15.2.2019 **** Etusivulle

Tämä on artikkelini teoksessa Utopia työkaluna: Irti vaihtoehdottomuuden valheesta, toim. Minna Mentula, Keijo Lakkala, Simo Suominen ja Hanna Era. Demokraattinen sivistysliitto 2018.

Osuuskuntautopiat: Ruohonjuuritasolta vallankumoukseen

Tapani Lausti

Markkinatalousideologian kliseet vaihtoehdottomuudesta menevät joukkotiedotusvälineissä hyvin läpi. Kaikki vaihtoehtoiset utopistiset kokeilut ovat johtaneet tämän oppikunnan mukaan epäonnistumisiin, usein murhenäytelmiin. Todistaakseen tämän väittämän markinatalousideologit viittaavat ensin marginaalisiin pienoisyhteisöihin kuten vaikkapa Matti Kurikan Kanadassa perustamaan Sointulaan. Lopulta otetaan esiin tavanomainen jämerä nuija, jolla kaikki mahdolliset vaihtoehdot lytätään. Neuvostoliittoa sanotaan historian suurimmaksi yritykseksi ihanneyhteiskunnan toteuttamiseksi. Keskustelu päättyy tähän.

Kapitalismin ongelmallisuudesta huolimatta markkinataloutta pidetään parhaana keinona, tai vähiten huonona keinona, hajautetun taloudellisen toiminnan mahdollistamiseksi ja vallan keskittämisen välttämiseksi. Olemme siis tulleet historian päähän. On turha haaveilla radikaalisti toisenlaisesta yhteiskuntajärjestelmästä.

Joukkotiedotusvälineitä ei kiinnosta se tosiasia, että markkinatalouden sisällä tai sen rinnalla on jo kauan toiminut vaihtoehtoisia, toimintakykyisiä taloudellisia ja sosiaalisia yrityksiä ja yhteisöjä. Tuoreiden arvioiden mukaan maailman osuustoiminnallisella sektorilla on miljardi jäsentä. Maailman osuuskuntien palveluksessa työskentelee joko täystyöllisesti tai osaaikatyöläisinä 250 miljoonaa ihmistä. Maailman 300:n johtavan osuustoiminnallisen yrityksen kokonaisliikevaihto on 2,53 miljardia Yhdysvaltain dollaria.

Osallisuustalous, josta Antti Jauhiainen ja Joona-Hermanni Mäkinen kirjoittavat tässä kirjassa, on tuorein ilmentymä vaihtoehtoisen talous-sosiaalisen ajattelun elinvoimasta. Osallisuustalous-ajattelu on saanut vaikutteita monenlaisista osuustoiminnallisista kokeiluista. Näitä ovat erilaiset osuuskunnat, työläisomisteiset yritykset ja kollektiivisesti johdetut työpaikat. Markkinatalouden “lainalaisuudet” tekevät niiden tavoittelemat demokraattiset ihanteet kuitenkin vaikeaksi toteuttaa.

Viimeaikainen yhteiskunnallinen kehitys lisää jännitteitä poliittis-taloudellisen eliitin ja sosiaalisten liikkeiden välille. Yhä suurempi osa yhteiskunnallisesta toiminnasta edellyttää pääoman ulkopuolelta tulevaa panosta. Monet sosiaaliset liikkeet vahvistavat näin uskottavuuttaan. Erilaisten yhdistysten verkostot, osuustoiminnalliset liikkeet ja muut sosiaalisia arvoja korostavat yhteisöt täyttävät aukkoja, joita syntyy pääoman osoittautuessa kykenemättömäksi tai haluttomaksi ihmisten olennaisten tarpeiden tyydyttämiseen. Yhteiskunnan ja kapitalismin välinen kuilu syvenee. Tässä uudessa tilanteessa kansalaisten on vaadittava poliitikkoja tekemään tilaa vaihtoehtoisille sosiaalisille toiminnoille.

Kielitieteilijä ja yhteiskuntakriitikko Noam Chomsky on kirjoittanut paljon kysymyksestä, pitäisikö kasvatuksen tähdätä vapauteen ja ylhäältä annettujen olettamusten kyseenalaistamiseen, vai ihmisen alistamiseen muiden holhoukseen. Hänen mielestään ihmisluonteen sisin ominaispiirre on ihmisen vapaus ja hänen tietoisuutensa tästä vapaudesta. Tässä Chomsky yhtyy klassiseen liberaaliin näkemykseen ihmisluonteesta. Tämä näkemys painotti erilaisuuden ja vapaan luomisen tärkeyttä. Perinne on jyrkässä ristiriidassa teollisen kapitalismin vaatimusten kanssa, edellyttäväthän ne palkkaorjuutta ja vieraantumista omasta työstä. Kapitalismin sosiaalinen ja taloudellinen organisaatio vaativat hierarkkisia ja autoritaarisia periaatteita.

Chomsky pitää tärkeänä inspiraation lähteenä vähälle huomiolle jäänyttä saksalaista 1800 -luvun ajattelijaa Wilhelm von Humboldtia. Humboldtin mukaan kaikki moraalinen kulttuuri kumpuaa yksinomaan ihmisen sisäisestä olemuksesta. Sitä ei voi stimuloida ulkoapäin keinotekoisella pakottamisella. Jos ihmisen toiminta ei kumpua hänen vapaasta valinnastaan tai on vain ohjeiden ja opastuksen tulosta, se ei tunkeudu hänen sisimpäänsä vaan jää vieraaksi hänen todelliselle luonteelleen; hän ei suorita sitä aidolla ihmisenergialla vaan vain mekaanisella täsmällisyydellä.

Britannian osuuskunnista amerikkalaiseen fourierismiin

Osuustoiminnallisia yhtenliittymiä alettiin Britanniassa perustaa vuonna 1769. Ne olivat kulutusosuuskuntia, mutta eivät pysyneet pystyssä kovin kauan. Liike sai lisävauhtia 1800-luvun alkupuoliskolla. Teollinen vallankumous ja kapitalistisen tuotannon leviäminen herätti ajatuksia osuuskunnista, joilla voitaisiin vastustaa sosiaalista sortoa. Robert Owen näytteli tärkeätä roolia osuustoiminnallisen liikkeen alkuvaiheissa. Hän uskoi, että osuuskuntien avulla tuotantoa voitaisiin vähitellen siirtää niiden ihmisten haltuun, jotka loivat työllään aineellista vaurautta. Osuuskunnat saattoivat hänen näkemyksensä mukaan sysätä yhteiskuntaa sosialismin suuntaan.

On mielenkiintoista, että 1800-luvun Yhdysvalloissa pohdittiin syvällisesti työn organisoimista kapitalismia demokraattisemmilla yhteiskunnallisilla ratkaisuilla. Amerikkalainen yhteiskuntajärjestelmä oli kehkeytynyt kapitalistisille raiteille maan omien työläisten vastarinnasta huolimatta. Vastarinta oli varsin radikaalia. Tätä ilmensi työväenlehdistön kirjoittelu, jossa pidettiin itsestään selvänä, että tehtaissa työtä tekevien ihmisten tulisi myös omistaa tuotantolaitokset. Alistuminen yksityisten despoottien määräysvaltaan uhkasi ihmisten vapautta, terveyttä ja kulttuuriperinteitä. Radikaali vastarinta ilmeni myös levottomuuksina ja mellakoina, erityisesti Yhdysvaltain pohjoisissa osavaltioissa. Pelästynyt hallitseva luokka alkoi perustaa poliisivoimia, jotka eivät siis alunperin syntyneet rikoksia estämään vaan nimenomaan pitämään kurissa työläisiä. Poliisivoimat olivat osa valtion pyrkimystä pitää työläiset jokapäiväisessä kurissa. Samaan aikaan kehitettiin propagandaa muokkaamaan ihmisten mieliä haluttuun suuntaan.

Radikaalia vastarintaa jatkui kuitenkin työväenliikkeessä 1800-luvun alkupuolelta aina 1930-luvulle asti. Silloin yksityiset vallan keskukset onnistuivat viimein kukistamaan tämän vastarinnan. Englannissa vastaava prosessi päättyi 30 vuotta myöhemmin.

Vähäiselle huomiolle jäänyt historiankirjoitus osoittaa, miten uusi järjestelmä oli siis väkisin istutettava tavallisten amerikkalaisten mieliin. Oli luovuttava normaaleista ihmisvaistoista ja sallittava ns. uuden ajan asenteiden astua tilalle. Työväenlehdistö kirjoitti ihmisarvon, itsenäisyyden ja itsekunnioituksen menettämisestä. Työläisten ihmisyys kärsi kulttuuriharrastusten mahdollisuuksien kaventuessa. Palkkaorjuus teki elämästä kulttuurisesti kapeamman. Uusia oloja rinnastettiin etelän osavaltioiden orjuuteen. Ns. korkeakulttuurin harrastus kävi vaikeammaksi. Tehtaissa oli ollut tapana, että joku työläisistä luki ääneen klassillisia romaaneja tai ajan uutuuksia. Kaikki tämä katosi.

Työväenlehdissä todettiin myös, että kun ihminen myi tuottamansa tuotteen, hän piti kiinni ihmisarvostaan. Kun myy työvoimansa, myy itsensä. Näin työläinen menettää vapaan ihmisen oikeudet ja joutuu raha-aristokraatin vasalliksi. On huomautettu, että lehdet kirjoittivat tähän tyyliin jo ennen kuin marxismia oli olemassa. Se että amerikkalainen radikaali perinne lopulta kukistui, ei johtunut siitä, että sen ajatukset olisivat olleet järjettömiä, vaan siitä, että valtava varallisuuden ja vallan kasautuminen antoi uusille eliiteille mahdollisuuden viedä yhteiskuntia niiden haluamaansa muottiin. Osuustoimintaliikkeen säilyminen on kuitenkin osoitus siitä, että usko ihmisten kykyyn yhdessä organisoida elämää ei ole kadonnut.

Yksi amerikkalaisista radikaaleista suuntauksista sai inspiraationsa ranskalaiselta sosialistilta ja osuustoiminnallisen liikkeen ajattelijalta Charles Fourierilta (1772-1837). Tämä suuntaus seurasi mielenkiinnolla Euroopassa virinneitä radikaalipoliittisia virtauksia. Euroopassa oli syntynyt 1800 -luvun ensimmäisellä puoliskolla yhteiskunnallista ajattelua, joka toi julkisuuteen käsitteitä kuten individualismi, sosialismi, kommunismi, solidaarisuus, palkkaorjuus. Termit muovautuivat aikana, jolloin uusi teollisuusyhteiskunta vakiinnutti luokkatietoisuutta ja yhteiskuntaa alettiin pohtia luokkavallan ilmentymänä.

Fourierilta ajattelunsa lainannut radikaali amerikkalainen liike sai osanottajat ymmärtämään, ettei Yhdysvallat ollut ratkaisevasti erilainen kuin eurooppalainen yhteiskuntamalli. Luokkavastakohtaisuudet olivat kaikkialla olennainen piirre yhteiskuntaelämää. Yhdysvaltainkin yhteiskuntajärjestelmää pidettiin vastenmielisenä ja ihmisarvoa alentavana. “Vapaata kilpailua” luonnehdittiin väärentyneeksi kilvoitteluksi. Teollisuus ja kauppa olivat keskinäisen kateuden ja kaaoksen vallassa. Vuokratyövoimaan tai palkattuun työvoimaan perustuvan järjestelmän katsottiin asettavan työntekijän nöyryyttävään asemaan. Tuotantolaitosten välisessä kilpailussa tuhlattiin valtavia varoja, kun samoja palveluksia tarjottiin turhalla moninkertaisuudella.

Amerikkalaiset yhdyskunta-ajattelijat omaksuivat “palkkaorjuuden” käsitteen brittiläiseltä työväenliikkeeltä ja ranskalaiselta sosialismilta. Termillä haluttiin dramatisoida työläisten kadottamaa ihmisarvoa, perinteistä ammattitaitoa ja taloudellista riippumattomuutta. Nyt jouduttiin alistumaan merkantiilikapitalistien ja tehtaanomistajien vaatimaan tiukkaan työkuriin.

Yhdysvalloissa vastarinta palkkaorjuutta vastaan kehkeytyi ennen kaikkea käsityöläisten keskuudessa. He saattoivat olla itsellisiä työntekijöitä tai mestarien palveluksessa, mutta heitä yhdisti suurten työpajojen kilpailun pelko ja joutuminen pysyvästi palkanansaitsijan asemaan. Heidän silmissään parempia vaihtoehtoja olivat fourierilaiset “tuottajien yhteenliittymät”. Aikana, jolloin itsellinen työ alkoi olla yhä vaikeampaa, fourieristinen suunnitelma toi käsityöläisperinteet osuustoiminnalliseen ympäristöön. Työntekijöiden yhteenliittymä lupasi pelastaa heidät armottomasti levinneeltä palkkaorjuudelta.

Vapaan kilpailun nimissä työläisiä rohkaistiin etsimään arvoasemaa ja vaurautta ja näin etääntymään keskinäisen solidaarisuuden tunteista ja yhteistyöstä. Fourieristit kavahtivat tällaista kehitystä ja väittivät, että vain kilpailuun kielteisesti suhtautuva yhteiskunta teki mahdolliseksi ihmisten sosiaalisten, moraalisten ja esteettisten taipumusten täyden toteutumisen. Työn tuli olla ihmismieltä miellyttävää ja orgaaninen osa jokapäiväistä elämää, ei tehdaskurin uuvuttavaa raatamista. Palkkatyön kuriin alistuminen teki ihmisestä esineen. Jo vuosikymmeniä ennen englantilaisen, utopistisesta tuotannostaan tunnetun englantilaisen William Morrisin samanhenkisiä ajatuksia amerikkalaiset fourieristit varoittivat ns. ruumiillisen ja henkisen työn erottamisesta toisistaan. Näin ajauduttaisiiin yhteiskuntaan, jossa työläisiltä on evätty heidän luonnollinen oikeutensa kulttuuriin, kun taas korkeampaa opetusta nauttineet ihmiset menettävät käytännölliset kykynsä ja ovat hekin näin etääntyneet luonnollisesta, täysipainoisesta elämästä.

Fourieristit uskoivat, että osuustoiminnallisella työllä kyetään luomaan suurempi määrä vaurautta vähemmällä raatamisella, työntekijöitä halventamatta. Monet näistä utopisti-sosialisteista uskoivat, että tällaiset inhimillisiin arvoihin tukeutuvat pienyhteisöt voisivat olla myös malleja laajemmalle ja syvälle käyvälle yhteiskunnalliselle muutokselle.

Oman aikamme ajattelua

Yhdysvaltain historialle on ollut leimallista ajelehtiminen demokraattisista pyrkimyksistä kansalaisten vastarinnan tukahduttamiseen. Sitten alistuneisuus vaihtuu taas vastarinnan palaamiseen. Ensimmäisen maailmansodan jälkeisinä vuosina maassa oli paljon työväenliikkeen aktivismia, jota tukahdutettiin pelottelemalla ihmisiä “punaisella vaaralla”. Toisen maailmansodan jälkeen työväenliike koki taas vakavia tappioita. Kylmän sodan vuodet olivat hiljaisia kunnes Vietnamin sodan vastustaminen herätti kansakunnan radikaaliin toimintaan. Nyt on taas menossa hyökkäys tavallisia kansalaisia vastaan, ei vain Donald Trumpin aloitteesta vaan koko Yhdysvaltain eliitin voimalla.

Omana aikanamme osuuskunta-ajattelua on kuitenkin edelleen kehitelty. Merkittäviksi nimiksi ovat tässä työssä nousseet amerikkalaiset Richard Wolff, Gar Alperovitz ja Erik Olin Wright. Heidän ajattelunsa on innoittanut kansalaisten itsenäiseen toimintaan perustuvia yhdyskuntahankkeita mm. Latinalaisessa Amerikassa.

Nämä kansalaisaktivismin kannattajat suosittelevat työpaikkojen asteittaista haltuunottoa työntekijäryhmien aloitteella. Tämä kehitys pantaisiin alulle kapitalismin vallitessa, mutta samanaikaisesti osuuskuntien leviämisen kanssa. Hajakeskitettyä osallistuvaa toimintaa levitettäisiin sosiaalisen elämän kaikilla osa-alueilla. Ajan mittaan nämä asteittaiset muutokset saisivat aikaan laadullista muutosta. Lopulta kapitalismi joutuisi perääntymään syvemmän taloudellisen ja sosiaalisen demokratian tieltä.

Lainaan tässä Sam Gindinin yhteenvetoja mainitsemieni teoreetikkojen työstä.

Richard Wolffin mielestä kapitalismin perusongelma on työntekijöiden riisto. Omistaessaan tuotantovälineet kapitalistit ostavat työvoimaa, organisoivat sen käytön ja hallitsevat työntekijöiden tuottamaa ylijäämää, joka menee osittain työntekijöiden omaan kulutukseen ja ennen kaikkea tuottavaan investointiin, joka jatkaa tätä kiertokulkua.

Wolff ei kuitenkaan usko, että riisto saadaan loppumaan yrittämällä säännellä markkinoita tai turvautumalla valtiokeskeisiin ratkaisuihin, olivatpa nämä sosialidemokraattisia tai kommunistisia. Kun otetaan huomioon kapitalismin sisältämät valtasuhteet, teollisuuslaitokset alistavat sääntelijät valtaansa. Rahatalouden kasvu taas laajentaa systeemiä sitä mitenkään muuttamatta. Ja keskusjohtoinen suunnittelu tas korvaisi kapitalistit valtiobyrokraateilla.

Kuten vasemmisto yleensäkin Yhdysvalloissa Wolff suhtautuu myönteisesti ammattiliittoihin. Hän ei kuitenkaan usko niiden enää kykenevän johtamaan sosiaalista muutosta. Sen sijaan hän suosittelee syndikalistisävyistä vaihtoehtoa, joka perustuu työläisten johtamiin yrityksiin. Niillä tähdätään “tuotantoyhtiöiden sisäiseen organisaatioon” ja “työläisten asemaan tuotantolaitoksissa niin että he itse voivat saada valvontaansa yhtiön ylijäämät”.

Gar Alperovitz on yhtä optimistinen. Hän uskoo työläisten jo olevan sellaisessa materiaalisessa asemassa, että he voivat osallistua tällaiseen omistussuhteiden vallankumoukseen. Alperovitz ei yhdy viimeisten kolmen vuosikymmenen pessimismiin. Hän ennustaa, että yhä useammat ihmiset kääntyvät kapitalistisia sosiaalisia suhteita vastaan, kun talous on jatkuvassa alamäessä, eikä tarjoa juuri muita pelastavia vaihtoehtoja kuin ihmisten oma-aloitteellisuuden.

Alperovitz menee vielä pitemmälle väittäen, että seuraava amerikkalainen vallankumous on jo alkanut. Hän ei pidä sosialismia mitenkään epäamerikkalaisena. Alperovitz sanoo, että Yhdysvaltain talouden hiipivä demokratisointi on saanut yli 40 prosenttia kansalaisista liittymään kuluttaja- ja tuotanto-osuuskuntiin. Yli kymmenen miljoonaa ihmistä osallistuu työntekijöiden osakkeenomistussuunnitelmiin. Näitä ihmisiä on kolme miljoonaa enemmän kuin yksityisen sektorin ammattiliittojen jäseniä, Alperovitz huomauttaa.

Erik Olin Wright uskoo, että kapitalismin heikentäminen johtaa vakaviin konflikteihin ja paikallisiin riitoihin. Hän pitää kuitenkin kertarysäyksellä tapahtuvaa kansannousua aikansa eläneenä ajatuksena, koska aikamme kapitalismi kytkeytyy liberaaliin demokratiaan. Wright pelkää, että täysmullistus saattaa johtaa ankaraan autoritarisuuteen. Tämä ei tarkoita, että hän puolustaisi anarkististyyppistä valtiolle vihamielistä sosiaalista liikettä. Hän pitää valtiota tärkeänä taistelutantereena. Wolffin ja Alperovitzin tavoin hän kannattaa asteittaista “metamorfoosia”, joka käyttää hyväksi kapitalismin heikkouksia. Tällainen “todellinen utopia” voi levitä lopulta kapitalismin ytimeen.

Ajatuksia joiden aika on koittanut

Hiljattain julkaistussa, Charles Derberin toimittamassa kokoomateoksesa Welcome to the Revolution Gar Alperovitz kuvaa monia osuuskunniksi päätyneitä yritysvaltauksia. Kun yrityksiä lakkautetaan, työntekijät päättävät ottaa ohjat omiin käsiinsä ja jatkaa tuotantoa muodossa tai toisessa. Alperovitz kirjoittaa, että kyse ei ole vain osuuskunnista vaan ylipäätänsä radikaalin muutosliikkeen leviämisestä. Ilmassa on ajatuksia, “joiden aika on koittanut”. Esimerkiksi yksi huomattava aloite Yhdysvalloissa tähtää 50 miljoonan työntekijän organisoimiseen työläisten omistamissa yrityksissä vuoteen 2050 mennessä. Monilla paikkakunnilla on myös meneillään aloitteita, jotka kuvastavat uudenlaista ajan henkeä. Esimerkiksi Philadelphiassa ja San Fessä suunnitellaan uusia julkisessa omistuksessa olevia pankkeja, joiden avulla kehitettäisiin demokraattista paikallistaloutta. Boulderissa, Coloradon osavaltiossa, aktivistit ovat voittanet kaksi huomattavaa kansanäänestystä paikallisen sähkölaitoksen ottamisesta julkiseen omistukseen. Laitosta uudistettaisiin ympäristöystävällisemmäksi.

Alperovitz muistuttaa, että Bernie Sandersin häikäisevä kannatus viime vuoden presidentinvaaleissa sai miljoonat amerikkalaiset uskomaan vielä nopeampaan muutokseen kuin hitasti etenevä osuuskuntavallankumous. Mustien asiaa ajava liike “Black Lives Matter” on alkanut panna painoa uusiin yhdyskuntapohjaisiin taloudellisiin strategioihin. Toinen huomattava esimerkki on “Next System Project”, jossa on mukana johtavia tieteenharjoittajia ja aktivisteja sekä 10 000 hankkeesta kiinnostuneita kansalaisia. Projekti toimisi paikallisilla tasoilla, mutta se tähtää myös dramaattisiin aloitteisiin kuten Wall Streetin suurten pankkien kansallistamiseen. Projekti haluaa myös öljy-yhtiöiden ja muiden ilmastonmuutoksen kannalta relevanttien yhtiöiden kansallistamista. Suuryhtiöiden valtaa halutaan ajaa alas.

Alperovitz kirjoittaa: “Hitaasti, aivan kuin valokuvaajan pimiössä esiin tuleva kuva, toisenlaisen talouden perusta alkaa tulla näkyviin, ensin sen ääriviivat, sitten ehkä nopeammassa tahdissa yhä useampia elementtejä kaikilla tasoilla – paikallisyhteisöissä, piirikunnissa, valtakunnan tasolla. Sitä voisi kutsua “pluralistiseksi kansalaisyhteisöksi”, koska se yhdistää demokraatisen omistamisen erilaisia muotoja asuinympäristöstä paikkakuntiin ja piirikuntiin ja niin edespäin. Kehityksen sydämessä on näkemys uudenlaisen taloudellisen elämän muodoista.”

Kreikan rohkea kokeilu

Työntekijöiden omistamista yrityksistä on paljon dramaattisia esimerkkejä. Suurta huomiota herätti Thessalonikin Viome-tehtaan valtaus. Tehtaan omistanut yhtiö oli mennyt konkurssiin ja lopettanut rakennusteollisuuden käyttämien kemikaalien valmistuksen. Kreikan talous oli muutenkin romahtanut vuonna 2011. Viomen työntekijöitä uhkasi työttömyys ja heidän perheitään taloudellinen ahdinko. Niinpä työntekijät päättivät ottaa tehtaan omaan omistukseensa. Hanketta on luonnehdittu hätkähdyttävimmäksi sosiaaliseksi kokeiluksi tämän päivän Euroopassa.

Brittiläisen The Guardian –lehden Aditya Chakrabortty vietti vallatussa tehtaassa pari päivää. Työntekijöiden rohkeus ja päättäväisyys tekivät Chakraborttyyn suuren vaikutuksen. Hän kuvasi näkemäänsä näin: “Ensinnäkin kukaan ei ole pomo. Tehtaassa ei ole minkäänlaista hierarkiaa ja kaikki nauttivat samaa palkkaa. Perinteisesti tehtaissa käytetään tuotantolinja-mallia, jossa jokainen työntekijä tekee koko päivän pari minuuttia kestäviä tehtäviä. Yksi asentaa yhden laitteen, toinen toisen, kolmas jotakin muuta. Tässä tehtaassa kaikki kokontuvat aamuseitsemältä juomaan mustaa kahvia ja keskustelemaan päivän tehtävistä. Vasta silloin sovitaan, miten päivän tehtävät jaetaan. Ja niin, kaikki vuorottelevat vessojen siivoamisessa.”

Chakrabortty jatkoi: “Miettikää tätä. Tämä joukko keski-ikäisiä miehiä ja naisia on viettänyt koko uransa ajan kuuntelemalla huudettuja käskyjä siitä, mitä pitää tehdä ja milloin se pitää tehdä. Nyt nämä miehet ja naiset ovat ottaneet omistukseensa oman työpaikkansa ja oman työelämänsä. Heistä on tullut omia pomojaan. Ja he ovat välittömästi omaksuneet mahdollisimman pitkälle menevät tasa-arvon periaatteet.”

Rojavan osuuskunnat

Toinen huomiota herättänyt tuore esimerkki osuustoiminnallisista yhteisöistä ovat Pohjois-Syyrian Rojavan kurdialueen naisten osuuskunnat. Niiden tarkoituksena on tarjota alueen naisille taloudellisia mahdollisuuksia. Rojavan ruohonjuuritason yhteenliittymät ja osuuskunnat perustuvat vankilassa viruvan kurdijohtajan Abdullah Öcalan laatimaan radikaaliin malliin. Öcalan sai ajatuksen perehdyttyään amerikkalaisen ekologi-anarkistin Murray Bookchinin tuotantoon. Malli nojaa kolmeen periaatteeseen: yhteisön autonomiseen demokratiaan, ekologiseen kestävyyteen ja sukupuolten tasa-arvoon. Vaihtoehtoinen talousmalli kuvastaa yhteisöllisyyttä. Osuuskunnat ovat osa ruohonjuuriyhteisöjen verkostoa, joka pyrkii takaamaan jäsenille vapaan ja turvallisen elämän. Osuuskunnat ovat paikallisten jäsenten perustamia, autonomisesti ja demokraattisesti toimivia yrityksiä. Ne huolehtivat jäsentensä toimeentulosta ja tarjoavat yhteisöille kohtuuhintaisia paikallisia tuotteita.

Rojavan naisten liike pantiin alulle jo vuonna 2005, kun alue oli vielä Bashar al-Assadin vallan alla. Kun Rojavan vallankumous alkoi heinäkuussa 2012, alueen naisilla oli jo kokemusta autonomisesta organisoitumisesta. Pian he panivat alulle ideologisia ohjelmia, neuvostoja, kommuuneja ja osuuskuntia. Toiminta käsitti yhteiskunnallisen elämän kaikkia osa-alueita kuten opetusta, taloutta, itsepuolustusta, sosiaalisia kysymyksiä, oikeutta, politikkaa, ekologiaa, taidetta ynnä muuta.
Naisten osuuskunnat lisäävät naisten itsevarmuutta ja auttavat heidän perheitään talouden ollessa kriisissä. Osuuskunnat auttavat naisia vapaaseen elämään ja varmistavat, että yhteiskunnan patriarkaaliset perinteet heikkenevät. Miehiä haastetaan muuttamaan perinteellisiä käsityksiä naisten roolista yhteiskunnassa.

Maailman kriisi

Ihmiskunta elää vakavien kriisien aikaa. Ilmastonmuutos, ydinsodan uhka ja maailmantalouden hoippuminen romahduksen partaalla painavat ihmisten mieliä. Mistä etsiä toiveikkuutta? Miten olosuhteet voisivat muuttua? Ainoa pelastuskeino voi olla suurten ihmisjoukkojen kapina nykyistä tuhoisaa eliittivaltaa vastaan. Sellaiseen pääseminen vaatii kuitenkin sitkeää ruohonjuuritason valmistelua. Kenties voimme ottaa vauhtia vähän kauempaa historiasta. Apua ajatteluun saa William Morrisin vuonna 1890 julkaistusta teoksesta News from Nowhere (suomennettu nimellä Huomispäivän uutisia). Samassa hengessä on juuri julkaistu Michael Albertin RPS/2044: An Oral History of the Next American Revolution.

Morrisin sosialistinen ajatus — kuten Paddy O'Sullivan toteaa — valtiottomasta, palkattomasta, rahattomasta yhteiskunnasta oli hyvin lähellä venäläisen anarkistin Pjotr Kropotkinin ajatuksia. O'Sullivan arvelee, että Morrisin suurin palvelus ihmiskunnalle saattaa olla vielä edessäpäin siinä mielessä, että ”hän oli ylivoimaisesti viimeksi kuluneiden neljän vuosisadan voimakkain ajattelija niin periaatteiden kuin käytännön elämänkin kannalta pohdittaessa, miten organisoida ja ylläpitää hajakeskitettyä, kollektiivista, vakaata, ekologista yhteiskuntaa, missä sekä sosiaalista vastuuta että henkilökohtaista vapautta painotetaan yhtä lailla.”

Morrisin ekologiset visiot ovat kuin profetioita tulevaisuuden vaaroista. Morris korosti käytännöllistä ja kestävää suhdetta luontoon. Siksi hänen kirjoituksissaan on sanomaa oman aikamme ilmastonmuutoksen kanssa kamppaileville sukupolville. Ympäristöongelmien kasaantuminen saattaa synnyttää toivottomuuden tunteita. On kuin maailmalla ei olisi tulevaisuutta parin sukupolven jälkeen. Todella, edessä saattaa olla synkkiä aikoja ja arvaamattomia kehityskulkuja. Morrisin edustama ajattelun perinne on siis jo kauan pohtinut ekologisia kysymyksiä ymmärtäen, ettei ihmiskunta voi loputtomiin tuhota luonnonvaroja. Jonkinlainen tasapaino ihmiskunnan ja muun luonnon välillä on löydettävä. Äärimmäisessä tapauksessa jonkinasteinen luonnonkatastrofi voi tulevaisuudessa tuhota nykyisenlaisen yhteiskunnan perustan. Jotta kehitys ei johtaisi täydelliseen kaaokseen ja ihmiskunta putoaisi kertakaikkiseen tyhjyyteen, olisi hyvä, jos uudenlaisen yhteiskunnan raamit olisivat jo olleet laajan keskustelun aiheena. Uuden ekologisemman yhteiskunnan synty ajoissa olisi keino estää etukäteen tuollainen katastrofaalinen tilanne.

Utopioihin erikoistunut historioitsija Stephen Coleman toteaa, että konservatiivit olettavat historiallisen muutoksen tapahtuvan niin hitaasti, että sitä tuskin huomaa. Coleman kirjoittaa: "Historia voi räjähtää. Ja kun näin käy, räjähdyksen laukaisevat ihmiset, jotka ovat uskaltaneet haaveilla, joilla on ollut rohkeutta käydä näennäisesti ylitsepääsemättömiä esteitä vastaan, jotka ovat olleet riittävän rohkeita vaatimaan mahdottomia."

Lähteet:


Albert Michael. RPS/2044. An Oral History of the Next American Revolution. 2017

Alperovitz Gar. Democratic Ownership and the Pluralist Commonwealth: The Creation of an Idea Whose Time Has Come. Truthout 19.9.2017.
http://www.truth-out.org/opinion/item/41980-democratic-ownership-and-the-pluralist-commonwealth-the-creation-of-an-idea-whose-time-has-come?mc_cid=b37f78b267&mc_eid=ba8e1d8fd9

Azeez Hawzhin. Women’s cooperatives: A glimpse into Rojava’s economic model, ZNet, 2.2.2017 https://zcomm.org/znetarticle/womens-cooperatives-a-glimpse-into-rojavas-economic-model-2/

Chakrabortty Aditya. How could we cope if capitalism failed? Ask 26 Greek factory workers, The Guardian, 18.7.2017 https://www.theguardian.com/commentisfree/2017/jul/18/cope-capitalism-failed-factory-workers-greek-workplace-control

Chomsky Noam. Chomsky on Democracy & Education. Edited by C.P. Otero. New York, London: RoutledgeFarmer, 2003.

Coleman Stephen. The Use of Utopia: History and Imagination. Julkaisussa Coleman Stephen, O'Sullivan Paddy (eds.). William Morris and News from Nowhere: A Vision for Our Time. Bideford: Green Books, 1990.

Gindin Sam. Chasing Utopia, Jacobin,  3.10.2016. https://www.jacobinmag.com/2016/03/workers-control-coops-wright-wolff-alperovitz/

History of the cooperative movement. The Free Dictionary https://encyclopedia2.thefreedictionary.com/History+of+the+cooperative+movement

Lausti Tapani. Toisinajattelun tiekartta. Helsinki: Like, 2004.

Lausti Tapani. Tienviittoja tulevaisuuteen. Helsinki: Like, 2008.

Lausti Tapani: Vapauden vaisto, ihmisyyden ylistys ja osallisuustalous. Julkaisussa: Tuula Helne, Tiina Silvasti, toim. Yhteyksien kirja. Etappeja ekososiaalisen hyvinvoinnin polulla. Helsinki: Kelan turkimusosasto 2012. http://www.lausti.com/articles/society/vapaudenvaisto.html

Morris William. News from Nowhere and Other Writings. Harmondsworth: Penguin Books 1991. Suomennos Huomispäivän uutisia. Turku: Savukeidas 2008 (suomentaja Ville-Juhani Sutinen)

Ò’Sullivan Paddy. The Ending of the Journey. William Morris, News from Nowhere and Ecology. Julkaisussa Coleman Stephen, O'Sullivan Paddy (eds.). William Morris and News from Nowhere: A Vision for Our Time. Bideford: Green Books, 1990.

Rahkonen Keijo. Utopiat ja anti-utopiat: Kirjoituksia vuosituhannen päättyessä. Gaudeamus, 1996.

Whitehouse David. Origins of the police. libcom.org, 24.12.2014. https://libcom.org/history/origins-police-david-whitehouse

 

Arkisto: Yhteiskunnallinen ajattelu, International Organization for a Participatory Society, Occupy - Los indignados, Työ, Michael Albert, Noam Chomsky, David Graeber, Robin Hahnel, István Mészáros, Jerome Roos, Hillel Ticktin

txt

 

[home] [archive] [focus]