. Se investoi 900 miljoonaa puntaa, mikä on enemmän kuin kaikkien muiden asiakkaiden investoinnit yhteensä. Palvelulla on myös paljon yksityisasiakkaita, joiden sijoittamat rahat ovat hyvin pieniä.

Palvelu tekee tutkimustyötä myös Friends Provident -yhtiölle, jolla on Englannin vanhin eettinen rahasto. Se perustettiin vuonna 1984 Friends Providentin saatua osakseen arvostelua kveekaritaustansa unohtamisesta. Kaikkien yllätykseksi rahasto alkoi heti menestyä. Se kasvoi 40 prosenttia kolmen ensimmäisen toimintavuotensa aikana.

Nyt Englannissa kilpailee jo kymmenen eettistä rahastoa nopeasti kasvavilla eettisten investointien markkinoilla. Vakuutusyhtiöt ovat heittäytyneet innolla mukaan luodakseen itsestään parempaa kuvaa.

EIRIS on viime aikoina alkanut oma-aloitteisesti kerätä aineistoa työolosuhteista, ammattiyhdistysedustuksesta ja naisten etenemisestä johtaviin asemiin. Heather Swailes sanoo uskovansa, että tätä tietoa on mahdollista myydä ammattiliitoille ja työväenpuolueen valvonnassa oleville kunnallisille elimille.

EIRIS on myös tutkinut Englannissa toimivien eettisten rahastojen toimintaa varmistaakseen, että ne todella välttävät yhteyksiä, joita ne sanovat välttävänsä. Kaikki eivät kestäneet tarkkaa tarkastelua. Yksi rahasto esimerkiksi oli löytänyt maailmasta vain kaksi kartettavaa maata, Etelä-Afrikan ja Chilen.

Heather Swailes sanoo tutkimuspalvelun haluavan myös ulottaa tutkimuksensa muualle Eurooppaan. EIRIS ei ole löytänyt muista maista vastaavanlaista palvelua, mutta päätellen viimeaikaisista yhteydenotoista ainakin Hollannissa ja Saksan liittotasavallassa sellaisen perustamista suunnitellaan. Swailes muisteli, että jotkut kirkolliset tahot Suomesta ovat olleet heihin yhteydessä.

Markkinaopportunistit

Läheskään kaikki yhtiöt eivät ole vielä huomanneet, että yleisön keskuuteen on levinnyt huolestumista yritysmaailman toiminnasta. Niiden vuosiraporteissa saatetaan huoletta rehennellä asioilla, jotka huomattava osa kansalaisista kokee vastenmielisiksi.

Toisaalta yhtiöt saattavat havaita ilmapiirin muutoksen ja ryhtyä nopeisiin kosmeettisiin toimenpiteisiin. Englannissa pelätään, että eettisten investointien ajatus joutuu sellaisten rahalaitosten käsiin, jotka eivät todellisuudessa usko näihin periaatteisiin. Markkinaopportunismi on tauti, joka raivoaa edelleen finanssipiireissä.

Eettiset investoinnit ovat kasvustaan huolimatta edelleen hyvin vähäinen osa rahamarkkinoita. Englannissa on 1 100 sijoitusrahastoa. Eettisiin rajoituksiin uskovien rahastojen osuus on näin ollen vain yksi prosentti.

Ei ole myöskään vielä mitään näyttöä siitä, että jokin yhtiö olisi kärsinyt eettisten investoijien boikotista. Tärkeä poikkeus on Barclays Bank, joka joutui vetäytymään Etelä-Afrikasta anti-apartheid -liikkeen tarmokkaan kampanjan seurauksena. Pankki ehti kärsiä jo huomattavia taloudellisia menetyksiä erityisesti nuorten säästäjien siirrettyä rahojaan muualle.

Heather Swailes jakaa eettiset investoijat kahteen ryhmään. Toiset haluavat yksinkertaisesti välttää huonoa omaatuntoa. Toiset taas uskovat toiminnallaan muuttavansa maailmaa. Swailes itse uskoo, että vasta suurten eläkerahastojen liittyminen eettisen investoinnin liikkeeseen voi radikaalisti muuttaa investointi-ilmapiiriä.

Eettisen investoinnin tutkimuspalvelua pyydetään silloin tällöin myös arvioimaan hyväntekeväisyysjärjestöille tehtyjen lahjoitusten taustaa. Järjestöt eivät halua joutua tilanteeseen, jossa ne saavat rahaa kyseenalaista toimintaa harjoittavilta yhtiöiltä.

Monet brittiyhtiöt alkoivat 70-luvulla parantaa mainettaan lahjoittamalla rahaa paikallisten yhteisöjen toimintaan ja tukemalla alueella toimivia pienyrityksiä. Taustalla oli ajatus, että yhteiskunnan poliittisen ilmapiirin mahdollisesti muuttuessa yritykset saattavat joutua vaikeuksiin, jos ne koetaan pelkiksi liikevoiton tavoittelijoiksi ilman minkäänlaista yleishyödyllistä funktiota.

Investointia sosiaaliseen edistykseen

Eettisen investoinnin liike haluaa sulkea hyväksyttävän investointitoiminnan ulkopuolelle tiettyjä kohteita. Mutta viime vuosina on yhä enemmän myös pohdittu, miten sijoituksia voitaisiin aktiivisesti suunnata sosiaalisesti hyödyllisiin tarkoituksiin. Puhutaan sosiaalisesta investoinnista.

Uraauurtavaa työtä tällä saralla on tehnyt liike, joka tunnetaan nimellä The Other Economic Summit. Se on eri maiden tutkijoista ja yhteiskunnallisista aktiiveista koostuva löyhä vaihtoehtoliike, jonka tähänastinen työ on koottu teokseen The Living Economy (Routledge & Kegan Paul 1986). Sen on toimittanut englantilainen "vihreä" taloustieteilijä Paul Ekins.         

Ekins sanoo monien investointien aiheuttavan sosiaalisia kustannuksia tai tuottavan sosiaalista  voittoa, mitä ei oteta huomioon finanssipäätöksiä tehtäessä. Kuitenkin ne voivat ratkaisevalla tavalla vaikuttaa investoinnin onnistumiseen.

Sosiaalisella kirjanpidolla olisi Ekinsin mielestä pyrittävä arvioimaan investoinnin sosiaalisia vaikutuksia. Sosiaalisen investoinnin käsitteen avulla arvioidaan mahdollista sosiaalista, ei-rahallista hyötyä, jota suunnitellulla investoinnilla saatetaan luoda. Sosiaalisesti hyödylliset investoinnit eivät kykene kilpailemaan investointimarkkinoilla ahtaasti rahalliseen voittoon tähtäävien investointien kanssa ennen kuin sosiaalinen hyöty otetaan laskuissa mukaan.

Ekinsin toinen johtopäätös on, että yhteiskunnassa tarvitaan uusia rahalaitoksia, jotka hyväksyvät säästäjän suvereniteetin periaatteen. Tällaiset rahalaitokset odottavat investoijiltaan henkilökohtaista kiinnostusta niihin projekteihin, joihin he rahaansa sijoittavat.

Nämä rahalaitokset ovat pääasiassa samoja, jotka ovat kiinnostuneita myös eettisestä sijoittamisesta. Englantilainen Mercury Provident Society toimii paitsi kotimaassan myös Saksan liittotasavallassa ja Hollannissa. Tämä vaihtoehtopankki yrittää parhaillaan lisätä osakepääomaansa voidakseen kasvattaa lainanantoaan. Financial Initiative (UK) on verrattain uusi riskipääomayhtiö, jolla on samansuuntaisia tavoitteita. Ecology Building Society (UK) on asuntolainayhtiö, joka myöntää lainoja ainoastaan ekologisen tarkastelun kestävään asumiseen. Yhtiön lainaperiaatteissa sanotaan lainojen pyrkivän rohkaisemaan "uusiutumattomien luonnonvarojen säästämistä, ihmisten ja yhteisöjen omavaraisuutta tai maan mahdollisimman tehokasta käyttöä".

Ammattitaito sosiaaliseen käyttöön

Viime vuosina etenkin Englannissa on puhuttu myös sosiaalisesti hyödyllisestä tuotannosta. Käsite sai alkunsa Lucas Aerospace -yhtiön tehtailla puhjenneesta liikkeestä. Yhtiö on Euroopan suurin lentokoneteknologian suunnittelija ja valmistaja. Puolet sen toiminnasta liittyy sotilaslentokoneisiin ja muuhun sotakalustoon.

Vuosina 1970-75 yhtiö oli vähentänyt työvoimaansa 18 000:sta 13 000:een. Työntekijät olivat tehneet vastarintaa lukemattomilla katkerilla työtaisteluilla. Viimein tehtaiden ammattiyhdistysväki tuli siihen tulokseen, että työntekijöiden oli etsittävä uusia keinoja vaikuttaa yhtiön investointipäätöksiin ja työvoimapolitiikkaan. Työntekijät eivät halunneet olla markkinavoimien tahdottomia heittopusseja. Heillä oli ammattitaitoa ja he halusivat käyttää sitä.

Tehtailla perustettiin komitea, joka laati yksityiskohtaisen suunnitelman yhtiön työvoiman vaihtoehtoiselle käyttämiselle. Työntekijät halusivat osoittaa yhtiön johdolle, että käytettävissä olevalla työvoimalla ja ammattitaidolla oli kehitettävissä vaihtoehtoisia tuotteita, joille löytyisi markkinoita. Suunnitelmassa kiinnitettiin huomiota ehdotettujen tuotteiden sosiaaliseen hyödyllisyyteen. Tuotelistalla oli huipputeknologista sairaalakalustoa, kehitysmaiden käyttöön soveltuvia monikäyttöisiä sähkögeneraattoreita, energiaa säästäviä teknisiä laitteita jne.

Lucas Aerospacen johto suhtautui suunnitelmaan vihamielisesti, samoin silloin vallassa ollut Työväenpuolue. Suunnitelman herättämä kansainvälinen innostus pakotti yhtiön johdon lopulta joihinkin myönnytyksiin. Mutta Margaret Thatcherin johtamien konservatiivien valtaantulo vuonna 1979 vei lopulta pohjan hankkeen etenemiseltä.

Lucasin työntekijöiden toiminta oli kuitenkin luonteeltaan puolustuksellista. Työntekijät eivät milloinkaan harkinneet vakavasti yhtiön jättämistä ja ammattitaitonsa käyttämistä osuustoiminnallisesti.

Ajatus sosiaalisesti hyödyllisestä tuotannosta jäi kuitenkin elämään. Yhä useammat ihmiset ovat alkaneet kantaa huolta  siitä, minkälaisiin tarkoituksiin heidän työvoimaansa käytetään. Läntisissä yhteiskunnissa on eräiden tutkimusten mukaan yhä enemmän kansalaisia, jotka ovat irtautumassa perinteellisestä työn ideologiasta. He eivät halua alistua suurten yksityisten tai julkisten byrokratioiden tahdottomiksi osasiksi. He hakeutuvat mieluummin työtehtäviin, jotka liikkuvat palkallisen ja palkattoman työn rajamailla. He osallistuvat sellaisten tarpeiden tyydyttämiseen ja päämäärien tavoittelemiseen, joihin ei päästä liikevoittoon perustuvalla toiminnalla. Työn hyödyllisyys on heille tärkeämpää kuin sen liiketaloudellinen kannattavuus.

Nämä viime vuosina yleistyneet asennemuutokset yhdistyvät eri puolilla maailmaa virinneeseen liikkeeseen, jonka tavoitteena on tuotannon palauttaminen palvelemaan paikallista kulutusta

"...jotta Manchesterin asukkaat eivät olisi riippuvaisia Chilestä tuoduista vihanneksista, jotta Kalkutan slummien asukkaat eivät olisi pakotettuja käyttämään amerikkalaisten ylikansallisten yhtiöiden salaisella reseptillä valmistamaa saippuaa, jotta Thaimaan pelloilla kasvavien viljalajien geneettinen rakenne ei olisi Tokiossa tai Frankfurtissa päämajaansa pitävien yhtiöiden omaisuutta — kaikki nämä liikkeet muodostavat osan yhteistä projektia... (Trevor Blackwell & Jeremy Seabrook: The Politics of Hope (Faber and Faber 1988)

Monet ihmiset ovat alkaneet aktiivisesti vastustaa investointipolitiikkaa, joka ei ota lainkaan huomioon paikallisia olosuhteita ja tarpeita. Englantilainen tutkija Guy Dauncey on pohtinut paikallisen talousjärjestelmän kehittämistä. Teokseen The Living Economy kirjoittamassaan artikkelissa Dauncey puhuu laajalle levinneestä myytistä, jonka mukaan taloudellisiin ongelmiimme kykenevät löytämään vastauksen ainoastaan kaukaisissa kaupungeissa toimivat ihmiset, jotka puhuvat talouspolitiikasta muille hämäriksi jäävin käsittein.

"Olen nähnyt, miten paikallinen talous, ellei siihen sisälly laajaa valikoimaa paikallisessa omistuksessa ja valvonnassa olevia yrityksiä, on kansainvälisten kauppatuulten armoilla. Ne voivat tuhota yhden tuotteen varaan kasvaneen paikallisen talouden yhdessä yössä. Olen nähnyt, miten paikallinen talous on Tokiossa tai New Yorkissa olevien päätöksentekijöiden armoilla. Nämä voivat sulkea paikallisen tuotantolaitoksen tietämättä edes, missä se sijaitsee. Voimattomuuden tunne on murskaava. Työttömyys voi kolmin-kertaistua yhdessä ainoassa päivässä. (...) Toisaalta olen nähnyt innostuksen kasvavan paikallisten asukkaiden sydämissä, kun he ovat alkaneet ymmärtää, että he voivat ottaa tapahtumien kulun omaan hallintaan ja vaikuttaa kouriintuntuvalla tavalla paikkakuntansa asioihin. Olen pannut jännittyneenä merkille, miten monet uuden järjestelmän myötä syntyneet aloitteet ylittävät soveltuvuudessaan kansalliset rajat. Ne ovat yhtä päteviä englantilaisessa pikkukaupungissa kuin ecuadorilaisessa kylässä."

Mitä ihmiset siis tekevät?

"Ihmiset havahtuvat huomaamaan, että he voivat perustaa elimen, jonka avulla paikalliset asukkaat voivat muodostaa osuuskuntia, tai he voivat ryhtyä alueelliseen energiapoliittiseen kampanjaan vähentääkseen sen rahan ja työn määrää, jonka paikkakunta vuosittain menettää ostamalla muualta kallista polttoainetta. Kun he tämän kaiken huomaavat, heidät valtaa innostus aivan kuten käsivarrestaan halvaantuneen ihmisen, joka huomaa kykenevänsä käyttämään kahta sormea."

Olivatpa yksittäiset liikkeet menestyksellisiä tai epäonnistuneita, viisaita tai huvittavia, yhä useammat ihmiset kaikkialla maailmassa ovat alkaneet reagoida henkilökohtaisen vastuun puuttumiseen taloudellisessa toiminnassa. Heille ei ole samantekevää, mihin rahaa sijoitetaan ja mitä inhimillisiä kärsimyksiä ja sosiaalisia kustannuksia yhteiskuntien aineellisen vaurauden kasvattamiseen liittyy.

 

 

[home] [archive] [focus]