Suomen Kuvalehti, 22.12.2017 **** 24.12.2017 **** Etusivulle Suomen Kuvalehti, 22.12.2017 **** 24.12.2017 **** Etusivulle
Anarkismi ei ole niin kaunista kuin väitetään eikä niin rumaa miltä näyttää
Eleonoora Karttunen, Maarit Laihonen, Olli Tammilehto, Matti Häyry
Viime vuosina anarkismista on mediassa puhuttu pääasiassa mielenosoitusten yhteydessä. Itsenäisyyspäivien mellakat sekä kivienheittely ja toistaiseksi selvittämätön poliisiauton polttaminen Pyhäjoen ydinvoimalatyömaalla on esitetty anarkismin malliesimerkkeinä. Hyvin harvoin anarkistit itse kuitenkaan saavat tilaa kertoa ajattelustaan, toiminnan syistä tai siitä, miten kokevat heihin liitetyt tapahtumat. Ovatko anarkistit yhtenäinen joukko, millaisia arvoja anarkistit kannattavat ja mistä ajattelu juontaa juurensa?
Historiallisesti anarkismin nimeä kantavan aatteen synty liittyy työväenliikkeen nousuun. Anarkismin ja nykyisin paljon paremmin tunnetun marxilaisuuden tiet erosivat ensimmäisen työväen internationaalin loppuvaiheessa 1800-luvun jälkipuoliskolla. Erimielisyydet koskivat työväenliikkeen organisointitapoja ja tavoiteltavan yhteiskunnan luonnetta. Tuolloin Mihail Bakunin, yksi anarkistisen ajattelun keskeisistä oppi-isistä, ennusti valtiososialismin johtavan vain hirmuhallintoon, jossa valta kasautuu samalla tavalla kuin kapitalistinen ja aiemmin feodaalinen valta. Bakuninin mukaan valtiososialismin diktatuuri ”kykenee luomaan ja kasvattamaan kansassa vain orjuutta”. Monista syistä marxismi sai kuitenkin suuremman huomion, ja se nostettiin näennäiseksi perustaksi sittemmin katastrofaaliseksi totalitarismiksi muuttuneelle Neuvostoliitolle. Toisin kuin muut sosialismin muodot anarkismi pyrki hävittämään valtioinstituution ilman välivaiheita. Valtiota se piti epätasa-arvoisuutta ylläpitävänä harvainvaltaisena alistamisen muotona, joka tulisi korvata vapaaehtoisilla yhteenliittymillä.
Anarkismi ei kuitenkaan ole kadonnut ajattelu- tai toimintaperinteenä. Tunnettuja anarkistisia ajattelijoita ovat olleet esimerkiksi Mahatma Gandhi ja Noam Chomsky sekä suomalainen ihmisoikeusaktivisti Jyri Jaakkola, joka murhattiin hänen osallistuessaan paikallisväestön kanssa kamppailuun elintilasta Oaxacassa Meksikossa vuonna 2010. Taiteen ja kulttuurin kentältäkin voidaan mainita tuttuja nimiä kuten Leo Tolstoi, Charlie Chaplin ja Suomesta Katja Kettu, Alvar Aalto ja Hiski Salomaa, joita ensisilmäyksellä ei liittäisi anarkismiin.
Anarkismi on monimuotoista, yhtä lailla suoraa toiminta kuin yhteiskunnallista ajattelua. Vakiintuneita toiminnan muotoja Suomessa ovat esimerkiksi Helsingissä sijaitseva kirjakauppa Mustan Kanin Kolo, jota pyöritetään vapaaehtoisvoimin, Tampereella kesäisin järjestettävä Musta Pispala -vastakulttuurifestivaali, Kapinatyöläinen-lehti ja erilaisten vihkosten ja kirjojen julkaiseminen sekä Helsingin yliopiston opiskelijoiden A-ryhmä, joka järjestää luentoja antiautoritaarisista aiheista ja kutsuu puhumaan yhtä lailla aktivisteja kuin tutkijoitakin. Nettifoorumi Takusta voi lukea anarkismikeskustelun lukuisista teemoista ja näkökulmista sekä esimerkiksi tiedonantoja toteutetuista aktioista ja niiden poliittista perusteluista.
Anarkismin perusarvoja ovat alusta saakka olleet vapaus, itsemäärääminen, vastavuoroisuus ja yhteisöllisyys. Myöhemmin erilaisten vähemmistöjen oikeudet ja ympäristö ovat nousseet tärkeiksi painotuksiksi. Monen lienee helppo jakaa nämä arvot, vaikka julkisuudessa anarkismi näyttäytyykin hyvin pienen joukon marginaalisena ajatteluna. Anarkismi on väärinymmärretty ja vahvasti mustamaalattu aatesuunta. Yhteiskuntatieteellinen tutkimus tunnistaa hyvin tämän ilmiön: vallassa olevat vastustavat sellaisia ajattelusuuntauksia, jotka uhkaavat heidän etuoikeuksiaan. Anarkismi ja sen yhteiseen hyvään pyrkivät ihanteet ovat jääneet tuntemattomiksi suomalaisille, koska niistä ei kerrota esimerkiksi kouluopetuksessa.
Anarkistit eivät halua pakottaa ihmisiä yhteen muottiin vaan kannustavat heitä yhteisvoimin vapauttamaan itsensä alistamisesta, pakottamisesta ja eriarvoisuudesta. Tämä tarkoittaa radikaalin yhteiskunnallisen muutoksen vaatimista. Yhteiskuntien toisenlaisen järjestämisen viimeaikaisia esimerkkejä ovat Argentiinan talouskriisin aikana syntyneet itsehallinnolliset työpaikat ja korttelikomiteat sekä Pohjois-Syyrian kurdialueelle vuoden 2011 jälkeen syntynyt suoraa demokratiaa harjoittavien kommuunien ja neuvostojen tiheä verkosto, jossa sukupuolten välinen tasa-arvo toteutuu ainutlaatuisella tavalla. Niin menneiden vuosisatojen kuin viime aikojen historia osoittaa, että anarkismi on paljon muutakin kuin yksittäiset – ja maailman mittakaavassa varsin harvinaiset – sabotaasit, jotka saavat kohtuuttoman paljon mediatilaa verrattuna anarkistien ajatteluun ja erilaisiin toiminnan muotoihin.
Tällä historian hetkellä eriarvoisuuden kasvaessa ja ympäristön tuhoutuessa yhä kasvavalla vauhdilla meidän on pakko etsiä uusia ideoita siitä, miten yhteiskunta tulisi järjestää. Anarkismi voi tarjota rakentavia visioita matkalla parempaan maailmaan. Anarkistit eivät tavoittele kaaosta vaan nimenomaan ihmisiä ja yhteisöjä harmonisemmin palvelevia rakenteita sekä yhteistyötä ilman nykyisiä valtiomuotoon puettuja alistussuhteita.
Arkisto: Olli Tammilehto, Yhteiskunnallinen ajattelu, Occupy, Noam Chomsky, David Graeber, Hannu Reime