Ydin, 6/1990
Ydin, 6/1990
Glasgowin yliopiston tutkija:
Tapani Lausti
Neuvostoliittoa hallitseva eliitti on loukussa. Jos se ei saa nyt toteuttamista odottavia uudistuksia aikaan, maan talouden alamäki jatkuu. Mutta jos eliitti tosissaan ryhtyy muuttamaan yhteiskunnan luonnetta, Neuvostoliiton työväenluokasta tulee sille todellinen uhka.
Mihail Gorbatshovin ongelmana eivät ole niinkään uudistuksia jarruttavat byrokraatit kuin työläiset, joiden asemaa talousuudistukset heikentäisivät tuntuvasti.
Tämä on Glasgowin yliopiston tutkijan Hillel Ticktinin arvio Neuvostoliiton tämänhetkisestä, syvästi arvaamattomasta tilanteesta. Hänen analyysinsä valottaa mielenkiintoisella tavalla Neuvostoliiton umpikujan luonnetta.
Hillel Ticktin on myös Critique-aikakauslehden päätoimittaja. Vuonna 1973 perustettu lehti on muodostanut foorumin riippumattomille marxilaisille Neuvostoliiton tutkijoille, jotka olivat tyytymättömiä erilaisten vasemmistolaisten koulukuntien tieteellisesti kevyeen teoretisointiin. Nämä usein trotskilaisvaikutteiset ajatussuunnat eivät perustuneet kunnolliseen empiiriseen aineistoon.
Ticktin muutti 60-luvun alussa Etelä-Afrikasta Britanniaan eläen sittemmin viitisen vuotta Neuvostoliitossa. Noina vuosina hän tarkasteli neuvostoyhteiskunnan olemusta kriittisten kriteeriensä valossa. Ticktinin arvostelijatkin myöntävät hänen omaavan poikkeuksellisen empiirisen tietomäärän Neuvostoliitosta.
Hillel Ticktinillä ei ollut vaikeuksia sijoittaa Gorbatshov historialliseen perspektiiviin.
Gorbatshovin muuntuminen nopeassa tahdissa markkinatalouden avoimeksi ihailijaksi ei tullut Ticktinille yllätyksenä. Heti Gorbatshovin tultua valtaan hän kirjoitti neuvostojohtajan mitä todennäköisimmin pyrkivän siirtämään maata kohti markkinataloutta. Mutta hän piti selvänä, ettei tämä ollut mahdollista kääntymättä avoimesti työväenluokkaa vastaan. Tämän analyysin taustalla on Ticktinin epätavallinen näkemys neuvostoyhteiskunnasta.
Ticktin on sitä mieltä, ettei neuvostoeliitillä ole ollut 20-luvulta lähtien sinänsä mitään markkinavoimia vastaan. Ongelmana oli, että niiden toteuttaminen olisi uhannut vallankumouksen jälkeen syntyneen byrokratian epävarmaa valta-asemaa.
Uudelle yhteiskunnalle oli ominaista se, ettei mikään sosiaalinen ryhmä hallinnut yhteiskuntaa täysin.
Tämä merkillinen tilanne syntyi vallankumouksen jälkeisissä olosuhteissa. Uusi eliitti perusti olemassaolonsa valtion omistamaan teollisuuteen. Se ei voinut silloisessa tilanteessa antaa periksi markkinavoimille, koska se olisi merkinnyt vallan palauttamista vallankumouksen kukistamalle eliitille. Markkinavoimia edustaneet yksityiset talonpojat kukistettiin verisesti.
Mutta valtaansa vahvistanut byrokratia ei myöskään voinut sallia työväenluokalle todellista valtaa, koska tämäkin olisi merkinnyt eliitin poliittista itsemurhaa.
Vallastaan huolimatta neuvostoeliitti ei kyennyt hallitsemaan taloutta täysin. Se ei omistanut tuotantovälineitä. Se joutui hankkimaan etuoikeutensa salaisilla menetelmillä ja enimmäkseen rahatalouden ulkopuolella. Se joutui turvautumaan salaiseen poliisiin kansalaisten kurissa pitämiseksi. Mutta vaikka uudet vallanpitäjät olivat valmiita panemaan työläiset kuriin pakkokeinoin, he olivat silti riippuvaisia työväenluokasta.
Tämä antagonistinen riippuvuussuhde antoi työväenluokalle välillistä vaikutusvaltaa. Työläiset kykenivät välillisesti jarruttamaan eliitin mahdollisuuksia vapaasti kontrolloida taloutta. Työväenluokan ja eliitin välinen konflikti on ilmennyt käytännössä työläisten täydellisenä työhaluttomuutena. Työntekijöiden välinpitämättömyys on lisännyt osaltaan talouden tyhjäkäyntiä.
Ticktin on arvostellut käsityksiä, joiden mukaan Neuvostoliitto olisi ollut suunnitelmatalous. Hän on sitä mieltä, että suunnitelmatalous on mahdollista vain, jos kansan enemmistön demokraattisesti valitsemat edustajat tietoisesti kontrolloivat yhteiskuntaa ja taloutta. Koska taloutta oli mahdotonta suunnitella, sitä ainoastaan hallittiin. Ticktinia hymyilyttää se, että Gorbatshovkin on nyt luonnehtinut neuvostoyhteiskuntaa hallinnolliseksi komentotaloudeksi, ei sosialismiksi.
Neuvostoyhteiskunta oli Ticktinin mielestä merkillinen mutaatio, joka ei historiallisesti ollut menossa mihinkään. Umpikuja olisi ratkaistavissa ainoastaan joko työväenluokan poliittisella vallankumouksella tai eliitin muuntautumisella kapitalistiseksi luokaksi.
Ticktin sanoo tämänsyksyisistä tapahtumista, että sekä Stanislav Shatalinin että Nikolai Ryzhkovin suunnitelmien taustalla oli itse asiassa sama sosiaalinen ryhmä. Mielipide-erot koskivat vain strategiaa, tavoite oli periaatteessa sama. Viime kädessä kysymyksessä on neuvostoeliitin yritys löytää valta-asemalleen vakiintuneempi muoto, ts. siirtyä byrokraattisesta vallankäytöstä markkinapohjaiseen hallitsemiseen.
Ticktin uskoo aiemmin syksyllä hyväksytyn Shatalinin uudistusohjelman olevan oikeassa siinä mielessä, että tätä siirtymistä on turha edes yrittää muuten kuin nopealla riuhtaisulla. Onhan kyse koko yhteiskuntajärjestelmän muuttamisesta.
Mutta sekä Big Bang -strategia että asteittainen eteneminen ovat Ticktinin mielestä tuomittuja epäonnistumaan.
"Ei kerta kaikkiaan ole tietä, joka voisi viedä heidät markkinatalouteen, vaikka molemmat suuntaukset yrittävät kovasti päästä tähän. Tärkein yhteiskunnallinen este on tietenkin työväenluokka."
"Molemmat ryhmät väittävät työväenluokan keskuudessa esiintyvän paljon markkinavoimien kannatusta. Mielipidetutkimukset eivät kuitenkaan tue tätä. Eräät tutkimukset osoittavat väestön enemmistön vastustavan markkinataloutta. Toisten mukaan niukka enemmistö kannattaa markkinoita, mutta jos tarkastelee esitettyjä kysymyksiä, ne on aina muotoiltu markkinavoimia suosivalla tavalla."
"Ja kun muistaa, että hallitus on siirtymässä kohti markkinoita salaisen poliisin ollessa edelleen vanhalla paikallaan, on selvää, että tällaisessa poliisivaltiotilanteessa ihmiset vastaavat kannattavansa markkinoita."
Ticktinin mukaan työväenluokan enemmistön keskuudessa esiintyy voimakkaita markkinoiden vastaisia mielialoja. Tämä ei ole hänen mukaansa mitenkään hämmästyttävää.
"Ei voi odottaa heidän kannattavan korkeaa työttömyyttä, kovempaa työkuria, alempia palkkoja ja alempaa elintasoa. Väestön enemmistö on melko varmasti valmis tekemään kaikkensa tämän kehityksen estämiseksi. He voivat turvautua sabotaasiin, lakkoihin ja yksinkertaisesti työstä kieltäytymiseen."
"Luulen myös, että työläisjohtajien lausuntoja on tulkittu virheellisesti. Jos tarkastelee esitettyjä ohjelmia, näkee, että niissä vaaditaan toisaalta oikeutta valvoa omia yrityksiä, määrätä hintoja, valvoa voittojen käyttöä. Tämä tuntuisi ensi näkemältä viittaavan siihen, että he kannattavat markkinoita. Mutta toisaalta näiden lausuntojen tutkiminen paljastaa, että niissä itse asiassa vastustetaan ihmisten hyväksikäyttöä. He eivät todellakaan halua tuotantovälineiden yksityisomistusta. He haluavat johtajien ja jopa tehtaan koko johdon valitsemista vaaleilla. He vastustavat epätasa-arvoisuutta."
"Markkinoiden toteuttaminen on mahdotonta tasa-arvon olosuhteissa. Markkinavoimia ei voi toteuttaa, jos työläiset voivat valita ja erottaa tehtaanjohtajat, jos työläiset valvovat voittojen käyttöä ja jos yksityisomaisuutta ei ole."
Ticktin toteaa, että sekä neuvostojohtajat että tavalliset kansalaiset tietävät hyvin näiden suurten poliittisten esteiden olemassaolon. Hän sanoo keskustelleensa neuvostokansalaisten kanssa, jotka suhtautuvat erittäin pessimistisesti minkäänlaisen ratkaisun mahdollisuuteen.
Moskovan pormestari Gabriel Popov taas sanoi hiljattain väestön vastarinnan saavan byrokraatit turvautumaan vasemmistolaiseen populismiin, jos he tuntevat asemansa uhatuksi. Popovin johtopäätös oli, että silloin on turvauduttava autoritaarisiin menetelmiin.
Gorbatshov onkin Ticktinin mielestä selvästi siirtymässä kohti diktatorisempia hallitsemismuotoja.
Gorbatshov ei ole tässä yksin. Eliitin liberaalitkin ovat tuoneet julki mielialoja, jotka viittaavat haluun siirtyä pakkovaltaisiin menetelmiin markkinoiden toteuttamiseksi.
Ticktin ei usko tämänkään menettelyn johtavan haluttuun tulokseen.
"Markkinoita kohti siirtyminen on vaikeata, jos väestö kieltäytyy työnteosta. Silloin itse asiassa päädytään samaan järjestelmään, joka maassa vallitsee jo nyt. Todennäköisempää on, että kun he yrittävät tätä pakkovaltaista siirtymistä kohti markkinoita, yritys kaatuu kasvavaan kaaokseen ja sekasortoon. Silloin he kääntyvät nationalistien puoleen. Nämä saivat 30 prosenttia äänistä Venäjän vaaleissa. Lopputuloksena on nationalistinen ja diktatorinen hallitusmuoto. Tämä on todennäköisin seuraus ja se on mitä vaarallisin."
Mitä tämä merkitsisi talouden kannalta?
"Jos markkinoihin siirtyminen epäonnistuu, he yrittävät palata vuosien 1984-85 tilanteeseen. On sanottava, että tämä takaisi ainakin vakaan elintason vähäksi aikaa. Itse asiassa tilanne tällä hetkellä on juuri tämäntapainen. Parin vuoden kuluttua kaikki kuitenkin taas romahtaa."
Voisiko työväenluokka tällä välin kehitellä uudenlaista ajattelua ja uudenlaisia poliittisia ohjelmia?
"Pidän tätä hyvin todennäköisenä. Työväenluokka on jo ryhtynyt toimimaan. Mutta sitä rajoittaa se tosiasia, että salainen poliisi on edelleen asemissaan, heillä on edelleen arkistonsa. Sisäistä passijärjestelmää ei ole poistettu, työkirjat ovat edelleen olemassa. Hallitus on vain tehnyt työläisten valvomisesta hieman hienovaraisemman."
Ticktin arvelee Neuvostoliiton työväenluokan olevan historiallisen tilanteen edessä.
"Uskon, että näemme työläisten etenevän yksilöllisestä toiminnasta kohti kollektiivisempaa toimintaa. Se lähtee tehtaista mutta laajenee kokonaisille teollisuudenaloille. Työväenluokka alkoi liikehtiä levottomana jo Leonid Brezhnevin kaudella. Se vahvisti silloin asemaansa. Brezhnev antoi periksi ja lisäsi näin talouden tyhjäkäyntiä."
"Gorbatshov yrittää nyt kääntää kehityksen. Tältä kannalta tarkastellen hän tekee vain taantumuksellisen vaikutuksen. Hän yrittää pönkittää eliitin asemaa hyökkäämällä työväenluokkaa vastaan ennen kuin se ryhtyy toimintaan."
Ticktin pitää mielenkiintoisena erilaisten vasemmistopuolueiden ilmaantumista Neuvostoliiton poliittiseen elämään. Vielä kymmenen vuotta sitten tätä ei olisi edes voinut kuvitella. Silloin koko maassa oli vasemmistolaisia tuskin lainkaan. Älymystö oli oikeistolaista. Nyt osa tästä intelligentsiasta on vasemmistolaistumassa.
Mutta voivatko vasemmistoryhmät jäädä autoritaarisen nationalistisen vyöryn alle, etenkin jos tilanne riistäytyy elintarvikepulan aiheuttamiksi mellakoiksi?
"Luulen, että tämä on aluksi varsin todennäköistä. Uskon myös, että Neuvostoliiton hajoaminen on hallitukselle edullista, niin oudolta kuin tämä saattaakin tuntua. Neuvostoliiton hajoaminen tasavaltoihinsa tekee työläisten yhdistymisen paljon vaikeammaksi. Sosialististen puolueiden toiminta vaikeutuisi."
"On tietysti totta, että venäläiset ovat sortaneet muita kansallisuuksia. Niillä on täysi oikeus julistautua itsenäisiksi. Mutta yksi seuraus tästä on, että työväenluokan potentiaalinen voima heikkenee. Eliitti on tästä hyvin tietoinen. Tätä ihmisten on vaikea ymmärtää, mutta tosiasia on, että eliitti rohkaisee Neuvostoliiton hajoamista."
"Venäjälle syntyy todennäköisesti nationalistisia ja anti-semiittisiä liikkeitä. Juuri tämän vuoksi todennäköinen seuraus on venäläis-nationalistisen hallituksen synty. Se voi hyvinkin antaa vastaavanlaiset kansalliset oikeudet Neuvostoliiton muille osille."
Entä Boris Jeltsin?
"Jeltsin on saanut työväenluokan kannatusta, koska hänen uskotaan olevan byrokratiaa ja sen etuoikeuksia vastaan. Hänen poliittinen ohjelmansa johtaisi kuitenkin epätasa-arvoisuuksien syvenemiseen. Kun tämä käy selväksi, olen varma, ettei työväenluokka ole valmis lähtemään tälle tielle."
"Jeltsin oli Yhdysvaltain ja Japanin vierailuillaan kovin vaikutettu arvopaperipörssien toiminnasta. Hän antoi lausuntoja, joissa hän kehui niiden erinomaisuutta."
Miksi neuvostoeliitti on juuri nyt päättänyt yrittää riuhtaista maan kehityksen kapitalistiselle tielle?
"Osittain tämä johtuu siitä, että Neuvostoliiton talous on tullut absoluuttiseen umpikujaan. Maaseudun ja kotitalouksien työvoimaylijäämä on käytetty loppuun. 80-lukuun mennessä työvoiman kasvu oli kääntynyt negatiiviseksi. Tämä merkitsi sitä, että hallitukselle niin tärkeä talouden laajeneminen tyrehtyi. Taloutta ei voitu voidella enää millään tavalla. Jos kaikki tilastot olisivat käytettävissä, ne osoittaisivat melko varmasti kansantulon laskua 70-luvun lopulta lähtien."
"Tähän kehitykseen liittyi työväenluokan aseman vahvistuminen. Ei siinä mielessä, että työläisillä olisi ollut poliittisia liikkeitä — tämähän oli täysin mahdotonta — mutta heidän poliittis-taloudellinen voimansa kasvoi. Brezhnevin hallinnon oli yhä vaikeampi olla suostumatta korkeampiin palkkoihin."
"Työväenluokka sai huomattavasti korkeampia palkkoja kuin korkeakouluja käyneen älymystön rivijäsenet. Intelligentsian keskuudessa esiintyi alenevan elintason aiheuttamaa syvää tyytymättömyyttä. Työväenluokka ei välttämättä kärsinyt elintason laskusta. Siitä oli tulossa yhä paremmin koulutettu. Siihenastisen yhteiskunnan perusta oli hajoamassa. Osa eliitistä uskoi salaisen poliisin arvioon, jonka mukaan järjestelmällä oli vielä aikaa viidestä kymmeneen vuotta. Mutta sen jälkeen edessä olisi kansannousu, jonka tukahduttamiseen tarvittaisiin niin paljon väkivaltaa, etteivät edes vallanpitäjät haluaisi siihen ryhtyä."
"Näin ollen oli mielekkäämpää perääntyä ajoissa. Gorbatshov edusti tietoista päätöstä muuttaa järjestelmä, jotta vältyttäisiin vallanpitäjien kannalta vielä pahemmilta muutoksilta. Kehitys olisi vienyt poliittisesti vasemmalle. Siksi he päättivät hakeutua itse sanelemansa muutoksen tielle."
Mitä Neuvostoliiton kehitys merkitsee Lännen sosialistisille liikkeille?
"Stalinismin loppu tekee Lännen sosialisteille helpommaksi sanoa, että heidän haluamansa yhteiskunta on täysin toisenlainen kuin Neuvostoliitossa vallinnut järjestelmä."
Vasemmiston vapautuminen stalinismin painolastista tekee Ticktinin mielestä mahdolliseksi aidon sosialistisen liikkeen syntymisen Lännessä. Se tulee tosin viemään aikaa.
Mutta eikö oikeiston ole nyt helppo julistaa, ettei markkinataloudelle ole mitään vaihtoehtoa?
"Tämä on totta. Mutta kun ajan mittaan näemme sekä Neuvostoliiton että Lännen kapitalismin taantuvan, tilaa avautuu sosialistisille liikkeille, jotka ovat puhdistuneet sekä stalinismista että sosialidemokratiasta. Ihmisten halu kontrolloida omaa elämäänsä tulee edesauttamaan aitojen sosialististen ja populististen puolueiden syntyä seuraavien 10-15 vuoden aikana."
Voiko nationalistinen aalto levitä myös Lännen markkinatalousmaihin?
"Sitä saatetaan tietysti yrittää. Mutta se on vaikeata, koska maailmanmarkkinat ovat pitkälle yhdentyneitä. On vaikeata irrottaa maita protektionistisiksi linnakkeiksi. Tästä syystä nationalismilla on rajansa. On vaikea nähdä, mitä nationalismi itse asiassa edustaa tällaisessa tilanteessa."
Ticktin näkee merkkejä työläisten tehokkaasta vastarinnasta eri puolilla maailmaa. Hän ei usko edes Margaret Thatcherin kyenneen nujertamaan Britannian työväenliikettä.
"Työväenluokan ja hallitsevan luokan suhteissa on kansainvälisesti tarkastellen vallinnut pitkään jonkinlainen pattitilanne. Kumpikaan ei ole kyennyt liikahtamaan. Työväenluokka on nyt keräämässä voimiaan ja näyttää pakottavan hallitsevan luokan turvautumaan taloudelliseen taantumaan."
"Mutta hallitseva luokka tuskin kykenee pitämään työväenluokkaa aisoissa, ellei se turvaudu 30-luvun tyyppiseen lamaan. Uskon sen pelkäävän tätä tietä ja mieluummin painavan lisää rahaa, yhä enemmän dollareita. Tämä merkitsee suurten pankkien ja vakuutusyhtiöiden pelastamista pinteestä Japanissa ja Yhdysvalloissa. Hallitseva luokka ei kykene hyökkäämään työväenluokkaa vastaan haluamallaan tavalla. Tämä on osoitus hallitsevan luokan alamäestä."