21.11.2005

Mitä on tieteellinen materialismi?

Jean Bricmont

Materialismin dogmien kannattajat eivät yleensä pidä mistään dogmeista. Mutta heidän mielestään millään vähemmällä ei voi taistella todella haitallisia dogmeja vastaan. He katsovat olevansa samanlaisessa asemassa kuin ne, jotka tarttuvat aseisiin puolustaakseen rauhaa. - Bertrand Russell (1)


1. Materialismia: kyllä, mutta millaista?

Kun La Raison –lehti kirjaamme arvioidessaan kirjoittaa, että Sokal ja Bricmont puolustavat tieteellistä materialismia (2), olen sitä lukiessani samaan aikaan hämmästynyt, iloinen ja hämmentynyt. Hämmästynyt olen siksi, ettemme kertaakaan käytä tätä termiä, iloinen siksi, että kirjoittaja selvästi suhtautuu asiaan myönteisesti, ja hämmentynyt olen siitä syystä, että käsittääkseni ilmauksella ”tieteellinen materialismi” ei aina tarkoiteta samaa asiaa. Tarkoituksenani on tässä pyrkiä selvittämään, mitä eri merkityksiä tälle ilmaukselle on annettu, ja mitä niistä tulisi puolustaa (samalla kuitenkin tunnustaen, että ongelma on hyvin monimutkainen, ja että minulla ei ole siihen yhtä ainoaa mahdollista tyydyttävää ratkaisua).

Ensinnäkin sanaa ”materialismi” ilman adjektiivia ”tieteellinen” on käytetty eri merkityksissä historian aikana: on puhuttu antiikin
materialismista, valistusajan materialismista sekä historiallisesta ja dialektisesta materialismista, jonka marxilaiset ovat asettaneet
vastakohdaksi sille, mitä he kutsuvat ”mekanistiseksi” materialismiksi. Asian selventämiseksi voisimme aloittaa kysymällä, mitä yleisessä
kielenkäytössä tarkoitetaan, kun sanotaan, että joku on ”materialisti” (jos jättää pois mielikuvan ahneesta nautiskelijasta): materialisti on
sellainen, joka ei usko jumaliin, ei paholaisiin eikä kuolemanjälkeiseen elämään, ei noitiin, astrologeihin eikä muihin huijareihin. Mutta tämä
puhtaasti negatiivinen määritelmä ei voi tyydyttää vähänkään filosofista henkeä: Diderot, Engels, Freud, Russell, Monod ja Sartre olivat kaikki ”materialisteja” tässä mielessä (3), ja kuitenkin heidän ajattelutapansa eroavat toisistaan mitä suurimmassa määrin.

2. Dogmien vastainen dogmi?

Mennäksemme hieman pitemmälle huomattakoon aluksi, että moderni materialismi oli suureksi osaksi reaktiota uskonnon dogmeja vastaan. Näihin dogmeihin kuului ennen kaikkea kaksi ideaa, joita uskonto propagoi: 1. Ihminen on maailmankaikkeuden keskus, luomisen huipentuma (4).  2. On olemassa mysteereitä, joita ihmisjärki ei käsitä; sen on väistyttävä uskon tai pappien puheiden edessä. Nyt on helppo huomata, että näiden kahden idean välillä on jännitettä: jos Jumala on varannut niin keskeisen paikan ihmiselle, miksi hän on jättänyt tämän järjen niin vajavaiseksi? Tässä on uusi mysteeri.

Valitettavasti tieteellis-materialistinen vastaus näille dogmeille saa usein seuraavan muodon: 1’. Ei suinkaan, ihminen ei ole mikään
maailmankaikkeuden keskus, vaan yhdellä planeetalla jossakin maailmankaikkeudessa (Galilei) käyskentelevä mitättömän pieni olio, jonka
luonnonvalinnan paine on varustanut aivoilla (Darwin).  2’. Ihmisjärjelle ei ole olemassa mitään mysteereitä. Mutta myös näiden kahden teesin välillä vallitsee jännite: jos ihminen on luonnollinen olento, miksei hänen järkensä, jonka on tuottanut erityinen elin, aivot, voi myös olla kyvyiltään rajallinen kuten ovat hänen muut elimensä ja kuten ovat muiden eläinten aivot? Ja miksi ei voisi kutsua mysteereiksi niitä ongelmia, joita järki ei pysty ratkaisemaan?

Joskus tapaa materialisteja, jotka ovat merkillisellä tavalla ahdistuneita: he eivät pidä Big Bang –oletuksesta, koska se muistuttaa liiaksi Raamatun luomiskertomusta. Toisinaan heidän on vaikeaa hyväksyä kvanttimekaniikan indeterminismiä. Jotkut haluavat kiistää tietoisuuden erityislaadun, koska he pelkäävät, että sitä ei voisi ”redusoida” materiaan. Jotkut taas ovat peloissaan siitä, että jos jotakin osaa luonnostamme ei voi selittää luonnonvalinnalla, silloin vaarassa on turvautuminen selitykseen, joka pohjaa jumaliseen johdatukseen (5).

Kaikki nämä ongelmat, jos ne ovat todellisia, saattavat yksinkertaisesti heijastaa rajallisuutta kyvyssämme ymmärtää maailmaa. Pelko myöntää sitä, että järjelle on olemassa rajat, on helppo käsittää. Uskontojen taivuttelu alkaa usein näin: lähdetään ongelmista,  joihin tieteellä ei ole vastausta, mainitaan tietoisuuden alkuperä tai kvanttimekaniikan perusteet ja ”päätellään” siitä, että on olemassa transsendenttia todellisuutta (6). Anglosaksisessa maailmassa tällaista kutsutaan ”aukkojen jumalaksi”. Tiedoissamme on suuria aukkoja, niinpä on olemassa jotakin jumalallista.

Mutta juuri tällaisesta harppauksesta on kieltäydyttävä sen sijaan, että yrittäisimme kiistää tietämättömyyttämme. Uskontoon kuuluu tietämättömyyden esineellistäminen. Kun siitä on luovuttu, koko ajattelutavan epäloogisuus käy ilmeiseksi. Koirat, puhuaksemme toisesta eläimestä kuin ihmisestä, eivät ymmärrä taivaanmekaniikan lakeja. Mutta ei siitä voi tehdä sellaista päätelmää, että on olemassa transsendenttia. Uskontoa ei voida perustella ”tieteellisen tiedon rajallisuudella”; tarvitaan myös muita argumentteja. Ja sellaisia ei ole.

”Mysteereiden” edessä ei tietenkään tule alistua, ja tieteellistää selitystä on pyrittävä viemään niin pitkälle kuin mahdollista. Mutta on
pyrittävä välttämään kaikenlaisia dogmaattisia päätelmiä, jotka väittävät enemmän kuin tosiasiassa tiedetään. On yhdistettävä toisiinsa tahdonvoiman optimismi ja järjen pessimismi. Ensin mainitun on Seneca niin suurenmoisesti ilmaissut (7): koittaa päivä, jolloin satojen vuosien tutkimus paljastaa nyt kätköissä olevat asiat sellaisella ilmeisyydellä, että jälkipolvi ihmettelee, kuinka niin selvät totuudet ovat voineet jäädä huomaamatta. Jälkimmäinen taas kuiskaa korviimme Darwiniin viitaten, muistuttaen, että olemme evoluution nousukkaita: kyllä, mutta sitä päivää ei ehkä koskaan tule.

3. Materialismi: metafysiikkaako?

Ennen kuin yritän täsmentää, mitä tarkoitan ilmauksella ”tieteellinen materialismi”, minun on käsiteltävä lyhyesti sitä, mitä voisi kutsua
”metafyysiseksi” tai ”ontologiseksi” materialismiksi. Se voidaan tiivistää seuraavaan lauseeseen: on olemassa vain ainetta (materiaa) liikkeessä. Tästä ajatuksesta seuraa heti kysymys: mitä on ”materia”? Kuuluvatko siihen luvut, informaatio, aistimukset, hevosen käsite, neutriino tai kvanttimekaniikan aaltofunktio? Jos vastaus on myöntävä, käsite näyttää hajoavan tautologiaksi (8). Jos taas siihen vastaa kieltävästi ja lisää, että nämä oliot voidaan redusoida materiaan, silloin täytyy selventää, kuinka redusointi tapahtuu ja mitä tarkoitetaan käsitteillä ”materia” ja ”reduktio”.

Esimerkiksi tyypillinen materialismin teesi sanoo, että mentaaliset tilat (aistimukset jne.) voidaan redusoida aivojen fyysisiin tiloihin. Nyt
näyttää toisaalta ilmeiseltä, että aivojen fyysinen kuvaus neuroneilla ja niiden välisillä yhteyksillä, olipa se kuinka yksityiskohtainen tahansa, ei kerro meille mitään siitä, mitä ovat kipu ja muut aistimukset, joista on vaikea sanoa mitään niitä aistimatta, ikään kuin sisältä päin. Toisaalta, mentaalisten tilojen ja fyysisten tilojen välillä on epäilemättä korrelaatio. Jos haluaa, niin tämän tilanteen voi tietenkin kuvailla sanomalla, että mentaalinen redusoituu fyysiseen, mutta on pidettävä mielessä, että sanomalla niin ei tee mitään muuta kuin määrittelee implisiittisesti sen, mitä tarkoittaa ilmauksella ”reduktio”.

Tietynlainen materialismi voi valitettavasti olla esteenä tieteelliselle edistykselle, koska se pysyy puhtaana filosofiana, apriorisena,
spekulatiivisena ja ei-empiirisenä todellisuuden tarkastelutapana. Itse asiassa on olemassa aineen käsite, joka on intuitiivisesti yleisin ja jota voi kutsua ”kartesiolaiseksi automaatiksi”: toisiaan vastaan törmäilevät biljardipallot tai kone rattaineen ja vipuineen, toisin sanoen mekaaninen laite, jonka voimme kuvitella selvästi ja intuitiivisesti. Mutta itse asiassa fysiikka on kehittynyt etääntymällä tästä todellisuuden ”mekanistisesta” mallista ja on hyödytöntä pyrkiä palauttamaan kaikki (esimerkiksi kvanttifysiikka) tähän ajattelutapaan (9).

Tietenkin tieteelliset selitykset tehdään viittaamalla ”materiaan”, mutta ei ole olemassa mitään täsmällistä kaiken kattavaa aineen käsitettä, johon selittäminen tieteessä voisi mukautua. Materia, tieteellisenä terminä voi merkitä kaukovaikutusta (Newtonilla) tai sitten sähkömagneettisia aaltoja, jotka ”etenevät tyhjiössä” tai massattomia hiukkasia. Luonnolla ei kerta kaikkiaan ole mitään velvoitusta olla rakastettava meille tai tehdä itsensä käsitettäväksi niillä termeillä, jotka soveltuvat sille pienehkölle eläimelle, jota kutsutaan ihmiseksi (10). Se, että tieteeseen ei tuoda sellaisia käsitteitä kuin Jumala tai sielu, ei johdu siitä, että ne ovat aineettomia, vaan siitä, että ne ovat niin huonosti määriteltyjä, ettei yksinkertaisesti voida sanoa, mitä tarkoitetaan, kun niitä käytetään (11).

4. Lopuksi: mitä on tieteellinen materialismi?

Tässä kohtaa voi todeta, että kritiikki on helppoa, mutta taide vaikeaa. Ehkä enin, minkä voi sanoa, on, että se, minkä yleensä ymmärrämme hyvin, on saavutettu metodein, jotka eivät suuresti eroa tieteen metodeista. Mutta ”tieteellistä metodia” sen enempää kuin materiaakaan ei voi määritellä a priori. Käsityksemme siitä kehittyy historian kuluessa. Kolmessa vuosisadassa on opittu erottamaan tieteellinen lähestymistapa muista lähestymistavoista, sellaisista kuin introspektio, intuitio, ilmestys, auktoriteetin argumentti tai pyhien tekstien tutkiminen (12).

Tieteellinen materialismi tiivistyy epäilemättä siihen, että yrittää ymmärtää ja puolustaa tieteellistä lähestymistapaa kaikilla  tasoilla,
olipa kysymys tähdistä, eläimistä tai ihmisistä ja heidän yhteiskunnistaan. Ehkä voisi puhua ”metodologisesta monismista”. On merkillepantavaa, että joitakin humanististen tieteiden osa-alueita hallitsee käsitys, että ihminen poikkeaa niin paljon muusta luonnosta, että häntä voi ymmärtää vain tieteellisistä menetelmistä radikaalisti poikkeavalla tavalla (13).

On syytää myös huomauttaa, että suurin osa relativistisista ja postmoderneista hyökkäyksistä suuntautuu tieteellistä katsomustapaa
vastaan. On totta, että useimmat yritykset kodifioida tieteellinen lähestymistapa (looginen positivismi) tai määritellä täsmälliset kriteerit,
joilla erottaa tiede pseudotieteestä, ovat epäonnistuneet; mutta se, että täsmällisiä kriteerejä on vaikea määritellä, ei tarkoita, ettei mitään kriteerejä olisi olemassa. Useimmat mielenkiintoiset asiat ovat itse asiassa jonkin verran häilyviä. Tämän ajatuksen on hyvin ilmaissut Bertrand Russell, yksi 1900-luvun kirkkaimmista ajattelijoista (jota myös huonosti tunnetaan Ranskassa). Puhuessaan itsensä kaltaisista filosofeista Russell kirjoittaa: ”He myöntävät kernaasti, että ihmisäly ei voi löytää lopullisia vastauksia kaikkiin lukemattomiin ihmiskunnalla tärkeisiin kysymyksiin, mutta he kieltäytyvät sellaisesta ajattelusta, joka väittää, että on olemassa jokin ”korkeampi” tapa saada tietoa, tapa, jonka avulla voisimme löytää tieteeltä ja ihmisälyltä kätkettyjä totuuksia” (14).


Jean Bricmont on teoreettisen fysiikan professori Louvainin yliopistossa (Belgia).

[Jean Bricmont, ”Qu’est-ce que le matérialisme scientifique?”, suomentanut Hannu Reime]

Alaviitteet:

1 The Basic Writings of Bertrand Russell. s. 241. Routledge 1992.

2 Alan Sokal & Jean Bricmont, Impostures intellectuelles. Odile Jacob 1997; englanniksi Intellectual impostures. Profile Books 1998. La Raison. Décembre 1997. ss. 17-19.

3 Kuten myös minä itse, mitä ilmeisimmin.

4 Itse asiassa uskonnon huomattavin piirre ei suinkaan ole puhe Jumalasta, vaan se keskeinen paikka, joka siinä annetaan ihmiselle.

5 Näin ajattelee erityisen selvästi amerikkalainen filosofi Daniel Dennett ja hieman vähemmässä määrin englantilainen biologi Richard Dawkins.

6 Pariisin Université Interdisciplinaire on erikoistunut tällaiseen.

7 … puhuessaan komeetoista.

8 Esimerkiksi Lenin määritteli materialismin katsomustavaksi, jonka mukaan vain materia on objektiivisesti olemassa. Hän halusi tietenkin taistella subjektivismia vastaan, ja siinä tarkoituksessa idea oli tavallaan hyväksyttävä. Mutta epäilemättä paavi ajattelee, että Jumala on objektiivisesti olemassa. Samaa Descartes ajatteli sielusta. Heitä on kuitenkin vaikea pitää materialisteina.

9 Kaukana olkoon minusta ajatus, että ”materia katoaa” tai ettei enää tiedetä, mitä se on; päinvastoin se tunnetaan paremmin ja paremmin. Asia on yksinkertaisesti niin, että mitä täsmällisempi kuva meillä siitä on, sitä vähemmän se vastaa meidän intuitioitamme aineesta.

10 Luultavasti se, mitä kutsutaan intuitioksi, on tulosta mukautumisesta ympäristöön, joka on makroskooppinen. Kun yritämme ymmärtää, mitä tapahtuu perustavammalla, atomien ja hiukkasten tasolla, tämä puoli mieltämme osoittautuu riittämättömäksi.

11 Kuvitellaan, että fyysikko löytää uuden hiukkasen, jolla hän antaa muita miellyttääkseen nimen jumala tai sielu. Siitä hetkestä lähtien ne ”ovat olemassa”. Tietenkin tähän esitettäisiin vastaväite, ettei näillä sanoilla tarkoiteta mitään hiukkasia. Mutta ongelmallisinta uskonnon doktriineissa on juuri se, että sanojen merkitys niissä on niin epäselvä.

12 On tärkeää korostaa sitä, että pyhiä tekstejä voivat olla muutkin kuin vain uskonnolliset kirjoitukset sanan perinteellisessä merkityksessä.

13 Tähän liittyy näillä alueilla usein esitetty äärimmäisen kova vastustus kaikkea sellaista kohtaan, missä ihmistä tarkastellaan biologisena olentona silloin, kun kysymyksessä on psykologia tai yhteiskunta, toisin sanoen, kun ihmistä tutkitaan kaulan yläpuolelta.

14 The  Basic Writings of Bertrand Russell. ss. 306-307. Routledge 1992.

[home] [focus] [archive]