www.tammilehto.info 27.9.2017 **** Etusivulle

Demokratia on eliitin valtaa ellei sitä rakenneta alhaalta ylös

Olli Tammilehto

Marianne Sandelinin kirjoitus, joka on Voimassa julkaistu 21.9.2017 otsikolla ”Demokratia on epäonnistunut” ja Politiikasta-tiedeverkkolehdessä 7.9.2017 otsikolla ”Mitkä vaarat vaanivat demokratiaa?”, on tärkeä muistutus siitä, että demokratioiksi nimitetyt valtio ovat useimmiten enemminkin eliitti- kuin kansanvaltaisia. Teksti johtaa kuitenkin helposti pessimistiseen johtopäätökseen aidon kansanvallan mahdollisuuksista. Johtopäätös seuraa kuitenkin paljolti siksi, ettei Sandelin kuten eivät useimmat muutkaan demokratiasta kirjoittavat tuo esiin demokratiapuheen historiaa.

Nykyisen kaltaista poliittista järjestelmää ei 1700-luvun lopulle saakka kutsuttu demokraattiseksi vaan republikaaniseksi eli valinnaiseksi eliittivallaksi. Vasta Ranskan vallankumouksen jälkeen demokratia-sanaa alettiin käyttää sen nykyisessä – monella tavoin harhaanjohtavassa – merkityksessä. 'Demokratia' alkoi viitata kansan vallan lisäksi myös järjestelmään, jossa osa valtaeliitistä valitaan jonkinlaisilla vaaleilla.

Esimerkiksi ensimmäisen modernin ”demokraattisen” valtion perustuslain kirjoittajat eivät pitäneet demokratiasta lainkaan. USA:n ”perustajaisät” pyrkivät tekemään säädökset sellaisiksi, ettei tavallinen kansa pääsisi suistamaan eliittiä vallasta. Yksi heistä, James Madison, kirjoitti vuonna 1787, että “maan pysyvä etu on estää uudistukset, ja valtiollisen järjestyksemme tulisi turvata se” luomalla pidäkkeitä ja vastavoimia, “jotka suojaavat äveriästä vähemmistöä enemmistöltä”. Se, että sama eliitti alkoi myöhemmin kutsua itseään ja luomaansa järjestelmää demokraattiseksi, ei johtunut heidän mielenlaatunsa vaan sanan merkityksen muuttumisesta.

Käsitys demokratiasta todellisena kansan valtana on kuitenkin elänyt republikaanisen demokratian rinnalla. Työväen- ja muissa yhteiskunnallisissa liikkeissä on ollut jokseenkin yleistä ajatella, että demokratia pitää rakentaa alhaalta ylöspäin siten, että paikalliset tai työpaikkakohtaiset kokoontumiset, neuvostot tai kommuunit ovat sen ydin. Nämä suoraa demokratiaa harjoittavat elimet liittoutuvat tarpeen mukaan kaupungin, alueen, maan, maanosan ja maapallon tasolla siten, että liittokunnan kokouksiin lähetettävillä delegaateilla tai edustajilla on imperatiivinen mandaatti eli sidottu valtakirja. Suomen ja useimpien maiden perustuslakihan kieltää imperatiivisen mandaatin, jota esimerkiksi Suomen vanha työväenliike kannatti.

Monet viimeaikaiset liikkeet Etelä-Euroopassa ja muualla ovat vaatineet todellista demokratiaa ja viitanneet tähän republikanismin ylittävään demokratiakäsitykseen. Pisimmällä todellisen demokratian toteuttamisessa ollaan tällä hetkellä sodan keskellä sinnittelevässä Rojavassa eli Pohjois-Syyrian kurdialueella.

 

Kirjallisuutta aiheesta

Bookchin, Murray (1987): The Rise of Urbanization and the Decline of Citizenship. Sierra Club, San Francisco.

Chomsky, Noam (1999): Powers and Prospects, Reflections on human nature and social order. South End Press, Brooklyn.

Dunn, John toim. (1992): Democracy, The Unfinished Journey 508 BC to AD 1993. Oxford University Press, Oxford.

Graeber, David (2013): The Democracy Project, A History, a Crisis, a Movement. Penguin Books, London.

Tammilehto, Olli (2017): Tuhokehitys poikki – Yhteiskunnan olomuodon muutos. Into, Helsinki.

 

Arkisto: Yhteiskunnallinen ajattelu, Noam Chomsky, David Graeber

 

[home] [archive] [focus]